Caroline Munro
Elokuvalliset maalaukset
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

Aaah... Edward Hopperin "Nighthawks" - yksinkertaisen näköinen maalaus, joka on kuitenkin noussut ikoniseksi populaarikulttuurin visioksi, ja jota on visuaalisesti siteerattu loputtomiin eri yhteyksissä - kenties koska se on ensimmäinen mielikuva mitä monelle tulee periamerikkalaisesta diner-kuppilasta. Elokuvissa niin on tapahtunut Wim Wendersin tylsässä ja hämmentyneessä valtavirta-tekeleessä Väkivallan loppu (The End of Violence, 1998). Toinen, vielä eksaktimpi maalauksen uudelleenluominen on Pennejä taivaasta (Pennies from Heaven, 1981) Hollywood-filmatisoinnissa.

Näitä kahta tapausta hienovaraisempi siteeraus on Dario Argenton giallo-mestariteoksessa Verenpunainen kauhu (Profondo rosso, 1975), jonka alkupuolella taustalla nähtävän kuppilan Argento suunnitteli Hopperin maalauksen pohjalta.




Edward Hopperia lukuun ottamatta elokuvantekijöillä ei tunnu olevan suurta halua siteerata ketään muuta amerikkalaista taidemaalaria - poikkeus säännöstä on The Rocky Horror Picture Show (1975), joka loi eloon Grant Woodin ikonisen taulun "American Gothic".

Toista gotiikkaa on romantiikan ajan taitajan Heinrich Füsslin nerokkaan muistettava taulu "Painajainen", joka on löytänyt tiensä useaankin filmiin. Ken Russellin leffassa Yövieraat (Gothic, 1986) henkilö katselee kartanon seinällä ko. maalausta, joka löytää tiensä hänen uneensa tableau vivant -versiona.

Vähemmän yliluonnollinen visio samasta kuvasta on tarjolla Eric Rohmerin arthouse-draamassa O:n markiisitar (Die Marquise von O..., 1975).




Francis Ford Coppolan mahtipontisen post-modernistisen filmin Dracula (1992) tekee katsomisen arvoiseksi sen loistava production design, joka on pullollaan viittauksia loputtomiin eri kuvataiteen teoksiin sekä elokuvan historiaan. Tässä onkin ainoa esimerkki tämän artikkelin nimikkeistä, jossa maalauksen siteeraaminen tapahtuu täysin rooliasun perusteella. Wanhan ja ryppyisen Draculan käyttämä kultainen puku on nimittäin otettu Gustav Klimtin kiiltokuvamaisesta maalauksesta "Suudelma". Toinen huomattava kuvataide-referenssi löytyy istuvaa hahmoa muistuttavan linnan designista, joka ollaan lainattu Frantisek Kupkan grafiikkateoksesta "Vastarinta, tai musta idoli" vuodelta 1903.

Fernando Arrabalin pimahtaneen viihdyttävä surrealistiklassikko Saavun kuin hullu hevonen (I Will Walk Like a Crazy Horse, 1973) pyrkii leikillisesti shokeeraamaan katsojaa kohtaus toisensa jälkeen. Loputtomien mieleen polttoraudan kaltaisesti iskostuneitten kuvien jälkeen krediitit alkavat rullata, ja näyttäisi katsojan vihdoin voivan huokaista kokemuksen päättymisestä. Mutta lopputekstien jälkeen on luvassa mehevä visuaalinen post-script, kun valkokankaalle luodaan anonyymin taidemaalarin Gabrielle d'Estrees ja hänen sisarensa uutena, tällä kertaa maskuliisena versiona.



Sivu:

1 2 3 4 5 6