Caroline Munro
Yubari International Fantastic Film Festival 2016
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

Lauantai

Lauantaiaamu starttasi huomattavasti perjantaita energisemmissä merkeissä, mikä oli pieni helpotus heikosti nukutun yön jälkeen. Vaikka Yubarin ohjelmisto ei tänä vuonna venähtänytkään perinteisille aamuyön tunneille, oli hotellihuoneessa tuttuun tapaan enemmän ihmisiä kuin sänkyjä. Majoituspula onkin festivaalin ikävin seikka: pelkästään kutsuvieraslistalla on enemmän nimiä kuin kaupungista löytyy hotellihuoneita, minkä johdosta oman pedin hankkiminen on aina pienen kikkailun takana. Onneksi Elitisti painaa mediana sen verran hotelli- ja festivaalikeisareiden silmissä, että huone yleensä irtoaa kunhan hieman ahdistelee henkilökuntaa.

Kamikaze Cowboy (Yuki Kobayashi, 2016)

"Violence to you." - Ohjaaja Yuki Kobayashin terveiset katsojille.

Festivaalin pääpalkinto meni vasta 25-vuotiaan Yuki Kobayashin ultrarealistiselle jengikuvaukselle Kamikaze Cowboy. Japanin nurjaa puolta selvästi tunteva, mutta suorat yhteydet alamaailmaan kiistävä ohjaaja käytti elokuvansa näyttelijöinä aitoja nuorisojengiläisiä. Kuvaukset kokivat useita takaiskuja näyttelijöiden tullessa pidätetyksi milloin mistäkin rikoksesta, mutta sana alkoi pian kiertää ja ohjaaja sai Facebookin kautta yhteydenottoja jengiläisiltä, jotka halusivat mukaan elokuvaan paikkaamaan poliisin takavarikoimia esiintyjiä.

Kobayashin elokuva seuraa neljää alaikäistä poikaa, jotka ostavat jengihenkiset viritetyt skootterit. Alun perin menopelejä oli tarkoitus ostaa vain yksi, mutta diilerit tekevät selväksi ettei tarjouksesta kieltäydytä mikäli mielii säilyttää purukalustonsa. Pojat tempautuvat mukaan jengielämään, jossa edetään toimimalla vanhempien jäsenten nyrkkeilysäkkeinä. Ennen pitkää poikien tiet erkanevat heidän ajautuessa toinen toistaan väkivaltaisempien ryhmittymien pariin.

Kamikaze Cowboy kärsii monien muiden nollabudjetin elokuvien tapaan karusta teknisestä toteutuksesta. Elokuva on myös 126-minuuttisena selvästi liian pitkä. Heikkoudet unohtuvat kuitenkin nopeasti elokuvan imaistessa katsojan mukaansa todella aidonoloiseen maailmaan. Yubarin festivaalijohtaja Tokitoshi Shiotan toteamus siitä, kuinka Kamikaze Cowboy saa Toein vanhat moottoripyöräjengielokuvat (esim. Detonation! Violent Riders, 1975) näyttämään saduilta, ei ole liioiteltu. Useat kuvauspaikat saastaisista slummeista jengiläisten kokoontumistiloihin ovat eittämättä aitoja ja katsojan on helppoa uskoa näyttelijöiden toistavan kameran edessä omaa arkielämäänsä ainoastaan hieman liioiteltuna. Kobayashi ei myöskään turhia kaunistele hahmojensa edesottamuksia, sillä heistä jokainen vaikuttaa olevan omahyväinen ja päästään sekaisin oleva kusipää.

