Caroline Munro
Night Visions Back to Basics 2014
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14

The Dunwich Horror (1970)

aka Terror en Dunwich; Dunwich Horror; Horreur à volonté; Le vergini di Dunwich

The Dunwich Horror #1 The Dunwich Horror #2
IMDb

Roger Cormanin tuottama Dunwich Horror edustaa selkeästi parempaa valkokankaan H.P. Lovecraft -kauhua. Sen viehätyksestä suuri osa on nostalgiaa, sillä vuonna 1970 valmistunut elokuva sisältää sopivalla mitalla psykedeelisiä näkyjä sen ajan happopäiselle hippiyleisölle. Mutta näyttää elokuva varsin pramealta nykyäänkin.

Dean Stockwell esittää hiljaa puhuvaa, mutta intensiivisen oloista miekkosta nimeltä Wilbur Whateley, joka himoitsee yliopiston kirjaston kokoelmien arvokkainta opusta, Necronomiconia. Häiriintyneen oloinen Wilbur kertoo haluavansa tietää Suuresta Muinaisesta Yog-Sothoth -olennosta, mutta arvokasta nidettä ei myönnetä kotilainaan. Blondi ja viaton kirjastonhoitaja Nancy (Sandra Dee) kuitenkin lankeaa heti käkkäräpäisen muukalaisen pauloihin ja lähtee mukaan tämän kotikartanoon pienessä Dunwichin kylässä. Varsin ilmiselvään manipulointiin vajoava Nancy on pian täysin Wilburin satimessa ja jää kartanoon asumaan.

The Dunwich Horror [1]
The Dunwich Horror [2]

Miehellä on, kuinkas muutenkaan, katalia suunnitelmia nuoren naisen pään menoksi. Nancyn ystävät ja esimiehet alkavat huolestua, ja joutuvat lopulta tulemaan kasvokkain sen kanssa, mitä Wilbur oikein yrittää Necronomiconin ja Nancyn avulla tehdä. Kaiken ytimessä on Dunwichissa vuosia aikaisemmin kaksoset synnyttänyt nainen. Ihan liian vakavissaan elokuva ei ota itseään, mistä kertoo jo siluettianimaatiolla toteutettu metka alkutekstijakso, jossa jättimäinen sarvipäinen piru viskoo pyhiinvaeltajia suuhunsa kuin rypäleitä.

The Dunwich Horror [3]
The Dunwich Horror [4]

Perinteitä ja modernia järjestystä kontrastoiva elokuva on rakennettu kuin viktoriaaninen Universalin hirviöelokuva. Yhteisöön saapuva poikkeava muukalainen viettelee puhtoisen naisen erikoisilla tavoillaan. Uhka koskemattomuudelle kiihottaa pelon uhan alla eläneet kyläläiset lopulta raivon partaalle mellakoimaan. Näiden viha on kuitenkin pientä verrattuna tapahtumien eskaloimiin luonnonvoimien jylläämiseen ja niiden synnyttämään tuhoon. Ajan hermoille osuvasti elokuva kommentoi myös hippiliikkeen rappiota. Sothoth-kulttilaisten rituaaliesineissä on perinteisestä intiaanikulttuurista muistuttavia kuvioita. Houreisissa näyissä näkyvät kultinharjoittajat itse ovat likaisia, karvaisia, alastomia ja maalattuja hippejä, jotka heiluttelevat raajojaan ilmassa pomppien kuin pantomiimiapinat, käkättäen samalla mielipuolisesti. Mielleyhtymä Charles Mansonin perheeseen syntyy varmasti.

The Dunwich Horror [5]
The Dunwich Horror [6]

Ohjaaja Daniel Haller on muutenkin perillä kauhuelokuvan historiallisesta tyylikirjosta. Hän onnistuu yhdistämään Cormanin Poe-filmatisointien värikkäät paranoiavisiot ja brittiläiselle kauhuelokuvaperinteelle tyypilliset ajatukset ihmisluonnon epäluotettavuudesta ja luonnon helmassa piilevistä moraaliltaan rappeutuneista salakulteista. Puritaaniin amerikkalaiseen makuun (naisen) neitsyyden menetys yhdistyy veritekoon. Pysähtyneeseen aikaan jumahtaneen Dunwichin kartanon komeat lavasteet puolestaan ovat kuin Mario Bavalta peräisin.

The Dunwich Horror [7]
The Dunwich Horror [8]

H.P. Lovecraftin teoksiin perustavan kauhuelokuvan toimimisen tai kosahtamisen summaa yleensä se kohta, kun se kuiskaten mainittu, sanoinkuvaamattoman kammottava toismaailmallinen olento lopulta ilmaantuu. Yleensä joko estradille astuu halpa kumimörkö tai sitten Lovecraftin hulluuden syövereitä on pyritty kuvaamaan viitteellisemmin. Dunwich Horrorissa hulluus päästää väripaletin täysin valloilleen. Päästään sekaisin menneet hahmot näkevät maailmansa vääristyneenä kirkkaalla värivalolla värjättynä negatiivina. Äänet, jotka muistuttavat kurkien huutoa tai meren pauhua, kuuluvat taustalla. Muinaisia ei nähdä kunnolla, vain niiden osia ja vääristyneitä kuvajaisia. Ratkaisu on sopivassa määrin mielikuvitusta kutkuttava.

Dunwich Horror on niitä kauhuelokuvia, jotka ovat enemmän tyylipaletilla leikittelyä, kuin tunnelmointia, eikä tarina juuri onnistu kiristämään hermoja tiukempaan edetessään melko hitaasti. Näyttelijätkin ovat pahimmillaan tönkköjä ja kankeita. Kuitenkin näistä asioista valittaminen on hieman tyhjänpäiväistä, koska elokuva ei pyrikään panostamaan niihin. Dunwich Horror on ehdottoman sympaattinen ja hienolta näyttävä kokoelma värikkäitä vanhan ajan kauhutrooppeja ja sellaisena vastustamaton.

***½-
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (5)
 JSSMJMKKPI
  2.5 2.5 3.5 3.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.25/5.00 (6)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  3 (6)
50%
The Dunwich Horror (1970)  The Dunwich Horror (1970)  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14