Caroline Munro
Night Visions Back to Basics 2014
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14

Night Visions Back to Basics 2014

9.-13.4.2014 Bio Rex, Andorra, Kino Engel, Helsinki

Night Visions tarjosi elokuvien ystäville elokuvateatteri Orionissa kevättalvella 2014 Shockpoint-nimellä kulkeneen katsastuksen harvinaisiin ja pahamaineisiin mondo-dokumentteihin. Kyseinen katsaus ei jäänyt kevään ainoaksi satsaukseksi, vaan myös vanha tuttu Back to Basics -festivaali palasi huhtikuussa jälleen kerran yhtä kaliiberia isommalla jyrinällä.

Tuttuun tapaan myös ennätykset paukkuivat, sillä kevään tarjonta houkutteli paikalle peräti 5 400 katsojaa. Suosituimpia elokuvia olivat esimerkiksi vasta heinäkuussa virallisen ensi-iltansa saava post-apokalyptinen steampunk-sci-fi Snowpiercer ja astetta edeltäjäänsä kekseliäämmin natsizombikommelluksia jatkava Dead Snow 2. Jo perinteeksi muodostunut kulttikalkkuna The Room veti jälleen Kino Engelin kaksi näytöstä täyteen lusikoidenheittelijöitä.

Festivaalien kunniavieraana nähtiin Troma-tuotantoyhtiön perustaja, ohjaaja, käsikirjoittaja ja tähti Lloyd Kaufman. Iloinen Kaufman kiitteli yleisöä vapaan elokuvataiteen tukemisesta ja esitteli ohjaamansa elokuvat The Toxic Avenger (1984), Poultrygeist: Night of the Chicken Dead (2006) sekä Return to Nuke 'Em High, vol. 1 (2013) aitoon myyntimiestyyliin. Mies suostui hiljenemään edes hieman esitellessään vaimonsa, eläköityneen New Yorkin osavaltion elokuvakomission puheenjohtaja Pat Kaufmanin ja oli hieman vaivaantuneena esitellessään julkaisemaansa Bloodsucking Freaksiä (1976), jonka misogynistiseksi koetusta sisällöstä hän on nyttemmin halunnut irtisanoutua.

Muita festivaalin vieraita olivat Chiméres-vampyyrielokuvan ohjaaja Olivier Beguin sekä Dead Snow 2:n käsikirjoittaja ja näyttelijä Stig Frode Henriksen. Paikalla poikkesivat myös Poultrygeistin avustajana toiminut Marko Mäkilaakso (jonka uusi elokuva on Troman tuottama) sekä Wetlands-ohjaaja David Wnendt, joka aikatauluongelmien vuoksi joutui poistumaan maasta jo ennen oman elokuvansa esittämistä. (PI)


Festivaalin elokuvien arvosteluja liitetään tähän artikkeliin sitä mukaa, kun ne valmistuvat. Tälle aloitussivulle liitetään elokuvien lyhyitä arvioita. Aikaisemmin ohjelmistosta on arvioitu edellä mainittujen lisäksi Sion Sonon Why Don't You Play In Hell? ja sveitsiläinen vampyyrielokuva Chiméres.


22.4.2014
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


28.4.2014
5.5.2014
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


7.5.2014
12.5.2014
14.5.2014
27.5.2014
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


2.6.2014
9.6.2014
11.6.2014
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


Wrong Cops (2013)

Äärihalvalla elokuvia väsäävä Quentin Dupieux tunnetaan paremmin elektroartisti Mr. Oizona. Miehen edellinen suomalaisilla elokuvafestivaaleilla nähty elokuva Rubber oli ärsyttävä hölmöily, joka ei päässyt yli oman konseptinsa typeryyden osoittelusta. Odotukset uutta elokuvaa kohtaan olivat siis sopivan matalat, jotta elokuva kykeni yllättämään positiivisesti.

