Caroline Munro


Elitistin haastattelussa Brontis Jodorowsky



Alejandro Jodorowsky on yksi kaikkien aikojen omaleimaisimmista elokuvaohjaajista. Hänen elokuvissaan on tullut tutuksi myös hänen vanhin poikansa Brontis Jodorowsky, joka on tehnyt pitkän uran näyttelijänä. Miltä hänestä tuntuu olla isänsä varjossa? Elitisti pääsi haastattelemaan näyttelijää Turussa kesken Bayoneta-elokuvien kuvauksen.

”Yksi asia on selvä. Tässä haastattelussa ei puhuta isästäni"

Brontis tuskin sanoo näin siksi, että hänellä olisi kaunoja isäänsä kohtaan. Hän sanoo sen siksi, että on tullut puhumaan uusista tuotannoistaan.

Brontiksella onkin ollut aina hankala asema suvussaan. Hänen saavutuksia verrataan isäänsä ja oletetaan, että hän on päässyt omaan asemaansa sen myötä. Brontis kuitenkin korostaa, että hänellä on ollut isästään riippumaton ura.

"Me kaikki olemme joidenkin lapsia. Olen myös äitini lapsi. Minä tein kaksi muuta elokuvaa El Topon ohella lapsena, lopetin hetkeksi ja jatkoin kun olin nuori aikuinen. Olen tehnyt sittemmin paljon näytelmiä."

El Topo (1970) on Brontis Jodorowskyn ensimmäinen rooli. Psykedeelisen happolänkkärin ohjasi hänen isänsä. Samalla hän viittaa kahteen muuhun rooliinsa, Suomessa harvemmin nähtyyn Pubertinajeen (1971) ja El muro del silencioon (1974).

Tämän jälkeen Brontis piti näyttelemisestä pitkän tauon, kunnes päätti yliopisto-opintojen aikaan palata näyttelijäksi. Urallaan hän on ohjannut ja näytellyt useissa näytelmissä sekä ollut mukana useissa elokuvarooleissa. Näistä kuitenkin Euroopassa tunnetuimpia ovat juuri hänen isänsä kanssa tehdyt elokuvat. Myös teatterin puolella 2009 hän teki isänsä kanssa näytelmän Le Gorille, joka perustuu Franz Kafkan töihin.

"Se, että olen Alejandro Jodorowskyn poika, on vain osa elämääni", Brontis toteaa.

Nyrkkeilijävalmentajasta lentokapteeniin

Haastatteluhetkellä maaliskuussa Brontis näytteli roolia Turussa kuvattavassa elokuvassa Bayoneta (2018). Kyseessä on meksikolais-suomalainen tuotanto. Elokuva kertoo tarinan nyrkkeilijästä, joka on henkisesti eksyksissä Suomessa. Brontis esittää elokuvassa meksikolaisnyrkkeilijän valmentajaa.

"Tiedät varmaan kliseen, kuinka valmentajan ei tarvitse olla niin hyvässä hapessa? Minulla voi olla vatsaa ja voin juoda kaljaa samaan aikaan. Yritän kuitenkin olla välittämättä tätä ideaa. Nyrkkeilijän maailmassa tärkeintä on ruumis. Nyrkkeilijällä on suhde ruumiiseen ja ruumiin kipuun, ja valmentajalla on taas katarttinen suhde nyrkkeilijän ruumiiseen. He ovat eräällä tapaa yksi ruumis. Bayoneta ei kerro nyrkkeilystä, vaan siitä kuinka käännetään uusi sivu ja jätetään kamala menneisyys taakse. Sekä nyrkkeilijä että valmentaja ovat kokeneet ikäviä ja kummatkin käsittelevät menneisyyttään eri tavalla."

Brontis on tehnyt viime aikoina muitakin rooleja, joskaan kaikki eivät ole yhtä isoja. Yksi kiinnostava tapaus on José Padilhan ohjaama elokuva Entebbe (2017). Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo kaappareista, jotka vuonna 1976 ottivat lentokoneellisen matkustajia panttivangeikseen vapauttaakseen Israelissa vangittuja palestiinalaisia. Brontiksella on elokuvassa tosin vain pieni rooli lentokapteenina. Hänelle rooli oli kuitenkin kiinnostava.

"Tein tämän elokuvan siksi, että se oli metaforinen tapa toteuttaa nuoruuden unelmani lentäjänä. Minä todella olin lentokoneen ohjaamossa ja juttelin pilottien kanssa lentämisestä paljon."

Lentokapteeni ei ole ainoa Brontiksen nuoruuden haaveista. Nuorena hän kertoo haaveilleensa myös eläinlääkärin ja lastenpsykiatrin ammateista.

"En koskaan kuvitellut olevani nyrkkeilijä, mutta nautin hyvin paljon roolistani Bayonetassa. Ehkei se johdu pelkästään hahmon ammatista vaan siitä, että menemme hyvin syvälle ihmisten elämään elokuvassa."

Brontiksella on ollut menneisyydessään hyvinkin vaativia rooleja, joita varten hän on joutunut preppaamaan itseään fyysisesti tai psykologisesti. Hänen isänsä ohjaamissa elokuvissa Dance of Reality (2013) ja Endless Poetry (2016) Brontis näyttelee diktatuurin elkein perhettään kasvattavaa Alejandro Jodorowskyn isää.

