Caroline Munro

Elitistin haastattelussa Brian Yuzna

Elitisti sai tilaisuuden jututtaa kauhuohjaaja ja -tuottaja Brian Yuznaa Night Visions Maximum Halloween -tapahtuman yhteydessä. Yuznan tuottamista elokuvista tunnetuin on 30-vuotisgaalassakin juhlittu Re-Animator (1985) ja hän on usein työskennellyt ohjaaja Stuart Gordonin kanssa etenkin H.P. Lovecraft -aiheiden parissa. Samaan liittyy myös festivaaleilla nähty antologiaelokuva Necronomicon (1993), johon Yuzna on ohjannut yhden jakson ja kehyskertomuksen.

Yuzna on toki oman luonnehdintansa mukaisesti "luova tuottaja", mutta myös omilla jaloillaan seisova kauhuohjaaja, jonka elokuvat ovat ehdottomasti hänen itsensä näköisiä, oli ne tehty kuinka pienellä budjetilla hyvänsä. Parhaimmasta päästä on niin ikään Night Visions -festivaaleilla nähty satiiri Society (1989)

Kun Yuzna puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle, sillä hänellä on maine, jonka mukaan herra toisinaan huvittaa itseään keksimällä omasta päästään tarinoita haastattelijoiden kiusaksi. Kaikesta huolimatta Elitistin kanssa jutustellessaan puhelias mies sai käsiteltyä hyvin laajalti uraansa ja sen huippukohtia.



Paavo Ihalainen: Olit tehnyt amatöörielokuvia ennen ammattimaisen elokuvanteon ja Re-Animatorin (1985) työstämisen aloittamista. Voisitko kertoa hieman ajasta, jolloin tulit Los Angelesiin ja tapasit Stuart Gordonin?
Brian Yuzna: Kun tein amatöörielokuvia pohjois-Carolinassa, aloin kiinnostua elokuvanteosta tapana ansaita elantonsa. Mutta tehdäkseni ammattimaisen elokuvan, en ollut löytää ketään sieltä päin, jotka olisi voinut omistautua elokuvanteolle. Ihmiset eivät tulleet paikalle. He olivat kai liian kiireisiä ilmaantumaan kuvauspaikalle.

Tajusin myös, että tarvitsen luultavasti ohjaajan, joka tietäisi, mitä tekee. ja osaisi kertoa tarinan näyttelijöiden avulla. En ollut opiskellut elokuvantekoa lainkaan, vain lukenut kirjoja. Halusin tehdä elokuvan, jonka voisi nähdä elokuvateattereissa.
Tuliko idea tehdä kauhuelokuva jo noilta ajoilta vai toiko Stuart Gordon sen pöytään?
Kyllä minä aina pidin kauhusta. Joten halusin löytää ohjaajan kauhuelokuvalle. Siispä panin mainoksen Varietyyn: "Wanted: Horror Director". Sain satoja vastauksia kirjeitse. En tiedä, olisiko minulla yhä nuo kirjeet tallella. Ne voisivat olla erittäin kiinnostavia.
Niin, mitä noista ihmisistä ikinä tuli?
Jotkut heistä jatkoivat alalla. Esimerkiksi näyttelijä Dick Miller oli eräs, joka vastasi ilmoitukseeni. Järjestin tapaamisia Los Angelesissa ja Miller oli eräs ensimmäisiä ihmisiä, jotka kohtasin.

Suurin osa oli kuitenkin opiskelijoita, jotka olivat aloittelemassa uraansa. Tapasin paljon ihmisiä ja tunsin heti oloni kotoisaksi LA:ssa. Minua oli varoitettu, että sinne ei kannata mennä koska siellä on vain hutsuja ja varkaita. Mutta minusta siellä oli korruption sijaan minunkaltaisiani ihmisiä; eri taustoista tulevia ihmisiä jotka rakastivat elokuvia ja halusivat tehdä niitä.

Aloin tehdä töitä Empire-yhtiölle ja tapasin Bandin perheen tuottajat - Charlie ja Albert Bandin. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Bob Greenberg toimi oppaanani Kaliforniaan ja elokuviin. Hän vei minut ensi kertaa aidolle elokuvan kuvauspaikalle, jossa kuvattiin Jim Wynorskyn elokuvaa.