Wrong Cops on eräänlainen sikailukomedia. Siinä äärettömän itsekeskeiset ja oudosti käyttäytyvät virkavallan edustajat hakevat itselleen makeampaa elämää. Yksi diilaa huomaamattomasti kuolleiden rottien sisään jemmattuja huumeita, yksi laatii suunnitelman saadakseen fitness-mimmin näyttämään hänelle rintansa, eräs piilottelee homopornomenneisyyttään ja sattuu löytämään jumppakassillisen täynnä rahaa. Eniten sympatiaa Dupieux'lla on mukana raahaantuvaa, verenhukkaan kuolevaa miestä ja yksisilmäistä muusikkoa kohtaan. Näiden sävellystouhut toki antavat myös tekosyyn esitellä ohjaajan omia muusikontaitoja.

Rubberin tapaan Wrong Copskin on metaelokuva, mutta se tyytyy esittämään tapahtumat lakonisesti sen sijaan että koko ajan alleviivaisi niiden keinotekoisuutta. Dupieux'lla on selvästi hauskaa leikkiessään kyttäelokuvien kuvastolla. Lopputulos tuskin naurattaa ketään kuoliaaksi, mutta aiheuttaa herkästi maireaa virnuilua. (PI)

***--


Yhteenveto:

 JSJMKKJM*METPMMSMJLMK*EMPITKALKA
1.White of the Eye (1987)White of the Eye (1987)4.03.54.04.0...3.5...4.0.........3.53.753.90
2.The Raid 2: Berandal (2014)The Raid 2: Berandal (2014)4.04.04.01.5...4.0...4.04.54.03.53.53.684.00
3.Orgasmo (1969)Orgasmo (1969)3.5..................3.5............3.503.50
4.Moebius (2013)Moebius (2013)3.5...3.54.52.0......3.5.........4.03.503.29
5.Snowpiercer (2013)Snowpiercer (2013)3.53.54.0...2.53.5...3.54.04.03.03.03.453.53
6.The Room (2003)The Room (2003)3.0............4.03.54.0......2.03.53.334.06
7.Wrong Cops (2013)Wrong Cops (2013)3.03.04.5............3.5......1.53.03.083.25
8.Bloodsucking Freaks (1976)Bloodsucking Freaks (1976)3.51.03.02.03.03.03.53.5.........4.03.052.31
9.The Dunwich Horror (1970)The Dunwich Horror (1970)2.53.53.0............2.5.........3.53.003.25
10.The Toxic Avenger (1985)The Toxic Avenger (1985)3.52.52.54.0...2.53.03.52.52.53.03.52.963.28
11.Europa Report (2013)Europa Report (2013)3.03.03.0............2.5......3.0...2.903.06
12.Return to Nuke 'Em High Volume 1 (2013)Return to Nuke 'Em High Volume 1 (2013)3.0...3.0........................2.52.832.17
13.Feuchtgebiete (2013)Feuchtgebiete (2013)3.5...3.02.5.........2.5.........2.52.802.50
14.Why Don't You Play in Hell? (2013)Why Don't You Play in Hell? (2013)3.0...2.0............2.5...3.0...3.02.704.00
15.Chimères (2013)Chimères (2013).....................3.0.........2.52.673.50
16.Død Snø 2 (2014)Død Snø 2 (2014)2.0..................3.0......2.03.52.633.50
17.Poultrygeist: Night of the Chicken Dead (2006)Poultrygeist: Night of the Chicken Dead (2006)3.01.03.5............2.0.........3.52.603.50
18.Captain America II: Death Too Soon (1979)Captain America II: Death Too Soon (1979)3.5..............................1.52.50...
19.Raze (2013)Raze (2013)2.0..................2.5............2.25...
20.Nurse 3D (2013)Nurse 3D (2013)3.0...3.0............2.0......1.51.52.202.50
 JSJMKKJM*METPMMSMJLMK*EMPI2.973.28
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14