Caroline Munro
Yubari International Fantastic Film Festival 2015
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

Poimintoja Forecast-sarjasta

Virallisen kilpasarjan ohella Yubari esittää runsain määrin mielenkiintoisia elokuvia Forecast-sarjassa. Sarja keskittyy ensisijaisesti nuorten lupausten lanseeraukseen ja sisältää täyspitkien töiden ohella useita keskipitkiä (noin 40 min) elokuvia. Mukana on myös kokeneempien ohjaajien epätavallisia tai muuten vain pienelle yleisölle suunnatuja töitä. Alla muutamia poimintoja Forecast-sarjan tarjonnnasta. Myös artikkelin alussa arvoidut Noboru Iguchi -elokuvat Damager (2015) ja Hentaidan (2015) kuuluivat Forecast-sarjaan.

The End of the World and the Cat's Disappearance (Sekai no owari no Izukoneko) (Michihiro Takeuchi, 2014)

Tokio on autioitunut vuonna 2011 sattuneen mystisen onnettomuuden (lue: Fukushima) johdosta. Nuorempien sukupolvien edustajat kärsivät pienimuotoisista mutaatioista, kuten kissanhännästä ynnä muista ylimääräisistä ruumiinosista. Koko maan ruokavarastot ovat samalla saastuneet, minkä johdosta kaikki syövät kissanruokaa, jota puolestaan on tarjolla ylettömät määrät kissojen kadottua maan kamaralta. Maapalloa kohti matkaava asteroidi on päättämässä lopunkin maanpäällisen elämän piakkoin, joskin muutama onnekas on saanut uuden asuinpaikan Jupiteriin perustetusta siirtokunnasta.

Japanilaisen idolimaailman älyvapauteen suhteutettuna The End of the World and the Cat's Disappearance ei ole kovin omituinen projekti. Yleisörahoituksella valmistunut elokuva on universumin suloisimpiin otuksiin lukeutuvan Izukonekon (oikealta nimeltään Mari Mizukita) oma elokuva, joka perustuu hänestä kertovaan fiktiiviseen sarjakuvaan. Kissoja, animea ja cosplayta rakastava laulava idoli teki soolodebyyttinsä vuonna 2011 ja perusti kaksihenkisen idoliryhmän Pla2me viime vuonna BiS:n (Idol Is Dead, 2012) entisen jäsenen Saki Kamiyan kanssa. The End of the World and the Cat's Disappearance valmistui niiden välissä Izukonekon soolouran jäähyväisinä.

Izukoneko esittää elokuvassa kissanhännällä varustettua koulutyttö Itsukoa, joka koulunkäynnin ja maailmanlopun odottamisen ohella laulaa ja tarinoi nettikameran edessä. Ruutu täyttyy tosielämän suosittujen nettistreamien tapaan seuraajien kommenteista, joista osa ei kuitenkaan vaikuta olevan maan päältä peräisin. Televisiossa uutisoidaan samaan aikaan näköhavainnoista Itsukoa muistuttavasta legendaarisesta kissatytöstä Tokion radioaktiivisessa betoniviidakossa, jonne kenelläkään elävällä ei tulisi olla asiaa. Mistä on kyse ja onko Itsukolle varattu oma roolinsa lähenevässä maailmanlopussa?



Izukonekon suosio perustuu enemmän hänen animehenkisiin idoliakteihin ja kissamaisuuksiin kuin lauluääneen. Tämä tekee Izukonekosta monia näyttelijä- ja laulajapohjaisia kilpailijoitaan puhtaamman idolin, sillä Izukonekon tapauksessa kaikki muu on toissijaista hänen olemuksensa rinnalla. Samaa voi sanoa The End of the World and the Cat's Disappearancesta. Länsimaiseen ajattelumalliin kummankaan viehätystä voisi olla vaikea sovittaa.

