Caroline Munro
Night Visions Back to Basics 2014
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14

Feuchtgebiete (2013) :: Wetlands

Wetlands - Kosteikkoja

aka Våtmarker; Vådområder

Feuchtgebiete #1 Feuchtgebiete #2
IMDb

Vaikka seksin kanssa sikailu tuntuu viime vuosina jälleen yleistyneen komedioiden aiheena, on elokuvien näkökulma valmistusmaasta huolimatta lähes aina miehinen. Charlotte Rochen romaaniin perustuva Wetlands pyrkii korjaamaan tätä epätasapainoa. Jo elokuvan alkutekstinä nähtävä, Rochen kirjan saama tuohtunut lukijapalaute kertoo, että naisen avoin seksuaalisuus jaksaa yhä hämmentää ja suututtaa monia. Tähän liittyy toisin sanoen tabuja, joita elokuva pyrkii ilolla muussaamaan.

Feuchtgebiete [1]
Feuchtgebiete [2]

Helen (Carla Juri) on hilpeä 18-vuotias nuori nainen, joka iloitsee omasta ruumiillisuudestaan. Hygienian suhteen yliherkän äidin kasvattama Helen uskoo päinvastoin lian ja saastan tärkeyteen vastustuskyvyn luomisessa. Siksi hän hinkkaa itseään vasten törkyistä julkisen vessan istuinta. Hän on myös havainnut, että härskiintyneen sissijuuston tuoksun avulla on helpompi iskeä miehiä pikapanoa varten.

Helenin heikkoutena ovat tukalat peräpukamat. Kun hän yrittää sheivata takaporttiaan, tulee hän tehneeksi pahan viillon ja joutuu kangertelemaan sairaalaan. Leikkauksesta selvittyään hän ei malta asettua aloilleen, vaan alkaa vietellä hämmentyneen oloista nuorta hoitajaansa (Christoph Letkowski). Sairaalassa jumittaminen antaa Helenille myös mahdollisuuden punoa juoni, jolla hänen eronneet isänsä ja äitinsä saisivat keskinäisen kipinänsä taas syttymään.

Feuchtgebiete [3]
Feuchtgebiete [4]

Nuoren ja saksalaisen Minttu Mustakallion oloinen Juri tekee hyvän roolisuorituksen rivona, mutta ajoittain myös lapsellisena Heleninä. Hahmon ronski näkökulma avaa elokuvalle hupaisia pikku sivupolkuja ja mahdollistaa hyvinkin härskien juttujen graafisen kuvittamisen. Ikimuistoinen on esimerkiksi pizzalähettien keskinäinen runkkurinki. Mälli lentää pinaattipizzan kuorrutteeksi "Tonava kaunoisen" klassisten sointujen tahtiin.

Moralisteja närästänee Helenin huoleton vastuuttomuus kaikenlaisia seksisuhteita kohtaan. Helenin irtosuhteita ei kuitenkaan elokuvassa esitellä kovinkaan monta ja päähenkilö tutkailee seksuaalisuuttaan myös muilla tavoin, esimerkiksi testailemalla vihanneksia masturbointivälineinä. Perverssillä tavalla hahmoa määrittää myös kiinnostus lähes jokaista mahdollista ihmiseritettä kohtaan. Helen kokee vastenmieliseksi ainoastaan vauvan synnyttämisen edustaman vajoamisen porvarilliseen perhemaailmaan. Paradoksaalisesti hän itse myös haikailee juuri samaa elämänmuotoa takaisin, yrittämällä saada eronneet vanhempansa palaamaan yhteen. Mutta perheen lapsen rooli onkin hänelle selkeästi helpompi omaksua kuin aikuisen.

Feuchtgebiete [5]
Feuchtgebiete [6]

Alussa rakennettu sopivuuden raja-aitojen rikkominen sotketaan valitettavasti kuitenkin lopulta täysin kun Helenin käytös alkaa saada yhä itsetuhoisempia piirteitä. Ohjaaja David Wnendt ei ole nähnyt aiheelliseksi korjata Rochen romaanin päätöstä, jossa Helenin kapinoinnille ja yliseksuaaliselle käytökselle etsitään helppoja ratkaisuja menneistä traumoista. Orastava ihmissuhde miehen kanssa lupaa lopulta myös sovinnaisempaa elämää. Tokihan jokaisen niinkin oudosti käyttäytyvän kuin seksuaalisesti aloitteellisen naisen täytyy olla jotenkin mentaalisesti rikki, elokuva tuntuu todistelevan. Taisi siis taas käydä niin, että patriarkaatti sai yhden salakavalan voiton lisää.

**½--
keskiarvo
toimitus
2.80/5.00 (5)
 JSSMKKJM*PI
  3.5 2.5 3.0 2.5 2.5
keskiarvo
lukijat i
2.50/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (2)
50%
Feuchtgebiete (2013)  Feuchtgebiete (2013)Wetlands: kosteikkoja  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14