Bob esitteli minut Stuart Gordonille, joka oli hänen laillaan myös Chicagosta kotoisin. Hän arveli, että tulisimme hyvin toimeen, koska olimme molemmat kauhufaneja. Marraskuussa 1983 kävin Chicagossa katsomassa Gordonin ohjaamaa näytelmää ja sitten menimme hänen luokseen kaljalle ja illalliselle.

Tulimme heti juttuun ja olimme heti puhumassa elokuvan tekemisestä. Hänellä oli omia elokuvaideoita, mukaan luettuna Re-Animator. Siinä vaiheessa hänellä oli 50 sivuinen TV-käsikirjoitus. Kerroin hänelle, että olin kiinnostunut sen tekemisestä täyspitkänä, joten hän alkoi uudelleenkirjoittaa käsikirjoitusta. Vuoden sisään olimme jo kuvaamassa.

Stuart Gordon (oik.) Re-Animatorin kuvauksissa ystävän kanssa.


Se ei ole ihan tavanomainen H.P. Lovecraft -adaptaatio. Re-Animator tuntuu enemmän kunnianosoitukselta tai jopa parodialta klassisista kauhuelokuvista, kuten Universalin elokuvista. Miten se kehittyi sellaiseksi? Olitteko aluksi tekemässä vakavempaa tulkintaa?
Adaptoidessa se ei juuri muuttunut. Elokuvan sävy oli olemassa jo Stuartin tv-käsikirjoituksessa, jota hän työsti Dennis Paolin ja William Norrisin kanssa. Minä halusin, että siihen lisätään Tri Hillin hahmo - se kaveri, joka kulkee irtileikatun päänsä kanssa.

Mutta adaptaatio on minusta erittäin hyvä. Tarina itsessään ei ole tyypillistä Lovecraftia, koska se ei ole kosmista kauhua vaan tavanomaisempi, karmiva tarina, jossa kuolleet palaavat elämään.

Minusta elokuva on enemmänkin ironinen kuin varsinaisesti hauska. En voi puhua Stuartin puolesta, mutta uskoisin, että me kaikki halusimme sen olevan mahdollisimman pelottava, eikä hassu. Tänä päivänä ihmiset kai näkevät sen hassumpana kuin mitä se oli sen ilmestyessä. Se oli alun perin ennemminkin järkyttävä ja mielipuolinen. Meillä oli kylläkin todella hauskaa sitä tehdessämme ja nauroimme paljon kuvauspaikalla.

Ei kyseessä minusta ole myöskään homage klassiselle kauhulle. Se on vain paras kauhuelokuva, jonka pystyimme tekemään. Lopputulos on ehdottomasti sen kaltainen elokuva kuin halusinkin. Stuart tuskin teki elokuvaa muusta syystä kuin pelottavan elokuvan tehdäkseen, mutta hän on luonnollisesti hauskaa pitävä persoona. Hän löytää helposti ironisen puolen asioista, kuten minäkin.

Onhan elokuvassa paljon hassuja repliikkejä kuten ”Get a job at a sideshow”. Ja osa kohtauksista on hassuja, kuten päättömän ruumiin törmäily palatessaan toimistoonsa. Mutta ne kaikki ovat sidoksissa kohtauksen kontekstiin. Nykyään katsojat ottavat siihen etäisyyttä. Huumori toimii vain siksi, että muutoin elokuva on niin järkyttävä, että huumori auttaa saamaan etäisyyttä ja helpotusta.

