Caroline Munro
Kidutuksen ilot ja epänormaali rakkaus: Teruo Ishiin merkillinen maailma
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11

Kidutuksen ilot ja epänormaali rakkaus: Teruo Ishiin merkillinen maailma

Japanilaisessa elokuvassa alkoi 60-luvun lopulla uusi aikakausi. Yasujiro Ozu oli tuhkattu eikä Akira Kurosawa ohjannut elokuvia enää kuin satunnaisesti. Klassisten perhedraamojen ja samuraielokuvien päivät olivat ohitse. Koitti itämaisen erotiikan ja raakalaismaisen väkivallan aika. Teruo Ishiin uusissa elokuvissa kidutuksen iloja ja epänormaalia rakkautta tulkittiin antaumuksella, jota yhä muistellaan kaiholla.

Ishii saattoi vuosina 1968-1969 kankaille kymmenkunta ilkeämielistä elokuvaa, näiden joukossa jo nimillään hätkähdyttävät The Joy of Torture (1968), Inferno of Torture (1969) ja Horrors of Malformed Men (1969). Toei-studion tuottamien elokuvien shokkivoima on säilynyt tähän päivään saakka, vaikka niiden historiallinen konteksti onkin painunut unholaan.

Ishiin merkkiteokset syntyivät aikana, jolloin Japanin elokuva-ala oli kriisissä. Television saapuminen kotitalouksiin oli johtanut lipputulojen laskuun. Vuosikymmenen loppuun mennessä kaksi Japanin viidestä suurimmasta elokuvastudiosta, Nikkatsu ja Daiei, ajautuisi vararikon partaalle. Katsojia oli saatava teattereihin hinnalla millä hyvänsä.

Palataan hetkeksi vuosikymmenen puoliväliin. Suorasukainen eroottinen elokuva oli tehnyt kotimaisen ensi-esiintymisensä vuoden 1962 pienen budjetin pink-elokuvan Flesh Market myötä. Kaksi vuotta myöhemmin Gate of Flesh (1964) toi paljaat rinnat kankaille ensimmäisenä valtavirtaelokuvana. Elokuvastudiot alkoivat kilpailla yleisöstä yhä uskaltavammalla sisällöllä, jota televisioon tottuneet katsojat eivät kykenisi näkemään kotonaan.

Kuvaston erotisoituminen ei kuitenkaan tarkoittanut, että elokuvataide olisi välittömästi uponnut rietastelun suohon. Vaikka alastomuutta saattoi nähdä kankailla 60-luvun puolivälissä, oli se silti varsin harvinaista suurimmille yleisöille suunnatuissa julkaisuissa. Hallinneen siveyskäytännön mukaisesti alastomuutta ei myöskään ensialkuun näytetty seksikohtausten yhteydessä, vaan paljastelu eroteltiin erillisiksi kohtauksiksi. Käytäntö on selvästi havaittavissa esimerkiksi Ishiin seksploitaatiosyklin avauselokuvassa History of the Shogun's Harem (1968), mutta ei enää vuoden 1969 puolella valmistuneissa filmeissä. 70-luvun alussa moraalin löyhtyminen kiihtyi entisestään Nikkatsun Roman Porno -elokuvien rikkoessa tabuja toisensa perään. Kaiken kaikkiaan nähtiin lyhyen ajanjakson sisällä nopea, mutta asteittainen seksuaalisen sensuurin murtuminen. Tämän takia elokuvien valmistusvuosien huomiointi on oleellista niiden sisältöä tarkasteltaessa.

Teruo Ishii - elokuvapaholainen

Ishii profiloitui uransa alussa rikoselokuvien tekijäksi, vaikka hänen varhasfilmografiaansa mahtuu muutakin. Ohjaaja oli aloittanut uransa Toho-yhtiön palveluksessa kuvausassistenttina 40-luvun alussa, mutta siirtynyt vuosikymmenen lopulla Shintohon riveihin, toimien muun muassa Mikio Narusen apulaisohjaajana. Ensimmäinen oma elokuva, nyrkkeilydraama King of the Ring: The World of Glory, syntyi vuonna 1957. Sitä seuranneet Super Giant -tokusatsu-filmit pääsivät kansainväliseen levitykseen muunneltuina versioina (Atomic Rulers of the World, Invaders from Space, Attack from Space). Ishiin merkittävimpiä varhaistöitä olivat kuitenkin urbaania kaupunkikuvausta ja eksploitatiivisiä rikostarinoita yhdistäneet Line (1958-1960) ja Woman's Body (1958-1960) sarjat, jotka olivat sekä oman aikansa pioneeritöitä että ohjaajan tulevien filmien esisoittoa. Ishii on haastatteluissa kuitenkin todennut, ettei lajityyppivalinnan takana ollut suuria taiteellisia motivaatioita. Ohjaajan pyrkimyksenä oli yksinkertaisesti karistaa niskaan hengittänyt studiopomo kintereiltä valitsemalla genre, josta esimies ei omannut asiantuntemusta!

Shintohon vuonna 1961 koittaneen vararikon jälkeen Ishii siirtyi Toei talliin. Ohjaaja saavutti välitöntä menestystä luotsaamalla Gang-rikoselokuvasarjan (1962-1970) ensimmäiset, jazz-henkiset osat. Muista varhaisista Toei-ohjauksista voidaan nostaa esille esimerkiksi kehuttu ninkyo-filmi The Tale of Showa Era Chivalry (1963) sekä John Woota inspiroinut, Macaossa kuvattu rikoselokuva The Rogues (1964). Ishiin elokuvien suosio lippuluukuilla turvasi ohjaajan aseman studiossa, vaikka hänellä olikin tapana osoittaa kintaalla konservatiivisten studiopomojen ohjeille siitä, kuinka elokuvia tulisi tehdä.

Ishii saavutti uransa suurimman menestyksen 60-luvun puolivälissä Ken Takakuran tähdittämällä Abashiri Prison -sarjalla. Ishii urakoi sarjan kaikki kymmenen elokuvaa valmiiksi vuosien 1965 ja 1967 välillä. Tuloksena oli loppuun palaminen. Vuoden 1967 lopulla Ishii ilmoitti, ettei suostuisi tekemään enää ainoatakaan Abashiri Prison -elokuvaa. Toei tyytyi ohjaajatähtensä päätökseen ja paljasti tälle kehitelleensä kulisseissa ajatusta varsin erilaisen, yleisön alhaisempiin vietteihin vetoavan elokuvasarjan käynnistämisestä. Ishii tarttui välittömästi tarjoukseen. Rikoskumppanina toimi projektin ideoinut tuottaja ja Toein tuleva johtaja Shigeru Okada (Battles Without Honor and Humanity, 1973)

Kidutuksen ilot

Ishiin eksploitaatioelokuvien sarja käynnistyi vuonna 1968 periodidraamalla History of the Shogun's Harem. Nykykatsojan näkökulmasta kovin leuto elokuva lienee ollut ensimmäinen suuren studion tuottama pink-filmien lajityyppiä näin vahvasti sivunnut elokuva. Kriitikot nyrpistivät elokuvalle nenäänsä ja naisorganisaatiot kutsuivat sitä loukkaavaksi ("Pinky Violence: Toei's Bad Girl Films", 1999). Maksava yleisö oli eri mieltä: 30 miljoonaa jeniä kustantanut elokuva tuotti teattereissa yli 100 miljoonaa.

Siinä missä History of the Shogun's Harem osoitti vielä pidättäytyneisyyttä, oli ohjaajalla toinen ääni kellossa graafista väkivaltaa ja häpeilemätöntä alastomuutta yli äyräiden annostelleen The Joy of Torturen (1968) saadessa ensi-iltansa muutamaa kuukautta myöhemmin (väliin oli ennättänyt pikkutuhma komedia Hot Springs Massage Geisha). Viimeistään tässä vaiheessa peto oli päässyt irti.

The Joy of Torture aiheutti ilmestyessään melkoisen kohun. Kriitikot haukkuivat elokuvan lyttyyn, kutsuen sitä muun muassa iljettäväksi, loukkaavaksi ja japanilaisen elokuvan aallonpohjaksi. Toein omat tähtinäyttelijät Koji Tsuruta ja Tomisaburo Wakayma paheksuivat elokuvastudion muuttumista ympäriinsä kirmaavien alastomien naisnäyttelijöiden sirkukseksi. Maan suurimpiin kuuluvan sanomalehti Asahi Shinbunin on väitetty käynnistäneen järjestelmällisen lokakampanjan Ishiin elokuvia vastaan ("Eiga Hiho", 2011:8).

Kohu ei hidastanut Ishiin menestystä. The Joy of Torture ylsi julkaisuvuonaan Japanin yhdeksänneksi katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Luvun asettamiseksi mittasuhteisiinsa todettakoon, että kyseisenä vuonna julkaistiin noin 500 japanilaista elokuvaa. The Joy of Torturen menestys jätti useimmat suurtuotannot tähtinäyttelijöineen nielemään pölyä.

Menestyksen johdosta uusia tuotantoja alkoi popsahdella teattereihin kuin sieniä sateella. Orgies of Edo julkaistiin vuoden 1969 tammikuussa ja Shameless: Abnormal and Abusive Love helmikuussa. Inferno of Torture saapui teattereihin toukokuussa ja Yakuza's Law heti perään kesäkuussa. Love and Crime ja Horrors of Malformed Men ennättivät nekin kankaille ennen vuoden loppua. Vuonna 1969 valmistuneiden Ishii-elokuvien lukumäärä ylsi peräti seitsemään, kun lukuun muistetaan lisätä Nikkatsulle ohjattu yakuza-filmi Rising Dragon's Iron Flesh.

Vuosina 1968-1969 Ishiin maine kasvoi kuin pavunvarsi, joskaan ei aina hyvässä mielessä. Näyttelijä Yumiko Katayama muisteli Ishii-retrospektiivin yhteydessä Tokiossa keväällä 2017, kuinka ohjaajan elokuvissa esiintyviä näyttelijöitä kohdeltiin Toein Kioton studiolla halveksuen ja heitä kutsuttiin "Ishiin jengiksi". Porukkaa pidettiin ulkopuolisina, sillä sekä ohjaaja että useimmat hänen naistähdistään saapuivat studion ulkopuolelta. Keskeisistä kasvoista Masumi Tachibana omasi puolentoista vuoden Toei-historian, Katayama, Yukie Kagawa ja Miki Obana olivat uusia tulokkaita. Toein vakiintuneet näyttelijättäret eivät Ishiin elokuviin suostuneet.

Keväällä 1969 osa Toein Kioton studion työntekijöistä kokoontui protestoimaan Inferno of Torturen (1969) tuotantoa. Tapauksen sytykkeenä toimi useiden apulaisohjaajien laatima kirje, jossa Okadaa syytettiin elokuvataiteen turmelemisesta halpamaisen rahanteon nimissä ja vihjattiin Ishiin olleen kovine otteineen oman aikansa Aku Louhimies.

Protesti ei lopulta tuottanut tulosta. Inferno of Torturessa ensimmäisen pääroolinsa tehnyt 19-vuotias Katayama sai kuitenkin tuta kontroversiaalissa filmissä esiintymisen seuraukset. Katayama liitettiin pian elokuvan julkaisun jälkeen Tomisaburo Wakayaman yakuza-elokuvaan, jossa Wakayama käytti valtaansa määräämällä tämän ekstran rooliin. Katayaman oman arvion mukaan kyse oli nöytyytyshenkisestä rangaistuksesta. Wakayaman katkeruuden voi veikata johtuneen ainakin osittain siitä, että Inferno of Torture oli jo kolmas kerta vuoden sisään, kun hänen oma elokuvansa (tällä kertaa Three Ex-con Brothers) julkaistiin kaksoisnäytöksenä Ishiin eroottisen elokuvan kanssa. Tissien varjoon jääminen lienee kismittänyt veteraanitähteä.



Hurmaava, 67-vuoden ikään ennettänyt Katayama muistelemassa Ishii-filmien kuvauksia Tokiossa 2017.

Menestys ei ollut ikuista. Keväällä 1968 alkanut elokuvasarja tuli päätökseensä jo seuraavan vuoden lopulla. Elokuvien budjetit laskivat niiden lipputulojen mukana, ja lopullinen niitti kidutuksen iloille tuli Horrors of Malformed Menin julkaisun myötä. Epämuodostuneita miehiä kuvannut elokuva keräsi voimakasta vastustusta atomipommin traumoista vielä toipuvassa maassa ja tuomittiin - ironista kyllä - hyvien tapojen vastaiseksi. Toei veti elokuvan pois levityksestä pian sen julkaisun jälkeen välttääkseen negatiivista julkisuutta.

Horrors of Malformed Menin jälkeen Ishiin shokkifilmit alkoivat pikkuhiljaa painua unholaan kotimaassaan. Elokuville ei löytynyt arvostusta eikä Toei julkaissut niitä videolla ennen vuotta 2000. Ishii palasi teeman pariin 70-luvullakin vain kerran elokuvalla Bohachi Bushido: Code of the Forgotten Eight (1973), joka lienee kuitenkin syntynyt enemmän väkivaltaisten chambara-elokuvien ja Kazuo Koiken sarjakuvien suosion johdosta kuin osana aiempaa teemaa.

Ishiin elokuvat eivät kuitenkaan kadonneet maailmankartalta, vaan löysivät pian tiensä vanhalle mantereelle. Saksassa julkaistiin vuosina 1970-1972 ainakin elokuvat The Joy of Torture, Inferno of Torture, Shameless: Abnormal and Abusive Love ja Orgies of Edo, tosin kaikki leikattuina versioina. Osa elokuvista julkaistiin myös Itävallassa ja Italiassa. Elokuvien mainostuksessa käytettiin usein julisteita, joissa esiintyvillä tai joihin piirretyillä länsimaalaisilla malleilla ei ollut mitään tekemistä filmien kanssa.

Vuoden 2018 lopulla Ishiin filmit tulivat jälleen ajankohtaisiksi, sillä englantilainen julkaisija Arrow lisensoi niitä länsimaista levitystä varten. Vetoa voidaan pitää yllättävänä, sillä nykypäivän Me Too -ilmapiirissä Ishiin elokuvat näyttäytyvät entistä tulenarempina ja voitaisiin helposti tuomita naisvihamieliseksi roskaksi. Toisaalta elokuvat voidaan yhtä hyvin nähdä suoraviivaisena eksploitaatioviihteenä vailla sen suurempaa sukupuolipoliittista viestiä. Esimerkiksi Yakuza's Lawssa (1969) kaikki kärsimyksellä mässäily ja sadismi kohdistuu miespuolisiin uhreihin. Viihteen peruspilareihin kuuluvien seksin, väkivallan ja esineellistämisen kulutuksen voitanee myös todeta tapahtuvan elokuvien omassa fantasiakontekstissa. Useimmat Ishii-fanit tuskin haaveilevat naisten kiduttamisesta sen enempää kuin Alien-filmienkään ystävät avaruushirviön kohtaamisesta tai Robin Hoodin ihailijat murtomiehen elämästä. Kriittinen pohdinta ei silti ole kiellettyä, sillä naisten kaltoinkohtelulla on tapana löytää tiensä tosielämään useammin kuin avaruushirviöillä (Wakayma pari kappaletta ylempänä käynee esimerkistä). Se kuitenkin jääköön tämän, Ishiin elokuvia eksploitaatioviihteen konteksissa arvottavan artikkelin kantaman ulkopuolelle.

Epänormaali rakkaus

Ishiin eksploitaatioelokuvat ovat aikojen saatossa saaneet osakseen useita kutsumanimiä. Japanissa elokuvat tunnetaan "Epänormaali rakkaus" -sarjana, jonka ensimmäinen elokuva oli vuoden 1968 History of the Shogun's Harem. Sarja jatkui elokuvilla Hot Springs Massage Geisha (1968), The Joy of Torture sekä Orgies of Edo (1969), jonka traileriin onkin sopivasti painettu sanat "Epänormaali rakkaus -sarjan neljäs elokuva". Seuraavana kankaille saapui Shameless: Abnormal and Abusive Love. Tämän jälkeen luokittelu menee vaikeammaksi. Inferno of Torture on kaiken järjen mukaan jatkumon kuudes elokuva, mutta sitä seurannut Yakuza's Law sai kylkeensä mainoslauseen "stimuloivan väkivaltasarjan avausosa!". Pari kuukautta myöhemmin valmistunut Love and Crime oli puolestaan "Teruo Ishiin tositarinalinjan ensimmäinen elokuva", vaikka filmi sopisi sisältönsä puolesta epänormaalien rakkauselokuvien joukkoon. 60-luvun paketoinut Horrors of Malformed Men oli kummajainen, jonka luokittelusta kenelläkään ei liene hajua. Bohachi Bushido: Code of the Forgotten Eight (1973) on Toein vuonna 2005 julkaisemassa dvd-boksissa luokiteltu Epänormaali rakkaus -sarjan osaksi - luultavasti ensimmäistä kertaa levityshistoriansa aikana.

Toinen Japanissa usein viljelty, seksiä ja väkivaltaa yhdistäviin elokuviin laajemmalti viittaava nimitys on ero guro, eli erotic grotesque. Kyseinen termi tosin ajautuu ongelmiin elokuvan Yakuza's Law -kohdalla, joka on hyvinkin guro mutta ei lainkaan ero, ellei sitten pidä miehen pääkoppaan tunkeutuvaa sähköporaa eroottisena. Päinvastaisia ongelmatapauksia ovat guroilun puutteesta kärsivät History of the Shogun's Harem ja Hot Springs Massage Geisha, joista jälkimmäinen kehittyi omaksi sarjakseen (1968-1973) muiden ohjaajien huomassa. Pian Inferno of Torturen jälkeen ensi-iltansa saanut Hot Springs Geisha 2 (1969) onkin trailerissaan luokiteltu "Toein erotiikkasarjan seitsemänneksi osaksi" - todennäköisesti juuri Epänormaali rakkaus -sarjaan viitaten.

Länsimaissa Ishiin elokuviin on usein viitattu Kidutukset ilot -sarjana, mutta toisinaan myös Tokugawa- tai Shogun-elokuvina. Termien paikkansapitävyys heittää poikkeuksetta häränpyllyä - seikka, josta levittäjät eivät perinteisesti ole stressanneet. Esimerkiksi Orgies of Edo julkaistiin Saksassa nimellä Tokugawa III, vaikka elokuva ei edes sijoitu Tokugawa-aikakaudelle. Shogun ei hänkään esiinny kuin kahdessa elokuvassa, joista kumpikaan ei ole Shogun's Joy of Torture -nimellä levitetty The Joy of Torture.

Terminologista ei silti kannata stressata liikaa. On selvää, ettei Toein pyrkimyksenä ollut luoda yhtenäistä sarjaa, vaan tehdä rahaa. Markkinamiehet saivat luultaavasti mainostaa elokuvia minkä tahansa sarjan osana. Elitistin artikkelissa avainsanoiksi on valittu "kidutukset ilot" ja "epänormaali rakkaus", sisällyttäen katsaukseen kaikki Ishiin ohjaamat aihepiiriin kuuluvat tai sitä oleellisesti sivuavat elokuvat. Kattauksesta on jätetty pois ainoastaan jo aiemmin arvioitu Yakuza's Law. Tylsä seksikomedia Hot Springs Massage Geisha, josta ei kerta kaikkiaan löydy minkäänlaisia kidutuksen saati elokuvankatselun iloja, oli vähällä jäädä katsauksen ulkopuolelle, kunnes Elitisti asetti itsensä kärsijän penkkiin ja katsoi filmin uusiksi arvostelua varten.


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11