Caroline Munro


Haastattelussa: Jörg Buttgereit


Elitisti sai tilaisuuden haastatella Night Visions Back to Basics 2015:n yhteydessä Helsingissä vieraillutta saksalaista kulttielokuvaohjaaja Jörg Buttgereitia. Buttgereit oli tullut paikalle esittelemään pääasiassa uutukaista German Angst -episodielokuvaa, jossa yksi elokuvan jaksoista on herran itsensä käsialaa. Tämän lisäksi NV-ohjelmistossa nähtiin myös ohjaajan vanhat klassikot Nekromantik, Nekromantik 2 & Schramm. Buttgereitin edellisestä kokopitkästä elokuvasta on ehtinyt vierähtää aikaa kuitenkin mittavat yli 20 vuotta, joten vanhojen klassikkotuotosten tekovaiheiden tenttaamisen sijaan keskityimme selvittämään tarkemmin mikä aikoinaan johti uravaihdokseen ja siirtymään elokuvista teatterin, radiokuunnelmien ja sarjakuvien pariin.



Jetro Suni: Mitkä elokuvat tai ohjaajat inspiroivat sinua nuorena?
Jörg Buttgereit: Nekromantikiin ja muihin alkuajan elokuviini sain inspiraatiota lähinnä muista underground-tuotoksista. Elokuvista kuten John Watersin Pink Flamingos ja Female Trouble. Toki mainittujen elokuvien teema on hyvin erilainen, mutta niissä on se sama henki, jota itse tavoittelin omissa teoksissani. Erityisesti minua inspiroi se, että joku tekee täysin omanlaisiaan elokuvia pyytämättä keneltäkään rahaa tai kysymättä keneltäkään lupaa.
Pidän erittäin paljon elokuviesi musiikista. Kuinka paljon itse osallistuit elokuvien musiikin valintaan ja mitkä artistit vaikuttivat elokuviesi musiikkimaailman esikuvina?
Noihin aikoihin kaikki ystäväni olivat muusikkoja. Pyysin heitä säveltämään elokuviini musiikkia jo hyvissä ajoin ennen kuvausten päättymistä. Oli paljon helpompi editoida elokuvat musiikki edellä. Meillä oli yleensä vain muutama eri musiikkikappale, jotka sitten dubbasimme kohtausten päälle. Inspiraatio Nekromantikin pääpianoteemaan tuli belgialaisen muusikko Wim Mertensin tuotannosta. Se on hyvin minimalistista musiikkia ja ajatukseni oli saada elokuvaani jotain samankaltaista romanttista tunnelmointia - aivan kuten elokuvan nimi jo itsessään lupailee.
Arvasitko itse etukäteen kuinka suuren suosion Nekromantik tulisi saamaan? Mitkä olivat omat ennakko-odotuksesi ja kuinka toivoit yleisön reagoivan elokuvaan?
Koska kyseessä oli ensimmäinen kokopitkä elokuvani ei minulla ollut aavistustakaan tulevasta vastaanotosta. Ja suuri suosio, hmm...
Heh, suurella suosiolla tarkoitin toki, että elokuvalla on oma suuri kulttisuosionsa underground-piireissä.
Kyllä, elokuvalla on suuri underground-suosio. Etenkin kun elokuvaa tarkastelee jälkikäteen, vaikuttaa se hyvin suositulta. Mutta aikoinaan se ei ollut kovinkaan suuri. Kesti yli 27 vuotta ennen kuin Nekromantik tuli saataville suurissa painosmäärissä. Kun elokuvan blu-ray -julkaisu ilmestyi Jenkeissä nyt hiljattain oli se mukana jopa Amazonin best sellers -listalla. Mutta aikoinaan, kun elokuva oli vasta valmistunut, meillä oli oma jakeluyhtiömme ja me kopioimme videokasetit itse käsin - noin viisi kerrallaan. Samoin teimme kasettien kansipaperit ja muun tarvittavan itse. Se oli hyvin hidasta. Nykyisin elokuvat eivät enää kasvata mainettaan yhtä hitaasti. Nykyisin kaikki on paljon nopeampaa ja kaikki materiaali leviää internetin kautta välittömästi kaikkialle. En itse alun perin edes suunnitellut, että elokuva leviäisi Saksan underground- ja punk rock -piirien ulkopuolelle. Toisaalta, elokuvan suosion laajeneminen noihin aikoihin oli nopeudessaan hyvin hämmentävää - oli hyvin outoa törmätä oman elokuvansa amerikkalaisiin bootleg-kopioihin. Kaikki vain tapahtui jotenkin itsestään - ilman markkinointia tai minkäänlaista omaa panostamme.
Videonauhoihin ja bootleg-kopioihin liittyen - noihin aikoihinhan sinulla oli jotain kärhämää Warner Brothersin kanssa liittyen oman JB-logosi ja WB-logon samankaltaisuuksiin?
Kyllä. Warner uhkasi haastaa meidät oikeuteen ellemme lakkaisi käyttämästä omaa logoamme. Suostuimme toki heidän pyyntöönsä, koska meillä ei ollut aikaa eikä rahaa alkaa taistella oikeudessa isoa filmiyhtiötä vastaan. Niinpä hankkiuduimme eroon logosta. Oli toki harmillista, ettei yhtiö ymmärtänyt huumoriamme. Mutta katson silti edelleen Warner Brothersin elokuvia :) Lopputulos oli siis se, että he eivät lopulta haastaneet meitä oikeuteen. Noihin aikoihin meillä oli tosiaan oma jakeluyhtiömme. Olimme perustaneet sen, jotta voisimme varmistaa, ettei elokuviamme sensuroida. Kaikkien videokasettien kansien uudelleenpainattaminen ilman logoa olisi ollut meille aivan liian kallista, joten päädyimme lopettamaan videokasettien tekemisen kokonaan. Dvd-teknologia oli joka tapauksessa tekemässä tuloaan, joten vaihdoimme formaattia ja jatkoimme julkaisujen tekoa dvd:llä uusituilla kansilla.
Elokuvien teosta yleisesti puhuen: onko sinulla jotain erityisiä muistoja varhaisten elokuviesi teon ajalta, tai mitkä ovat yleisfiiliksesi, jos katsot nyt taaksepäin tuohon aikaan?
Elokuvien teko oli pääasiassa hyvin uuvuttavaa puuhaa. Kuten varmasti tiedät, olen kreditoitu elokuvissani sekä käsikirjoittajana että ohjaajana, mutta raaka todellisuus oli se, että työni oli pääasiassa soitella väkeä paikalle kuvauksiin. Hoidin myös muut vastaavat organisointityöt. Tavallaan olin siis myös rooliltani vastaava tuottaja. Samalla kun ottaa huomioon, että Nekromantikin valmiiksi saattamiseen meni kokonaiset kaksi vuotta, on myönnettävä, että homma oli toisinaan hyvinkin raskasta. Mutta toki myös hauskaa aika ajoin. Ja niinä hetkinä, kun viranomaiset tunkeutuvat kotiisi ja yrittävät tuhota elokuvasi... sitä ei voi hauskaksi sanoa. Toki kun katsoo making-of'eja ja muuta vanhaa materiaalia kuvausten ajalta, saa niistä sen kuvan, että kaikki oli pelkkää hauskanpitoa. Mutta on hyvä pitää mielessä, että kuvasimme noihin aikoihin kaiken filmille, eikä meillä ollut suorilta käsin hajua siitä mitä filmille oikeastaan päätyi - meillä ei siis ollut minkäänlaista screeniä, josta olisimme voineet kuvaushetkellä nähdä filmatun lopputuloksen. Kuvatessa kuuntelet kameran kelojen pyörimistä ja mietit tuskaillen kuinka paljon rahaa filmiin palaa ja toivot, ettei mikään mene pieleen.
Eikö olekin niin, ettei sinulla ole taustalla mitään filmialan kouluja?
Kyllä vain.
Luuletko että se on enemmän hyöty kuin haitta?
Yritin kyllä hakea alan koulutusta. Yritin päästä Berlin Film Schooliin. Mutta he eivät halunneet minua.
Oliko tämä ennen vai jälkeen Nekromantikin valmistumisen?
Olin tehnyt vain lyhytelokuvia ennen kouluun hakemista. Itse asiassa aloitin Nekromantikin kuvaukset siinä vaiheessa, kun koulu oli hylännyt hakemukseni. Nekromantik ja muut elokuvani olivat minulle myöhemmin hyödyksi, kun pari vuotta myöhemmin samainen koulu halusi minut heille pitämään luentoja elokuvanteosta. He jopa maksoivat minulle siitä.
Mainitsit aiemmin poliisiratsiat ja viranomaisten halun tuhota elokuvasi - minkälaista oli taistelu sensuuria vastaan noihin aikoihin?
Viranomaiset tosiaan iskivät elokuvateatteriin Münchenissä, kun Nekromantik 2 pyöri siellä. He takavarikoivat elokuvan ja käskivät Berliinin poliisin ratsata kotimme ja tuhota negatiivit. Onneksemme Münchenin isku tapahtui pari päivää ennen Berliinin ratsiaa, joten meillä oli tarpeeksi aikaa piilottaa kaikki aineisto. Noihin aikoihin meillä oli jo erillinen jakeluyhtiö Yhdysvalloissa, joten saimme uskoteltua poliisille, että negatiivit ovat Jenkeissä. Ja koska elokuva ei ole siellä kielletty - mitään sen kummempaa ei tapahtunut, heh. Mutta pelottava ajatus on, että jos poliisi olisi ensin vieraillut Berliinissä, emme olisi osanneet varautua mihinkään ja elokuva olisi tuhottu.
Markkinointimateriaaleista puheen ollen: aikoinaan Nekromantikia markkinoitiin arthouse- ja taide-elokuvana - oliko tämä rehellisesti oma näkemyksenne, vai enemmänkin sarkastista provokaatiota?
Saksassa elokuvaa oli pakko kutsua taide-elokuvaksi, muuten se oltaisiin kielletty kokonaan. Elokuva itse asiassa todistettiin oikeudessa taiteeksi, ja sen myötä se oli taas vapaa levitettäväksi. Ja tokihan elokuvasta näkee, ettei se ole puhdas viihde-elokuva. Molemmat Nekromantikit ovat osaltaan hyvinkin erilaisia elokuvia. Siinä missä ensimmäinen osa on enemmän naiivia protestia sensuuriliikettä vastaan on Nekromantik 2 enemmän feministisen näkökulman omaava katsaus naisiin kauhuelokuvissa. Tavallaan oma episodini German Angstissa toistaa saman aiheen, pohdiskellen naisuhrin stereotyyppistä roolia kauhuelokuvissa. Mutta kyllä, koen että elokuvani ovat taiteellisia omalla tavallaan.
Muihin kuin omiin elokuviisi liittyen; työskentelit aikoinaan muun muassa Martin Walzin Tappajakondomi-elokuvassa (Kondom des Grauens, 1996), työstäen siihen erikoisefektejä?
Kyllä. Schrammin valmistumisen jälkeen kyseisen elokuvan päätähden (Beatrice Manowski) poikaystävä (Martin Walz) teki Tappajakondomi-elokuvaa sveitsiläiselle tuottaja Erwin C. Dietrichille. Ja koska kyseinen tuottaja oli aiemmin toiminut elokuvien kuten Jess Francon Jack the Ripperin taustalla, ajattelin että, vau, nythän tässä tehdään kunnon eksploitaatio-elokuvaa. Martin ohjaajana pyysi minua tekemään elokuvaan erikoistehosteet ja antoi minun valita työhön myös oman tiimini. Niinpä poimin mukaan omat tuttuni aiemmista elokuvistani ja ensimmäistä kertaa koskaan pystyin jopa maksamaan heille palkkaa. Kulutimme paljon rahaa ja lopulta tienasimmekin jotain, mutta läheskään kaikki kuvaamamme erikoistehosteet eivät päätyneet lopulliseen elokuvaan, koska elokuvan valmistumisen jälkeen tuottaja päätti alentaa elokuvan ikärajaa alkuperäisestä suunnitellusta. Monet erikoistehostekohtaukset päätyivät siis valitettavasti leikkaushuoneen lattialle.
Schrammin valmistumisen jälkeen oli pitkä ajanjakso jolloin juuri mitään ei näyttänyt tapahtuvan urallasi - mikä muuttui?
Aloin itse asiassa tuolloin tienata rahaa, heh. Ja lopetin kotivideoiden tehtailun. Tuosta hetkestä eteenpäin olen tehnyt noin 13 radiokuunnelmaa ja monta teatterinäytelmää. Tavallaan toistan samoja teemoja - tein esimerkiksi teatterinäytelmän Sex Monster, joka on kunnianosoitus Doris Wishmanin seksploitaatioelokuville. Pari vuotta sitten tein myös saksalaisen version Elefanttimiehestä. Viime vuonna tein teatterituotannon Nosferatu Lebt!, joka jäljittelee kuuluisaa saksalaista mykkäelokuvaa Nosferatu. Teen siis paljon genre-tuotantoa, mutten enää elokuvamuodossa, koska kauhuelokuvien tekeminen Saksassa ei nyt vain ole kovin hyvä idea, jos sillä yrittää tienata elantonsa. Kauhuelokuvalla Saksassa on edelleen erittäin huono maine - mutta jos teet samaa kamaa teatterilavalla, saat siitä rahaa, eikä kukaan kyseenalaista tekemisiäsi, koska kaikki mieltävät, että teet taidetta. Tein esimerkiksi näytelmän Edward Geinistä. Siinä on kannibalismia ja kaikkea muuta mikä olisi ollut mahdoton toteuttaa elokuvana. Lisäksi elokuvan tekeminen olisi ollut kenties tarpeetonta, koska aiheesta on jo monta elokuvaa - mutta teatteriesityksenä aihe on uniikki. Tietääkseni kyseessä tosiaan on ihka ensimmäinen Ed Gein -aiheinen teatterinäytelmä.
Teatterinäytelmiin liittyen, yksi niistä on Captain Berlin vs. Hitler...
Kyllä, se on yksi ihan ensimmäisistä teatterinäytelmistäni.
Näytelmän sankari Captain Berlin esiintyi ensimmäistä kertaa 80-luvun lyhytelokuvassasi, ja nyt hahmosta on jo sekä teatteriesitys että myös oma sarjakuvansa.
Kyllä, lyhytelokuvani valmistui vuonna 1982, eli... hmm, 33 vuotta sitten, heh. Ja kuten totesit, hahmosta tosiaan on nyt viime vuodesta saakka ollut myös oma sarjakuvansa meillä Saksassa.
Sarjakuvista ei vielä taida olla saatavilla englanniksi käännettyä versiota?
Ei. Julkaisut ovat toistaiseksi vain saksaksi.
Mikä on tarina sarjakuvan takana, miten piirrosversiota päädyttiin ylipäänsä tekemään?
Tosiaan, kyseessähän on alun perinkin muista sarjakuvista vaikutuksensa saanut keksimäni supersankari, joka aluksi esiintyi sekä lyhytelokuvassani että teatteriesityksessäni, joten oli loogista jatkumoa, että hahmolle saatiin viimein oma sarjakuvansa - se nyt vain tuntui oikealta. Minulla oli ystäviä, jotka olivat taiteellisilta kyvyiltään tarpeeksi lahjakkaita sarjakuvantekijöiksi ja suostuivat työhön ilman rahallista korvausta. Kirjoitin tarinat, ystäväni piirsivät ne ja lopulta veimme lopputuotoksen pienelle saksalaiselle Weissblech -independent-kustantamolle. Aiemmin he olivat keskittyneet lähinnä kauhuaiheisiin sarjakuviin ja nyt he julkaisevat myös Captain Berliniä. Luulen, että Captain Berlin on tällä hetkellä heidän suosituin sarjakuvansa. Sarjakuvan ensimmäisestä numerosta on tällä hetkellä tulossa jo kolmas uusintajulkaisu. Kyseisen sarjakuvan olemassa olo on mielestäni mukava asia, koska etenkään 40-luvulla ei edes olisi ollut mahdollista tehdä sarjakuvaa, jossa pääpahiksena seikkailee Adolf Hitler. Sarjakuva on saanut hyviä arvosteluja, ja kirjoitan tällä hetkellä siihen jo viidettä numeroa.
Mikä on ollut teatterinäytelmiesi yleinen vastaanotto?
Ne saavat erittäin hyviä arvioita. Omalta kannaltani epäkätevä seikka näytelmiin liittyen on tosin se, että esitykset ovat Dortmundissa eivätkä Berliinissä. Paikallisen teatterin johtaja on fanini ja pyysi minua tekemään näytelmiä heille.