Minusta se toimii pitkälti Jeffrey Combsin erinomaisen roolisuorituksen ansiosta. Hänen Herbert Westinsä on niin pakkomielteinen, ettei tajua tuhoa, jonka saa aikaan…
Kaikki tuo on käsikirjoituksessa. Stuart ei salli näyttelijöiden improvisoida tai muuttaa käsikirjoitusta enää kuvauspaikalla. Hän on itsevarma ja vahva ohjaaja. Herbert Westin hahmo oli sellainen jo käsikirjoituksessa. Roolisuoritus on hyvä, mutta näyttelijä ei tulkinnut sitä tavalla, joka olisi poikennut tekstistä.
Halusinkin kysyä Jeffrey Combsista lisää. Hänelläkin on teatteritausta ja oli tehnyt pieniä rooleja ennen pääosaa. Millä tavalla löysitte hänet? Tunsiko Stuart Gordon hänet vai järjestittekö koe-esiintymisiä?
Roolituksesta vastasi Anthony Barnao, joka oli myös Combsin manageri. Hän toi Jeffreyn lukemaan rooliin 20 muun asiakkaansa tavoin. Erona oli, että olimme Stuartin ja Anthonyn kanssa kaikki samaa mieltä siitä, että hän oli loistava. Kukaan ei väittänyt vastaan, etteikö hän olisi oikea valinta rooliin.
Kuulin, että alun perin elokuvassa David Galen esittämällä Tri Hillillä oli psyykkisiä voimia, joiden ansiosta hän kykenee ohjaamaan zombeja loppukohtauksessa. Miksi tuo sivujuoni poistettiin elokuvasta?
Nuo kohtaukset kuvattiin ja poistettiin vasta editoidessa. Yritimme tehdä elokuvasta loogisemman. Hillin voimat näkyvät yhä kahdessa kohtauksessa - kun hän on dekaani Halseyn asunnossa juomassa brandyä ja puhumassa, miten Herbert Westistä täytyy päästä eroon. Alun perin hän hypnotisoi Halseyn intensiivisellä tuijotuksella, joka rikkoo hänen juomalasinsa.

Toinen kohtaus on se, kun Hill tulee Herbert Westin kellariin ja haluaa nähdä tämän muistiinpanot. Edelleen elokuvasta voi nähdä, että West suostuu näyttämään paperit, koska on Hillin kontrollin alainen. Näin hänet kuvattiin käsikirjoituksessa, mutta lopulta tämä tuntui tarpeettomalta. Hahmollahan oli myös laserpora, jonka avulla hän sai käsitteltyä uhrinsa suostuvaisemmiksi.
Tuon jälkeen kokeilit hieman valtavirtaisempaa tuotantoa käsikirjoittamalla elokuvan Kulti, kutistin kakarat (1989). Ilmeisesti Stuart Gordon työskenteli kanssasi, mutta jätti tuotannon kesken. Mistä idea tuohon syntyi?
Olimme grillaamassa Stuartin ja perheidemme kanssa, jolloin päätimme tehdä elokuvan lapsillemme. Keksimme, että lapset kutistuivat ja isä olisi tiedemies. Sitten hoksasimme, että siitä voisi tulla Disney-elokuva, koska pidimme Fred McMurrayn elokuvista kuten Shaggy Dog (1959) ja "Flubber" (Pyörät pilvissä, 1961).

Olimme Roomassa kuvaamassa From Beyondia (1986), josta lensimme LA:han tapaamaan Disneyn edustajia. Lentokoneessa istuimme takaistuimella ja kirjoitimme elokuvan tarinan rungon. Yllättäen Disneyn ihmiset pitivät ideasta välittömästi. Alun perin minun piti tuottaa ja Stuartin ohjata.

