Caroline Munro
Kadonneen aarteen metsästäjä, osa 3
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19 · 20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29 · 30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39 · 40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49

Bluebeard (1944)

Siniparta

aka Barbe bleue; L'affaire Barbe bleue; La follia di Barbablù; I skuggan av Notre Dame

Bluebeard #1 Bluebeard #2

Genre

IMDb

Itävalta-Unkarissa syntynyt Edgar G. Ulmer ohjasi vaiherikkaan uransa aikana puolisataa elokuvaa, joista useimmat ovat piintyneimmillekin asianharrastajille tuntemattomia. F.W. Murnaun, Karl Freundin, Robert Siodmakin ja Anatol Litvakin ohella hän kehitti eurooppalaisen ekspressionismin Hollywoodissa täyteen kypsyyteensä.

Bluebeard [1]
Bluebeard [2]

Syy Ulmerin unohdukseen johtuu hänen tuotantopolitiikastaan. Kun muut Euroopasta Yhdysvaltoihin siirtyneet ohjaajat kipusivat oitis isojen yhtiöiden palkkalistoille, asettui Ulmer pieneen PRC:n (Producers Releasing Corporation) studioon, jossa 1940-luvulla huitaistiin Hollywoodin halpahintaisimmat B-filmit. Myöhemmin tutkijat ovatkin muokanneet firman kirjaimista termin Poverty Row Cinema. Lisäksi Ulmer ohjasi elokuvia parilla sadalla dollarilla mm. ukrainalaisille siirtolaisille, juutalaisyhteisöille, nudistikerhoille ja afroamerikkalaisten teatteriverkostoille. Hänen rakkaudessaan halveksittuun marginaaliviihteeseen oli jotakin mystisen intohimoista, jota lukuisat elämäkerrat tai vaimon ja tyttären sinänsä kiinnostavat haastattelut Tom Weaverin kirjoissa Science Fiction and Fantasy Film Flashbacks (1998) & I Was a Monster Movie Maker (2001) eivät kykene valottamaan.

Ennakkoluuloton katsoja huomaa tuon haltioituneen lumouksen myös Ulmerin elokuvissa. Siniparta purkitettiin kuudessa päivässä, mutta Detourin (1945) tavoin se hohtaa silkkaa visuaalista runoutta. Elokuvan tarina sijoittuu 1800-luvun Pariisiin, jossa santarmit poimivat veneisiin Seinessä kelluvia naisten ruumiita. Heti kättelyssä käy ilmi, että kaupungissa riehuvalla sarjamurhaajalla ja puistossa näytöksiään antavalla nukketeatterilla on jotakin yhteistä. Ompelimossa työskentelevä modisti Lucille (Jean Parker) tutustuu marionetteja langoista kieputtavaan palavasilmäiseen teatterin johtajaan Gastoniin (John Carradine) ja päätyy kyseisen kummajaisen ihastuksen kohteeksi.

Bluebeard [3]
Bluebeard [4]

Siniparta on taltioitu studion nurkkaan väsätyllä lavalla Ulmerin itsensä piirtämiä kulisseja vasten. Mykkäfilmiä muistuttavasta alkeellisesta tekniikasta huolimatta teos on ohjattu kiihkeän intensiivisesti. Kamera loihtii outoja tunnelmia vangitessaan hurjia kasvolähikuvia, joissa valaistus on aina kohdallaan, tai luodessaan salaperäisen jyrkkiä varjoja pahvisiin lavastuksiin. Niiden vinoissa kulmissa on selviä yhtäläisyyksiä saksalaisiin mykkäklassikoihin, mm. Robert Wienen Tohtori Caligarin kabinettiin (1920).

Oopperaa, kuristusmurhia ja epätoivoista rakkautta luontevasti sekoittava Siniparta on synkkä allegoria ihmiskohtaloista elämän ja kuoleman teatterissa. Elokuvan huipennuksessa on hieno jakso, jossa hypnoottinen Gaston nähdään seinällä varjokuvina häälyvien marionettiensa kehystämänä hahmona. John Carradine esitti yli kolmessa sadassa elokuvassa enemmän tai vähemmän paatuneita roistoja, joten hänen loihtimansa romanttinen nimirooli Siniparrassa on ainutlaatuinen. Gaston ei ole kauhufilmien myyttinen hirviö vaan surumielinen, kauneutta ja hellyyttä janoava taiteilijasielu. Eipä liene ihmettelemistä, että kallishintaisissakin epookkidraamoissa näytellyt Carradine piti tätä pikkufilmiä parhaana elokuvanaan.

Bluebeard [5]
Bluebeard [6]

Lyhyesti sanottuna korkealentoisen taiteen tai tekniikkanörttien ei kannata tuhlata aikaansa Ulmerin elokuviin. Ensimmäiseksi kosketukseksi hänen ohjaustöihinsä suosittelen edellä mainittua, rakenteellisesti monimutkaisempaa mestariteosta Kiertotie (Detour, 1945). Jos se iskee tulta, voi seuraavaksi hankkia katsottavaksi Siniparran. Suomalaisista nimistään huolimatta kumpikin filmi on meillä esitetty vain televisiossa.

Versioinfo (8.1.2014):

Siniparrasta - kuten muistakin PRC:n tuotteista - on tänään vaikea löytää kunnollista kopiota. Esimerkiksi ohjaajan perikunnan myötävaikutuksella The Edgar G. Ulmer Collectionissa julkaistu dvd on puhdistamaton ja yhtä kelvoton kuin huonomaineisen Alpha Videon parin taalan versio. Jenkkilevyjen sijaan voi hyvällä tuurilla löytää Ranskassa ilmestyneitä suppeita epävirallisia painoksia. Niiden tekstitykset haittaavat jonkin verran nautintoa, mutta kuvan laatu on amerikkalaisia paljon parempi.

****-
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (1)
100%
Bluebeard (1944)  Bluebeard (1944)Siniparta  
Sivu: