Caroline Munro
Sonny Chiba - Osa 7: Samuraielokuvat
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8

Sonny Chiba: Osa 7 - Samuraielokuvat

Samuraifilmit olivat verrattain myöhäinen lisäys Sonny Chiban filmografiaan. Chiba sai muutamia tulkinnanvaraisia poikkeuksia lukuun ottamatta odottaa vuoroaan 70-luvun loppuun saakka, jolloin samurai- ja ninjaviihteestä tuli hänen uusi leipälajinsa. Palataan kuitenkin hetkeksi Chiban uran alkuun ymmärtääksemme, miksi samurai- ja ninjafilmit loistivat poissaolollaan näyttelijän varhaistuotannossa.

Chiban työnantaja Toei omasi studiot Kiotossa ja Tokiossa. Kioton studio tunnettiin periodifilmien kotina Tokion keskittyessä moderneihin toiminta- ja nuorisoelokuviin. Koska Chiba työskenteli Tokiossa, muodostui hänen työkuvakseen urbaani toimintaviihde. Kiotoon näyttelijä lähetettiin 60-luvun mittaan vain kuusi kertaa, näistä yhden visiitin istuttaessa hänet samurain saappaisiin, mutta silläkin kertaa kyse oli yakuzaelokuvasta (Gambler Tales of Hasshu: A Man's Pledge, 1963).

Viimemainittu huomio pätee muihinkin Chiban varhaiselokuviin. Kuvien taustalla vilahtava samurai (soturiyhteiskuntaluokan jäsen feodaalisessa Japanissa) ei yksinään tee elokuvasta samuraifilmiä. Miekkaa mukanaan kantava gangsteri ei myöskään ole samurai sen enempää kuin ojasta miekan löytänyt britti on ritari. Se, että vaelteleva yakuza Zatoichi tunnetaan Suomessa nimellä Zatoichi - sokea samurai (2003), vaikka hahmolla ei ole mitään tekemistä samuraiden kanssa, tai Lady Snowbloodia (1973) kutsutaan naissamuraielokuvaksi, vaikkei elokuvassa taida olla yhtään samuraita, on turhauttanut japanilaisen elokuvan harrastajia iät ja ajat.

Toinen syy samuraifilmien puutteeseen Chiban 60-luvun filmografiassa on ajoitus. Vaikka 50-luvun alussa perustettu Toei nousikin alun perin suosioon samuraielokuvastudiona, alkoi lajityyppi menettää suosiotaan 60-luvulla. Teatteriyleisö kaipasi jotain uutta ja rohkeampaa, minkä seurauksena Toei käytännössä katsoen lopetti samuraifilmien tuotannon 60-luvun puolivälissä. Kilpailevista studioista Nikkatsu oli vaihtanut samuraielokuvat toiminta- ja nuorisofilmeihin jo 50-luvulla. 70-luvun alussa samuraifilmejä tuottivat enää Shochiku ja Toho; vuoden 1974 jälkeen ei periaatteessa kukaan.

Samuraiden nousu

Samuraifilmit tekivät yllättävän paluun Toein tuotantoon Kinji Fukasakun suurelokuvalla Shogun's Samurai: The Yagyu Clan Conspiracy (1978). Elokuvan menestys poiki lukuisia seuraajia, kuten Swords of Vengeance: The Fall of Ako Castle (1978) ja Shogun Assassins (1979). Kilpailevista studiosta Shochiku oli mukana trendissä tuoden kankaille 60-luvun samuraimestari Hideo Goshan uudet filmit Bandits vs. Samurai Squadron (1978) ja Hunter in the Dark (1979). Kadokawa maustoi keitosta G.I. Samurain (1979) kaltaisilla fantasiatuotteilla. Tällä kertaa Sonny Chiballa oli sormensa tiukasti mukana pelissä. Ajat olivat kuitenkin muuttuneet sitten samuraielokuvan edellisen kukoistuskauden.