Työskentelimme sen eteen hyvin pitkään ja rakensimme jo lavasteita Meksikoon. Sitten pari viikkoa ennen kuvausten aloittamista Stuartille tuli terveysongelmia ja hänen oli jätettävä projekti. Hankimme uuden ohjaajan ja valitsimme Joe Johnstonin.
Isoissa tuotannoissa saatetaan kirjoittaa käsikirjoitus monta kertaa uudelleen. Kokiko käsikirjoituksesi uudelleenkirjoittamista?
Uusi kirjoittaja tuli projektiin, mutta ei hän muuttanut käsikirjoitusta liiaksi. Hän otti budjettisyistä pois pari efektijaksoa. Vastaavasti hän lisäsi gimmickejä - keksintöjä, joita tiedemiehen talossa on. Myös loppu oli erilainen, nyt elokuva päättyy kiitospäivän illalliseen kun meidän lopetuksemme olisi ollut tiedekokouksessa.
Tuon tapauksen jälkeen olet pysytellyt kauhuelokuvien parissa. Aloitit myös ohjaajan urasi Societyllä (1989). Onko kauhun kanssa työskentely ollut tietoinen valinta?
Se vain tuntuu luonnolliselta minulle. Se sopii minulle paremmin ja uskon, että ymmärrän sitä paremmin. Lisäksi käy helposti niin, että kun kerran saavuttaa menestyksen, se alkaa ohjata sitä, mitä voit tehdä myöhemmin. Jos olisin pysytellyt Kakarat-projektissa loppuun asti, olisin voinut tehdä enemmän koko perheen fantasiaelokuvia.
Niin, Kakaroilla on paljon jatko-osia.
Aivan, eikä pelkästään noita jatko-osia, vaan muitakin elokuvia, joita Johnston teki myöhemmin, kuten Jumanjin (1995). Voisin nähdä itseni mukana tekemässä tuota elokuvaa. Koska minulla ja Stuartilla ensimmäiset isot menestykset olivat Re-Animator ja From Beyond, pysyttelimme aika paljon samassa genressä. Tosin Stuart on tehnyt paljon muutakin. Hän on tehnyt sci-fiä ohjamalla Robot Joxin (1989) ja myös isolla budjetilla tekemällä Space Truckersin (1996). Hän teki Linnakkeen (1992) ja ohjasi David Mametin näytelmän.

Minusta Stuartilla on varsin laaja tarinankerronnan potentiaali. Minä tapaan pysytellä lähempänä kauhua. Mutta minä myös tuotan. Tuotin Crying Freemanin (1995), joka ei ole kauhua, mutta on selvä genre-elokuva. Minun pitää myös tehdä sellaisia elokuvia, joihin ohjaajieni kyvyt sopivat.
Mikä sai sinut haluamaan aloittaa ohjausurasi juuri Societyllä? Oliko taustalla hyvä käsikirjoitus vai halusitko vain kokeilla jotain erilaista?
Halusin kokeilla ohjaamista ja etsin tilaisuutta. Kun sain elokuvan käsikirjoituksen, pidin paljon siinä esiintyvästä paranoiasta. Työskentelin Dan O´Bannonin kanssa projektissa nimeltä The Men, joka ei lopulta ottanut tuulta alleen. Mutta se olisi ollut vainoharhainen elokuva, joten sen paranoia jäi mieleen.

Societyn käsikirjoituksessa ainoa asia, josta en pitänyt oli se, että loppukohtauksessa paljastui tavanomainen verikultti. He vain tappoivat lapsia rituaaleissa. Tämä ei miellyttänyt minua ja halusin fantastisempia efektejä. Keksin idean toisiinsa sulautuvista ruumiinosista ja annoin (efektimies) Screaming Mad Georgelle vapaat kädet luoda outoja efektejä. Yritin sitten saada nuo oudot efektit myös osaksi tarinaa.

Society ei ole yhtä hyvin ohjattu kuin vaikkapa Re-Animator. Mutta siinä on hupsuja omituisuuksia, joista minä pidän paljon. On tyypillistä minulle, että menen tuohon suuntaan. Tapaan myös panna paljon monimutkaista logiikkaa elokuviin. Asiat eivät vain pysy yksinkertaisina minulla. Luultavasti se on myös heikkous.
Pidän siitä, miten elokuva ja sen paranoia rakentuu hitaasti viimeisiin kohtauksiin. Kuulin, että saadaksesi rahoituksen lupauduit myös tekemään jatko-osan Re-Animatoriin.
Tiesin, että pääsisin ohjaamaan, koska minulla oli oikeudet Re-Animatorin jatko-osaan. Se oli arvokas omistus. Siispä sovin, että teen kaksi elokuvaa, joista Bride of Re-Animator olisi toinen. Ajattelin, että minulla olisi turvattu myös toinen mahdollisuus ohjata, jos ensimmäinen ohjaukseni olisi mennyt pieleen.
Minusta Bride of Re-Animatorissa (1989) on samankaltainen hidas kasvatus kohti lopun isoa juttua kuin Societyssä. Lopussahan hirviöt rysähtävät seinän läpi ja niissä on eri ruumiinosia hitsattu toisiinsa kiinni.
Tavallisesti haluan, että elokuvieni lopussa koittaa todellinen delirium. Tuolla tavalla Re-Animatorkin toimi. Keskustellessamme jatko-osan tarinasta tiesin, että siinä täytyy olla iso loppukohtaus, jossa on paljon henkiin herätettyjä olioita ja paljon toimintaa ja efektejä.

Arvelen, että alitajuntaisesti muistan sitä kun lapsena 50-luvulla näin Cecil B. DeMillen Kymmenen käskyä (1956). Sen huipennuksessa Mooses tulee alas vuorelta ja näkee, että israelilaiset ovat järjestäneet isot orgiat kultaisen vasikan ympärillä. Tuo kohtaus teki suuren vaikutuksen. Olen halunnut taltioida saman tunteen uudelleen, jonka koin tuolloin lapsena. Se oli uskomaton kuvotus ja järkytys kaikkeen hulluuteen elokuvan lopussa.
Sekä Societyssä että Bride of Re-Animatorissa työskentelit efektimies Screaming Mad Georgen kanssa. Olet tehnyt paljon työtä hänen kanssaan. Millaista se on ollut?
Minulla on aina ollut hauskaa työskennellessäni Georgen kanssa. Luulen, että hänkin pitää minun kanssani työskentelystä, olimme ehdottomasti hyvä työpari. En tiedä, olen ehkä ollut hänen mielestään hieman turhauttava.

Society on mielestäni hänen parasta työtään. Siinä hänen kädenjälkensä on hänen ominta itseään. Shunting-kohtauksessa on paljon kamaa, joita George oli kehitellyt. Me teimme paljon töitä kohtauksen parissa, mutta George sen lopulta loi. Minä ja kirjoittajat teimme vain kerronnallisen osuuden ja keskustelimme, mikä on toteutettavissa.

Yritän aina mahdollisuuksien mukaan käyttää Georgen luomia fyysisiä efektejä elokuvissa. Mutta häntä ei voi käyttää luomaan tavanomaisia efektejä, vaan jotain paljon mielikuvituksekkaampaa.
Olet tehnyt jatko-osia muiden aloittamiin kauhuelokuvasarjoihin, jotka ovat hyvin oman näköisiäsi. Näitä ovat Return of the Living Dead 3 (1993) ja Initiation: Silent Night, Deadly Night 4 (1990). Jälkimmäisen työnimi oli Bugs. Oliko sen alun perinkin tarkoitus kuulua tähän elokuvasarjaan?
Oli, olen liian tyhmä tehdäkseni eri tavalla. Otin Societystä käsikirjoittajat ja Screaming Mad Georgen väsäämään efektejä. Käsikirjoituksella ei ollut paljon mitään tekemistä aikaisempien osien, tai edes joulun kanssa. Sen sijaan se oli hyvin feminiininen elokuva noituudesta. Se perustuu Vanhan Testamentin Lilithin tarinaan, joten päähenkilökin on juutalainen.

Tuohon aikaan olin itse hyvin kiinnostunut optisista illuusioista ja simulakrumista. George ja minä yritimme kehittää kohtauksia, jotka voisi nähdä kahdella eri tavalla. Yritin luoda moniselitteisiä visuaalisia kohtauksia. Ikäväkseni optisia illuusioita on erittäin vaikea luoda elokuviin.

Ideat olivat lopulta aivan liian hulluja, sillä elokuvan budjetti oli todella alhainen. Lopputulos on sotkuinen, jopa likainen. Siinä on kiinnostavaa tavaraakin ja minusta se on täynnä ideoita. Mutta se ei ole kauhean hyvä elokuva, ja hyvätkin ideat katoavat kaiken muun sekaan. Ideat ajavat elokuvaa sen sijaan, että yrittäisimme kertoa tarinan hyvin.

Tuottamassani ja käsikirjoittamassani Silent Night, Deadly Night 5: The Toy Makerissä (1991) menimme enemmän sarjan juurille ja teimme enemmän jouluteemaisen elokuvan, jossa olisi myös eräänlainen joulupukkitappaja. Saimme Mickey Rooneyn esittämään leluntekijää. Mutta elokuva oli budjetiltaan aivan liian pieni, ja jouduimme väkisin venyttämään ideoita. Isoin ongelma oli, etteivät tappajaleluja onnistuttu toteuttamaan tarpeeksi hyvin. Elokuva kärsi siitä, mutta Rooney oli erinomainen ja konsepti on hyvä.
Return of the Living Dead 3 (1993) onnistui paremmin.
Return of the Living Dead 3 oli hieman erilainen projekti. En tiedä, miksen tehnyt siitä hassua, kun normaalisti teen hassuja elokuvia koko ajan. Ehkä ajattelin sen kohdalla enemmän Night of the Living Deadiä (1968) kuin Return of the Living Deadiä (1985).

Sarjan kakkososa (1988) oli kärsinyt rahoittajien vuoksi. He vaativat, että ykkösestä tutut hahmot nähdään uudelleen, vaikka heidät oli pommitettu elokuvan lopussa atomipommilla tuhkaksi. Kakkososa ei oikein toiminut. Mutta sen vuoksi seuraavan jatko-osan oikeudet eivät enää olleet niin arvokkaat ja siksi varmaankin sain mahdollisuuden tehdä sen.

Itse halusin vain tehdä zombie-elokuvan. Pidin todella paljon sekä Return… että Night of the Living Deadistä. Joe Russohan aikanaan sai oikeudet tehdä Living Dead -elokuvia, kun George Romero jatkoi päivänaikojen kanssa. Täten tavallaan minun RotLD-elokuvani on vaihtoehtoinen jatko-osa vaihtoehtoiselle jatko-osalle.

Monet ohjaajat eivät suostu tekemään jatko-osia. Minun jatko-osani olivat joko outoja tai epäonnistuneita, kuten Silent Night Deadly Night 4, joten arvoni ohjaajana oli vähentynyt. Society voi nykyään olla kulttielokuva, mutta se ei aikanaan menestynyt lainkaan Yhdysvalloissa. Sillä oli parempi vastaanotto Britanniassa, Italiassa ja Ranskassa, mutta Amerikassa se ei auttanut minua uusien projektien saamisessa. Bride of Re-Animator oli puolestaan erittäin verinen ja outo.

Olin profiloitunut visvaisten kummajaiselokuvien tekijäksi, jotka olivat vieläpä usein varsin epätasaisia tarinankerronnaltaan. Minulle ei oltaisi annettu tehtäväksi mitään suuria projekteja, ellen loisi niitä itse.

Kovinkaan monet eivät halunneet tehdä Return of the Living Dead 3:ea. Minä otin projektin mielelläni vastaan ja yritin tehdä kunniaa sekä Dan O´Bannonin EC-sarjakuvien tyyliselle komedialliselle lähestymistavalle että George Romeron suoraviivaisille zombie-elokuville.

Minun ei tarvinnut käyttää hahmoja tai näyttelijöitä aiemmista osista. Rahoittajat vaativat vain, että zombit syntyvät myrkkykaasun vaikutuksesta ja että ne syövät aivoja. Keksin, että zombit syövät aivoja, koska niiden hermot ovat kuolemassa. Aivoissa on eniten hermoja ihmiskehossa, joten ne tarvitsevat niitä.

Halusin myös tehdä päähenkilöstä zombien. Tuumin, että tämä muuttaisi tarinan dynamiikkaa ja saisi aikaan jotain uutta. Ajattelin, että Bride of Re-Animatorin morsian oli elokuvan paras hahmo, joten voisin tehdä elokuvan vastaavan naishahmon ympärille.

Minusta lopputulos on laadukas, eikä siinä ole tavanomaisia heikkouksiani. Sen suosiota haittaa sen nimi. Vain kovat kauhufanit haluavat nähdä RotLD 3:n. Jos elokuvalla olisi joku toinen nimi, se olisi suositumpi. Toivottavasti se ei vajoa unholaan. Minusta kyseessä on yksi parhaista elokuvistani.
Itsenäiseen elokuvantekoosi kuuluu myös, että perustit 2000-luvulla Espanjaan studion nimeltä Fantastic Factory. Kertoisitko, miten idea syntyi?
Halusin luoda kauhumerkin, kuten ihailemani Hammer tai Universal. Halusin tehdä sarjoittain elokuvia, jotka eivät olisi jatko-osia. Elokuvani tapasivat olla pienellä budjetilla tehtyjä, joten palkatkin olivat pienet. Ansaitakseni elannon, niitä piti tehdä paljon.

90-luvun lopulla olin Sitgesin festivaalilla Hammaslääkäri 2:n (1998) kanssa ja tapasin FilmX:n Julio Fernandezin. Hän ehdotti elokuvan tekemistä Barcelonassa. Sanoin, että halusin kokonaisen sarjan elokuvia.

Siispä loin business-suunnitelman perustaa studio Barcelonaan. Siihen kuului palkata niin espanjalaisia kykyjä kuin kansainvälisiä nimiä, niin sanottuja kauhun mestareita. Minusta Fantastic Factorystä tuli erittäin menestyksekäs. Se muutti espanjalaista elokuvateollisuutta, sillä siellä ei tuota ennen juuri tehty genre-elokuvia.
Eräs kiinnostavimmista Factoryllä tekemistäsi elokuvista on Faust: Love of the Damned (2000), joka perustuu erittäin väkivaltaiseen sarjakuvaan. Olitko sarjakuvan ystävä vai mistä sait idean tehdä siitä elokuva?
Tuottaja ja myyntiagentti Ted Chalmers osti Faust-sarjakuvan oikeudet ja toi ne minulle. En tuntenut sarjakuvaa entuudestaan. Käsikirjoitus oli hyvin seksuaalinen. Kyseessä oli tavallaan supersankari-, tavallaan kauhuelokuva. Pidin tuosta transgressiivisuudesta. Kun elokuvaprojekti alkoi kiinnostaa, Chalmers esitteli minulle myös joitakin sarjakuvia.

Fantastic Factoryn alussa minun piti valita, mitä elokuvia ryhtyä tekemään. En saanut hirveästi käsikirjoituksia Yhdysvalloista, he eivät ymmärtänyt toimintaani. Siispä valitsin neljä elokuvaa, jotka olivat keskenään erilaisia. En halunnut neljää tavanomaista kauhuelokuvaa. Faust oli yksi, kuten myös Dagon - eli Shadow over Innsmouth, jota olimme yrittäneet tehdä jo 20 vuotta aikaisemmin. Jälleen kerran minulla oli myös Re-Animatorin jatko-osa, Beyond Re-Animator, johon ei ollut valmista käsikirjoitusta, mutta jota olin työstänyt pariin otteeseen vuosien varrella. Lopulta oli Sheryl Bryanin käsikirjoitus Arachnid, joka oli jättiläishämähäkkielokuva.

Tiesin, että jättiläisötökät myyvät, ne kelpaavat televisioon missä vain. Beyond Re-Animator myisi koko paketin. Dagon oli pitkään kehitetty Lovecraft-tulkinta, jossa olisi kalaihmisiä. Faust oli jotain vähän yllättävämpää. Se oli erilainen genre-elokuva. Soitin Stuartille ja kysyin, minkä hän haluaa ohjata ja hän valitsi Dagonin. Siispä otin Faustin itselleni. Teimme sen ensin.

Tuotanto oli kunnianhimoinen - se sijoittui amerikkalaiseen newyorkmaiseen kaupunkiin, mutta kuvasimme sen espanjalaisten näyttelijöiden kanssa Barcelonassa. Lopulta osa siitä hieman murenee käsiin liian kunnianhimoisena, kuten monissa elokuvissani. Mutta osa on aika mielenkiintoista. Tietysti siinäkin on iso loppukohtaus.
On kiinnostavaa, että olit noin aikaisessa tekemässä supersankarielokuvaa ennen kuin niistä tuli jättihittejä.
Supersankarielokuvat ovat nyt niin suosittuja, koska digitaaliset efektit kasvoivat niin isoksi. Minä en käyttänyt kovinkaan paljon digiefektejä edes Fantastic Factoryssä. Meillä ei tuolloin ollut siihen varaa. Kuvasin aina filmille, tulin digitaalisuuden pariin myöhään.
Kuulin, että teillä oli myös Richard Stanleyn kanssa projekti suunnitteilla.
Halusin tehdä projektin komodonvaraaneista Indonesiassa 3D:nä ja kysyin häntä mukaan. Mutta hän ei pitänyt konseptista. Hänestä se oli liian epäkiinnostava tai derivatiivinen idea. Olen tuntenut hänet yli 20 vuotta ja olisi hauska työskennellä hänen kanssaan.
Suunnittelit ilmeisesti myös elokuvaa poltergeisteista Suomessa Tero Malinin ja Tommi Leppolan kanssa?
Rakastin EverDark-projektia ja olisin todella halunnut tehdä sen. Minusta meillä oli hieno tarina, tositapahtumiin perustuva poltergeist-elokuva. Suomessa on käsittääkseni enemmän poltergeist-ilmiöitä kuin missään muualla maailmassa. Tero ja Tommi halusivat tosissaan tehdä genre-elokuvia. He yrittivät tehdä sitä ilman valtion tukea, mikä on kai aika epätavallista Euroopassa.