Vielä kovempi koettelemus oli Alejandro Jodorowskyn kaavailemassa Dyynissä, joka jäi lopulta kokonaan toteutumatta. Harjoittelu oli Brontikselle todella intensiivistä ja elokuvaa varten piti opetella taistelulajeja joka päivä. Hän valmistautui elokuvaa varten kahden vuoden ajan.

Brontis muistuttaa, että jokainen rooli ikään kuin valmistelee uuteen rooliin. Yllättävää kuitenkin on, että hän vieroksuu metodinäyttelemistä.

"Taide on kuin villihevonen. Jos kuvittelet olevasi se joka ohjaa, saattaa käydä niin että lennät pois kyydistä."

"Jokainen elokuva ja jokainen hetki luo oman metodinsa. Minulle jokainen roolihahmo on henkilö, jonka tapaan ja yritän tietää hänestä niin paljon kuin mahdollista. Roolini ovat jatkuvaa keskustelua."

Kapitalismista ja markkinataloudesta

Teatterin ja elokuvanäyttelyn ohella Brontis paljastaa työstävänsä elokuvakäsikirjoitusta. Työ on kuitenkin vaiheessa, eikä hän halua vielä kertoa siitä enempää.

Kirjoittajan ura viehättää häntä muutenkin. Vähän aikaa sitten Brontikselta ilmestyi kirja, Algunos cuentos de sabiduría y otras tonterías: (Ficciones para faltos de tiempo), joka käsittelee hänen julkisuustempaustaan sosiaalisessa mediassa.

"Olen kiinnostunut julkisuudesta sekä markkinoista ja miten ne manipuloivat ihmisiä. Keksin hahmon ja kirjoitin hänen nimissään Twitteriin. Tämä hahmo on kapitalisti ja vapaita markkinoita kannattava ääriliberaali. Häntä kiinnostaa ainoastaan raha. Hän on kamala hahmo."

"Sain 22 000 seuraajaa. Tein tämän pohjalta kirjan, jossa on havaintojani markkinoista ja yrittäjyydestä. Julkaisin kirjan Amazonissa. Haluaisin jonkun kääntävän sen englanniksi."

Elokuvan tila vaakalaudalla

Raha määrittää myös elokuvaa ja Brontis kokee elokuvan aseman haasteelliseksi. Hän intoutuu kritisoimaan etenkin levittäjiä, joiden vastuulle hän langettaa elokuvan kehnon tilanteen.

"Ehkä en ole reilu, mutta ihan kuin elokuvien levittäjät vihaisivat yleisöään. Jos vain tarjoat supersankareita ja romanttisia komedioita, niin toki se toimii, koska ihmiset haluavat katsoa tuttua ja turvallista. Lopulta ihmiset kuitenkin tajuavat, että heille esitetään pohjimmiltaan samaa elokuvaa uudestaan ja uudestaan."

"Levittäjät haluavat tehdä tietysti rahaa. Esimerkiksi amerikkalaiset levittäjät antavat sinulle Batmanin ja myyvät samalla romanttisen komedian sekä pari muuta keskinkertaista elokuvaa. Siinä on pian neljä keskinkertaista elokuvaa, eikä siinä juurikaan jää tilaa muille elokuville."

"En ole kaupallista elokuvaa vastaan. Tehdään se selväksi. Me tarvitsemme tarinankerrontaa ja tarvitsemme samoja tarinoita, koska tarinat ovat osa alitajuntaamme. Ei ole uusia tarinoita, joita kertoa, mutta tarinoiden kertomiseksi voi keksiä uusia keinoja. Voin katsoa supersankarielokuvia, ja Christopher Nolanin toinen Batman on hyvä elokuva. Pidin myös ensimmäisestä The Avengersista… toinen osa oli jo täyttä paskaa."




Samaan aikaan Brontis kokee, että elokuva on muutospisteessä ja maailma muuttuu. Huono tilanne voi merkitä uuden alkua.

Nostan esimerkkinä tämän vuoden Oscar-gaalat yhtenä käänteenä. Brontis nyökkää ja pitää Moonlightia (2016) tapauksena siitä, että elokuvalla on yhä toivoa.

"Jollain alitajuisella defenssimekanismilla he yrittivät antaa parhaan elokuvan palkinnon valkoiselle heteroseksuaaliselle elokuvalle, La La Landille. Ei… totta kai kyseessä oli ilmeinen virhe ja vieläpä kamala sellainen, joskin hauska virhe samaan aikaan! Mutta tämä on hyvä esimerkki siitä, että maailma muuttuu konservatismista huolimatta."

Tulevista rooleista

Saan puserrettua haastattelun lopuksi muutaman kysymyksen Brontiksen isän tuotannosta. Viisiosainen elämänkertaelokuva saattaa saada vielä yhden osan, joskaan Brontis ei tiedä vielä milloin se menee tuotantoon. Epävarmaa on myös, onko Brontiksella siinä roolia.

"Isäni on 88-vuotias ja on suuri taloudellinen riski tehdä tämänlaisia elokuvia. Jos hän ehdottaisi minulle jonkun roolin, niin tekisin sen solidaarisuudesta. Taiteilijana hän on erittäin inspiroiva, positiivinen ja hänen kanssaan on mukava työskennellä."

Vielä epävarmemmalla tolalla on pitkään suunniteltu El Topon jatko-osa, Sons of El Topo.

"Se olisi tarina kahdesta lapsesta El Topon lopussa. En tiedä tekeekö hän sen. Minun piti näytellä vanhemman roolia. Voi olla, että olen siihen liian vanha siinä vaiheessa, kun hetki koittaa."

Kuvat: Artturi Rostén ja Juho Liukkonen