Caroline Munro
Kuuma, kielletty... Hollywood
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

Kohtalona aurinko

Kaikki alkaa auringosta. Hollywoodissa tarvittu murros konkretisoitui 50-luvun taitteessa, kun amerikkalaisten unelmien tehdas eli kultaisimpia, mutta siihen asti köyhimpiä vuosiaan. Sodasta kaukana elänyt, mutta siihen taloudellisesti sitoutunut amerikkalainen yhteiskunta toivotti takaisin kotiin lukemattoman määrän nuoria toisesta maailmansodasta selvinneitä miehiä. Lohtua haettiin luksuksesta, sekä viihteestä, mutta ei niinkään elokuvista. 50-luvun alkupuolella ensimmäistä kertaa maailmassa televisiosta tuli lähes joka luksuskodin vakiokaluste. Monesta eri syystä johtuen yleisömäärä elokuvateattereissa laski.

Tarvittiin muutos. Syksyllä 1951, Paramountin etsiessä keinoja saada takaisin lipputulonsa, nähtiin lehdissä mainoslause "tämän päivän nuorison rakkaustarina". Elokuvaa roolittivat Montgomery Clift ja Elizabeth Taylor kauttaaltaan traagisen tarinan henkilöityminä. Paikka auringossa antoi heihin tiivistyvälle keskinäiselle ihastumiselle synkkäsävyisen merkityksen. Maailma ei ollut enää se peilinkirkas Hollywood-potretti, joka tarjosi siloteltuja unelmia jäykin tarinoin. Ei, siitä oli tulossa harmaa ambivalentti tila, jota muovasivat traagisten ihmisolentojen tarpeet. Juuri se kiehtoi, nuorten surullisesta rakkaustarinasta tuli välitön hitti.

Syykuussa samana vuonna ensi-iltansa sai toinen kriitikoiden ylistämä filmatisointi, Viettelysten vaunu. Yhteistä elokuville oli vahva naispääosan esittäjä, tässä elokuvassa Vivien Leigh, joka sai vastaparikseen tuolloin vielä tuntemattoman kyvykkyyden, Marlon Brandon. Elokuvan teemoja olivat alkoholismi, intohimo, raiskaus ja väkivalta. Vaikka aikalaisyleisö ei nähnytkään sensuurin takia aivan sitä samaa elokuvaa, joka meillä on nähtävänä, kaivautui elokuva syvälle 50-luvun psyykettä. Samalla se esitteli erään tulevan Hollywood-murroksen keskeisimmistä nimistä, Tennessee Williams, jonka näytelmään elokuva perustuu.

Tarinoita mielisairauden takaa

Mies, joka kuoli lääkepullon korkki suussaan alkoholismin ja lääkkeiden yhdistelmään, profiloitui 60-luvun taitteessa kriittisemmän Hollywoodin kasvoiksi. Tennessee Williams eli yhdysvaltojen varjoisessa mielenmaisemassa. Hän oli kokenut rakkaan sisarensa skitsofrenian ja nähnyt tälle tehdyn epäonnistuneen lobotomian vaikutukset. Kokemuspohjastaan mies kirjoitti tarinoita, joiden filmatisoinnit upposivat veitsen lailla perhekulissien taakse. Hän oli kaiken lisäksi homoseksuaali. Pitkälti juuri Williamsin teosten pohjalta tehtyihin elokuvasovituksiin profiloitui Hollywoodissa koettu käsiteltyjen teemojen rankistuminen.

Toisaalta elokuvataiteen ilmaisua hillitsi ennakkosensuuri. Vuonna 1956 Haysin ohjeistusta miedonnettiin, joskaan ei riittävästi. Viralliselta nimeltään Motion Picture Production Code oli saanut alkunsa vuonna 1930 ja eli huippukautensa vuosina 1934 - 1954 Joseph Breen alaisuudessa. Tiukimmillaan ohjeistuksen kieltoihin kuului muun muassa rikollisten sympatisoiminen sekä miehen ja naisen näyttäminen samassa vuoteessa.

Koodin ollessa tarkka sen suhteen mitä näytettiin, syvensivät ohjaajat elokuviensa teemoja tekemättä niistä vielä graafisia. Esimerkiksi Williamsin näytelmään pohjaavassa tulkinnassa Kissa kuumalla katolla (1958) näkökulma tunkeutuu pintaliidosta kiiltokuvaidyllin takaiseen traumojen ja patoumien täyttämään todellisuuteen, isähahmon auktoriteettia vastaan. Vastaavasti Liskojen yössä (1964, yläkuva, jossa elokuvan kiusaus Sue Lyon keskustelee ohjaaja John Hustonin kanssa) metatasolla liikutaan nuoren seksuaalisen heräämisen sekä alkoholismin ja hyväksikäytön maisemissa. Kuvaavin teos Williamsin oman elämän suhteen on kuitenkin Äkkiä viime kesänä (1959), jossa taustalla teemana vaanii mielisairauden ohella poikalapsia alistava homoseksuaalisuus. Yleisö oppi haluamaan yhä rankempia kokemuksia sekä suurempia tunteita nyt myös elokuvien kautta.

Sivu:

1 2 3 4 5 6