Ylihalattavan Izukonekon ohella elokuvan parasta antia on miellyttävän näköinen visuaalinen ulkoasu. Värikäs ja unenomainen elokuva ei kärsi monia pienen budjetin japanilaiselokuvia vaivaavista digitaalitaudeista. Elokuvan sivurooleissa nähdään lisäksi peräti 14 muuta idolia, joten kuvallisesti ei ole valittamisen aihetta. Konserttitaltiointien maailmasta (mm. Shinsei Kamattechan) ponnistava ohjaaja Michihiro Takeuchi ei kuitenkaan saa elokuvaan kovin paljoa puhtia, eikä edes sen ääniraita tahdo lähteä lentoon odotetulla tavalla, ellei sitten ole Izukonekon musiikin suuri ystävä. Tyttärelleen lauluja kirjoittavan mykän isän roolissa nähtävä pink-ohjaaja / laatukäsikirjoittaja Shinji Imaoka on pieni mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta ei juurikaan vaikuta elokuvan laatuun tavalla tai toisella.

The End of the World and the Cat's Disappearance ei ole varsinaisesti huono elokuva, mutta energisemmällä otteella elokuvassa olisi ollut potentiaalia paljon parempaankin.

**---

Control of Violence (Takahiro Ishihara, 2015)

Osakasta kotoisin oleva Takahiro Ishihara on rakentanut ympärilleen kokonaisen väkivaltadraamojen sarjan: Violence P.M. (2011), Osaka Violence (2012), Snake of Violence (2013) ja nyt Control of Violence. Ishihara kuvaa elokuvissaan osakalaisgangsterien arkea ja perhe-elämää ulottaen tarinoiden juuret usein hahmojen lapsuuteen saakka. Pienellä budjetilla kuvatut elokuvat eivät ole visuaalisesti kovinkaan tyylikkäitä, mutta Ishiharan tapa sekoittaa draamaa ja realistista väkivaltaa on löytänyt oman paikkansa japanilaisten elokuvafestivaalien ohjelmistoissa. Kaikki Ishiharan elokuvat on nähty Yubarissa ja Osaka Violence palkittu kilpasarjan parhaana elokuvana vuonna 2012.

Control of Violence jatkaa edeltäjiensä viitoittamalla tiellä. Elokuva seuraa pienen ravintolan pystyttänyttä ex-gangsteria (Arata Yamanaka), joka yrittää pysyä kaidalla tiellä yhdessä kolmen työntekijänsä kanssa. Mies vedetään kuitenkin väkisin takaisin vanhoihin kuvioihin jonkun alkaessa lahdata muiden jengien jäseniä. Tekoja pidetään hänen kädenjälkenään kunnes käy ilmi, että kaupunkiin on saapunut yakuzoita vihaava muukalainen (Kiyohiko Shibukawa), joka kerää vapaaehtoisista koostuvaa lynkkausjengiä nitistääkseen niin monta gangsteria kuin mahdollista.

Control of Violence ottaa hieman takapakkia toissavuoden Snake of Violencesta, joka hyötyi Ishiharan muita elokuvia paremmista tuotantoarvoista sekä kovanaamanäyttelijä Tak Sakaguchin epätyypillisestä roolista mykkänä ammattitappajana. Control of Violencessa ex-yakuzan ja kuolleen gangsterin tyttären (Hiroko Yashiki) välinen draama jää kuitenkin melko kankeaksi ja elokuvaa vaivaa hieman harrastelijamainen yleisvaikutelma. Suoraviivainen mustavalkokuvaus ei myöskään peittele edullisen digiformaatin heikkouksia.

Ishihara osaa kuitenkin käyttää tapahtumapaikkoja hyvin hyödykseen. Osakan kiehuva teollisuushelvetti muodostaa erinomaisen taustan yakuzoiden ja heidän päänahkojaan himoitsevan sekopäisen karatetappajan yhteenotolle. Elokuva parantaakin otettaan heti väkivallan alettua ja pitää otteessaan, kunnes täysin epäuskottava loppuhuipennus vetää maton katsojan jalkojen alta.

Ishiharan pitkä Yubari-historia näkyy elokuvassa hauskana viittauksena: kuolleelle gangsterille omistetun alttarin päällä on Yubarin ohjelmistosuunnittelija Tokitoshi Shiotan valokuva.