Tekniset karkeudet huomioiden Kobayashi osoittaa myös huomattavaa elokuvallista lupausta. Ääniraidalla ajoittain soivat klassiset sävelet menevät metsään, mutta öistä kaahaamista taustoittava raskas rock-musiiki on ilmiömäisen onnistunut valinta ja syöksee katsojan suoraan Sogo Ishiin (Crazy Thunder Road, 1980) ja Shinya Tsukamoton (Tetsuo: The Iron Man, 1989) punk-elokuvien maailmaan. Kameratyöskentely on sekin aivan kelvollista, paikoin jopa varsin hyvää. Kokonaisuus lienee yhä liian karu valtavirran levitykseen, mutta tuotannon lähtökohdat huomioiden Kamikaze Cowboy on ehdottoman mielenkiintoinen tapaus.

***½-

Kamikaze Cowboyn jälkeen edessä oli yksi Yubarin suurimmista haasteista: ravintolaan sisään mahtuminen. Festivaalialueelta löytyy tasan kaksi ruokalaa, joista tämänkertainen valinta osui Hotelli Shuparon takana sijaitsevaan ramen-ravintolaan. Pari tuntia päivässä auki olevaan ravintolaan mahtuu viisi asiakasta kerrallaan + neljä odotuspenkille. Loput seisovat ulkona ja rukoilevat pääsevänsä sisään ennen kuin ravintolaa pyörittävä mukava mummo lähtee päivälevolle. Operaation kulku oli seuraava: 95 minuutin jonotus, nuudelit naamaan 10 minuutissa ja rivakka juoksu kilometrin päähän Yubari Farmille, jossa oli alkamassa seuraava mielenkiintoinen näytös.

Thorn (Soichi Umezawa, 2016)

Pari vuotta sitten Yubarissa säväyttänyt erikoisefektivelho Soichi Umezawa (jonka M is for Middle kelpuutettiin sittenkin mukaan The ABCs of Death 2 -elokuvaan uudella nimellä Y is for Youth) oli tuonut festivaalille uuden lyhytelokuvansa Thorn. Siinä missä Umezawan kollega Yoshihiro Nishimura (Tokyo Gore Police, 2008) on viime vuosina vajonnut yhä syvemmälle perseilyn suohon, Umezawa vaikuttaa olevan matkalla päinvastaiseen suuntaan. Thorn on hurjilla erikoisefekteillä varustettu psykologinen jännitysdraama.

Thornin pääosassa nähdään M is for Middlen tapaan Asuka Kurosawa (Snake of June, Cold Fish), joka paljastui festivaalilla Umezawan vaimoksi. Kurosawa esittää surevaa äitiä, jonka teini-ikäinen poika on tehnyt itsemurhan tapettuaan kiusaajansa. Paljastuu, että pojan viha ja kärsimys olivat muuttuneet kineettisiksi voimiksi, jotka ovat nyt varastoituneena hänen vaalimassaan kaktuksessa. Äidin loukattua kätensä kaktukseen sekä haava että sydämen lailla sykkivä kasvi alkavat viestiä voimien halusta siirtyä uudelle omistajalle. Kyseen ollessa Umezawan elokuvasta, prosessi voi tietenkin tapahtua vain lihan kautta.

Visuaalisesti tyylikäs ja kaikin puolin vakavaotteinen lyhytelokuva välttää hienosti M is for Middlen kaltaisen erikoisefektisirkukseksi karkaamisen. Thornin käsityötehosteet ovat pienimuotoisia, mutta todella vakuuttavia ja tukevat elokuvan tarinaa. 15-minuuttisen Thornin suurin ongelma on sen loppuminen juuri mielenkiintoisimmalla hetkellä. Katsojalle jää hieman epämiellyttävä "tähänkö se nyt loppui" -tunne, mutta toisaalta mielenkiinto ohjaajan tulevia elokuvia kohtaan on taattu. On vaikea sanoa näin varhaisessa vaiheessa mihin Umezawan ura tulee kehittymään, mutta hän on eittämättä alansa lupaavin nimi Japanissa.