Eli siinä tavallaan selitys siihen miten päädyit teatterialalle?
Kyllä, he vain pyysivät minut töihin. Niin yksinkertaista se oli. Ihan ensimmäisiä keikkojani oli toimia konserttipromoottorina Berliinissä. Minua pyydettiin työhön, koska 80-luvulla työskentelin keikoilla lavan edessä turvamiehenä - esimerkiksi Ramonesin keikalla. Eräs konserttivarauksista vastaava henkilö muisti minut Ramones-faniksi ja tiesi minun olevan myös ohjaaja - ja kun hän sai itselleen oikeudet Ramones-musikaaliin, pyysi hän minua ohjaamaan sen. Se oli ensimmäinen teatterinäytelmä, jonka koskaan tein. Sen jälkeen tein Captain Berlinin, ja sen perään lisää elokuva-aiheisia kertaluontoisia "näytelmäiltoja", joita voisi ehkä luennehtia pieniksi luennoiksi. Sitten teatteri Dortmundissa pyysi minua tekemään näytelmän heille. Se loppuunmyytiin täysin - jokainen näytös. Tällä hetkellä teen näitä hommia jo viidettä vuotta. Tällä tavoin voin tienata paljon enemmän rahaa kuin mitä ikinä voisin tekemällä elokuvia.
Jos unohdetaan raha, mitkä ovat muutoin ajatuksesi elokuvanteosta teatterinäytelmien tekoon verrattuna?
Teatterin teossa haasteita ja tuskastumista aiheuttaa se, ettet oikeasti voi kontrolloida kaikkea mitä lavalla tapahtuu. Et myöskään voi manipuloida ”kuvaa”. Mutta se on myös jotain mistä pidän. Jos olet nähnyt Captain Berlin -näytelmästä tehdyn dvd:n, on helppo havaita, ettei kaikki mikä on hauskaa lavalla toimi samalla tavalla filmillä. Mutta ei minun tarvitsekaan tehdä supersankarielokuvia, Amerikkalaiset hoitavat sen puolestani paljon paremmin - heh. Mutta pidän supersankarinäytelmien ohjaamisesta, se on minun juttuni.
Vaikuttaa siltä, että valtaosa nykyisistä näytelmistäsi sisältää enemmän komediallisia piirteitä kuin shokeerausta - toisin kuin varhaiset elokuvasi?
Edward Gein -näytelmä ainakin oli melko vakava. Eräässä näytöksessä joku jopa pyörtyi katsomossa. Elefanttimies oli melko vakava sekin.
Mutta mitään Nekromantikin tasoista shokeerausta niissä ei taida kuitenkaan olla?
Heh, sanoisin että Nekromantik itsessään on jo melko humoristinen.
Toki, onhan se täynnä mustaa komediaa.
Mutta tosiaan, seuraava näytelmäni tulee olemaan aiempia näytelmiä humoristisempi.... toisaalta tavallaan myös shokeeraava... kenties - heh. Koen, että kontrasti shokeerauksen ja huumorin välillä on se elementti, joka kiehtoo.
Shokeerauksesta puheen ollen, tuntuuko sinusta, että kaikki mahdolliset tabut on jo käsitelty elokuvissa - vai luuletko, että jossain piilee vielä tabuja, joita ei ole uskallettu ottaa käsittelyyn?
Luulen, ettei elokuva enää pysty kilpailemaan todellisuuden kanssa. Aitoja kuolemia ja muita kamaluuksia on helposti nähtävillä internetin streamauspalveluiden kautta ja kaikki se on paljon kamalampaa kuin mitä fiktiivisissä elokuvissa koskaan voidaan näyttää. Samaisesta syystä hain inspiraatiota omiin varhaisiin teoksiini tosielämän rikoksista ja rikollisista. Lähiöissä tapahtuvat todelliset kauheudet ovat aina paljon todentuntuisempia kuin se mitä esimerkiksi keksityt avaruushirviöt onnistuvat olemaan.
Jos puhutaan uusimmasta elokuvastasi, German Angst; kuinka päädyit tekemään elokuvaa ja mitä kautta tunnet elokuvan muut ohjaajat?
