Caroline Munro

L'ultimo treno della notte (1975) :: Night Train Murders

aka Don't Ride on Late Night Trains; Last Stop on the Night Train; Late Night Trains; Torture Train; Violenza sull'ultimo treno della notte

L'ultimo treno della notte #1 L'ultimo treno della notte #2
IMDb

Italialaisen eksploitaatioelokuvan kuumimpana aikana 1970-80-luvulla ohjaajat ja etenkin tuottajat kilpailivat siitä, kuka saisi aikaan rankimman uteliaisuudenherättäjän elokuvaksi puettuna, elokuvien perusosasien ollessa väkivalta ja seksi, sekä mieluiten kumpikin yhdessä. Tämän mukaan luonnollisesti myös plagioiminen ja muiden elokuvien riisto kuuluivat hiljaisina pelin henkeen, ja jos esimerkiksi amerikkalainen ohjaaja onnistui tekemään drive-ineissä tai muissa teattereissa kohua tai jopa tunnustusta herättäneen teoksen, olivat saapasmaan rasvaiset lonkerot heti kyseisen teoksen lähtöasetelman ja tapahtumien ympärillä, ja pian maailma näki italialaisen version aiheesta.

Kyseinen kirjoittamaton laki päti niin myöhemmin sivuutettavaan natsploitaatioon kuin zombie-elokuviinkin, joista George A. Romeron Dawn of the Dead (1978) on yksi kuuluisin pastamagneetti, ja ihan kirjaimellisestikin kuten esimerkiksi Andrea Bianchi tietää. Muun muassa gialloja (vuoden 1971 Malastrana eli Short Night of the Glass Dolls ja vuoden 1972 Chi l'ha vista morire eli Who Saw Her Die?) ohjanneen Aldo Ladon (s. 1934) elokuva L'ultimo treno della notte vuodelta 1975 ei ole poikkeus tuon ajan eksploitaatio-/rahastushenkisessä elokuvatuotannossa, vaikka siinä onkin myös niitä muutamia oivaltavia positiivisia asioita, jotka löytyvät voimakkaina sen "esikuvasta", amerikkalaisen Wes Cravenin elokuvasta The Last House on the Left (1972).

L'ultimo treno della notte [1]
L'ultimo treno della notte [2]

Ladon elokuvassa kaksi nuorta ja kaunista ystävätärtä (Laura D'Angelo ja mm. Midnight Express -elokuvan Susan, Irene Miracle), toinen hollantilainen ja toinen italialainen, ovat matkalla kohti toisen vanhempia jouluisessa Italiassa - luonnollisestikin yöjunalla. Matka alkaa lupaavasti eikä mitään uhkaavaa tyttöjen silmiin ole kantautunut - vaikkakin elokuvan kaksi miespuolista sadistia alkutekstien aikana hakkaavat ja ryöstävät kadulla olevan joulupukin - ja vasta pommiuhkauksesta aiheutuvan junanvaihdoksen jälkeen tytöt kohtaavat mainitut kaverukset, joiden tarkoitusperät paistavat maailmalle jo heidän silmistään. Junassa on myös salaperäinen ja filosofiasta mielellään puhuva vaalea nainen (Macha Méril, mm. Argenton Profondo rosson hahmo Helga Ulman), joka myös liittyy pahantekijöiden joukkoon varsin pöyristyttävän kohtauksen alustamana.

Seuraa Cravenin elokuvasta muistuttavaa sadistista seksuaalista alistamista ja raiskauksia, kunnes kohtalokkaiden käänteiden ja sattumien johdosta rikolliset eksyvät päätepysäkillä odottavan perheen kotiin, jossa lopullisesti punnitaan "hyvät" ja "pahat", aivan kuten Craveninkin raastavan todellisessa ja ihmisen häpeämään pakottavassa loppukohtauksessa. Yhtäläisyydet Cravenin elokuvaan ovat suorastaan liian selviä, ja ainoa ero tapahtumien välillä onkin juna Ladolla ja rock-konsertti/maaseutu Cravenilla, jonka elokuva myös loistaa huomattavasti vilpittömämmin.