***½-

Lauantai-iltapäivä oli valintojen suhteen koko festivaalin raastavin. Thornin kanssa olisi ollut samaan aikaan tarjolla Hisayasu Saton uusi, R-18 -ikärajalla varustettu Hana-Dama: Origins (2016), joka on jatkoa muutaman vuoden takaiselle keskinkertaiselle kauhudraamalle Hana-Dama. Saton uutuus esitettiin tänä vuonna lanseeratussa Forbidden Zone -sarjassa, jonne festivaalijohtaja Shiota oli valikoinut erilaisia kontroversaaleja ja eksploitaation täyteisiä elokuvia. Sarjassa nähtiin Hana-Daman ohella muun muassa Latitudes of Lust: Treasure Ship sekä muutamaa kuukautta myöhemmin Suomessa Night Visions -festivaaleilla esitetty korealainen Angry Painter (2015).

Heti Thornin jälkeen oli vuorossa seuraava vaikea valinta Dorome: Boysin ja The Summer of Director Ohin välillä. Elitisti ennätti jo ensimainitun uskomattoman pitkään jonoon, kunnes viime hetken impulssi muutti mielen ja kävelytti takaisin farmille katsomaan The Summer of Director Ohia, joka kuului myöskin Forbidden Zone -sarjaan.

The Summer of Director Oh (Jin-soo Noh, 2016)

Make-up Room 2:n ohella festivaalin toinen elokuva-aiheinen uutuus oli viime vuoden kilpasarjassa Morikawalle hävinneen korealaisen Jin-soo Nohin (The Maidroid, 2015) The Summer of Director Oh. 90-luvun Hongkong-elokuvaa Viva Erotica (1996) varioivassa tarinassa kunnianhimoinen taideohjaaja (Ko Won) joutuu pehmopornoelokuvan ohjaksiin. Kuvaukset monimutkaistuvat kun pääosaan pestattu japanilainen aikuisviihdenäyttelijä ottaa jalat alleen ja elokuva pitäisi saada siitä huolimatta viikon sisällä purkkiin.

The Summer of Director Ohin oma oivallus on ollut tehdä koko fiktiivisestä kuvausryhmästä naisia. Valitettavasti ideasta ei saada lopulta kovinkaan paljoa irti ja vastaus kutkuttavaan kysymykseen "millaisen pink-elokuvan naispuolinen kuvausryhmä tekisi" on harmittavan ennalta-arvattava: romanttisen ja tarinavetoisen. Lisäharmina ohjaaja Noh ei malta olla viittailematta edelliseen elokuvaansa, tuloksena Make-up Room 2:n aloituskohtaustakin nolostuttavampaa itseriittoisuutta.

Kaikesta kritiikistä huolimatta Noh osaa kyllä rakentaa mielenkiintoisia lähtöasetelmia ja toimivia loppuratkaisuja. The Summer of Director Oh on varsinkin viimeisen puolituntisen aikana kohtalaisen viihdyttävää seurattavaa. Aihepiirin huomioiden siltä olisi kuitenkin odottanut enemmän.

**---

Palkitsevinta The Summer of Director Ohin näytöksessä ei lopulta ollut itse elokuva, vaan esityssalin ulkopuolella tapahtunut törmääminen Yoshihiro Nishimuraan, jonka ei ollut tarkoitus olla Yubarissa lainkaan. Ilmeisesti houkutus oli käynyt liian suureksi ja mies oli varannut viime hetken lennot, tuoden mukanaan assistenttinsa sekä näyttelijä/elokuvaohjaaja/aikuisviihde-esiintyjä Maki Mizuin (Kept, 2014). Pakka täydentyi vielä jengin kolmannella jäsenellä kun selvisi, että festivaalilla jo useamman päivän ajan hämmennystä herättänyt naamiopäinen heppu "TA SHIRONEKO" oli maskin ja valenimen alle piiloutunut Naoya Tashiro (Naked Sister, 2013). Asiasta lisää hieman myöhemmin Tetsudon: Fool Wars - Battlefront Japanin yhteydessä.

Sivu:

1 2 3 4 5 6