Caroline Munro
Yubari International Fantastic Film Festival 2016
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

Perjantai

Yubari Fanta starttasi Elitistin osalta perjantaiaamuna. Ensimmäiset näytökset järjestettiin jo torstai-iltana, mutta majoituksen kallis hinta ei puoltanut avajaisiin saapumista. Mielekkäämpää olikin astua junaan aikaisin perjantaiaamuna ja reissata Sapporosta noin tunnin matka Shin Yubarin asemalle, jossa odotti vaihto taajamaromukasaan. Viimeksi mainittu vei matkaajan suoraan festivaalialueen edustalle, lumisen Racey-vuoren alle. Raceyn edustalla sijaitsee myös SeicoMart-kauppa, josta saa laukun pohjalle elintoimintoja ylläpitäviä aterioita ja välipaloja. Niitä kannattaakin varata mukaan riittävästi, sillä elokuvien pariin uppoutuessa lounasaika saattaa venyä pahimmillaan alkuiltaan.

Crazy Dog (Masa Yamashita, 2016)

Aamun ensimmäinen ohjelmanumero oli festivaalin kilpasarjassa nähty vajaan tunnin pituinen neo-noir Crazy Dog. Yubarin kilpasarjan taso on perinteisesti ollut ailahtelevainen, sillä painopiste on uusien kykyjen löytämisessä. Mielenkiintoisten debyyttielokuvien ohella kilpasarjasta löytyy kuitenkin joka vuosi muutama elokuva, joiden mukanaololle on vaikea keksiä oikeutusta. Tänä vuonna kyseenalainen kunnia lankesi Crazy Dogille, jossa työnsä puolesta pelkäävä veteraanipoliisi yrittää parantaa pidätystilastojaan palkkaamalla kodittoman miehen antautumaan laittoman aseen kanssa. Hikipisarat alkavat kuitenkin virrata, kun vedätystä varten hankittu ase katoaa taskuvarkaan matkaan.

Crazy Dogissa harmittaa eniten sen mitäänsanomattomuus. Ohjaaja/käsikirjoittaja Masa Yamashita sotkee mukaan loputtoman liudan sivuhahmoja hyväsydämisestä yksityisetsivästä alkaen onnistumatta silti luomaan ainoatakaan kovin mielenkiintoista hahmoa. Lopussa Yamashita sekoaa täysin yrittäessään lopettaa elokuvan sekä kovaotteisesti että humaanisti, tuloksena eripuraisten lopetusten putki, joka jatkuu vielä lopputekstien aikana. Kokonaisuus sopisi paremmin televisioon, missä Yamashitalle voisi povata jonkinasteista menestystä.

**---

Dream Theater (Kazuhisa Yusa, 2016)

Toinen kyseenalaisin perustein kilpasarjaan kelpuutettu elokuva nähtiin hieman myöhemmin perjantaiaamuna, kun vuorossa oli Yubarin vakiokasvo Asamin (The Machine Girl, 2008) 28-minuuttinen roskaelokuva Dream Theater. Kyseessä on ensimmäinen osa hupaisasti nimetyssä Banana-projektissa, johon on suunnitteilla vielä kuusi muutakin toimintalyhäriä eri ohjaajilta. Dream Theaterin ohjaajana toimii elokuvien ase-efektejä leipätyökseen tekevä pitkätukkainen Kazuhisa Yusa.

Asami esittää Dream Theaterissa SM Queeniä, jonka erikoisuus on rikkaille asiakkaille varattu "near death torture experience". Työpäivä saa odottamattoman käänteen, kun eräs asiakas tuo mukanaan "100 miehen vahvuisen" SWAT-tiimin, jonka tehtävä on laittaa klubi maan tasalle. Asami ei tästä ilahdu, vaan alkaa eliminoida hyökkääjiä heiltä anastetuiden aseiden avulla.

Dream Theaterin ongelma on, ettei se osaa päättää onko kyseessä aito genre-elokuva vai parodia. Virnuilua ja ylilyöntejä on liikaa, vaikka toiminta ja veriroiskeet onkin toteutettu kunnioitettavasti käsityönä. Välissä kuullaan jopa repliikki CGI-tehosteiden paskuudesta aitoon roiskutteluun verrattuna. Silti veritehosteita on lopulta yllättävän vähän eikä esimerkiksi asiakkaan kasvojen moukaroinnin yhteydessä nähdä punanesteen pisaraakaan. Myös elokuvan teeman lupaama seksi puuttuu sopasta kokonaan.

Asami näyttelee tuttuun tapaansa rasittavasti yli - toissavuoden hillitty suoritus Gun Womanissa (2014) vaikuttaa jäävän säännön vahvistavaksi poikkeukseksi - eikä hänen fyysinen kyvykkyytensä pääse täysin esille keskinkertaisen teknisen toteutuksen takia. Asami venyy nykyään jo kohtalaisen päteviin kamppailulajiliikkeisiin, mutta kaipaisi silti taitavien leikkaajan ja kuvaajan apua, mitä ei tällä kertaa ole tarjolla. Dream Theater ei ole aivan kehno roskaelokuva, mutta ei sitä hyväksikään voi kutsua.

**---

Vaikka Dream Theaterin anti jäi vaatimattomaksi, oli paikalle raahautuminen silti oikea valinta. Näytöksen jälkeen Asami pyysi yleisön joukosta vapaaehtoisia lavalle, jotta hän saisi potkia jengiä perseille. Häntäluunsa puolesta pelkäämättömiä masokisteja löytyi lopulta kaksi, joista jälkimmäinen vääntyi lähes U-kirjaimen muotoiselle kaarelle takapuoleen suuntautuneen potkun voimasta. Halvaantuminen ei liene ollut kaukana.

Potkunäytöksen jälkeen tarjolla olisi ollut samalla kankaan pyörineen ohjelman b-puolisko, mahtavasti nimetty Goodbye Tits (2016). Elitisti ei kuitenkaan ehtinyt jäädä katsomaan tissejä, sillä toisaalla oli starttaamassa mielenkiintoisempi elokuva Makeup Room 2. Sinne selviäminen 20 minuutissa osoittautui kuitenkin odotettua suuremmaksi haasteeksi.

Yubarin festivaalialueessa oli tänä vuonna tapahtunut tuntuva muutos, sillä festivaalin perinteinen päänäyttämö Adele Kaikan oli ruostunut jättiläishirviöiden hyökkäyksissä käyttökelvottomaksi. Uusi estradi oli pystytetty vuorenrinteellä sijaitsevaan treenikeskus Himawariin, jonka syrjäisyydestä Elitisti sai tuntuvan näytteen ravattuaan itsensä henkihieveriin ehtiäkseen Makeup Room 2:den esitykseen. Matka itsessään taittuu rivakan kävelyn ja juoksun yhdistelmällä 20-minuutissa, mutta viimeiset parisataa metriä ovat Mount Everestiin verrattavaa ylämäkeä. Selässä roikkunut painava laukku ei helpottanut asiaa. Haasteesta selvittiin kuitenkin ja kelloon jäi vielä monta sekuntia ylimääräistäkin.

Sivu:

1 2 3 4 5 6