Caroline Munro
Night Visions - Maximum Halloween 3014
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8

The ABCs of Death 2 (2014)

Antologiakauhuiluille tuttuun tapaan myös aakkossarjan toinen osa heittelee laadultaan paljon. Kokonaisuutena se on kuitenkin ehkä hieman vuonna 2012 ilmestynyttä edeltäjäänsä ryhdikkäämpi tapaus. Mukaan on tällä kertaa saatu selkeästi tulevaisuuden kykyinä pidettyjä kauhuohjaajia, joista monilla on vasta vähän tai ei ollenkaan täyspitkiä elokuvia takanaan.

Parhaimpia osuuksia tarjoavat esimerkiksi koko homman avaava, Cheap Thrills -ohjaaja E.L. Katzin kasariestetiikalla ei-ihan putkeen menevää salamurhakeikkaa esittelevä osuus, Bill Plymptonin taideanimaatio, Manborg-ohjaaja Steven Kostanskin 80-luvun lelusarjojen karua todellisuutta esittelevä osuus, sekä varsin yllättäen jaksoista parhaiten kauhuna toimiva, Game of Werewolves -ohjaaja Juan Martínez Morenon avuttomuudessaan piinaava ja lopputwistillään hykerryttävä puhelinjännäri. (PI)

**½--

Debug (2014)

Yleensä Night Visions -ministeriön elokuvavalintoihin on voinut luottaa edes jollain tasolla, mutta nyt on juostu pää edellä päin puuta. Ö-luokan scifistely Debugista on hankala löytää mitään ansioita. Todella mälsän näköisessä tietokonetodellisuudessa mäntit henkilöhahmot joutuvat virtuaalisen tekoälyn (Jason Momoa) kiusaamiksi. Malleilta näyttävät ja näyttelijäkyvyiltään olemattomat ääliöt ovat mukamas avaruuden duunareita ja tietokone-eksperttejä, joista kumpikaan määritelmä ei ole lähimainkaan uskottava näille idiooteille. Jos tekoäly olisi vain heti alussa kääntänyt hapen pois avaruusaluksesta, olisivat nämä pällit kuolleet nopeammin, eikä kyllästynyt katsoja olisi joutunut muumioitumaan kiinni elokuvateatterin penkkiin puoleksitoista piinaavaksi tunniksi. Harvakseltaan elokuvassa piipahtava Momoa on tainnut ottaa tukkamuotiinsa mallia Juhan af Grannilta. (PI)

*----

It Follows (2014)

Kenties Driven (2011) ansiosta retrohenkinen elektroninen musiikki on nyt erittäin suosittua jännitys- ja kauhuelokuvissa. It Followsissa on pitkään aikaan näistä paras score, Rich Vreelandin karmiva ja tunnelmallinen mallityö. Myös visuaalisesti elokuva on kiinnostava, sijoittaen henkilönsä usein kuvan keskelle, laajan epävarman ympäristön saartamiksi.

Sääli kyllä, elokuva on hieman turhan ihastunut keskeiseen ideaansa, joka on metaforana niin äärimmäisen yksiselitteinen, että se tulee tyhmimmillekin varmasti selväksi. Teinikauhuiluiden perusteemojen pelkistäminen ei sinänsä ole huono idea, mutta keskusidean loputon venyttäminen alkaa nopeasti väsyttää.

Seksin harrastaminen saa olomuotoaan muuttavan vainoajan seuraamaan teinejä kuolemaan asti. Ja olento ei lannistu, vaikka mihin pakenisit. Se seuraa.

Turhan neuvottomiksi jäävät päähenkilöt ärsyttävät, eikä keskeisestä hirviöstä saada aivan kaikkea mahdollista irti, vaikka sen alati erinäköisiksi ihmisiksi muuttuva olomuoto onkin melko näppärä keksintö. Sääli kyllä monia lupaavia ainesosia tarjoava elokuva on lopulta vähemmän kuin osiensa summa. (PI)

**½--

Late Phases (2014)

Kauhuelokuva kuvaa ikäihmisten yhteisöä, jossa sokea veteraani ottaa asiakseen käydä aseisiin paikallisia surmaavia yön hirviöitä vastaan. Teos ottaa selkeimmäksi vaikuttimikseen Väkivallan vihollinen -elokuvat. Pääosanesittäjä Nick Damici on vieläpä viiksiään myöten samannäköinen ikääntyneen Charles Bronsonin kanssa.

Kaikkiaan Late Phases etenee turhan hitaasti ja suhtautuu melko hölmöön tarinaansa hieman turhan vakavasti. Ajoittaiselta tylsistymiseltä ei voi välttyä. Toisaalta Damicin erinomaisen roolisuorituksen ansiosta elokuvasta löytyy yllättävääkin haavoittuvaisuutta ja melankolista pohdiskelua ikäihmisten ihmisarvosta ja elämän ehtoovuosien yksinäisyydestä. Vigilantistielokuvien ystävillekin on pari mainiota kohtausta, joissa Damici käy asekaupassa pyytämässä esimerkiksi hopealuoteja ampuvaa haulikkoa ja muuta järeämpää aseistusta. (PI)

**½--

Ruotsalainen hetki (2014)

Kotimainen musta komedia Ruotsalainen hetki on kokeilu tehdä elokuva kollektiivisesti. Pääosien Tommi Korpela, Minna Haapkylä, Hannu-Pekka Björkman sekä Elina Knihtilä ovat myös toimineet elokuvan ohjaajina käsikirjoittaja Teemu Kaskisen kanssa. Lopputulos painottaa vähemmän yllättäen juuri näyttelijäsuorituksia, antaen jokaiselle neljästä pääosanesittäjistä mahdollisuuden rakentaa mentaalisesti epästabiili, arvaamaton hahmo. Ikävä kyllä kokonaisuus on hajanainen ja toimii vain ajoittain. Tarinan eri osaset eivät tunnu aina sopivan keskenään yhteen. Hauskimmat kohtaukset ovat lähes studiojulmahuvimaisia parodioita narsistisen iskelmälaulajan eläytyen tulkitsemista viisuista, mutta vastapainona muiden hahmojen kajahtaneisuutta alleviivataan ja heistä ei saa oikein revittyä irti haluttua painoa. Elokuvan kuvauksessa on ihmeellisen paljon epätarkkoja otoksia ja sumeutta, joka ei tunnu olevan perusteltu ratkaisu. (PI)

**½--

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8