Caroline Munro

Cannibal Holocaust (1980)

Kannibaalien polttouhrit

aka Holocausto caníbal; Nackt und zerfleischt

Cannibal Holocaust #1 Cannibal Holocaust #2
IMDb

Umberto Lenzi ohjasi jo vuonna 1972 varsin säyseän elokuvansa Man from Deep River, jota pidetään yleisesti kannibaalielokuvien pioneerina. Tätä seurasivat muutaman vuoden kuluttua Ruggero Deodaton Ultimo mondo cannibale (1977), Joe D'Amaton Emanuelle and the Last Cannibals (1977) ja Sergio Martinon The Mountain of the Cannibal God (1978), kunnes vuonna 1979 Deodato palasi aiheen pariin ja ohjasi yhden valkokankaan kiistellyimmistä ja provosoivimmista elokuvista, Cannibal Holocaustin, jota puitiin aina oikeudessa saakka. Mikä sitten tekee tästä elokuvasta niin voimakkaan?

Jo Cannibal Holocaustin alku on ristiriitainen: kuva aukeaa rauhallisen musiikin säestämään koskemattomaan viidakkoon, josta leikataan kaupunkimiljööseen, toimittajaan. "Ihmiselle ei mikään ole mahdotonta", ovat toimittajan ensimmäiset sanat. Pian käy selväksi että ollaan etsimässä neljää urheaa amerikkalaista, joiden tiedetään tehneen dokumenttia Amazonin primitiivisistä kannibaaleista. Heistä ei ole sen koommin kuultu mitään, ja kun heidän kuvausmateriaaliansa vihdoin löytyy viidakon kätköistä, paljastuu armoton totuus.

Cannibal Holocaust [1]
Cannibal Holocaust [2]

Juuri tämä nimenomainen totuus tekee Cannibal Holocaustista muita kannibaalielokuvia radikaalimman. Totuus kun on Deodaton mukaan että ihminen jollain tasolla nauttii nähdessään fiktiivistä väkivaltaa, ja kuin vain ylittääkseen fiktiivisen ja todellisen väkivallan välisen rajan, on Deodato liittänyt elokuvaansa paljon kiisteltyä eläimiin kohdistuvaa autenttista väkivaltaa (mikä ei ole kuitenkaan mikään uusi ilmiö kannibaalipätkissä). Ja koska muutenkin elokuvan erikoistehosteet ovat todella onnistuneita, käy ero todellisen ja fiktiivisen välillä pian hyvin epäselväksi, jopa niin epäselväksi, että Deodato joutui todistamaan oikeudessa, ettei ketään tapettu elokuvan kuvauksissa. Jo kahdenkymmenen minuutin kuluttua näemme sieluja riipivän musiikin säestämänä kuinka alkuasukasnaisen haarojen väli survotaan verille. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista kuin primitiivisissä kulttuureissa, voisi olla rauhaa tuova ajatus katsojan päässä, mutta kaikesta graafisuudesta huolimatta, todellinen pahuus löytyy lopulta länsimaisesta filosofiasta, ja Cannibal Holocaust muuntuu loppua kohden yhä voimakkaammaksi sosiokriittiseksi teokseksi, jossa väkivaltaa kuvataan länsimaisen vallan välineenä.

Cannibal Holocaust [3]
Cannibal Holocaust [4]

Deodato itse perusteli eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa, sillä että länsimaalainen yhteiskunta on liian etääntynyt luonnosta. Oli miten oli, jos joskus tulee elokuvia katsottaessa suljettua silmänsä, tapahtuu se tämän elokuvan aikana. Ainoa ero joka valkokankaalla syntyy ihmisiin ja eläimiin kohdistuvan väkivallan välille, on että toinen on aitoa ja toinen ei; toista pystymme katsomaan "hyvällä" omalla tunnolla, toista emme. Tätä eroa Deodato kuitenkin entisestään pienentää elokuvan dokumentin omaisella käsittelytavalla ja moraalisilla vallinnoilla. Katsomme sitten kuinka alkuasukasnaisen vatsasta kaivetaan sikiötä ulos tai kuinka kuvausryhmän miehet raiskaavat naista, on kamera tietoisesti läsnä. Deodato ei halua, että hetkeksikään unohdamme, miksi elokuva on tehty ja miksi siinä on väkivaltaa: väkivalta on meitä varten; on se sitten todellista tai fiktiivistä, on se vain koska me haluamme nähdä sitä, mutta toisin kuin monissa muissa elokuvissa, ei edes fiktiivinen väkivalta ole tässä missään vaiheessa tyyliteltyä, saati nautittavaa. Ironista sinällään, Cannibal Holocaust on ollut jo vuosikymmeniä yksi Italian menestyneimmistä vientielokuvista. Deodato palasikin väkivallan pariin vähintään yhtä provosoivalla elokuvallaan The House at the Edge of the Park.

Cannibal Holocaust [5]
Cannibal Holocaust [6]

Mitä tällaisesta elokuvasta voi lopulta sanoa? Cannibal Holocaust on liian provosoiva ollakseen valtavirran elokuva, mutta samalle se on liian kriittinen ollakseen puhdasta eksploitaatiota. Se on hyvin moniulotteinen elokuva ja teknisesti loistava (tiimi on melkein sama kuin Lucio Fulcin giallossa Don't Torture a Duckling vuodelta 1972). Sergio D'Officin kuvaus on upeaa, Riz Ortolanin musiikki on luotu korostamaan väkivaltaa, näyttelijät ovat hyviä, Gianfranco Clericin tarina on puhutteleva ja Deodato ohjaa sydämellä. Cannibal Holocaustissa on sisältöä enemmän kuin missään elokuvassa vuosikausiin, mutta silti se muistetaan liian usein vain yhtenä halvaksi mielletyn alagenren tuotteena. Lopulta ei olekaan kovin vaikeaa tuntea sitä samaa hiljaisuutta, johon elokuvaa päättyy ennen viimeistä kaiken tiivistävää ajatusta koskien länsimaalaisen yhteiskunnan luonnetta.

*****
© Jari Mustonen, julkaistu: 11.7.2003
keskiarvo
toimitus
3.64/5.00 (11)
 JSSMJLJMJM*MHMEMMMK*EMPI
  4.0 4.0 3.5 5.0 4.0 3.0 3.0 4.0 3.5 3.5 2.5
keskiarvo
lukijat i
3.96/5.00 (42)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  63 (125)
50%
Cannibal Holocaust (1980)  Cannibal Holocaust (1980)Kannibaalien polttouhrit  

kommentit

odota...
Samuli kommentoi (6.7.2013 23:10:02)
user avatar Ei mikään hauska, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Exploitaatio ja puhutteleva elokuva samassa puoltoistatuntisessa.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa