Caroline Munro
Uuno Bond - Talo, jossa ei leikitä: katsaus suomalaisen elokuvasensuurin merkkitapaukseen
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7

Leikin loppu

Kun tutkimusten mukaan voidaan katsoa riittävän selvästi osoitetun, että väkivallan katselulla on haitallinen vaikutus katsojiin, on valiokunnan mielestä perustelua asettaa rajoituksia tällaisen aineiston levittämiselle - eduskunnan toinen lakivaliokunta 1986

80-luvun puolivälissä piru pääsi kirjaimellisesti irti, kun Englannin ja Suomen tiet ristesivät moraalisen paniikin muodossa. Lehtien kirkuvat otsikot "lasten suojelemisesta" ja laajamittainen pelottelu videoelokuvien vaikutuksista iskivät vasten kasvoja. Kaikki klassisen moraalisen paniikin tuntomerkit olivat toteutuneet. Samalla luotiin sivutuotteena uusi populaarikulttuurin ilmiö: kielletyt elokuvat. Se niin sanottu kova kama, jota ei voinut vuokrata, mutta jonka saattoi vaihtaa nähtäväkseen yläasteella välitunnilla. Koska valtiovalta ei voinut eikä halunnut alkaa ratsaamaan yksityisiä koteja otettiin silmätikuiksi ne viralliset levittäjät, jotka toivat elokuvia videovuokraamojen hyllyille. Kuten jo todettua, johti tämä itsesensuuriin, sillä levittäjät halusivat pitää ohjat omissa käsissään. Videosensuurin veljesvaltiossa Englannissa mentiin toisinaan niinkin pitkälle, että ratsioiden pelossa aiemmin leikkaamattomina julkaistut vuokrakasetit vaihdettiin sukkelasti leikatuiksi (Medusa toimi näin pahamaineisen Rosso Sanguen aka. Absurd, 1981, kohdalla). Koulupihojen pikkumafiat saivat kuitenkin toimia vapaasti ja ilman sääntelyä.

Todellisuus erkani käytännöstä. Poliitikkojen ideaalissa suomalaisessa yhteiskunnassa kansa katselisi sivistävää taide-elokuvaa tai sitten kepeätä komediaa, mutta ei järjen vievää väkivaltaelokuvaa, taikka pornoa. Jiri Sirosen tutkielman (Jyväskylän yliopisto, 2006) mukaan videolaki sopi hyvin vasemmistolle, joka karsasti amerikkalaisen elokuvan ylivaltaa, sekä keskustalle, jossa hallitsivat konservatiiviset arvot. Erityiseksi kiistakapulaksi nousi yllä lainattu valiokunnan lisäys, joka käytännössä tarkoitti K-18 -elokuvien poistamista videomarkkinoilta. Varsin viaton tekninen innovaatio, videonauhuri, oli johtamassa säädeltyyn yhteiskuntaan. Englannissa videosensuurilaki (Video Recordings Act 1984) saatettiin lopulta voimaan syksyllä 1985 ja kaksi vuotta myöhemmin Suomi seurasi perästä.

Ikuisesti vapaa

Mutta haluan voimakkaasti painottaa, että kiellot ylipäänsä koskevat pelkkää roskaa, ala-arvoisia elokuvia.
- Jerker A. Eriksson

Oikeastaan mikään ei muuttunut. Henkisesti vammaisten mielenterveyspotilaiden sijaan Suomeen kehittyi kovia kaupankäyjiä, sillä kouluissa kova kama (kuten Friday the 13th, 1980, oikeanpuoleinen yläkuva) säilytti suosionsa. Pinnan alla vuonna 1989 voimaan saatettu (vuoden 1987) videosensuuri suuntasi harrastajien energian löytämään yhä vain raaempia elokuvia, poikien lopulta muun muassa Gorehound-lehden (1990) sekä Dark Fantasy ry:n synnyn. Yksityisissä näytöksissä sekä elokuvafestivaalien yhteydessä provosoivaa laatuelokuvaa (kuten Suspirian, 1977. alakuva) saattoi nähdä toisinaan isoltakin kankaalta aktiivisen vastarintaliikkeen ansiosta.

Valtion elokuvatarkastamossa halki 70-luvun voimassa ollut raa'an taide-elokuvan (kuten Kauriinmetsästäjä, 1978) ja vaarallisen elokuvan (kuten The Texas Chain Saw Massacre, 1974, tai lähes mikä tahansa taistelulaji- tai jengielokuva) välinen ero kieltoperusteissa muovautui videosensuurin pohjaksi. Tämä siitä huolimatta, että VET:n puheenjohtaja Eriksson vastusti lain syntyä. Videoiden kohdalla Erikssonin teesi elokuvista kokonaisuuksina, jotka oli hyvä nähdä eheinä, musertui. Pitkäaikaisen sensuuri-ideologian takia suomalaisille tarjoiltiin ennen ja jälkeen lain lähinnän vain muotopuolia torsoja. Näin kävi muun muassa Kauhun riivaamille (The Evil Dead, 1981), jonka itse Markus Selin leikkasi riekaleiksi. Materiaalia katosi kymmenisen minuuttia. Vastaiskuna harrastajat halusivat jäljittää käsiinsä eheät versiot, eli käytännössä kaikista raaimmat elokuvat ja kohtaukset. Huipennuksena 90-luvun alussa Rakkautta & anarkiaa -festivaali vei yleisönsä pois maasta näyttääkseen heille Suomessa kiellettyä simuloitua nekrofiliaa (Nekromantik, 1987).

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7