Caroline Munro
Night Visions - Maximum Halloween 3013
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14

Escape Plan (2013)

The Expendablesin (2010) saavuttaman suosion jälkijunassa menneiden aikojen toimintatähtiä on varsin surutta naitettu erilaisin kombinaatioin taas uudelleen yhteen. Tällä kertaa Mikael Håfströmin (Ondskan, 2003) ohjaamassa vankilapakoelokuvassa Escape Plan lyövät Sylvester Stallone ja Arnold Schwarzenegger hynttyynsä yhteen paetakseen äärimmäisen huipputurvallisesta vankilasta, jonne ovat erinäisten kiemuroiden kautta syyttään joutuneet.

Escape Plan putoaa samaan ihan-viihdyttävä-muttei-juuri-muuta -kategoriaan kuin vuotta aiemmin ilmestynyt Walter Hillin Bullet to the Head, jonka pääosassa nähdään myöskin Stallone. Håfströmin ohjaustyö on kuitenkin selkeästi enemmän oikea elokuva kuin Hillin tv-tuotokselta haiskahtava tekele, vaikka molempien elokuvien budjetti onkin alkujaan ollut lähes identtinen (~50 miljoonaa dollaria). (JS)

***--

A Band Called Death (2013)

Night Visionsin konseptiin on alettu viime vuosina liittää yleensä hieman marginaalisempiin musiikkisuuntiin liittyviä dokumentteja. Syksyn musiikkiosuudesta vastannut punk-elokuva on hieman Searching For Sugarmanin kaltainen kunnianosoitus tuntemattomaksi jääneille taitajille.

Detroitissa afroamerikkalaisten Hackneyn veljesten 1971 perustama Death myydään dokumentissa kaikkien aikojen ensimmäisenä punk-yhtyeenä. Sopivasti samalla unohdetaan mainita, että protopunk-musiikkia olivat kehittäneet jo 60-luvun lopulta esimerkiksi myös samasta kaupungista tullut MC5 tai The Stooges. Faktojen väliin jättäminen on kuitenkin tarinoihin keskittyvissä musiikkielokuvissa sen verran tavallista, että asiavirheistä on turha hirveästi tuohtua jos tarina on muuten hyvä. Sen sijaan voi keskittyä ihailemaan kuinka tuoreelta Deathin alkuperäiset levyt edelleen kuulostavat.

Elokuvan suola on silti jo iäkkäiden muusikkojen lämminhenkinen muistelu vanhoista hyvistä ajoista. David Hackney oli porukan luova johtaja ja myös hieman eksentrinen taiteilija, joka hurahti myöhemmin itse luomaansa mystisismiin. Bändin suosio kaatui, paitsi aikaansa edellä olemiseen, myös Davidin liian suureelliseksi paisuneisiin visioihin. Hänestä riittää kaikenlaisia juttuja itse kullakin, mutta ainakaan kukaan ei vaikuta olevan vähäisessäkään määrin katkera. Elokuva tasapainottelee varsin hyvin sentimentaalisuuden, huvittavuuden ja kiinnostavan tarinoinnin välillä. Elokuvasta olisi voinut karsia hieman turisevia julkkiksia. Erityisesti hämmentävät yllättäen repäistyt Kid Rock tai Elijah Wood. Onneksi he eivät kuitenkaan vie valokeilaa Hackneyltä, vaan lienevät mukana vain trailerimateriaalia varten.

Kuten Sugarmanissä vanhalla iällä uudelleen löydetty Rodriguez, myös Death on alkanut keikkailla uudelleen, joskin edesmenneen Davidin on korvannut yhtyeessä toinen kitaristi. (PI)

***½-

Kiss of the Damned (2012)

John Cassavetesin tyttären Alexandra "Xan" Cassavetesin debyyttielokuvaohjaus Kiss of the Damned (2012) pyrkii ohjaajan omien sanojen mukaan olemaan jonkinasteinen kunnianosoitus 70-lukulaiselle eurovampyyrielokuvalle.

Eristäytynyttä hiljaiseloa kartanossaan viettävä vampyyrineitokainen Djuna (ranskalaismalli Joséphine de La Baume) saa vaivoikseen tähän ensisilmäyksellä päätäpahkaa ihastuvan Pablon (Milo Ventimiglia). Vampirismiaan selvästi ujosteleva Djuna yrittää aluksi saada miehen jättämään hänet rauhaan, mutta määrätietoinen Pablo onnistuu lopulta keplottelemaan itsensä Djunan kanssa samojen vällyjen väliin, jossa Djunan vampirismivietti nousee seksuaalisen hekuman myötä rajusti pintaan.

Kaikki tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa ja pääjuoni starttaa kunnolla hetkeä myöhemmin, kun Djunan rämäpääsisko Mimi (Roxane Mesquida) paukkaa paikalle sotkemaan Pablon ja Djunan suhteen sekä muutoinkin aiheuttamaan ylimääräistä draamaa sisarusten oman vampyyriklaanin arkeen.

Kiss of the Damned on ihan hyvä yritys modernin vampyyrielokuvan genressä, jääden kuitenkin lopulta liian vaisuksi ja kunnianhimottomaksi esitykseksi ollakseen erityisen kiehtovaa katseltavaa. (JS)

**½--

The Colony (2013)

Jeff Renfroen (One Point O, 2004) postapokalyptisessä The Colonyssä Lawrence Fishburne johtaa selviytymiskamppailua käyvää pienehköä yhdyskuntaa uuden jääkauden valtaamalla maapallolla.

Tavanomainen päivä yhdyskunnassa koostuu sisäisistä konflikteista, elintarvikkeiden säännöstelystä ja yrityksistä paikallistaa potentiaalisia lämpöesiintymiä satelliittiskannerilla. Arkimurheet unohtuvat kuitenkin nopeasti kun vierusyhdyskunnasta kuullaan hätäviesti, jota tutkimaan kootaan erillinen vapaaehtoisten muodostama retkikunta.

The Thing -henkisiin, joskin halvemman oloisiin maisemiin sijoittuva pienimuotoinen tieteisjännäri on hyvin perustavalaatuista popcorn-viihdettä, joka ei juuri yllätyksiä tarjoile. (JS)

**½--

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14