Caroline Munro
Fantasporto 2017
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

A Dark Song (Liam Gavin, 2016)

Monipuolinen brittinäyttelijä Steve Oram väläytti pimeän puolen osaamistaan jo Ben Wheatleyn sysimustassa komediassa Sightseers vuonna 2012. Irlantilaisen Liam Gavinin esikoisohjauksessa A Dark Song Oram näyttelee okkultismiin perehtynyttä, kiivasluontoista Joseph Solomonia, joka tekee harvakseen ja valitusti meediokeikkoja. Josephiin ottaa yhteyttä epätoivoisen oloinen mutta päättäväinen Sophia (vahvasti eläytyvä Catherine Walker), jolla on henkilökohtaiset syynsä saada yhteys rajan taa.

Äkkipikainen ja kireä Joseph tuntuu olevan omien pirujensa riivaama, mutta tiukkojen ehtojen ja ison rahasumman ansiosta tämä suostuu Sophian pyyntöön tehdä vaativa ja vaarallinen muinainen rituaali, jonka avulla yhteys kuolleisiin on mahdollinen. Vastahakoisen mutta asialleen vihkiytyneen Josephin vaatimuksiin kuuluvat ankara ruokavalio, päiväkausien valvominen sekä ensin seksistä pidättäytyminen ja sen jälkeen erilaiset seksuaaliset riitit. Ääritilaan "puhdistautumisen" lisäksi Sophian on hankittava rituaalia varten juuri oikeanlainen, Josephille kelpaava talo Walesin maaseudulta.

Sophian todellinen motiivi selviää vähitellen maalaistalossa läpi vietyjen, pimeyden ytimessä käyvien menojen yhteydessä. Josephin suorittama henkinen ruoskinta kiristää kaksikon suhteen äärirajoille, mutta paholaismaisten näkyjen siivittämä seremonia tuottaa lopulta myös jotain konkreettista. Ohjaaja Gavinin kirjoittama askeettinen, uskonnollinenkin tarina paljastaa elokuvan lopussa onko Sophian ja Josephin trippi ollut kaiken vaivan ja kärsimyksen arvoista. Valtaosin saman maalaistalon seinien sisällä tapahtuvassa elokuvassa pääpointti tuntuu olevan kuitenkin enemmän matkassa kuin päämäärässä. Tärkeässä osassa siinä on säveltäjä Ray Harmanin ääniraita painajaismaisine sellosoundeineen. Liam Gavin pokkasi Portossa Fantasy-sarjan parhaan ohjaajan palkinnon ja Catherine Walker ansaitusti parhaan näyttelijättären pystin samassa kategoriassa.

***--

Don't Hang Up (Damien Macén ja Alexis Wajsbrotin, 2016)

Kilpailusarjojen ulkopuolella näytetty brittiläistuotanto Don’t Hang Up päätti omalta osaltani vuoden 2017 Fantasporton elokuvatarjonnan. Damien Macén ja runsaasti tunnustusta efektimaakarina aiemmin saaneen Alexis Wajsbrotin yhteisohjaus on sujuva, mutta hieman kertakäyttöisen oloinen kauhuelokuva siitä, kun pilkka osuu omaan nilkkaan. Sam (Gregg Sulkin) ja Brady (Garrett Clayton) ovat julmia pilasoittoja harrastavia kaveruksia, jotka ajattelemattomuuttaan menevät käytännön jekuissaan liian pitkälle.

Nuoret pranksterit myös videoivat ja äänittävät tekosensa omaa nettikanavaansa varten, tavoitteenaan saada mahdollisimman paljon seuraajia kuin suosituimmilla tubettajilla ikään. Kun mystinen, herra Leeksi (Parker Sawyers) puhelimessa esittäytyvä henkilö alkaa ahdistella ja terrorisoida Samia ja Bradya ensin mainitun kotitalossa mitä erilaisimmilla teknisillä apuvälineillä, muuttuu asetelma päälaelleen. Käy ilmi, että piloja harrastava parivaljakko on jossain vaiheessa tehnyt herra Leetäkin koskevaa jäynää, ja kiusaajista tuleekin kiusattuja. Don’t Hang Upin säikäyttelyt ja verisetkin kauhistuttavuudet edustavat varsin perinteistä lajityyppityyliä, mutta muistumat parhaista 90-luvun kauhuperinteistä tuovat sympaattisuuspisteitä.

**½--

::

Varsinkin uuden genre-elokuvan ja sen tekijöiden merkittävänä areenana vakiintuneen Fantasporton tulevaisuus näyttää turvatulta, mutta epävarmuustekijöitä on olemassa. Ensi vuoden festivaali järjestetään 26. helmikuuta - 11. maaliskuuta, mutta tapahtumaa tukeva ja Rivoli-teatteria hallinnoiva Porton kaupunki ei ole vielä yksiselitteisesti luvannut historiallista ja Fantasporton monivuotista näyttämöä festivaalin käyttöön. Sille kun olisi muitakin ottajia.

Batalha-aukiolla parhaillaan entisöitävää, niin ikään historiallista Cinema Batalha -teatteria on väläytelty yhtenä vaihtoehtona, mutta Mario Dorminsky ja muu Fantasporto-tiimi pysyisi mieluiten kaksisalisessa Rivolissa. Sen toimisto- ja oheistilat ovat omaa luokkaansa ja Batalhan remontin aikataulustakaan ei ole takeita. Rivolin yläkerrassa nähtiin tänä vuonna kattava ja huolella koottu näyttely elokuvateatterin vaiheista vuosikymmenien varrelta, ja alakerran galleriassa oli esillä taidemaalari Catarina Machadon indigonsinisiä teoksia.

Dorminskyn ja Beatriz Pacheco Pereiran perustama festivaali järjestetään ensi vuonna 38. kertaa ja samassa komennossa mennään ainakin 40:nnen kerran rajapyykille vuoteen 2020 asti. Kokonaan pariskunta tuskin sivuun siirtyy, mutta vetovastuun on väläytelty jossain vaiheessa siirtyvän pojalleen João Dorminskylle, joka on kertonut Fantasporton olevan osa hänen DNA:taan. Jälleen kerran kehuja hienolle festivaalille, runsaalle oheisohjelmalle ja uniikille kaupungille. Erityiskiitos Portoalities-sivustoakin pyörittävälle Saralle Porton vanhoja elokuvateattereita ja niiden historiaa sekä neilikkavallankumoukseen liittyviä juonittelu- ja tapahtumapaikkoja pintaa syvemmältä esitelleestä kaupunkikierroksesta.

Sivu:

1 2 3 4 5 6