Caroline Munro
Fantasporto 2017
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

Bloodlands (Steven Kastrissios, 2017)

Australialaisohjaaja/käsikirjoittaja Steven Kastrissiosin omaan lyhytelokuvaan perustuva kokopitkä debyytti The Horseman (2008) keräsi kohtuullisesti kehuja festivaalikierroksellaan ja onpa siitä saatavilla suomiteksteillä varustettu yhteispohjoismaalainen dvd-julkaisukin. Sen ja Kastrissiosin tuoreen Bloodlands-elokuvan väliin mahtuu eri syistä toteutumatta jääneitä projekteja, käsikirjoituksien tekoa sekä kokeilua elokuvamusiikin tekemisestä. Kreikkalaissyntyinen Kastrissios kuuli Bloodlandsissakin nähtävältä albanialaisnäyttelijä Dritan Arbanalta tämän kotimaan tuhansia vuosia vanhasta verikostoperinteestä sekä noitia vilisevistä kansantaruista. Nykyään lailla kielletty perinne elää edelleen Albanian syrjäisimmillä seuduilla, ja Kastrissiosin arthouse-draaman kaapuun naamioitu kauhuelokuva ottaa tunnelmallisesti aiheesta kaiken irti.

Yhteiskunnallinen sanoma naitetaan onnistuneesti yliluonnollisen kanssa ja vakuuttava näyttelijäkaarti sekä ohjaajan itse vääntämä ääniraita takaavat onnistuneen, epätodellisia fiiliksiä välittävän elokuvakokemuksen. Albania kasvattaa mainettaan matkailumaana ja onpa sen valkohiekkaisia rantoja kehuttu Euroopan upeimmiksi. Bloodlandsin nähtyään innokkainkin reppureissaaja saattaa ymmärtää pysyä poissa Albanian syrjäisimmiltä sydänmailta. Elokuvan vasta kaikkien aikojen toista julkista esitystä oli Portossa seuraamassa sen olennaisin näyttelijäkaarti sekä ohjaaja Kastrissios, joka näytöksen jälkeen vaikuttikin tyytyväiseltä Bloodlandsin saamaan vastaanottoon.

***--

Pamilya Ordinaryo (Eduardo W. Roy Jr, 2016)

Fantasporton toisen viikon aloittanut maanantaipäivä tarjosi festivaalin realistisinta settiä ja omassa sarjassaan tapahtuman parhaan elokuvan. Filippiiniläisohjaaja Eduardo W. Royn todenmakuinen Pamilya Ordinaryo kaivautuu lähes dokumentaarisella otteella Manilan kaduille ja Filippiineillä valitettavan yleiseen ilmiöön, vauvaikäisten lasten ryöstämiseen vanhemmiltaan. Vauvat päätyvät yleensä lapsettomuudesta kärsiviin varakkaisiin perheisiin, jotka biologisilta vanhemmiltaan viedyistä lapsista maksamalla kokevat oman perheonnensa täyttymisen. Jonkun toisen onnellisuuden kustannuksella tietenkin.

Erinomainen, roolistaan jo tukun palkintoja kerännyt Hasmine Kilip esittää teiniäiti Janea, joka saman ikäisen poikaystävänsä Ariesin (Ronwaldo Martin) kanssa menettää nuoren jälkikasvunsa vauvakauppoihin erikoistuneen ladyboy Moiran (Raymond Lee) vedätyksen seurauksena. Vauvabisneksen armottomuus valkenee lastaan jäljittävälle nuorelle parille, kuten myös viranomaisten voimattomuus ja tyly suhtautuminen lähinnä kaduilla pikkurötöksillä eläviin teinivanhempiin.

Realistisuudestaan ja tietystä karuudestaan huolimatta Pamilya Ordinaryo on myös hauska ja vitaalinen. Dokumentaarisuutta lisäävät ohjaaja Royn valvontakamerasekvenssit, sekä ennen kaikkea pääosan Hasmine Kilip joka ei tunnu näyttelevän, vaan olevan pikkulapsensa menettänyt Jane joka solullaan. Hasmine Kilipin välittämä epätoivo laittaakin mitä todennäköisimmin paatuneimmankin katsojan nieleskelemään. Kilip voitti itsestäänselvästi Fantasporton Director's Week -sarjassa parhaan näyttelijättären palkinnon ja ohjaaja Eduardo W. Roy Jr parhaan elokuvan palkinnon samassa kategoriassa.

****½

Realive (Mateo Gil, 2016)

Tiedotusvälineet ovat viime aikoina uutisoineet venäläisyrityksestä nimeltä KrioRus. Moskovan lähistöllä toimiva firma on erikoistunut kryoniikkaan eli syväjäädyttämiseen. Kuolleet ihmiset, heidän päänsä tai pelkästään aivonsa pakastetaan nestemäisen typen avulla -196 asteen lämpötilaan odottamaan tekniikan kehittymistä sille asteelle, että kuolleista herättäminen on mahdollista. Nykyinen tiedekäsitys ei syväjäädyttämisen jälkeisen elämän mahdollisuuksien puolesta liputa, mutta tieteiskirjallisuuden tai -elokuvien ystäville aihe voi olla hyvinkin tuttu.

Lähinnä Alejandro Amenábarin elokuvien menestyksekkäänä käsikirjoittajana tutuksi tullut Mateo Gil tarttuu aiheeseen ohjaustyössään Realive, espanjankieliseltä alkuperäisnimeltään Proyecto Lázaro. Edellä mainittu todellisen elämän venäläislafka on toiveikas tekniikan kehittymisessä tarvittavalle tasolle noin 40 vuodessä, Gilin elokuvassa nykyhetkessä pakastettu henkilö palaa elävien kirjoihin vuonna 2086. Gilin luomassa dystopiassa syväjäädytetyt henkilöt kokevat modernin teknologian avulla kirjaimellisesti uudelleensyntymisen.

Syöpädiagnoosin nykyhetkessä saanut Marc saa syväjäädytyksen jälkeen toisen elämän vain huomatakseen, että filosofiset ja moraaliset kysymykset ovat täysin toisenlaisia 21. vuosisadan lopulla. Vaikka lääketiede on harpannut huiman askeleen eteenpäin, on bisnes ja sijoittajien miellyttäminen olennaisessa osassa. Vuosia työn alla ollut Gilin kunnianhimoinen, mutta etäisen kylmä Realive pelaa metaforilla, kuten Jeesus-kuvastolla ja toisaalta maalaa mielenkiintoisia kuvia kantasoluteknologian kehittymisestä ja internetin kehittymisestä interaktiiviseksi ihan uudella tavalla. Englanninkielisenä toteutetusta Realivestä löytyy yhtäläisyyksiä niin Dennis Potterin Kylmä Lasarus (Cold Lazarus, 1996) -sarjaan kuin vaikkapa Kathryn Bigelow’n Strange Days (1995) -elokuvaan. Se kuitenkin häviää ensin mainitulle oivaltavuudessa ja jälkimmäinenkin ehti konkretisoida muistikuvien tallentamiseen liittyvää tekniikkaa jo 20 vuotta aiemmin. Siitä huolimatta Realive voitti Portossa Fantasia-sarjan parhaan elokuvan palkinnon.

***--

Sivu:

1 2 3 4 5 6