Caroline Munro
Yubari International Fantastic Film Festival 2013
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13

Nishimura Eizo Presents: Forum Theater

Japanin johtava goretaiteilija Yoshihiro Nishimura on kuulunut Yubarin vakiovieraisiin 1990-luvulta lähtien. Ohjaajan huikea kyberpunk-visio Anatomia Extinction (1995) palkittiin festivaaleilla vuonna 1995. Vuosikymmentä myöhemmin valmistunut mutanttidraama Speakerman: The Boo (2004) kuvattiin Yubarin kaupungissa. Helldriverissa (2010) nähtävät zombiesarvet puolestaan ovat viittaus Yubarin maukkaisiin meloneihin. Omien ohjaustöiden lisäksi Nishimuran laaja efektifilmografia on ollut Yubarissa edustettuna lähes joka vuosi.

Nishimura isännöi vuoden 2013 festivaaleilla oman Nishimura Eizo -yhtiönsä nimeä kantavaa ohjelmasarjaa. Kaksipäiväinen maraton muutti kaupungin kauppakamarin mielipuoliseksi kauhun, toiminnan ja hulvattoman oheisohjelman näyttämöksi, jota voisi kuvailla Japanin omaksi Night Visionsiksi. Nuori splatter-ohjaaja Naoya Tashiro sekä Nishimuran luottonäyttelijä Maki Mizui toimivat tapahtuman apulaisisäntinä. Kolmikon omituinen käytös ja hupaisat asut olivat koko viikonlopun jatkuva parodia animaatiosarja Sazae-sanista.

Rattoisasti auki räjähtelevät päät sekä 9/11 -iskuja junailevat natsit saattoivat yleisön tunnelmaan. Joka aamu nähty johdantovideo tiivisti Nishimuran törkeimmät saavutukset kahteen minuuttiin ja varmisti samalla, ettei kukaan ollut tullut väärään saliin. Rohkeuttaan epäilevillä oli vielä toinen mahdollisuus paeta ennen pääohjelman alkua, kun salissa nähtiin Z is for Zetsumetsu -making of -dokumentti, joka kuvaa Nishimuran työskentelyä The ABC's of Death -elokuvaan ohjaamansa episodin parissa. Alkulämmittelyn jälkeen vuorossa oli koko festivaalin rajuin veto: yli neljätuntinen Troma-kolmoisnäytös. The Taint (2010), Mr. Bricks: A Heavy Metal Murder Musical (2011) ja Father's Day (2011) jättivät yleisön kylmäksi ainoastaan siksi, ettei esitystilan lämmitystä oltu muistettu laittaa päälle.

Päivän todellinen kohokohta seurasi kuitenkin vasta myöhemmin illalla Troma-elokuvien sekä Tak Sakaguchi -komedia Tebana Sankichi: Re-Mix Versionin (2013) jälkeen. Nishimura kantoi huoneeseen vanhan 8-millimetrisen projektorin huippuharvinaisten varhaistöidensä esitystä varten. Kovaonninen ohjaaja onnistui tosin särkemään projektorinsa ja katkaisemaan filmin kesken näytöksen, jonka takia kaksi viimeistä elokuvaa nähtiin dvd-kopioina. Vastoinkäymisistä huolimatta kokemus oli mittaamattoman arvokas, sillä elokuvia ei ole koskaan julkaistu missään kotivideoformaatissa. Kihelmöivää tunnelmaa lisäsi huoneen lämmitin, joka oli tällä kertaa käännetty liian lämpimälle.

Yoshihiro Nishimura 8mm Early Works

Nishimuran yliopistoaikoinaan ohjaamat The Face (1985), The Saints Come Marching In (1986) ja Fake Country (1987) tarjoavat kiehtovan läpileikkauksen ohjaajan kehitykseen kohti gorea ja kyberpunkkia. Nishimuran rakkaus käsityöefektejä kohtaan on nähtävillä jo 40-minuuttisessa The Facessa, jossa opiskelijapoika sekaantuu murhamysteeriin. Teurastajan veitsellä tapetun etsivän kasvot mutatoituvat opiskelijan vatsaan ja ohjaavat nuorukaisen etsimään oikeutta kuolleen sielulle.

Teknisesti kömpelö, mutta sympaattinen buddy-elokuva ei mässäile verellä. Painopiste on sen sijaan romanttisissa kohtaamisissa sekä terävän pop-musiikin sävyttämissä katukuvissa. Päähenkilön vatsasta pullottava, taidokkaasti toteutettu mutanttikasvo lisää muutoin perinteiseen elokuvaan oman vinksahtaneen mausteensa. Ensimmäiset veritehosteet nähdään vasta lopputekstien aikana, joissa ohjaajan nimeksi on merkitty Hullu Pierrot - pseudonyymi, jota Nishimura käytti uransa alkuaikoina.