L'ultimo treno della notte [3]
L'ultimo treno della notte [4]

Kostoteema ja koston olemus ovat suurimpia ja tärkeimpiä asioista, mitä elokuva voi kuvata, ja siitä ovat luonnollisestikin monet tekijät saaneet aikaan usein vain tyhjiä väkivaltafantasioita, joissa leikitellään sillä todellisella asialla, että ihminen on eläin, joka muista lajeista poiketen on varustettu paljon mahdollistavalla älyllä, jonka tarkoitus on olla vieläkin voimakkaampi kuin ne vietit joihin kostonhalu kuuluu. Viettien voimakkuus määrittelee pedon, ja ihmisestä tulee pedoksi muuttunut eläin siinä vaiheessa, kun hän antaa vallan kostonvieteilleen ja alkaa siis pitää tunteesta ja sen tyydyttämisestä. Tässä vaiheessa, kun vietit jo ohjaavat ja äly toimii korkeintaan vain laskelmoivana ja kostoa suunnittelevana välineenä, ollaan ylitetty se raja, jota vartioimassa äly ihmisellä on, mutta joka on myös helppo ylittää tai jättää huomiotta, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kostoteema eksploitaatio/roskaelokuvissa onkin luonnollisesti yhtä otollinen aiheena kuin esim. natsien julmuudet toisessa maailmansodassa (esim. kanadalaisen Don Edmondsin Ilsa - She Wolf of the SS vuodelta 1974), ja sillä on helppo vietellä uteliasta ja kritiikitöntä yleisöä, joka ajattelee että se mikä tuntuu eläimestä hyvältä on oikein. Wes Cravenin elokuvan teemana on kosto, ja se peruuttamaton raja, jonka kostava ihminen ylittää muuttuen itse pahaksi tai usein pahemmaksi kuin alkuperäisen pahantekijä. Cravenin elokuvan viimeinen kuva kauhistuneesta poliisista - auktoriteetista, joka edustaa itse elokuvantekijän näkemystä ja ajatusta siten että elokuvalle syntyy sanoma - moottorisahalla irvistävän isän nähdessään kertoo ja näyttää kaiken yhdessä kuvassa, jonka vakavuuden ymmärtämisen edellytyksenä on tietenkin älyn ja viettien suhteen ymmärtäminen ja hyväksyminen myös omassa itsessään, jokaisessa ihmisessä.

L'ultimo treno della notte [5]
L'ultimo treno della notte [6]

Ladon elokuvan loppu, kaiken graafisen epäinhimillisyyden jälkeen, tuntuu luonnollisestikin suoraviivaiselta matkimiselta, mutta sisältää onneksi myös sen elintärkeän hahmon, jonka ansiosta elokuva ei pääty kuvottavaan ratkaisuun ja ehdotukseen, jossa kostavan ihmisen tajunta ja "moraali" esitetään oikeana ratkaisuna tilanteeseen, jonka jälkeen elokuva voi loppua. Näinhän menettelevät myös lukuisat Hollywoodin viihdetehtaan väkivalta/roskaelokuvat puhumattakaan esim. Hongkongin vastaavista elokuvista, joissa mukaan heitetään usein myös törkeää homofobiaa tai muuta yhteiskunnassa esiintyvää rasismia ja ahdasmielisyyttä.