Toinen elokuvan ohjaajista, Andreas, teki aikoinaan elokuviini julistetaidetta. Hän esimerkiksi maalasi Nekromantik-julisteen. Andreas tekee myös itse elokuvia. Viimeisin niistä on nimeltään Masks - hän teki sen noin 2-3 vuotta sitten. Elokuvansa eri festivaalinäytöksillä vieraillessaan Andreasilta kysyttiin usein Q&A-sessioissa mitä minulle kuuluu - siis heti sen jälkeen, kun hän oli maininnut tehneensä Nekromantik-julisteet. Aivan kuten Suomessakin, eivät ihmiset muissa maissa tiedä mitä olen puuhastellut Schrammin jälkeen...
Niinpä, teatterinäytöksiin ja radiokuunnelmiisi on vaikea päästä käsiksi täältä muualta maailmasta.
Jep, ne ovat lähinnä vain saksalaisille. Joskin osasta näytelmistäni on ilmestynyt dvd-kooste Monsters of Arthouse.
Joo, tiedän julkaisun, mutten tosin ole nähnyt sitä.
Siinä on myös tekstit englanniksi. Mutta tosiaan... Andreas tuli luokseni ja ehdotti että tekisimme episodielokuvan - ihan vain siksi, että hän edelleen pitää kauhuelokuvien tekemisestä. Olen toki aiemminkin saanut vastaavanlaisia ehdotuksia, muttei minulla ole ollut tarvetta tarttua niihin. Mutta, koska en ikinä ole tullut maksaneeksi Andreasille hänen tekemästään työstä, en hennonut sanoa hänelle ei. Andreas pyysi saada käyttää nimeäni joukkorahoitushankkeessa, koska se tarkoittaisi automaattisesti enemmän rahaa. Sanoin, että se käy minulle, ja että voisin kehitellä jonkun simppelin tarinakonseptin elokuvaa varten. Kun elokuvaa katsoo, on helppo nähdä, että Andreas käytti episodiinsa rahaa noin kolminkertaisen määrän omaan episodiini verrattuna. Mutta se oli toki minun oma valintani. Halusin saada aikaan jotain yksinkertaista ja puhdasta - vähän kuin teatteriesityksen. Toisin kuin Andreas, jonka oma toteutus on hyvin argentomainen.
Mitä mieltä olet Saksan elokuvateollisuuden tämän hetkisestä tilasta? Onko alalta nousemassa esimerkiksi joitain lupaavia nuoria ohjaajia?
Tämä on todella haastava kysymys, Koska Saksassa ei ole juurikaan markkinoita kauhuelokuvalle. Nuorien ohjaajien osalta koen itse kaikkein mielenkiintoisimmaksi sen mitä he luovat puhtaasti omaksi huvikseen. Jos esimerkiksi tiedät ohjaajan nimeltä Wenzel Storch - joka on tehnyt muun muassa elokuvan A Journey Into Bliss (Die Reise ins Glück, 2004) - hän on omalla tavallaan hullu. Wenzel käytti lähes 10 vuotta kuvaten elokuvaansa käsivarakameralla sekä 35 mm -kameralla ilman ääntä. Tein joitain erikoistehosteita hänen elokuvaansa. Mielestäni hän on nerokas, koska hän ei ajattele lainkaan kaupallisesti. Mutta toisaalta myös hullu. Kun teatteripomoni kysyi tietäisinkö ketään, joka voisi ohjata uusia erikoisia teatterinäytelmiä, tuli mieleeni heti Wenzel Storch. Nyt hän sai juuri valmiiksi näytelmän Dortmundissa, joka kertoo katolilaisen kirkon seksuaalivalistuksesta. Itseäni kiinnostavat siis lähinnä vain erikoiset aiheet, en ole niinkään kiinnostunut siitä mitä tapahtuu elokuvateollisuudessa.
Mitä oma tulevaisuutesi tuo tullessaan? Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
Kirjoitan tällä hetkellä tosiaan Captain Berlinin seuraavaa numeroa. Työstän myös uusinta teatterinäytelmääni. Ja jos suinkin saamme rahamme takaisin German Angstista, niin ehkä teemme lisää German Angstia. Mutta en olisi niin varma siitä... riippuu saammeko myytyä elokuvan muihin maihin vai lataavatko ihmiset elokuvan ilmaiseksi netistä, heh.
