Caroline Munro

La morte vivante (1982) :: The Living Dead Girl

aka Lady Dracula; Zombie Queen; La muerta viviente

La morte vivante #1 La morte vivante #2

Genre

IMDb

Elokuvallaan The Rape of the Vampire (1967) uransa käynnistänyt Jean Rollin paransi tasaisesti tasoaan 70-luvulla. Requiem for a Vampire (1971), Lips of Blood (1975) ja Fascination (1979) olivat kaikki alkusoittoa hänen kenties kauneimmalle vampyyritarinalleen, The Living Dead Girl, jossa Rollinille tyypillinen runollisuus puhkeaa kauniiseen väkivaltaiseen kukkaansa.

Elokuvan alkaa haikeasti, kun kuollut Catherine (Françoise Blanchard) herää henkiin ja iskee sormensa hänet herättäneen miehen kaulaan. Veri suihkuaa ja katse Catherinen kasvoilla on eleetön. Hän ei ole koskaan rakastanut elämää ja joutuu nyt palaamaan siihen. Kamera seuraa, kun hän kävelee pellon poikki omaan myytävänä olevaan kotiinsa: huoneet ovat tyhjiä, autiutta korostaa rauhallinen musiikki. Menneisyys valtaa Catherinen ajatukset. Hän muistaa rakastaneensa yhtä ainoaa ihmistä, Helenea (Marina Pierro), jonka haluaa asumaan luoksensa, vaikka ei voi vastustaa verenhimoaan.

La morte vivante [1]
La morte vivante [2]

Rollinin vähäeleinen tyyli jättää paljon tilaa dialogien väliin. Ohjaaja ei kiirehdi henkilöhahmojen tai tarinan kanssa, vaan pienieleisesti kehittää molempia haluamaansa suuntaan. Väkivalta tuntuu silmittömältä, koska se melkein aina iskee valtavalla voimalla täydellisestä hiljaisuudesta. Erityisen omaleimainen on Rollinin tapa käyttää sormia murha-aseina, eikä hän koskaan vierastanut alastomuutta. Epäkuolleen tytön tragediassa hän hyödyntää molempia ja antaa veren todella virrata. Budjettiin nähden gore on varsin onnistunutta ja sitä on huomattavasti enemmän kuin pari vuotta aikaisemmassa Fascinationissa. Mistään verellä läträämisestä ei ole silti kyse, vaan muutamasta kauniisti rytmitetystä tappojaksosta. Rollinin ensijainen teema on ystävysten välinen kiintymys, joka saa yhä karumpia ilmenemismuotoja. Jo ensimmäinen tapaaminen on mieleenpainuva, kun Catherine soittaa verisin sormin pianolta ystävysten yhteistä lapsuuden sävelmää, samalla Helen näkee ensimmäiset verentahrimat ruumiit.

La morte vivante [3]
La morte vivante [4]

Toisin kuin usein luullaan, ei kyseessä ole perinteinen vampyyrielokuva. Rollinia ei kiinnosta genren mytologiassa pitäytyminen, sen sijaan hän luo omaansa. Elävillä kuolleilla ei ole teräviä hampaita, vaan he raastavat kynsillään ihon rikki juodakseen suihkuavista valtimoista. He pystyvät liikkumaan päivällä, eikä heidän tarvitse nukkua arkuissa. Kyse ei ole perinteisistä Bram Stokerin luoman Draculan jälkeläisistä, vaan ihmispedoista, joilla on rikkoutunut muistojen vainoama sielu. Catherinen kokema (yli)luonnoton tuska on käsin kosketeltavaa, koska hän ei ole sen enempää kuin elämänsä kadottanut ihminen.

Rollin paljasti aikoinaan haastattelussa (Video Watchdog #31), että yltäpäältä vereen tahrittu Blanchard meinasi menettää oikeasti järkensä elokuvan verisellä loppupuolella ja pyörtyi kesken kuvausten, jolloinka paikalle kutsuttiin lääkäri. Tohtori järkyttyi pahanpäiväisesti, sillä hän luuli, että kyseessä olivat todelliset veriorgiat ja hän vannoi kutsuvansa poliisit kunnes ahdistunut Blanchard sai hänet vakuuttumaan siitä ettei ole aito ihmisuhri.

La morte vivante [5]
La morte vivante [6]

Aikojen saatossa La Morte vivante on jakanut runsaasti mielipiteitä. Jos ei muuten, niin elokuvan hitaan tempon takia. Näyttelijöidenkään joukossa ei ole kovin kummoisia tekijöitä. Viimeistään kaikkialta tunkeva runollisuus saattaa puuduttaa katsojan kuin katsojan. Kyseessä ei olekaan paras ensikosketus Rollinin tuotantoon. Yli äyreidensä pursuavaa tunteettomuutta karsastavien kannattaakin aloittaa tutustumisensä Fascinationilla, joka on pehmeä lasku ohjaajan omintakeiseen tyyliin. Jos taasen on nähnyt jo Rollinin alkupuolen ohjauksia ja inhonnut niitä, ei kannata huolestua, koska tämä on jotain aivan muuta.

Versioinfo (28.8.2003):

Markkinoilla olevista versioista kelpaa vallan hyvin arvostelukappaleena toiminut Redemptionin Benelux-Hollanti vhs-julkaisu, joka on leikkaamaton. Sen tunnistaa mustavalkoisesta kansikuvasta ja K16-neliöstä. Vastaava värillinen brittikassu on ilmeisesti leikattu. Redemptionin dvd-julkaisu on leikkaamaton.

****½
© Jari Mustonen, julkaistu: 28.8.2003
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (6)
 JSSMJMJM*MEMM
  3.5 4.5 4.5 3.0 2.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
2.58/5.00 (18)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (25)
4%
La morte vivante (1982)  La morte vivante (1982)The Living Dead Girl  

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (15.3.2011 13:35:03)
user avatar Minulle tämä oli ensimmäinen näkemäni kyseisen ohjaajan elokuva ja voin sanoa pitäväni siitä. Siitä huolimatta etten ole ollut kovin kiinnostunut vampyyrielokuvista tai muista tämän tapaisista. Itse en kyllä edes pidä elokuvaa vampyyritarinana vaikka se sitä tietyllä tapaa muistuttaakin. Mielestäni elokuva on muutenkin enemmän draamaa kuin kauhua, vain vähän verisempää draamaa :) Päähenkilön tila on kuvattu enemmän surullisena kuin kammottavana vaikka se sinänsä on tietysti sitäkin. Ja verestä huolimatta elokuva ei ole ylettömän raaka tai inhottavakaan vaan tällaiset kohtaukset näyttävät Argenton elokuvien tapaan hienoilta. Alastomuuttakaan ei mielestäni ole häiritsevän paljon vaikka siitä varoitellaankin Suomi-version kansissa. Ehkä ainoa huono (ärsyttävä) seikka mikä tulee mieleen, on amerikkalainen naishenkilö joka haluaa puuttua elävän kuolleen asioihin turhan innokkaasti (mikä kyllä koituukin hänen kohtalokseen). Joka tapauksessa elokuva vaikuttaa sen verran omaperäiseltä että ansaitsee kiitosta pelkästään siksikin. ****1/2
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa