Caroline Munro
"Magnumit on täällä aina valmiina" - Pekka Siitoin dokumenttielokuvissa
sivu: 1 · 2


"Magnumit on täällä aina valmiina"

Pekka Siitoin dokumenttielokuvissa


”Mutta kaikesta huolimatta, olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.”

Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimesta on kasvanut suomalaisen alakulttuurin merkkihenkilö, kulttihahmo, jonka naamalla myydään t-paitoja ja pinssejä. Vuosina 1944-2003 elänyt Siitoin oli Suomessa harvinainen toisinajattelija sikäli, että elämänsä aikana hän ehti kokeilla puuhastelua niin monien jännittävinä ja vaarallisina koettujen asioiden parissa. Hän oli kuin Suomen Aleister Crowley, Mussolini, Jörg Heider ja Norton I samassa paketissa. Tunnetuin hän on johtamansa naantalilaisen uusnatsipuolueen kautta, mutta Siitointa kiehtoi myös okkultismi, ”rivologia” ja omanlaisensa hengellisyys, joista hän kirjoitti laajan ja kiehtovan bibliografian. Nauravat natsit -yhtyeensä kanssa hän oli jopa levyttävä artisti.

Nykyään Siitoimen natsijohtajuus nähdään usein jokseenkin hullunkurisena, kylähullumaisena toimintana. Siitoimen lausahduksia esimerkiksi liikkuu runsaasti ääni- ja videoklippeinä netissä. Toki selvästi mieleltään epäbalanssissa olevan ukkelin kovaääninen vaahtoaminen "mutakuonoista", "mutanteista" ja viikinkien sodanjumalista kuulostaa hauskalta sekoilulta ilman kontekstia. Siitoin rakensi itse omaa henkilökuvaansa ja hänen binäärisessä maailmankuvassaan sarjakuvamaisen häijy natsihahmo oli se persoona, jota hän halusi ajaa esille.

On kuitenkin muistettava, että aikanaan Siitoimen puoluetta pidettiin aidosti uhkaavana tekijänä yhteiskuntarauhalle. Ensin 70-luvun lopulla Siitoimen jouduttua vankilaan vasemmistolaisen kirjapainon tuhopoltosta ja myöhemmin, 80-90 -lukujen vaihteessa väkivaltaisen skinhead-ilmiön noustessa natseja todella pelättiin. Siksi on huomionarvoista, että eräät tunnetuimmat Siitoimesta kertovat elokuvat, lyhytelokuva Vaaran merkki (1978), kohudokumentti Sieg Heil Suomi (1994) ja ruotsalainen dokumentti Båtresan, jonka show'n Siitoin ryövää kuin varkain, on tehty juuri tällaisina murrosaikoina. Silti ne kaikki antavat Valtakunnanjohtajasta enemmän tai vähemmän koomisen kuvan. Teemme katsauksen näihin kolmeen tunnetuimpaan Siitoin-elokuvaan. Näin on marjat!


Vaaran merkki (1978)

Nuoret dokumentaristit Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto soluttautuivat ruotsalaisina uusnatseina Siitoimen Naantalin kotiin kuvaamaan tämän järjestön toimintaa. Elokuvan nimen mukaisesti dokumentaristit etsivät merkkejä siitä, että väkivaltainen natsiaate olisi uudessa nousussa. Mutta kovinkaan organisoidusta toiminnasta ei ollut kyse, natsit kun viettivät elokuvassa aikaa kuin kesämökillä, saunoen ja juoden. Välillä käydään vähän ampumassa metsässä, niin koomisen kömpelösti, ettei monelle kyllä tule mieleen, että natsivallankumous olisi oikeasti käsillä.

Hienoimmassa kohtauksessa naantalilainen puutaloidylli havahtuu normaalin uneliaasta kesäpäivästä natsimarssin säveliin. Siitoin kumppaneineen tekee alle kymmenen miehen kanssa marssin täydessä sotilaspuvussa läpi hiekkatien samalla vakavuudella kuin kyseessä olisi Pariisiin marssiva natsikolonna.

Ikimuistoinen on myös saunahetki Siitoimen ja tämän natsikumppanien kanssa. Natsit siegheilaavat joka kerta niin heittäessään löylyä kuin ennen jäähyllä veteen pulahtamistaankin. Vesi on kuitenkin kylmää ja tulee kova tungos laiturin rapuille takaisin löylyyn kiiruhtaessa. Sitten lauletaan natsien juomalauluja kunnolla nuotin vierestä. Tämän jälkeen Siitoimen aluekomentaja tekee ennustuksen tulevaisuudesta, ja ennustaa täysin oikein Berliinin muurin murenemisen runsaan kymmenen vuoden päästä kuvaushetken tulevaisuudessa.

70-luvun aatteelliselle suomalaiselokuvalle tyypillisesti täytyy myös Lehdon ja Honkasalon alleviivata, mitä mieltä asioista pitää oikeasti olla. Lopussa näytetään mustavalkoisia valokuvia keskitysleirien uhreista ja käydään läpi Siitoimen vankilaan joutumisen yksityiskohtia. Natsijoukko oli käynyt räjäyttämässä kommunistien Sanansaattaja-lehden toimituksen, ja Siitoin tuomittiin viideksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen. Syynä tuomioon oli myös Pariisin rauhansopimuksessa kielletyn järjestön perustaminen.

On hieman sääli, että Vaaran merkki jäi niin lyhyeksi elokuvaksi, sillä kärsivällisyydellä ainesta täyspitkään dokumenttiinkin oltaisiin varmasti saatu. Tosin Honkasalon omat hermot pettivät siinä vaiheessa, kun Siitoin saapui kertomaan hänelle enneunesta, jossa molemmat ratsastivat valkoisella hevosella liekehtivällä kirkon alttarilla. Lienee siis ymmärrettävää että ohjaajapari häipyi kuvioista niinkin äkkiä.

***½-

Sivu:

1 2