Caroline Munro
Nikkatsun arkistoista: osa 3
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10

Nikkatsun arkistoista - osa 3

Katsaus Roman Porno -genren sensuuriin ja löydöksiin

Elitistin Roman Porno -artikkelisarja saapuu tällä erää päätökseensä. Tutkailuun on jälleen otettu joukko mielenkiintoisia eri lajityypejä edustavia elokuvia, joita ei odottaisi löytävänsä pehmoerotiikalla markkinoidusta tuotantosarjasta. Tämänkertaisen katsauksen harvinaisin elokuva on Chusei Sonen ohjaama Hakuchu no onnagari, joka jumiutui studion itsesensuurin kynsiin liki 30 vuodeksi. Elokuva ei ole kuitenkaan ainoa Roman Porno -nimike, joka on kohdannut aikojen saatossa sensuuriongelmia. Tämän johdosta lienee aiheellista sanoa muutama sana Roman Porno -elokuvien sensuurihistoriasta.

Nikkatsun elokuvia kohdannut sensuuri voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: lakisääteiseen sensuuriin sekä studion sisäisiin linjanvetoihin. Näistä ensimainittu viittaa lakiin, joka vaati pitämään siveettömät yksityiskohdat piilossa. Pinnallisimmalla tasolla tämä tarkoitti sitä, että sukuelimet ja karvoitus rajattiin kuvan ulkopuolelle tai ne kaavailtiin sensuroitavaksi mustilla palkeilla jälkituotannossa. Käytäntö oli sen verran yksiselitteinen ja kaikkien suurien toimijoiden hyväksymä, ettei siitä liene tarpeen keskustella enempää tässä asiayhteydessä. Kiinnittäkäämme huomio sen sijaan tapauksiin, joissa siveyssäädösten laajamittaisempi tulkinta on aiheuttanut päänvaivaa niin sensuuriviranomaisten kuin elokuvantekijöiden parissa.

Nikkatsu raastuvassa - Tapaus Love Hunter

Lain pitkä koura on koskettanut Roman Porno -sarjaa suoraan vain yhden kerran. Nikkatsun elokuvantekijät löysivät itsensä syytettyjen penkiltä vuonna 1972 poliisin takavarikoidessa Seichiro Yamaguchin ohjaaman elokuvan Love Hunter sekä sen kanssa esitetyt elokuvat Office Lady Diary: Scent of a She-Cat (Katsuhiko Fujii, 1972) ja High School Geisha (Kaoru Umezawa, 1972). Yukihiko Kondon elokuva Warmth of Love (1972) liitettiin poliisin pornokokoelmaan muutamia kuukausia myöhemmin. Elokuvantekijöitä vastaan luettiin syytteet siveettömän materiaalin julkisesta levittämisestä.

Tapauksen taustoja ymmärtääksemme on tarpeen tutustua sen oikeustekniseen puoleen. Japanissa ei ole valtiollista elokuvasensuurielintä, vaan hävyttömien elokuvien narauttaminen on jätetty poliisin vastuulle. Oikeusjuttujen välttämiseksi suuret elokuvastudiot perustivat 50-luvulla itsenäisen toimielimen nimeltä Eirin. Yhä vahvasti vaikuttavan Eirinin tehtävänä on tulkita lakia, ohjeistaa studiota tarpeellisista sensuuritoimenpiteistä sekä suositella elokuville ikärajoja. Eirin ei kuitenkaan omaa juridista päätäntävaltaa, minkä takia sen tekemät myönteiset päätökset eivät tee elokuvasta automaattisesti laillista.

Paljon julkisuutta saaneessa Love Hunter -oikeudenkäynnissä elokuvantekijöiden ohella raastupaan vedettiinkin Eirinin työntekijät, joita syytettiin auktoriteettiasemassa suoritetusta avunannosta siveettömän materiaalin levittämiseen. Tapauksen käsittely kesti liki vuosikymmenen, kunnes osapuolet vapautettiin syytteistä. Tapaus jäi viimeiseksi kerraksi kun Japanissa käytiin oikeutta elokuvan levittämisen tiimoilta. Aiemmin itsensä olivat saattaneet pulaan muun muassa Tetsuji Takechi poliittisella pink-elokuvallaan Black Snow (1965), sekä Nagisa Oshima, jonka Aistien valtakunta -oikeudenkäynnissä ei tosin ollut kyse itse elokuvasta vaan sen tiimoilta julkaistusta eksplisiittisestä kirjasta.

