Caroline Munro
Yubari International Fantastic Film Festival 2016
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

The Summer of Director Ohin jälkeen vuorossa oli olutta ja lumihangessa kirmaavia alastomia miehiä, eli jokavuotinen Stove Party. Pihakekkereissä saa syödä niin paljon kuin sielu sietää itse valittavaa rahallista korvausta vastaan. Kokkeina toimivat niin paikalliset kuin elokuvantekijätkin, jotka levittävät grillinsä hankeen ja paistavat lihaa, mustekalaa, makkaraa, perunaa ja kasviksia nälkäisten nautinnoksi. Lisäksi alueella on jatkuvasti käynnissä erinäistä täysin organisoimatonta ohjelmaa pupujusseista flamingotanssijoihin ja kylpysaavinsa pihalle raahanneisiin viuhahtajiin. Tapahtuman ainoa harmi oli runsaan kymmenen asteen pakkanen, minkä ansiosta Elitisti oppi käyttämään syömäpuikkoja toppahanskat kädessä. Aterian jälkeen tie vei jälleen kerran farmille Forbidden Zone -sarjan pariin, jossa oli vuorossa Tokyo Grand Guignol.

Tokyo Grand Guignol (Useita ohjaajia, 2015)

Kaupunkiteemaisia antologiaelokuvia on nähty ennenkin, mutta Tokyo Grand Guignolilla on ainakin jotain omaperäistä tarjottavanaan: kaikki Tokioon sijoittuvan elokuvan ohjaajat ovat ranskalaisia. Projektin liikkeellepanijana toimi kotimaisten tuotantojen hampaattomuuteen turhautunut japanilainen näyttelijä/tuottaja Hiro Ishihara, joka kokosi ranskalaisen ohjaajajengin ja antoi heille tehtäväksi kuvata puolen tunnin kauhuepisodeja vailla sen kummempia rajoitteita.

Yann Moreaun avausjaksossa "Endless Love" vaimonsa menettänyt liikemies on juuttunut aikaluuppiin, josta edes itsemurha ei pelasta. Mies herää joka aamu samaan päivään, eikä oven takana odottavista velkojista pääse koskaan eroon. Salaperäisestä palvelunumerosta selviää, että aikaa voi kelata taaksepäin tappamalla ihmisiä. Jokaista murhasta kello ottaa yhden päivän takapakkia. Koska vaimon kuolemasta on vierähtänyt 25 päivää, mies laskee saman paksuisella raatokasalla pääsevänsä onnellisempien aikojen pariin. Hupaisa idea toimii kohtalaisesti, kunhan siltä ei odota minkäänlaista johdonmukaisuutta. Ikävä kyllä lopussa CGI-hanat aukeavat ja sylkevät ruudulle kuorma-autollisen rumia punaisia bittejä.

Francois Gaillardin ohjaama kakkosepisodi "Treason" vastaa kysymykseen miltä Tokio-teemainen giallo voisi näyttää. Tarinan mielikuvitukseton twisti on, ettei elokuvassa ei ole varsinaista murhaajaa lainkaan, vaan pahan virkaa toimittaa viikon univajeesta kärsivän naisen peilikuva. Gaillard on saanut mukaan tyylikkäitä kuvia ja groteskeja käsityöefektejä, mutta ohjaajan rajallinen ymmärrys lajityypin estetiikasta käy ilmi viimeistään siinä vaiheessa, kun antiikkipuhelinta kuvataan punaisena hehkuvaa tyhjää taustaa vasten ties kuinka monetta kertaa. Väkinäinen ja tekotaiteellinen ovat sanoja, jotka tulevat väistämättä mieleen. Parasta jaksossa on köyhän miehen Goblinista käyvä tekno-syntikka-soundtrack, joka pumppaa muutamaan kohtaukseen aitoa energiaa.

Tokyo Grand Guignolin kolmas jakso vahvistaa yleisen säännön, että episodielokuviin eksyy aina yksi kaveri, jonka on pakko luistella vastatuuleen ja tehdä oma osuutensa täysin muun elokuvan tyylistä poikkeavasti. Gilles Landuchin "La Proie Pour L’Ombre" on 80-luvun hongkongilaisia gyonsi-elokuvia (esim. Mr. Vampire -sarja) muistuttava fantasiaromanssi, jossa hölmön näköinen kummitus rakastuu naispuoliseen kummituksenmetsästäjään. Koko perheelle sopiva hupailu ei ole huono - se saattaa olla jopa kehnon kokoelman paras jakso - mutta täysin väärässä elokuvassa se on.

Parhaiten elokuvan nimelle tekee kunniaa Nicolas Albernyn "Gooooood Boy", jossa eksoottisen seksiklubin työntekijät lukitsevat sekavan asiakkaan kellarin SM-tyrmään. Ei aikaakaan, kun vihainen nuori mies muuttuu karvaiseksi ihmissudeksi ja alkaa massamurhata paikalle hälytettyjä yakuzoita. Umpiruma CGI nostaa jälleen kuonoaan, mutta vastapainona ainakin näyttämö on toimiva. Mielenkiintoisinta on silti, että ihmissusitartunnan syyksi tarjotaan Shibuyan asemalla istuvan, rakastetun Hachiko-koirapatsaan puremaa. Tilanne on hieman samankaltainen, kuin jos Suomessa kuvatussa elokuvassa Mannerheim-patsaan purema synnyttäisi vampyyriepidemian.

Tokyo Grand Guignol on kokonaisuutena yllättävän vaatimaton. Lisäharmina elokuvan kuvaus näyttää nykypäivän standardein todella digitaaliselta. Rahaa ei todellakaan ole ollut paljoa käytössä, ja elokuvantekijät koettivat järjestää joukkorahoituskampanjan tuotannon puolivälissä, kun yksi episodi oli vielä kuvaamatta. Yritys epäonnistui surkeasti. Aivan kelvoton elokuva ei silti ole, sillä villit ideat pitävät mielenkiintoa yllä, vaikka niiden toteutus jättääkin paljon toivomisen varaa.

**---

Tetsudon: Fool Wars - Battlefront Japan (Liian monta ohjaajaa, 2016)

Tetsudon on Yubarissa jo neljättä kertaa järjestetty "Foolish Film Festival" eli 3-minuuttisten idioottimaisten lyhytelokuvien rykelmä. Tämänkertaiseen settiin kuului hieman yli 20 elokuvaa, joiden ohjaajat suorastaan ylpeilivät typeryydellään. Itsesuojeluvaisto oli aiemmin pitänyt huolta Tetsudonin jäämisestä oman festivaaliohjelman ulkopuolelle, mutta Yoshihiro Nishimuran uutuus The Yellow Road sekä miehen itsensä ilmaantuminen paikalle saivat mielen muuttumaan. Ei olisi kannattanut; tuloksena oli pienimuotoinen sairaskohtaus ja setin viimeiseksi sijoitetun The Yellow Roadin missaaminen.

Tetsudon oli tungettu Yubarin entisen ala-asteen pieneen luokkahuoneeseen, jossa sekä tuolit että lattiaistumapaikat olivat loppuneet hyvän aikaa ennen näytöksen alkua. Viime sekunneilla huoneeseen rientänyt toimittaja sai tyytyä todella ahtaaseen seisomapaikkaan selkää kuumottaneen lämmittimen ja nenän jäädyttäneen aukinaisen ikkunan välissä. Jossain lyhytelokuvan numero 16 tuntumissa keho vastasi pahimman luokan migreenillä, joka sumensi näkökentän ja sai rukoilemaan, ettei laatta lentäisi edessä istuvan niskaan. Tilannetta ei helpottanut lainkaan se, ettei ahtaassa raossa yksinkertaisti pysynyt istumaan alas, ja kuoleman yllättäessä ruumis olisi jäänyt seisoma-asentoon odottamaan hautausurakoitsijaa. Tapahtumasta selvittiin lopulta hengissä ja ilman sivullisia uhreja Elitistin onnistuttua poistumaan paikalta muutaman sokeana vietetyn minuutin jälkeen. Pimeää ja autiota tietä pitkin kohti hotellia laukatessa kävi kyllä mielessä, että tähän tuupertuessa apua ei välttämättä ilmaantuisi ennen näytöksen loppua.

Nähdyn perusteella valtaosa Tetsudonin elokuvista oli yhden vitsin räpellyksiä, kuten ennätyksellisen pitkän pierumaratonin sisältävä Cup Ramen of Hell. Mukaan mahtui myös muutama aidosti hupaisa teos, joista paras oli Naoya Tashiron Don't Do Drugs. Tashiron elokuvassa supersankari Marihuana Man pelastaa itsetuhoisen naisen masennukselta, kunnes seuraavalla viikolla sankari paljastaa todelliset karvansa tarjotessaan naiselle valkoista jauhetta. Kyseessä olikin marihuana-diileriksi naamioitunut Cocaine Man!

Tetsudon on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, sillä yksin katsottuna lyhytelokuvasetistä tuskin selviäsi pelkällä migreenillä. Joukossa tyhmyys kuitenkin tiivistyy ja ainakin osalle Tetsudonin vitseistä jaksoi nauraa. Näytöksen alussa kerrattiin myös käyttäytymisetiketti. Hyvien elokuvien jälkeen yleisön tuli osoittaa suosiota taputuksin; paskan jälkeen puolestaan huutaa yhteen ääneen "antakaa rahat takaisin!". Viimemainittu on tosin pelkkä vitsi siinäkin mielessä, että Yubarissa keikkaillaan aina runsaan 20€ hintaisella Passportilla, joka oikeuttaa kaikkiin näytöksiin avajais- ja lopetuselokuvia lukuun ottamatta. 10€ hintaisia irtolippujakin on olemassa, mutta festivaalin historia ei tunne ketään, joka olisi sellaisen ostanut.

*½---

Sivu:

1 2 3 4 5 6