Caroline Munro
Karlovy Vary 2013 -festivaalipäiväkirja
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10

Karlovy Varyn rakennusarkkitehtuuri on ensisilmäykseltä todella vakuuttavan näköistä, mutta alkaa jo toisen päivän nousuhumalan iskiessä tuntua häiritsevän pompöösiltä ja päällekäyvältä. Rakennusten pastelliväriset sävyt tuovat mieleen sen elämän pahimman delirium tremens -tripin, jossa kuvittelit olevasi vankina Carneval-keksipaketissa. Haluan pois kaduilta, takaisin elokuvateatterin turvalliseen syleilyyn.

Päivän kolmas elokuva on virolais-ruotsalaisena yhteistuotantona syntynyt, Kadri Kõusaarin luotsaama The Arbiter.


The Arbiter on tummasävyinen draamatrilleri, mutta niin yksinkertaisesti sitä ei voi kuitenkaan lokeroida. Se on vaikeasti lähestyttävä, vaikka tuntuu ja näyttääkin aluksi helppotajuiselta ja kevyeltä. Ben Wheatleyn mainio Kill List (2011) oli samansuuntaisesti outo. The Arbiter käsittelee kuitenkin aivan erilaista sisältöä ja tekee sen vailla minkäänlaista miellyttämisen tarvetta.

John (Lee Ingleby) on geenimanipuloinnin piiriin kuuluvaa tutkimustyötä menestyneesti tekevä kunnianhimoinen tiedemies. John kokee kolauksen, kun hänen kihlattunsa abortoi heidän tulevan lapsensa ja jättää miehen. John päättää ottaa vapaata töistä ja aloittaa oman projektin, jonka tarkoitus on tehdä maailmasta parempi paikka elää.

John vajoaa yhä syvemmälle omaan maailmaansa ja tulee siihen tulokseen, että hän on Jumalan välikätenä toimiva sovittelija, jonka tehtävä on määrittää mikä on oikein ja mikä väärin. Robin Hoodin ja Adolf Hitlerin moraalikäsityksillä varustettu sovittelija kokee, että maailmasta tulee poistaa viattomia vahingoittavat henkilöt, geneettisesti epätäydelliset yksilöt ja kaikki aikuiset, joiden yhteiskunnallinen arvo lähentelee nollaa. Johnin mielikuvitus ja megalomaaniset harhat sekoittuvat, vaikka The Arbiterin esittämässä tulevaisuuden maailmassa onkin vaikea sanoa mikä on oikea yhteiskunnallinen piirre ja mikä pelkkää kuvitelmaa.

The Arbiter on rohkeasti käsikirjoitettu ja provokatiivinen elokuva, jonka avulla kiistatta taidokas virolaisohjaaja Kõusaar esittää kysymyksiä jättäen vastaukset usein avoimiksi. Uskonto ja ihmisen asettuminen Jumalan rooliin ovat keskeisiä seikkoja omaperäisessä elokuvassa, joka kompastuu välillä omaan nokkeluuteensa.


Illan gaalanäytöksenä 1145-paikkaisessa Grand Hall -salissa esitetään Daredevilin (2003) ja Ghost Riderin (2007) ohjaaja Mark Steven Johnsonin uutukainen Killing Season. Näyttelijöistä paikalle on lentänyt John Travolta, joka saa yleisöltä haltioituneen vastaanoton. Itse en elokuvasta tai Travoltan leuasta kiinnostu, vaan suuntaan omani kohti pienehköä Cas Cinema -teatteria ja siellä esitettävää kauhukomediaa Milo.


Milo on elokuva, jossa nössö toimistotyöntekijä (Ken Marino) saa stressin seurauksena pahoja suolisto-oireita. Miehen perseestä ulostautuu muinainen rektaalidemoni, joka janoaa verta aina kun hänen isäntänsä on stressaantunut. Ja stressiähän riittää.

Meno on juuri niin älyvapaata kuin miltä se kuulostaakin, mutta valitettavasti vitsi ei kanna juuri alkua pidemmälle. Ihastuttavin piirre muuten umpisurkeassa kauhukomediassa on itse demoni Milo, jonka "karismaattisesta" habituksesta tulee mieleen ETV:n (1983) ja Mac and Me:n (1988) kumiset retardiotukset. Oikeastaan listaan voisi lisätä vielä ainakin Basket Casen (1982) Belialin ja Godzillan pojan. Siitä huolimatta en voi suositella tämän skatologisen pökäleen katsomista kenellekään, varsinkaan selvin päin olevalle ihmisolennolle. Elokuva ei sisällä gorea, kauhua tai oikeastaan edes hauskoja kohtauksia ja siitä jää paska jälkimaku.


Poistun Cas-teatteriasta kylmään yöhön etsimään helpotusta. Täyteen pakatun Jameson Loungen asiakkaat ovat kuin unissakäveleviä robotteja, jotka saavat virtansa audioärsykkeistä. Hotellin käytävillä risteilee kokovalkoiseen enkelimäiseen asuun pukeutuneita saniteettityöntekijöitä. Mietin miltä he näyttäisivät happinaamarit kasvoillaan. Yöllä uneksin olevani kärpänen.



The Arbiter
***--

Milo
*½---

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10