Caroline Munro
Pelastakaa hänet! Kauhuelokuvasarjojen neljännet osat ja viimeisen uhrin kirous
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7

Viimeiset uhrit

"The Final Girl" on käsitteenä syöpynyt monen kauhuelokuvaharrastajan mieleen. Kyseessähän on se nuhteeton, usein kiltin näköinen nuori nainen, jonka edessä murhamies alkaa kompuroida. Tosin tätä nykyä termi muistuttaa jo myyttiä, sillä hyvin usein elokuvantekijöiden viimeistä uhria edustaa mies, tai vaihtoehtoisesti "The Final Duo", eli naisen ja lapsen tai miehen yhteenliittymä, toisinaan kokonainen porukka tai kyläkin.

Uhrin sukupuolelle on annettu liikaa teoreettista valtaa, vaikka etenkin 80-luvun taitteessa selviytyjä tapasi olla nainen ja, kuten teoria esittää, selviytyminen tapahtuu jonkin hänet maskulinisoivan esineen avustuksella. Elokuvaprofessorina toimivan Carol J. Cloverin popularisoima ajatus, jonka mukaan yleisön on hankalaa kokea absoluuttista terroria miesprotagonistien kautta osuu kuitenkin vain puolittain oikeaan. Elokuvaahan ei pitäisi analysoida koskaan pelkkänä valmiina lopputuloksena, vaan myös lopputuloksen mahdollistamien tekoprosessien kautta, mikä avaa oven elokuvaan oman aikansa kuvaajana. Kauhussa tämä näkyy muun muassa siinä, miten 30-60 -lukujen kauhuelokuvan sankarimiehet vaihtuivat naisiin sukupuolikäsityksen muuttuessa. Lopulta "The Final Girl" -ideologia kattaa puhtaimmillaan vain hyvin suppean elokuvataiteen genren sekä ajanjakson, aina vuodesta 1977 jotakuinkin vuoteen 1984. Erityisesti jatko-osissa variaatioiden määrä kasvoi elokuvantekijöiden pyrkiessä uusiin ratkaisuihin.

Itse asiassa viime aikojen hyytävimmät kauhuelokuvat ovat sisältäneet miesprotagonistin, mistä esimerkkeinä Calvaire (2004, kuva) ja kaikkia rajoja rikkonut Srpski film (2010). Clover osuu toki siinä oikeaan, että kauhun tuottaminen mieshahmojen kautta on vaikeampaa ja vaatii syvempää tarinan luomista, sillä naisen fyysinen keveys jo itsessään luo usein tarpeellisen pelon kontrastin miespuoliseen tappajaan, jonka maskuliinisuutta kasvatetaan usein yliluonnollisiin mittasuhteisiin. Calvairessa tämä on ratkaistu siten, että uhkana on yhteisö, minkä lisäksi ohjaaja korostaa päähenkilön fyysistä heikkoutta transvestisoimalla häneen naisen piirteitä. "The Final Girl" -teoriat ovat menneet vielä tästäkin ylitse. Synkimmillään niissä katsotaan viimeisen uhrin symboloivan kastroitua miestä, eli sankaria, jolla on miehen ajatusmaailma, mutta naisen vartalo, kuten Barbara Creed esittää kirjassaan The Monstrous-Feminine (1993). Viimeinen uhri on nähty myös tappajan symbioottisena friikkinä partnerina (Linda Williams, esseessä When a Woman Looks, 1984).

Sukupuolikeskeisissä elokuva-analyyseissa ongelmaksi muodostuu usein myös näkökulman kapeutuminen. Esimerkiksi pinnalle on nostettu slasher-elokuvissa seksuaalista aktiivisuutta osoittavien naisten surmaaminen. Samalla unohdetaan se, että elokuvissa myös naisten kanssa paritteleva mies tapetaan lähes aina ja toisinaan heidät molemmat yhdessä kesken yhdynnän (Friday the 13th: The Final Chapter; A Bay of Blood, 1971).

Ei ole kenties mikään ihme, että Hellraiser-sarjan neljännessä osassa Hellraiser: Bloodline (1996) menee Pinheadilla sormi suuhun, kun hän huomaa, ettei viimeinen uhri olekaan tällä kertaa nainen, joka edustaisi kollektiivista heikkoutta, vaan mies. Tämä saa tuonpuoleisen esiherran implikoimaan uhrille elämänsä yksinäisyyttä.

Murhamiehen taakka

Laiskat, itseään toistavat ja maksimaaliseen tuottoon pyrkineet tuotantoprosessit ovat saaneet kantaakseen raskaan taakan. Äitiään kaipaava Jasonkaan ei ole enää pelkkä mekaaninen tappaja, vaan ilmentymä kastroidun miesnaisen kohtaavasta pahuudesta, joka elää symbioosissa viimeisen friikin kanssa. Peilattuna tosimaailman raakaa psykologiaa vasten, on Jason itse asiassa aika sympaattinen hahmo.

Sivuuttamatta kaikkein raskaimpia analyyseja, löytyy slasher-elokuvien suoraviivaisessa tappamisessa jotain hyvin vapauttavaa, minkä todistaa niiden saamien jatko-osien mittava määrä. Pelkästään tappajien kuninkaalliset ovat tuoneet maailmaan jo kolmisenkymmentä elokuvaa, tapettujen "teinien" määrän hipoessa reilusti sadan yläpuolella. Jason kumppaneineen ei ole kuitenkaan yksin. Neljännet osat ja viimeiset uhrit ovat heidän lisäkseen kohdanneet niin nuket kuin nukkemestaritkin, piikkipallerot ja syrjäisten metsien juntit, puhumattakaan ihmissusista ja kurpitsapäistä.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7