Caroline Munro
Muistoja menneisyydestä - kannibaalit
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

Sademetsän katveessa

Kannibaalielokuvien alkusysäykseksi mainitaan usein Umberto Lenzin elokuva Mies syvästä joesta (Il paese del sesso selvaggio, 1972), jonka kuvauksissa leijui kirjaimellisesti veren tuoksu. Sinällään idyllinen jäljitelmä Elliot Silversteinin uuden ajan westernistä Mies hevosena (A Man Called Horse, 1970) jätti kuitenkin katsojien suuhun ristiriitaisen jälkimaun, sillä uuden ajan viidakkoseikkailu ei tyytynyt enää pelkkiin halvanpuoleisiin efekteihin. Sen sijaan Lenzi leikkasi mondo-dokumenttien hengessä draaman keskelle muutaman äärimmäisen vastenmielisen otoksen, joissa mm. kivusta sätkivä krokotiili nyljetään elävältä ja valkoiselta karitsalta viilletään terävällä veitsellä kurkku auki.

Elokuvan narratiivissa eläinotokset liitettiin osaksi alkuasukkaiden primitiivistä elämäntapaa. Todellisuudessa niiden pääasiallinen tarkoitus oli lisätä elokuvan taloudellista kannattavuutta omia rajojaan etsivän yleisön parissa. Tekijöiden ajatus oli: ”Te halusitte verta ja sisäelimiä. Olkaa nyt hyvät ja tukehtukaa niihin.” Kohtaukset olivat ongelmallisia, koska ne rikkoivat tyystin fiktion varaan rakentuvan eskapismin, jota jokainen elokuvissakävijä pohjimmiltaan etsii. 70-luvun eksploitaatiossa oltiin kuitenkin havahduttu siihen, miten hyvin väkivalta myy etenkin sen brutaaleimmissa muodoissa. Ihmiset eivät halunneet nähdä väkivaltaa niinkään nauttiakseen siitä vaan kokeakseen inhon tunnetta. Lopulta kun raja valkokankailla ylittyi, helpointa oli sulkea silmänsä. Tänä päivänä 70-luvun elokuvateollisuus näyttäytyykin matkana, jona lähes vuosi vuodelta rikottiin aiemmin saavutetut rajat sen suhteen, mitä valkokankailla sai näyttää ja mistä ihmiset olivat valmiita maksamaan. Aivan kuten hienommissakin draamoissa, myös eksploitaatiossa kyse oli ennen kaikkea yleisön ja ohjaajan välisestä kommunikaatiosta.

Eksploitaatioelokuvien itsetietoisuuden osoitti osuvasti vuonna 1977 hyvän maun rajoja koetellut ja pienimuotoista kannibalismia jo perverssissä elokuvassaan Emanuelle's Revenge (Emanuelle e Françoise (Le sorelline), 1975) hyödyntänyt Joe D'amato. Hänen silloinen ohjauksensa Emanuelle Amerikassa (Emanuelle in America) kuvasi yhä sairaammaksi muodostuvaa seksuaalista kierrettä, jossa nuoret naiset toteuttavat mitä erilaisimpia performansseja sekä ihmisten että eläinten kanssa varakkaiden tirkistelijöiden stimuloimiseksi. Elokuvan pahamaineinen finaali, jossa nainen viillellään verille, tukeutui snuff-elokuvien myyttiin ja on näihin päiviin asti taannut yhdessä hevosen sisältävän "rakkauskohtauksen" kera sen, että Emanuelle in America lukeutuu katsojien osalta D'Amaton haetuimpiin. D'Amaton osalta rajojen etsiminen jatkui vielä samana vuonna elokuvassa Emanuelle ja viimeiset kannibaalit (Emanuelle e gli ultimi cannibali), jossa hän tuo Emanuelle-tähtensä Laura Gemserin "sademetsän" armoille. Käytännössä Amazoniin sijoittuvat kokonaisuudet kuvattiin kuitenkin Italiassa. Elokuva on ajalleen tyypillinen ristisiitos. Se sisältää niin luonnon eksotiikkaa kuin pehmoerotiikkaa, mutta myös muun muassa kohtauksia, joissa miehelle suoritetaan kastraatio, mies halkaistaan kahtia ja naisen kohtu revitään irti.

Muutamia kuukausia ennen D'Amaton Emanuelle-elokuvaa oli saanut ensi-iltansa Ruggero Deodaton Viimeiset kannibaalit (Ultimo mondo cannibale), joka oli Lenzin ja D'Amaton tuotannoista poiketen kerronnallisesti sangen taidokas selviytymistarina genrelle pakollisine kauheuksineen. Oikeastaan vasta juuri Ultimo mondo cannibalen nopea suosio takasi - viisi vuotta Lenzin elokuvaa myöhemmin - että seuraavina vuosina veri ja sisäelimet iskivät suoraan päin yleisön kasvoja. Pöytä ihmissyöjille oli nyt katettu aina Indonesiaa myöten, sillä paikallinen Sisworo Gautama Putra haistoi rahavirrat ja lahjoitti maailmalle primitiivisen Primitifin (1978). Aivan saman vuosikymmenen lopulla, uuden ajan kynnyksellä eksploitaatioelokuvien kulminaatiopisteessä ja videomarkkinoiden juuri tehdessä tuloaan, käynnisti kuvaaja Sergio D'Offizi vihdoin kameransa Amazonilla, Kolumbiassa, toista kannibaalielokuvaansa ohjaavan Deodaton pyynnöstä. Elokuvahistorian yksi radikaaleimmista teoksista oli syntymässä.

Sivu:

1 2 3 4 5