The Saints Come Marching In seuraa The Facen jalanjäljillä heittäen keitokseen enemmän paranoiaa ja surrealismia. 40-minuuttinen elokuva etenee pitkän matkaa opiskelijadraamana, kunnes painajaisnäyt vievät päähenkilöstä voiton. Kaupungin yö alkaa kuhista kammottavia naamioituneita muukalaisia, jotka ottavat opiskelijan kohteekseen.

The Saints Come Marching In on Nishimuran varhaistöiden käännepiste. Alun pirteä kerronta tuudittaa katsojan petolliseen turvallisuudentunteeseen. Puolivälin jälkeen tapahtuva sukellus painajaismaiseen yöhön jää kuitenkin lopulliseksi niin elokuvan kuin Nishimuran uran suhteen. Ajojahti kiihtyy yhä psykedeelisemmäksi ja maailmankuva alkaa muistuttaa ohjaajan myöhemmin valmistuneita kauhu- ja kyberpunk-visioita. Nishimuran taidokkuus musiikin ja kuvien synkronisoinnissa on entistä selvemmin esillä. Myös gore-efektejä nähdään, vaikka niiden käyttö on vielä hillittyä.

Nishimuran opiskelijatoverien tähdittämä elokuva on tämän päivän yleisöille varsinainen kuriositeetti jo uskomattoman näyttelijäkaartinsa ansiosta. Pääosaa esittävä Tokuma oli ehdolla Tokion kuvernööriksi vuonna 2012. Naistähti Renho Murata on puolestaan yksi Japanin tunnetuimmista poliitikoista. Mahtimiesten ja -naisten esiintymiset splatter-ohjaajan varhaistyössä pitänevät elokuvan filmikelat Nishimuran kassaholveissa ja poissa julkisesta levityksestä vastaisuudessakin.

Ohjaajan viimeinen opiskelijatyö, Fake Country, on lopullinen ja kunnianhimoinen sukellus Nishimuran uuteen maailmaan. Kolmannen maailmansodan aikaiseen Japaniin sijoittuvassa elokuvassa sysimusta yö nielee kaiken valon ja toivon. Japani on modifioinut toisen maailmansodan aikaiset ihmistorpedot moderneiksi ihmisohjuksiksi, joiden avulla sotilaat suorittavat itsemurhatehtäviä. Yhdelle sotilaalle haaste on liikaa ja hän yrittää paeta kohtaloaan ja takaa-ajajia.

Fake Country on vajaan tunnin pituisenakin raskas pala. Ahdistava elokuva ei tarjoa ainoatakaan valonpilkahdusta. Pirteä pop-musiikki on tehnyt tilaa synkemmille punk-raidoille. Tarinan mukaan Nishimura lähetti elokuvansa Pia Film Festivalille, mutta maineikas indie-festivaali ei ottanut sitä ohjelmistoonsa. Tuomariston jäsen ja elokuvakirjailija Akira Hoshino kirjoitti kuitenkin Nishimuralle kirjeen, jossa hän totesi elokuvan olleen mahtava.

Secret Screening

Nishimuran varhaistöiden ohessa esitettiin myös ohjaajan tuorein työ. Vielä tuotannossa olevasta The Profane Exhibit (2013) -elokuvasta irrotettu The Hell Chef -episodi nähtiin salaisena näytöksenä, sillä tekijät eivät itsekään olleet varmoja onko sen esittämien tekijänoikeudellisesti laillista. Myöhemmin tänä vuonna julkaistavaksi kaavailtu antologia tuo yhteen 11 kauhuohjaajaa, joiden joukossa on mm. Ruggero Deodato, Andrey Iskanov, Sergio Stivaletti ja Uwe Boll.

The Hell Chef jatkaa Nishimuran tuoreiden lyhytelokuvien jäljillä ollen lähes dialogiton ja musiikkivideomaisesti etenevä splatter-video. Auditionin (1999) ja Tokyo Gore Policen tähti Eihi Shiina paloittelee miehiä soppakulhoon yhdessä koulutyttö Maki Mizuin kanssa. Z is for Zetsumetsun tapaan The Hell Chefin visuaalinen lennokkuus saavuttaa kirkkaasti fantastiset suhteet, mutta väkivalta on häijympää ja huumori pikimustaa. Rytmitys ei silti yllä Nishimuran parhaiden lyhytelokuvien sulavuuteen, ja lavasteet näyttävät hieman kömpelöiltä.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13