**---

Kim (Fuzakerun ja neyo) (Shunpei Shimizu, 2014)

Yubarin tämänvuotisen ohjelmiston kaksi kovaotteisinta ja tyylikkäintä elokuvaa olivat elokuvakoulujen kirjoilla olevien nuorten ohjaajien töitä. Siinä missä kilpasarjassa nähty The Limit of Sleeping Beauty antoi vihiä nousevasta lupauksesta, todistaa Forecast-sarjassa nähty 41-minuuttinen Kim ohjaaja Shunpei Shimizun olevan jo suvereeni elokuvakerronnan taitaja. Shinya Tsukamoton rajut draamat mieleen tuova Kim on varmakätisesti ohjattu ja mielenkiintoisia sosiaalisia teemoja hyödyntävä kuvaus Japanissa asuvasta korealaisnyrkkeilijästä.

Elokuvan nimihenkilö Kim (Kim Jeong-yun) on murtuneen kätensä myötä elämästään otteen menettänyt ammattinyrkkeilijä. Miehen arki kuluu lähinnä seksiä harrastaessa sekä kaduilla tapellessa - yleensä turpaan ottavana osapuolena. Kim vihaa zainicheja - Japanin vallan aikana 1910-1945 maahan muuttaneita korealaisia sekä heidän jälkeläisiään, joista osa on omaksunut Japanin kansalaisuuden - vaikka on itsekin kolmannen sukupolven zainichi. Kimille zainichit ovat Japanin sosiaaliturvatukea hyödyntäviä loisia, jotka pilaavat hänen maineensa - ajatusmalli, joka on tuttu Tokion kaduilla aika ajoin marssivien rasististen mielenosoittajien kylteistä.

Todellisuudessa Kim on kuitenkin elokuvan pahin loinen - todellisuudentajunsa kadottanut ihmisraunio, joka polttaa sosiaalitukensa maksullisiin naisiin ja on velkaa paikallisille yakuzoille. Hänen ainoa ystävänsä on yakuzoiden riveissä epätoivoista uraa luova velanperijä (Kenichiro Koidemizu), joka on Japanin kansalaisuuden ominut nuori korealaistaustainen poika. Kimin tuore tyttöystävä (Kaoru Hashimoto) puolestaan on aviomiehensä hakkaama nainen, tienaa rahaa prostituutiolla ja unelmoi häntä paremmin kohtelevan miehen tapaamisesta.



Kovaotteinen ja kylmyyttä uhkuva Kim näyttää ja kuulostaa ensikertalaisen ohjaajan elokuvaksi todella hyvältä. Sinertävä väripaletti tuo nopeasti mieleen Shinya Tsukamoton elokuvan Tokyo Fist (1995), jonka pienimuotoiselta sisarteokselta Kim aika ajoin tuntuu. Shimizun elokuvassa väkivalta on kuitenkin realistisempaa. Rajuinta elokuvassa onkin ohjaajan pidättäytyneisyys: hän ei salli yleisölle minkäänlaista katarsista. Elokuvan lopussa Kimiä ei odota pelastus eikä eeppinen tuho, vaan pelkkä tyhjyys.

Elokuvan alkuperäisnimi Fuzakerun ja neyo on Brain Police -yhtyeen 1970-luvulla julkaisema rautainen rock-kappale, joka toimii Kimin teemabiisinä.

****-

Loppuyhteenveto:

 MK*TKALKA
1.Makeup Room (2015)Makeup Room (2015)4.04.00...
2.Luv Ya Hun! (2015)Luv Ya Hun! (2015)4.04.00...
3.Kim (2014)Kim (2014)4.04.00...
4.Hentaidan (2015)Hentaidan (2015)3.53.50...
5.Haman (2015)Haman (2015)3.53.50...
6.Damager (2015)Damager (2015)3.03.00...
7.The Limit of Sleeping Beauty (2014)The Limit of Sleeping Beauty (2014)3.03.00...
8.The Maidroid (2015)The Maidroid (2015)3.03.00...
9.Use the Eyeballs! (2015)Use the Eyeballs! (2015)3.03.00...
10.Control of Violence (2015)Control of Violence (2015)2.02.00...
11.The End of the World and the Cat's Disappearance (2014)The End of the World and the Cat's Disappearance (2014)2.02.00...
12.Mizo (2014)Mizo (2014)1.51.50...
 MK*3.04...
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5 6