Caroline Munro
Euroopan reunalla: Fantasporto 2014
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Porton vanhan keskustan Ribeiran pikkukaduilla ja sivukujilla tallaillessa ei ole vaikeaa kuvitella siirtyvänsä ajassa satoja vuosia taaksepäin. Mario Dorminsky kertoo Quentin Tarantinon vierailleen kaupungissa parisen vuotta sitten mahdollisia kuvauspaikkojakin silmällä pitäen. Mihin elokuvaprojektiin, sitä on tietenkin mahdoton sanoa. Ohjaajan debyytti Reservoir Dogs (1992) nähtiin alkuvuodesta 1993 Fantasporton kilpailusarjassa ja festivaali on ollut merkittävässä asemassa myös sellaisten ohjaajien kuten Peter Jackson, Michael Haneke tai Anthony Minghella urien alkutaipaleella.

Ribeira-aukioon Douro-joen rannalla rajoittuvan vanhan kaupungin baarialueella koen pettymyksen. Käy ilmi, että kahdelta aiemmalta Porton visiitiltä tuttu iäkäs teräsrouva Estrella on lopettanut hyvin kohtuulliseen hintaan väkijuomia ja pikkupurtavaa tarjonneen mainion kapakkansa. Kaupungin varsin kompaktin kokoisessa keskustassa ei kuitenkaan tule ihan heti illanviettopaikoista pulaa, joten toivotan leppoisia eläkepäiviä Estrellalle. Tällä kertaa tarjonta Dona Filipa de Lencastre -aukion ja Rua de Picaria -kadun välimaastossa houkuttelee eniten.

Toisinaan Fantasporton kaltaisissa tapahtumissa törmää elokuviin, jotka ovat kuin tehtyjä festivaaleille ja toimivat kenties parhaiten juuri siinä ympäristössä. Tällä kertaa sellainen oli amerikkalaisen Michael S. Ojedan toinen pitkä ohjaustyö Savaged (2013). Parhaita rape & revenge -perinteitä noudattava elokuva on energinen ja brutaali yleisönvillitsijä, jonka hämärää intiaanimagiaa mukaan sekoittava sivujuonne tuo mukaan koomisiakin piirteitä. I Spit on Your Grave (1978) -vertauksia on vaikea välttää, mutta eriskummalliset yliluonnolliset elementit tuovat graafiseksi yltyvään kostotarinaan ihan riittävästi omaa ilmettä. Muotovalion genrehalpiksen yhteydessä olisi typerää valittaa edes huokean näköisistä cgi-efekteistä. Kulttiainesta.

Alkuviikon parin sateisen päivän jälkeen muuttuu keli Portossa tutun aurinkoiseksi ja päivälämpötila alkaa lähennellä keväistä kahtakymmentä celsiusastetta. Niinpä leffateatterissa tulee vietettyä yhä vähemmän aikaa viikon kallistuessa loppupuolelle. Yksi päivä on kokonaisuudessaan pyhitetty vierailulle maineikkaalla viinialueella maailmanperintökohde Douron laaksossa. Sen viinitiloilla ja -kellareissa pääsemme lukuisten maistelukierroksien kautta johonkin suurempaan yhteyteen portviinin pyhien henkien kanssa, skeptikot sanoisivat pöhnään.

Kuljettajaksi ja oppaaksi pestaamamme Pedro selvittää alueen historiaa kapealla vuoristotiellä satojen metrien korkeudessa, irrottaen välillä kädet ratista ja vilkuillen takapenkkien suuntaan asiaa tehostaakseen. Kuusihenkinen seurueemme on kauhusta jäykkänä, mutta toteamme yksimielisesti tämän olleen loistava päivä; paskempiakin ajankohtia maallisen vaelluksen päättymiselle varmasti löytyisi.

Koska elämää tosiaan löytyy Portosta myös elokuvafestivaalin ulkopuolella, jää Miiken Shield of Straw’n toinenkin näytös väliin. Samoin käy kehutun ja kuulopuheiden mukaan erittäin synkän korealaisanimaatio Saibin (The Fake, 2013) kohdalla. The Human Racen lisäksi uutta brittiläistä science fictionia edustaa maailman ensi-iltansa Portossa saava Billy O’Brienin ohjaus Scintilla (2014). Kuolettavan tylsänä hiipimisenä ja väijymisenä alkava entiseen Neuvostoliittoon sijoittuva dystooppinen palkkasoturitarina onnistuu kuitenkin edetessään muuttumaan kiinnostavaksi tulevaisuusvisioksi. Scintillan pieni budjetti näkyy etenkin erikoistehosteiden kotikutoisuutena, siitä huolimatta ihmisen ja ulkoavaruuden elämän geneettisten tekijöiden sekoittuminen näyttää visuaalisesti kiehtovalta.

Sivu:

1 2 3 4 5