Caroline Munro
Kuuma, kielletty... Hollywood
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

Sensuuri: suojeleva rikos

Kärjistäen ilmaistuna sensuuri pyrkii estämään jotakin, joka muuten tulisi julki. Näin kävi myös Hollywoodissa 50-luvun lopulla. Haysin koodi oli kuin verho, jonka yhteiskunnan vaatimus moraalista asetti elokuvantekijöiden ja elokuvia kuluttavien katsojien väliin. Toisin sanoen todentuntuisempi kokemus maailmasta odotti ilmituloaan sensuurin takana.

60-luvun alussa vastikään Englantiin muuttanut Stanley Kubrick ohjasi amerikkalaisenglantilaisen yhteistuotannon Lolita (1962), joka viittasi jo hyvin suorasukaisesti alaikäisen tytön ja aikuisen miehen suhteeseen. Vaikka elokuvaa tehtiin pitkälti Englannissa vaikutti siihen amerikkalainen sensuurijärjestelmä. Toiselta laidalta iski samana vuonna J. Lee Thompson elokuvallaan Cape Fear (yläkuva). Siinä nuoren tytön haavoittuvaa seksuaalisuutta käytettiin luomaan elokuvaan sisäistä jännitettä. Tarinoiden teemojen vapautuessa haluttiin käsitellä tabuja. Kumpikin elokuva jatkoi Williamsin näytelmien pohjalta tehtyjen filmatisointien tyyliä haastaa kerronnan rajoja. Toisenlaisesta esimerkistä käy vuonna 1961 valmistunut Lillian Hellmanin näytelmään perustuva Huhu (The Children's Hour, 1961), jossa pohdittiin naisten välistä rakkautta sekä huhujen muuttumista noitavainoksi.

Elokuvista tuli rehellisempiä kuvauksia elämästä, ja myös Hollywoodista. Nuoriin naisiin kohdistuva hyväksikäyttö, viina ja huumeet, pedofilia, sakkoliha ja raiskaukset, olivat tähtitehtaan kulissien takana arkipäivää. Esimerkiksi tunnetut tähdet, kuten Kirk Douglas, eivät siekailleet hyödyntää himoihinsa Natalie Woodin (kuva) kaltaisia nousevia tähtiä, jonka tarinoiden mukaan Douglas brutaalisti raiskasi. Valkokankaan suurten hahmojen elämänkerrat ovat täynnä kuvauksia villeistä juhlista, huumeista, seksistä, kyynelistä sekä yksinäisyydessä nautituista pillereistä. Sensuurien hiipuessa elokuviin alkoi vyöryä Hollywoodin näyttelijöiden ja tuottajien omia kokemuksia sekä tunteita aiempaa paljaampina. Samaan aikaan fanit tietämättään liimasivat seinilleen näiden alkoholistien sekä seksuaalirikollisten kuvia idoleina. Yhä edelleen katsoessamme joidenkin tähtien kuvia uppoamme hankalaan asetelmaan, jossa idolisoimme kuvan hahmon meille myydyn kontekstin kautta välittämättä hahmon takaa löytyvästä rikoksesta.

Sensuurin murenemisen nopea historia

On syytä avata hieman Hollywood-sensuurin historiaa. Niinkin varhain kuin vuonna 1915 oli säädetty, etteivät elokuvat nauttineet samaa sananvapautta kuin lehdistö. Tämä on yksi keskeinen sensuurifilosofiaa avaava näkökulma. Kieltojen pohjana toimii pelko siitä, että elokuvilla on kyky vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Toisin sanoen elokuvat eivät ole uutisartikkelin kaltaisia mielipiteitä, vaan vaikutusvälineitä. Siksi tarvitaan joku taho kontrolloimaan niitä. Tämän tehtävän sai aikanaan Haysin koodi - Hollywoodin oma itsesäätelyjärjestelmä. Se ei kuitenkaan ollut ainoa "sensuurilaitos", sillä omaa vaikutusvaltaansa elokuviin käytti myös katolilainen instituutio Catholic Legion of Decency (kuvassa järjestön paheksuma elokuva Untamed Youth vuodelta 1957).

Myös sensuurin murentumisella on oma historiansa. Yksi ratkaisevista oikeudenkäynneistä nähtiin vuonna 1948 (The Hollywood Antitrust Case), jolloin tuhottiin oikeuden avulla suurten elokuvayhtiöiden levitykseen liittyvä monopoli - tämä avasi tien pienemmille elokuvatuotannoille. Edelleen vuonna 1952 astui voimaan nykyään lempinimeä "The Miracle Decision" (oikeudenkäynti sai alkunsa Roberto Rossellinin vuonna 1948 valmistuneesta segmenttielokuvasta L'Amore) kantava säädös. Se linjasi elokuville perustuslain mukaisen sananvapauden ja kumosi mahdollisuuden kieltää elokuvia pyhäinhäväistyksen varjolla. Tämänkaltaiset taistelut muuttivat ajatusmallia elokuvien tekemisen taustalla. Ilmapiirin vapautuessa nähtiinkin eräänlainen välivaihe monine erikoisine ratkaisuineen. Esimerkiksi Otto Premingerin komediaa The Moon Is Blue (1953), joka käsittelee naisen viettelyä sekä kepeää asennetta seksiin, ei voitu enää kieltää, joten elokuvaa päädyttiin esittämään paikoin erikseen mies- ja naisyleisöille. Tämän kaltaiset kulttuurillisen kokemuksen välitilat ilmentävät yhteiskunnan vanhenevia arvorakenteita.

Sivu:

1 2 3 4 5 6