Lopulta projekti jäi kahden paikan väliin - olisiko se kansainvälinen vai suomalainen projekti? Suomalaiset rahoittajat halusivat halvan dokudraaman televisiota varten, mutta se ei olisi ollut tarpeeksi kaupallinen maailmalle. Se oli Teron ja Tommin projekti, minä olin vain tuottamassa. Olisi upeaa tehdä tuo projekti jos se joskus onnistuu.

Martinin torppa, jossa 1885 koettiin pirullisia poltergeist-ilmiöitä, jotka olisivat olleet EverDarkin aiheena.


Mitä sinulta on luvassa seuraavaksi?
Nyt minulla on monia projekteja kehitysasteella. On ollut puhetta Re-Animatorin ja Societyn jatko-osista, reboottauksesta ja tv-sarjoista. Työskentelen tässä projektin parissa, jonka teen Corbin Bernsenin kanssa. Se on hieman kuin Hammaslääkäri: The Plastic Surgeon!

Ongelmana on, ettei rahaa ole paljoa. Projektia voi kehittää ja kehittää, mutta ennen kuin se on tehty, se on vain unelma.
Onko rahoituksen saaminen vaikeampaa nykyään kun alalla on paljon ihmisiä digitaalikameroiden kanssa?
Varmasti. Raha on nykyään tiukilla - alalla on paljon vaikeampaa kuin 15 vuotta sitten. Elokuvabisnestä, jossa minä työskentelin, ei enää ole. Erityisesti elektroniset jakelusysteemit ovat muuttuneet niin paljon. Kuka vain voi tehdä elokuvan ja tarjolla on niin paljon tavaraa. Ihmiset eivät enää tule minun luokseni esittelemään projekteja, sillä olen jo vanhempi.

Vanhempana en myöskään enää ota vastaan ihan mitä vain sopimusta niin kuin ennen. Jälkikäteen olen huomannut, ettei se aina palvellut minua niin hyvin. Mutta minulla oli lapsia ja minun piti ansaita elantoni. Joten olin aina työskentelemässä kaikesta huolimatta. Nyt lapseni ovat kasvaneet, joten haluan tehdä vain oikeanlaisia diilejä.
Kiitos paljon haastattelusta!

Elitistissä käsitellyt Brian Yuznan elokuvat:

 JSJMKKJM*METPMMSMJLMK*EMPITKALKA
1.Re-Animator (1985)Re-Animator (1985)4.54.04.53.03.54.53.04.04.04.03.54.03.893.93
2.From Beyond (1986)From Beyond (1986)4.03.0...3.5...3.03.54.03.0...4.03.53.503.67
3.Society (1989)Society (1989)3.53.53.03.5...3.03.0............3.53.293.89
4.Dagon (2001)Dagon (2001)3.5...4.5......2.0...2.54.0...4.03.03.252.88
5.Necronomicon (1993)Necronomicon (1993)3.0...3.0............3.0.........2.52.882.50
6.Bride of Re-Animator (1989)Bride of Re-Animator (1989)3.03.5.........2.02.0............3.02.703.07
7.Beyond Re-Animator (2003)Beyond Re-Animator (2003)3.02.03.02.0.........3.03.0...2.03.02.562.52
 JSJMKKJM*METPMMSMJLMK*EMPI3.153.21
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!