Caroline Munro
Night Visions - Maximum Halloween 3014
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8

Night Visions - Maximum Halloween 3014 -muisteloraportaasi


Lähestyvän Night Visions Back to Basics 2015:n kynnyksellä on hyvä aika palata muistelemaan mennyttä vuotta ja edellistä Night Visions Maximum Halloweenia, joka järjestettiin poikkeuksellisesti elokuvateatteri Maximin sijaan Kinopalatsin tiloissa.


"Tämä on uskomaton valaistumisen saari!" kommentoi legendaarinen elokuvakeräilijä Jack Stevenson kerran liittyen suomalaiseen elokuvafestivaalien tarjontaan. Tätä huomiota puoltaa jatkuvasti kasvava ja tasoaan kehittävä Night Visions, josta oli tällä kertaa vuorossa editio Maximum Halloween 3014. Yksittäisten näytösten sekä koko lauantai-sunnuntai -yön kestäneen kinemaattisen kokemuksen jälkeen tajunta on kuin sokerilla kuorrutettu, ja keho kuin selkäsaunan jäljiltä. Silti jostain syystä tämän tahtoo kokea aina uudestaan tilaisuuden tullessa. Festaritarjonnassa oli taas mukana niin lukuisia tuoreita kuin joitakin vintaaseja nimikkeitä.

Festivaalin kutsuvieraina nähtiin tällä kertaa John McNaughton, Simeon Halligan, Rachel Richardson-Jones, Randy Moore, Pablo Larcuen, Jori Hulkkonen, sekä toistamiseen Jimi Tenor. McNaughton ei pysytellyt missään norsunluutornissa, vaan liikuskeli rentona elokuvateatterin alueella festivaalin ajan, ja mielellään jutusteli fanien kanssa. Elitistin udellessa häneltä Night Visionsin ohjelmistosta puuttuneesta irtopää-scifi-horrorista The Borrower (1991), ohjaaja kertoi, etteivät ainoastaan elokuvan oikeudet ole täysin sekavassa limbossa, vaan myöskään minkäänlaisen filmikopion olemassaolosta ei ole tietoa. McNaughton muisteli aiempaa Yhdysvaltalaista festaria, jossa elokuvan vähiten huonoimmaksi esityskopioksi löydettiin vuosikymmeniä aiemmin siitä julkaistu LaserDisc (!). Kysyttäessä The Borroweriin tehdyistä legendaarisista MPAA:n sensuuripoistoista, tirehtööri paljasti naureskellen, että niitä kyllä tehtiin Ratings Boardin katselua varten, mutta kaikki leikattu gore palautettiin salaa takaisin elokuvan saatua R-ikärajan.

Festivaalin uutuuksissa loistivat Abel Ferraran koukuttava Welcome to New York, The Guest, It Follows, Starry Eyes, sekä Night Visionsin yleisön suosikkielokuvaksi noussut What We Do in the Shadows.

Tuotantoyhtiö Cannon tuntuu nousseen viime aikoina pinnalle kollektiivisen alitajunnan suosta. Pääasiassa b-toimintapläjäyksistä tunnetun lafkan filmografia on kiehtova sekoitus nautittavaa väkivaltaviihdettä, epätoivoisia yrityksiä valtavirtamenestykseen ja arthousemaisia draamoja aina Jean-Luc Godardin King Learin (1987) kaltaisiin avantgardistisuuksiin saakka. Cannon-teemaan liittyen olivat festivaalilla nähtävillä The Go-Go Boys: The Inside Story of Cannon Films -dokumentin lisäksi klassikot 10 to Midnight (josta esitetty filmiprintti paljastui käsittämättömäksi amerikkalaiseksi tv-versioksi, jossa murhaaja juoksentelee pikkuhoususillaan täysin alastomana olemisen sijaan), täyttä Chuck Norris -kamaa oleva lähes juoneton Invasion USA, sekä toki se ainoa oikea Masters of the Universe.

40-vuotias The Texas Chain Saw Massacre esitettiin restauroituna DCP-kopiona, jossa 16 millimetrisen filmin rakeisuus ja hehkuvat värit iskivät kivuliaan terävinä katsojan silmille, kirskuvasta ääniraidasta puhumattakaan. Digitaalista kopiota katsellessa alkoi mieleen kirkastua, kuinka tuo klassikko on sisarteos Elävien kuolleiden yölle (Night of the Living Dead, 1968) - samanlaista dokumentaarista, cinema veriten tyylistä kauhuelokuvaa, sijoittuen Yhdysvaltojen kartalla Elävien kuolleiden ankean Pittsburgin teollisuusmiljöön sijasta etelävaltioihin (ohjaaja Tobe Hooper palasi samaan Amerikan kolkkaan seuraavassa elokuvassaan Death Trap, joka kuitenkin oli tyylinsä puolesta kuin aivan eri maailmasta, muistuttaen "Ghastly" Graham Ingelsin tekemää soille sijoittuvaa EC-kauhusarjakuvaa).

Klassikko-osastolla oli tarjolla Lucio Fulcin The Beyondin lisäksi myös Troman Toxic Avenger Part II, joka kolmannen osan tavoin on erittäin pitkäveteinen ja mitäänsanomaton elokuva, lukuun ottamatta yksittäisiä pieniä hykerryttäviä hetkiä. Onneksi esitetty versio oli lyhyempi kuin 2000-luvulla julkaistu Suomi-vhs, joka sisälsi leikkaamattomimman 110-minuuttisen version, joka on pitkä kuin nälkävuosi. Päätöselokuva ei pettänyt tälläkään kertaa, nyt nähdyn kaiju X From Outer Spacen muodossa.

Party on!


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8