Caroline Munro
Uuno Bond - Talo, jossa ei leikitä: katsaus suomalaisen elokuvasensuurin merkkitapaukseen
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7

Nukke vai moottorisaha?

Tässä on kysymys väkivallasta, jolla me opetamme lapsia nuken sijasta moottorisahamurhaamiseen. Kuka ottaa siitä vastuun?
- Reino Paasilinna

Palataan hetki taaksepäin, vuoteen 1990, jolloin Suomen lintukoto eli turvallisinta vuottaan. Reino Paasilinna oli pelastanut maan moottorisahamurhaajilta, mistä todisteena alkoi vuokravideoelokuvien takakansiin ilmestyä punaisia K-16 -tarroja. Edellisen vuosikymmenen ikärajaan K-20 saakka yltäneet raakuudet olivat historiaa. Hyvä niin. Jokaisen joka halusi, täytyi tilata itselleen kirjekuorella pornot postimyyntikatalogeista, joita tipahteli postiluukusta koulupäivän päätteeksi pornotähti Tracy Lords myynti-ilmoitusten vetonaulana. Tai jos halusi tietoa kielletyistä elokuvista, täytyi kehittää verkostoitumistaan ja soittaa modeemillaan "purkkiin". Suomi siirtyi tältäkin osin kuin vahingossa tulevan internet-vallankumouksen eturintamaan. Helposti postissa kulkevien dvd-julkaisujen aikakauden koitettua, tylsyivät myös VET:n sakset.

80-luvun lopun sisäänpäin kääntyneessä Suomessa Paasilinna oli verrannut väkivaltaelokuvien katsomista myös auto-onnettomuuteen. Hänen mukaansa väkivaltaelokuvat johtaisivat yhtä varmaan tuhoon kuin auton eteen hyppääminen. Nykyihmisen korviin ajatusmalli saattaa kuulostaa uskomattomalta. Se kuvaa kuitenkin osuvasti ajan ilmapiiriä. Nähtiinpä YLE:llä myös keskustelupaneeleja, jossa asiaa ruodittiin oikein kunnolla tarkoituksellisen raakojen elokuvanäytteiden kera. Ääneen pääsivät tällöin muun muassa eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenet Mauri Pekkarinen (KESK, kuva), Olavi Ronkainen (KRIST) ja Liisa Jaakonsaari (SDP). "Te saatanan tunarit!" kaikui epäilemättä jälleen Kekkosen haudasta Suomen poliittisen eliitin lopulta ryssittyä koko videosensuurin. Esimerkiksi Riitta Uosukainen (KOK), joka vielä 80-luvulla paheksui syvästi eroottisen elokuvan irvokkuutta, päätti joitakin vuosia myöhemmin paljastaa kansalle omat seksiseikkailunsa kirjassa Liehuva liekinvarsi (1996). Ronkainen puolestaan tuli tunnetuksi tavastaan ostaa runsain määrin seksilehtiä.

Näin ihmisenä joka valitsi suosiolla nuken sijasta moottorisahan ja josta kasvoi väkivaltaelokuvien kautta potentiaalinen mielipuolinen murhaaja, ei ole helppoa nähdä sitä vaihtoehtotodellisuutta, jossa videosensuuri olisi onnistunut täydellisesti. Käytännössä se olisi vaatinut maan rajojen hidasta sulkemista avautumisen sijaan. Ylimmässä kuvassa näkyvää Shogun Assassinia (1980) ei olisi tässä maassa koskaan nähty, eikä kovaa potkivan Jean-Claude Van Dammen nimi olisi noussut kenenkään huulille.

Jo mainittujen panelistien katsellessa YLE:n heille näyttämää raakaa väkivaltaa elokuvasta Varoitus (Without Warning, 1980, kuva) olisi keskustelijoiden joukkoon tarvittu edes yksi sankari, joka olisi vain todennut "voi pojat, kun vain tietäisitte." Se irstauden, väkivallan, murhanhimon ja veren määrä, joka maamme rajojen ulkopuolella odotti, ylittää yhä kaiken mielikuvituksen määrän. Pakko myöntää, että omienkin silmien eteen on sattunut fiktiivisiä kohtauksia, jotka ovat painaneet syvän jäljen sieluun, tosin empatian muodossa.

VET:n ja sivistysvaliokunnan kunnianhimoisena tavoitteena oli suojella Suomea ulkomaailman vaikutteilta ja vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1986 pilkisti myös poliittinen sensuuri (Jäätävä polte). Samalla elettiin aikakautta, jona nuoria uhkasi sekä heavy metal -musiikki että myös itse Saatana (vuonna 1994 YLE esitti koulu-tv:ssä aamupäivällä nuorille dokumenttia Saatana kutsuu minua). On suorastaan ihme, että näiden ilmiöiden keskeltä kasvoi kohtalaisen terve elokuvaharrastajien uusi sukupolvi. Se sai kypsyä omissa oloissaan reilut kymmenen vuotta ennen kuin moraalisen paniikin synnyttämä elokuvasensuuri päättyi vuoden 2001 alussa. Samalla katosi merkittävä osa Kekkosen jälkeensä jättämää haamua.

Tuhansien järvien maa uinuu yhä rauhassaan, mutta aina silloin tällöin jonkun syrjäisen talon televisiosta kuuluu moottorisahan pärisevä ääni. Se odottava pelko, joka 70-luvulla levisi koko maailmaan ja kiehtoi, tuskin kuitenkaan enää koskaan palaa. Harmi sinällään, kiellettyjen elokuvien vuosikymmenissä oli jotain poikkeuksellista taikaa, elämän tuntua, jonka kokee vain astuessaan vaarojen tielle.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7