Love Hunter on tämän päivän näkökulmasta tarkasteltuna melko kesy ja vanhentunut elokuva. Kyseessä on klassinen eksploitaatiotarina vanhempaan vamppiin retkahtavasta nuoresta miehestä sekä hänen viattomasta tyttöystävästään, jotka vedetään mukaan paheiden maailmaan. Mitään yksiselitteisesti lainvastaista sisältöä elokuvassa ei ole, ja se lieneekin tarttunut viranomaisten silmätikuksi vain siksi, että se oli yksi Roman Porno -sarjan ensimmäisistä elokuvista. Kyse oli todennäköisesti viranomaisten tuntemasta paineesta reagoida viihteen massiiviseen erotisoitumiseen, jonka Nikkatsu toi suurena elokuvastudiona julkiseen katukuvaan.

Love Hunter -oikeudenkäynti ei lopulta vaikuttanut elokuva-alaan paljoakaan. Oikeusjutun venyessä Nikkatsu jatkoi elokuvien tuottamista normaaliin tapaan, tuoden teattereihin vielä monin verroin shokeeraavampaa materiaalia. Kirsikkana kakun päälle studio tuotti Love Hunterille kaksi jatko-osaa oikeusjutun ollessa kesken.

Nikkatsun itsesensuuri

Nikkatsun sisäiset linjanvedot ovat olleet toinen sensuurin lähde. Vaikka Roman Porno -sarja on monimuotoinen, on studio aina pyrkinyt pitämään yllä kuvaa romanttisesta erotiikasta. Tämä on johtanut toisinaan sisäisiin toimenpiteisiin elokuvantekijöiden ylitettyä hyväksytyn rajat. Tapaus Rape! 13th Hour (1977) lienee näistä tunnetuin. Haseben hurja väkivaltaelokuva aiheutti sen verran suuren mediakohun, että Nikkatsu käski elokuvantekijöitään hillitsemään itseään studion maineen nimissä. Väkivaltapinkut eivät kadonneet, mutta seuraavien muutaman vuoden ajan ohjaajien tuli pitäytyä astetta kesymmän materiaalin parissa. Myöhemmin samana vuonna teattereihin saapuivat esimerkiksi S&M -elokuva Fairy in a Cage sekä länsimaalaisittain täysin järjetöntä genreä edustava lukioraiskauskomedia Erotic Campus: Feels So Good. Hasebe itse passitettiin ohjaamaan romanttinen rikoselokuva Secret Honeymoon: Assault Train (1977)

Nikkatsun linjavedot ovat usein olleet ailahtelevaisia. Rape! 13th Hourin jälkeen ei mennyt kuin kaksi vuotta, kunnes väkivaltapinkut raivosivat jälleen täydellä höyryllä Koyu Oharan sadistisen Zoom Up: Rape Siten (1979) käynnistettyä lajityypin uuden aallon. Tästä huolimatta ohjaaja Toshiharu Ikeda löysi itsensä pian pulasta studiopomojen syyttäessä hänen elokuvaansa Sex Hunter (1980) romantiikan puutteesta. Ohjaaja passitettiin rangaistuksena Okinawan lomasaarelle kuvaamaan hempeilevää romanssia Blue Lagoon: A Summer Experience (1981).

Chusei Sonen ohjaama Hakuchu no onnagari koki kaikkein ikävämmimmän kohtalon. Valmis elokuva jäi kokonaan vaille levitystä siitäkin huolimatta, ettei se edusta violent pink -genren rajuinta laitaa. Syyksi voinemme jälleen arvata romantiikan puutteen. Lienee tosin tarpeen huomauttaa, että 80-luvun taitteen japanilaisten studiopomojen määritelmä "romantiikalle" on saattanut erota kovastikin länsimaalaisesta näkemyksestä. Näin ainakin siitä päätellen, miten härskejä raiskauseepoksia sarjassa on julkaistu vuosien mittaan.

Hienovaraisempi Roman Porno -sarjaa kohdannut sensuuritoimenpide on elokuvien nimien muuttaminen jälkikäteen. Tämä koskee esimerkiksi elokuvia, joiden nimissä esiintyvät lukiotytöt. Lukiotyttöjen hyväksikäyttö markkinoinnissa todettiin hyvän tavan vastaiseksi 80-luvulla. Tämän johdosta esimerkiksi "seksuaalinen lukiotyttöväkivalta" muuttui uusintajulkaisunsa yhteydessä "seksuaaliseksi koulutyttöväkivallaksi" (Jokosei sex boryoku, 1973). Samankaltainen muutos voidaan nähdä elokuvan Angel Guts: High School Co-Ed japaninkielisessä nimessä, jossa "lukiotyttö" on videojulkaisun kannessa muuttunut "koulutytöksi". Molemmissa tapauksissa korjaus saatiin aikaiseksi muuttamalla ainoastaan yksi nimessä esiintyvä kanji-merkki toiseksi. Muutosten hyödyllisyydestä voidaan olla montaa mieltä, ja onpa molempien sanojen japanilainen ääntämys vieläpä tismalleen sama eri kirjoitusasusta huolimatta.

Elokuvien uudelleen nimeämisen ohella 80-luvulla alettiin myös karsastaa julisteissa esiintyvää alastomuutta. Monien uusintajulkaisujen julisteissa näyttelijöille on piirretty uutta vaatetusta verhoamaan paljaat rinnat. Laiskemmissa tapauksissa paljaan pinnan päälle on vain lätkäisty ylimääräinen pikkukuva tai objekti.

Vaikka Roman Porno -sarja päättyi vuonna 1988 ja Hakuchu no onnagari on sittemmin julkaistu, ei sensuuri ole täysin kadonnut. Sensuurin tuorein ilmentymä on tapaus Machiko Ohtani. Nikkatsun elokuvissa 80-luvun taitteessa esiintynyt näyttelijätär on tiettävästi tullut katumapäälle ja toivonut, että studio vetäisi hänen elokuvansa pois levityksestä. Esimerkiksi Synapse Films olisi halunnut julkaista Angel Guts -sarjan uudelleen, mutta suunnitelma oli haudattava, koska sarjan ensimmäisen elokuvan oikeuksia ei Synapsen mukaan enää myydä "siinä esiintyvän näyttelijän toiveesta".

Kyseinen henkilö on helppo tunnistaa Ohtaniksi, jonka kaikkien elokuvien vanhat VHS-kasetit on poistettu esimerkiksi Amazon Japanin sivulta ja jonka nimi on deletoitu useimmista japanilaista elokuvatietokannoista. Ohtanin elokuvien filmiprinttien esittäminen vaikuttaa olevan niin ikään kiellettyä, sillä ne ovat puuttuneet järjestelmällisesti kaikista viime vuosina järjestetyistä japanilaisista ohjaajaretrospektiiveista, joihin ne olisivat luontevasti kuuluneet. Angel Guts: High School Co-Edin ohella pannaan ovat päätyneet muun muassa Pink Salon: Five Lewd Women (Noboru Tanaka, 1978) ja High School Girl (Kichitaro Negishi, 1979) - kaikki erittäin korkeaprofiilisten ohjaajien töitä. Tarkempaa tietoa tapauksesta on kuitenkin vaikea löytää, ja erään internetissä yli 10 vuotta sitten kiertäneen tarinan mukaan Ohtani olisi jo vainaa ja pyynnön takana olisivat olleet hänen omaisensa.

Kokonaisuutena Nikkatsun sensuurihistoriaa ja sisäisiä linjanvetoja sävyttää huomattava vaikeatulkinnallisuus ja epäjohdonmukaisuus. Useimmat sensuuria kohdanneet elokuvat vaikuttavat ajautuneen ongelmiin lähinnä huonon ajoituksen johdosta paljon häijympien töiden livahtaessa läpi ilman sen kummempaa kohua. Oleellisena tekijänä on myös toiminut elokuvan romanttisuusaste, jonka tulkinnassa on toisinaan käytetty todella omaperäisiä mittareita. Näihin perehdytään tarkemmin Secret Honeymoon: Assault Train arviossa.

Elokuvakattaus

Tämänkertainen arvostelukattaus avataan Noboru Tanakan hillittömällä arthouse-elokuvalla Midnight Fairy (1973) sekä Branded to Killistä ammentavalla toimintaelokuvalla Trapped in Lust (1973). Lähes yhtä lennokkailla leveysasteilla liikutaan artikkelin harvinaisimmissa elokuvissa Secret Honeymoon: Assault Train (1977) ja Hakuchu no onnagari (1984). Villejä visiota on tarjolla myös Takashi Ishiin käsikirjoitukseen pohjaavassa S&M-elokuvassa Girl and the Wooden Horse Torture (1982) sekä genrecocktailissa Woman of the Afternoon: Incite (1979). Vakavampaa laitaa edustavat yhteiskunnallista kommentaaria tarantinomaiseen tarinankerrontaan yhdistävä kostodraama Girl's Pleasure: Man Hunting (1977) sekä loistava uusi versio 50-luvun nuorisoelokuvasta Crazed Fruit (1981).


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10