Caroline Munro
Kuuma, kielletty... Hollywood
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6

Baker-tragedia ja harha yleisön passiivisuudesta

Hollywoodissa helpompaa oli väkivallan lisäämisen sijaan vaivihkaa vähentää naisten vaatetusta, tai esittää nainen itsenäisenä seksuaalisena toimijana. Tyyppiesimerkkinä tästä käy Warner Brosin näyttävästi markkinoille lanseeraama tumman puhuva seksuaalinen draama Baby Doll (1956). Sen esittämistä ei voinut estää, mutta se päätyi protestinomaisesti katolilaisten ylläpitämälle kiellettyjen teosten listalle. Myös lehdistö noteerasi elokuvan kuvaten sitä muun muassa "likaiseksi" (Time). Baby Doll julistettiin pannaan osassa yhdysvaltalaisteattereita sekä monessa maassa. Syynä tähän oli Carroll Bakerin näyttelemän nimikkohenkilön viettelevä vetovoima, johon mies kuin mies elokuvassa lankeaa. Nykyjään pidämme elokuvan kokemaa vastarintaa vanhentuneena, jopa huvittavana. Elokuvan ilmestymisen aikoihin Baby Doll kuitenkin paljasti kaksi erilaista näkemystä naiseudesta. Toisessa niistä Hollywood julistaa naisen olevan seksuaalinen kohde - naisen itsekin ollessa tästä tietoinen - ja toisessa kirkko haluaa naisen piilottavan seksuaalisuutensa neljän seinän sisälle.

Carroll Baker näytteli muutama vuosi myöhemmin traumaansa läpi käyvää raiskauksen uhria indie-elokuvassa Something Wild (1961, kuva). Myöhemmin hän kertoi ensimmäisen aviomiehensä väkisinmaanneen hänet. Tämä tapahtui Hollywood-elämän kulissien takana. Yleisön katsellessa Bakerin roolisuorituksia, riutui näyttelijätär myös valkokankaan takana oikeassa elämässään rooliensa mukaisissa sukupuoleen kohdistuvissa odotuksissa. Elokuvayleisö, joka on aina luonteeltaan itsekäs, ei tästä juurikaan välittänyt.

Paino alas huumeilla

Luodakseen katsojille taloudellisesti kannattavaa viihdettä näiden tarpeisiin, piiskasi moni Hollywood-tuottaja koneistonsa äärimmilleen. Näyttelijöiden voimavarojen ollessa rajalliset, astuivat mukaan kuvioihin heille määrätyt huumeet. Yksi uhreista oli Judy Garland, joka menehtyi kylpyammeeseen 47-vuotiaana vuonna 1969 otettuaan yliannostuksen barbituraatteja. Huumeet osaksi elämää oli aikoinaan tuonut oma äiti, joka halusi saada irti lapsitähtityttärestään parhaan mahdollisen energian. Garland päätyi myös monesti hyväksikäytetyksi. Lasten suosikkielokuvan Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz, 1939) rakastettu Dorothy Gale oli päihteillä ja likaisilla käsien kosketuksilla luotu fantasia onnesta. Garland yksin ei kokenut tätä taiteenluomisen synkkää puolta. Esimerkiksi Joanne Moore (Touch of Evil, 1958) sai määräyksen käyttää "lääkkeitä" pysyäkseen hoikkana.

Moni näyttelijätär kohtasi huumeita sisältävien "vitamiinipistosten" kulttuurin, mikä yhdistettynä myöhemmin eteen tulleeseen tähteyden hiipumiseen muodosti helposti kuolemaan johtaneen cocktailin. Toisaalta Hollywood tarjosi myös huumeiden puolestapuhujia, kuten Cary Grantin (North by Northwest, 1959). Hän aloitti vuonna 1958 viikoittaisten LSD-trippien tekemisen osana psykiatrista hoitokuuriaan. Näyttelijän mukaan trippien aikana hän vihdoin koki olevansa iloinen.

Montgomery Clift sekä Ikaros-syndrooma

Yleisön luodessa tähtiä, tähdet myös tuhoutuivat kohtaamiinsa odotuksiin sekä päihteisiin. Montgomery Clift, joka oli biseksuaali ja ystävystyi uransa huipulla Elizabeth Taylorin kanssa jo mainitun klassikon Paikka auringossa kuvauksissa, kadotti lopulta elämänsä. Juhlittuaan päivällisjuhlissa Taylorin sekä yhteisten ystävien kanssa keväällä 1956, rysäytti hän autonsa pengerrykseen (kuva) poistuessaan juhlista. Clift selvisi onnettomuudesta, mutta vasta monien kivuliaiden operaatioiden jälkeen. Tämä kuva - jota moni ei laita seinälleen - lienee rehellisin otos miehen urasta, ainakin rehellisempi kuin lukuisat häntä brändänneet julkisuuskuvat. Kolme vuotta myöhemmin, Taylorin ja Cliftin, tehdessä viimeistä yhteistä teostaan Äkkiä viime kesänä, nähtiin kuvauspaikalla epävakaa murtunut mies, jonka paikka auringossa vaihtui pitkäaikaiseen alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttöön. Tosielämän Fenix-linnulla ei ollut voimia nousta tuhkasta.

60-luvun taitteessa vanha flirttaileva Hollywood alkoi muuntua yhä enemmän näyttelijättäriensä pintaa paljastavaksi instituutioksi. Prosessin aikana vanha Hollywood tähtineen muuttui tarpeettomaksi. Ei voitu välttyä uhreilta. Kuvaavaa onkin, miten elokuvan Sopeutumattomat (The Misfits, 1961) kuvauksiin kokoontui joukko aikakauden suurimpia addikteja - eli menneen aikakauden tähtiä: Marilyn Monroe, Clift ja Clark Gable. Näistä ensin mainittu saapui elokuvan ensi-iltaan suoraan psykiatrisesta hoitolaitoksesta. Noin viiden vuoden sisään jokainen mainituista oli uransa lisäksi menettänyt henkensä.

Elizabeth Taylor, joka seurasi sivusta ystävänsä Cliftin hiipumisen, saattoi ammentaa suoraan omasta kokemuspiiristään tehdessään Oscar-palkitun alkoholistin roolinsa kontroversiaalissa menestyselokuvassa Who's Afraid of Virginia Woolf? (1966). Bakerin tavoin hänestä tuli väline siirtää näyttelijän oma kokemus yleisön käsiin. Näihin aikoihin tähtien ei tarvinnut vielä juurikaan ajatella kehonsa paljastamista elokuvien myymiseksi, mutta yleisön odotukset siihen suuntaan kasvoivat kasvamistaan.

Sivu:

1 2 3 4 5 6