Ensimmäinen muutos koski elokuvien tuotantoa. Perinteinen studiosysteemi, joka tuotti liukuhihnalta halpoja mutta laadukkaita genretuotteita lojaalien työntekijöidensä voimin, oli tullut tiensä päähän. Muutosta symbolisoi uusi Kadokawa-studio, joka alkoi valmistaa Hollywood-tyyppisiä suuren rahan spektaakkeleita. Tuotannoista tuli samalla kalliita ja hitaita, eikä kankaille enää ilmaantunut sataa genrefilmiä vuoden sisään.

Toinen muutos koski elokuvien sisältöä ja moraalia. Kinnosuke Nakamuran, Toein suurimman samuraielokuvatähden, jäädessä väliaikaiselle genre-eläkkeelle vuonna 1966 oli lajityyppi vielä pääpiirteissään varsin puhtoinen. Hänen paluufilminsä Shogun's Samurai: The Yagyu Clan Conspiracy aikaan vuonna 1978 elettiin erilaisessa maailmassa. Samuraielokuvista oli edetty historiallisten gangsterifilmien kautta ero-guro -filmeihin ja Hanzo the Razoriin.

Samuraielokuvien kohdalla ympyrän täydentyi Toein ja Fukasakun keksiessä lajityypin uudelleen 70-luvun lopulla. Uutta tulemista sävyttivät ison skaalan lisäksi rohkea historian ja genren uudelleentulkinta. Shogun's Samuraissa ja Swords of Vengeancessa puntaroitiin japanilaista oikeusjärjestelmää, Legend of the Eight Samurai (1983) oli fantasia-aineksista rakennettu pop-balladi ja saman tarinan scifi-versio Message from Space (1978) sijoitti tapahtumansa avaruuteen. Samurai Reincarnationissa (1981) nähtiin rakastettu kansallissankari Musashi Miyamoto paholaiselle sielunsa myyneenä zombina. Täysin uudesta ilmiöstä ei tosin ollut kyse, vaan filmit saattoi nähdä jatkona 60-luvulla alkaneelle, mutta vähemmistöön jääneelle samuraigenren antiromantisoimiselle, josta olivat vastanneet Masaki Kobayashin (Harakiri, 1962), Kihachi Okamoton (Sword of Doom, 1966) ja Hideo Goshan (Hirokiri, 1969) kaltaiset ohjaajat.

80-luvun taitteessa samuraielokuvien rinnalle alkoi ilmestyä ninjaelokuvia. Chiba oli mukana suojattiensa Hiroyuki Sanadan ja Hikaru Kurosakin tähdittämissä elokuvissa Shogun's Ninja (1980), Roaring Fire (1981), Ninja Wars (1982), Kabamaru the Ninja (1983) ja Leave it to Kotaro (1984), joista kaksi viimemainittua olivat 80-luvulle sijoituvia teinikomedioita. Niiden kaikkien lähtöpisteenä voitaneen pitää television puolella suureen suosioon noussutta Shadow Warriors -sarjaa, joka puolestaan pohjasi vuonna 1980 ilmestyneeseen samannimiseen elokuvaan.

Chiballe samurai- ja ninjafilmien uusi tuleminen muodosti rahasammon. Chiballa oli sormensa pelissä melkein kaikissa Toein lajityyppielokuvissa ja hänen perustamansa Japan Action Club (JAC) stunt-miesarmeijoineen vastasi niiden toimintakuvastosta. Chiban ja JAC:n johdosta elokuvien toimintatarjonta muuttui aiempaa korkealentoisemmaksi, mikä tuli ilmi etenkin 80-luvun ninjafilmeissä puiden latvoissa vipeltävine pyjamasankareineen ja ratsailla suoritettavine stuntteineen. Chiba onkin todennut mielenkiintonsa siirtyneen karatevuosien jälkeen miekan suuntaan, jonka käyttäjänä mies on yksi television ja valkokankaan mestareista.

Studiolojaliteetin päätyttyä Chiba lainasi palveluksiaan kernaasti myös muille studioille, kuten Kadokawalle (G.I. Samurai, Ninja Wars) ja Shochikulle (Hunter in the Dark). 80-luvun puolivälissä samuraiden ja ninjojen valkokangassuosio alkoi jälleen laskea, eikä Chibaa nähty enää kankailla kuin satunnaisesti (Sure Death Revenge, 1987; Shogun's Shadow, 1989). 2000-luvulla katsojien on ollut tyytyminen suoraan videolevitykseen tehtyihin ninjahalpiksiin (New Shadow Warriors -sarja, Sarutobi Sasuke and the Army of Darkness -sarja).

Samurai- ja ninjaelokuvat ovat sattumoisin myös se lajityyppi, josta Chiba opittiin alun perin tuntemaan Suomessa. 80-luvulla videoyleisöt saivat ihmeteltäväkseen englanninkielisellä nimellään levitetyn Shogun's Samurain sekä Ninja - Taistelijan ja Shogunin ninjan. Kääntäjällä lienee kuitenkin mennyt nauhat solmuun, sillä Shogunin ninja -kasetilta löytyvä elokuva ei suinkaan ole Shogun's Ninja vaan Ninja Wars. Shogun's Ninja puolestaan löytyy Ninja - Taistelija -kasetilta. Mikäli mainitut elokuvat eivät riittäneet tyydyttämään katsojan miekannälkää, oli tarjolla vielä amerikkalaisrahotteinen kökköily Samurain miekka eli The Bushido Blade (1981). Myös G.I. Samuraita koitettiin tuoda videolevitykseen, mutta valtion elokuvatarkastamo kielsi sen katsojia raaistavana.

Televisiosamurait ja pienen ruudun ninjat

Chiban tähdittämä samurai- ja ninjaviihde koki suurimman kukoistuksensa television puolella. Sen tarkempi käsittely jää kuitenkin tämän artikkelin kantaman ulkopuolelle käytännön syystä: materiaalia on aivan helvetin paljon. Chiban keskeisimpinä televisiotöinä voidaan mainita kaksi laajamittaista sarjakokonaisuutta. Ensimmäisenä ruutuun ennätti Shogun's Samuraista tutun Jubei Yagyun seikkailuja seuraava sarjarykelmä The Yagyu Clan Conspiracy (1978-1979), Yagyu Abaretabi (1980-1981) ja Yagyu Jubei abaretabi (1982-1983), joissa Chiba toisti elokuvasta tutun pääroolinsa. Sarjojen yhteenlaskettu jaksomäärä oli 93.

80-luvun alussa käynnistyi myös massiivinen, viiden tuotantokauden ja 119 jakson pituinen Shadow Warriors -ninjasaaga (1980-1985). Chiba esitti eri aikakausille sijoittuvissa viidessä Shadow Warriors -sarjassa legendaarista ninjaa Hattori Hanzoa tämän eri aikakausien edustajana. Hahmo sai 2000-luvulla maailmanlaajuisesti tunnetuimman reinkarnaationsa Quentin Tarantinon jatkettua perinnettä Kill Bill Vol. 1:ssä, jossa Chiba nähtiin hupun naulakkoon ripustaneena nykypäivän Hattori Hanzona.

90-luvulle tultaessa Chiban suosio alkoi laskea ja hänen oli tyytyminen yhä useammin televisiosarjojen sivurooleihin. Hän ennätti kuitenkin tähdittämään Seventeen Ninjan (1963) televisioelokuvana tuotettua uusintaversiota (1990) sekä vähäosaisia puolustavasta miekkamiehestä ja shogunin pojasta Matsudaira Tadaterusta kertovaa televisiosarjaa Tokugawa buraicho (1992), joita molempia voidaan pitää myös merkittävinä JAC-tuotteina.

Sonny Chiba -artikkelisarjan tämänkertaisessa katsauksessa mukana ovat Chiban kaikki teatterilevitykseen tehdyt japanilaiset samuraielokuvat jo aiemmin arvioituja G.I. Samuraita ja Legend of the Eight Samuraita lukuun ottamatta.


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8