Vielä pari kevyempää kysymystä tähän loppuun ennen kuin haastatteluaikamme päättyy. Mitä hyviä tai mielenkiintoisia elokuvia olet nähnyt viime aikoina?
Viime tiistaina katsoin uuden Avengers-elokuvan - nautin siitä ihan vain siksi, että olen aina ollut melkoinen supersankarinörtti. Vähän siinä kyllä tylsistytti se miten aina onnistutaan toistamaan samat vanhat geneeriset juonikaavat - tylsää, mutta tavallaan kiehtovaa samaan aikaan. Itse viihdyin elokuvan parissa, koska silloin kun itse olin pieni ei ollut olemassa hyviä supersankarielokuvia - toisin kuin nykyisin. Vanhat supersankarielokuvat olivat roskaelokuvia - halpoja ja tv-sarjatasoisia. Myöhemmin olen oppinut, että esimerkiksi Japanissa oli oma huikea 1978-vuoden Spiderman-sarjansa, mutta eihän meillä Saksassa tietenkään ollut keinoa aikoinaan saada sitä käsiimme. Tavallaan on hienoa, että naiivi supersankariroska on nykyisin mainstreamiä - mutta kuten sanottu, alkaa homma jo vähän kyllästyttää. Katson itse mieluummin 1966-vuoden Batman-tv-sarjaa kuin esimerkiksi Christopher Nolanin elokuvia. On hauskaa ja samalla ristiriitaista miten nuorempi minäni olisi nauranut ison budjetin elokuville, mutta toisaalta Dark Knight on nykyään yksi suosikkielokuvistani.
Oletko nähnyt viime aikoina mitään hyviä kauhuelokuvia?
The Bada... bug? Tiedätkö sen?
The Babadook. Jep, se on varsin hyvä elokuva.
Joo, juuri se. Pidin siitä. Ja... hmm... näitä joutuu ihan tosissaan miettimään. Saksassa on nykyisin joitain erittäin kiinnostavia pieniä videojulkaisufirmoja, jotka julkaisevat paljon mielenkiintoisia nimikkeitä 70-luvulta - kaikenlaista outoja ja obskuureja elokuvia, joita en tullut nähneeksi nuorena, mutta jotka voin nyt katsoa helposti dvd:ltä tai jopa blu-raynä.
Jep, paljon vanhoja kadonneita helmiä julkaistaan jatkuvasti. Se on hyvä juttu.
Oletko nähnyt Don't Go in the Housen?
Joo.
Näin sen juuri ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten. En ole nähnyt sitä koskaan aiemmin. Todella synkkä elokuva. Ei kukaan enää nykyään tekisi vastaavaa törkyistä pienimuotoista elokuvaa. Päähenkilö haalii nakuja tyttöjä peräkammariinsa ja grillaa nämä liekinheittimellä! Jos joku nykyisin tekisi jotain vastaavaa hänet varmaan lynkattaisiin, heh.
Jep, onhan se todella rujo eksploitaatioelokuva.
Vastaavanlaista alkukantaista tuoreutta ei löydä nykyisin enää mistään. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa arvostaa tällaisia vanhoja elokuvia - samalla kun tympääntyy uusiin elokuviin.
Löytyisikö sinulta vielä lopuksi kenties jotain vinkkejä aloitteleville elokuvaohjaajille?
Heh, enhän minä edes ole kovin onnistunut elokuvantekijänä, joten voi olla, että kysyt väärältä kaverilta. Se mikä itseäni elokuvaohjaajana aikoinaan auttoi oli se, etten yrittänyt kopioida sitä mitä näin isoilla valkokankailla, vaan kuljin sen sijaan omia polkujani. Ei ollut minun juttuni tehdä Transformersin seitsemättä jatko-osaa - minun juttuni oli tehdä pieni outo elokuva naapuruston nekrofiileistä.
Kiitos haastattelusta!



Elitistissä käsitellyt Buttgereitin elokuvat:

 JSJM*MMSMTKALKA
1.Der Todesking (1990)Der Todesking (1990)4.04.53.04.54.003.33
 JSJM*MMSM4.003.33
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!

Otsikkokuva © Jetro Suni

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (25.5.2015 18:55:15)
user avatar Hymiö ei ole välimerkki! Muuten hyvä juttu.
vastaa »

kommentoi artikkelia ja/tai elokuvia