Ladon elokuvan salaperäinen filosofiasta (aluksi) puhuva nainenkin paljastuu paljon myyttisemmäksi hahmoksi loppukohtauksessa, ja mieleen tulee jopa japanilaisen Takashi Miiken elokuvan Visitor Q (2001) tuntematon "tarkkailija", joka saapuu vierailulle japanilaisperheeseen vain nähdäkseen kuinka vinosti asiat sen sisällä ja sen myötä koko yhteiskunnassa ovatkaan. Viimeisissä kuvissa nainen muuttaa olemuksensa erilaiseksi ihan konkreettisesti, aloittaen kenties matkansa kohti seuraavaa seuruetta, jos vaikka sen kesken asiat päättyisivät eri tavalla. Edes läheinen ei pystynyt estämään kostoa, jonka todellinen luonne ja seuraukset paljastuvat siinä vaiheessa, kun nainen poistuu yhtä salaperäisesti kuin ilmestyikin ja sireenit lähestyvät. Äly ja tietoisuus valintojen seurauksista alkavat palata päivänvaloon myös kostavan sisällä, vaikka oikeudenhan piti olla jo tapahtunut?

L'ultimo treno della notte [7]
L'ultimo treno della notte [8]

Ladon elokuvaa ei silti voi nostaa vilpittömän väkivallanvastaiseksi suuruudeksi, vaan tapahtumat ja etenkin elokuvassa poikkeuksellisen voimakkaana esiintyvä naisiin kohdistuva halveksunta todistavat sen pohjimmaisen eksploitaatioluonteen tietysti itse Cravenilta varastamisen lisäksi. Aiemmin mainitulla pöyristyttävällä kohtauksella viittaan alkupuolen kohtaukseen, jossa salaperäinen filosofinainen "muuttuu" seksuaalisen hyökkäyksen aikana ja sen seurauksena siksi sadistiksi, jona hän loppumatkasta esiintyy ylittäen jopa kaksi miestä pahuudessaan tyttöjä kohtaan. Elokuvan mukaan nainen on niin voimakkaasti panon tarpeessa, että kun hän lopulta sellaisen saa, oli kyseessä sitten rakastelu tai raiskaus kuten tässä, kuuluu hänen sielunsa sen jälkeen sille, joka hänen sisäänsä tunkeutui ja josta hän siitä lähtien elää.

Ladon lisäksi elokuvaa oli käsikirjoittamassa muun muassa Ettore Sanzò, jonka muihin kirjoituksiin lukeutuu esimerkiksi Lucio Fulcin sadistinen ja raa'alla väkivallalla herkutteleva gangsterielokuva Luca il contrabbandiere eli The Smuggler (1980). Etenkin Fulcin elokuvassa lähes kaikki naiset silvotaan, poltetaan, raiskataan tai kidutetaan hengiltä, ja tietenkin voimakas mies lopulta voittaa "pahuuden" pelastavana ja hyvänä sankarina. Silti Ladon elokuvan lopussa kuitenkin nainen on se hahmo, jolla säilyi järki aktiivisena päässä ja joka tajusi läheisensä muodonmuutoksen, mutta ei pystynyt sitä kuitenkaan estämään, joten tässäkään tapauksessa (italo)elokuvaa ei ole tarpeellista luokitella usein viljellyn ja harvoin perustellun "misogynistinen" -tuomion alle.

L'ultimo treno della notte [9]
L'ultimo treno della notte [10]

Myöskään tyttöihin kohdistuvilla karmeuksilla ei mässäillä matalaotsaisen graafisesti kuten Mario "Giallo a Venezia" Landi tai Renato "Delirio caldo" Polselli olisivat mielellään tehneet, vaan junavaunussa tapahtuva pahuus jää suurimmaksi osaksi katsojan mielessä kuvitettavaksi, ja ainoastaan lopun kohtauksissa koston hetkellä väkivalta on hetken aikaa ainoastaan graafista, mikä ei luonnollisestikaan ole aivan typerä ratkaisu itse lähenneltävän kostonvastaisen sanoman kannalta. Kyseessä on ohjaajan ja käsikirjoittajien tahoilta joko vahinko tai tietoinen ratkaisu, joista jälkimmäinen tehostaisi luonnollisesti sitä sanomaa, jonka toivoisi näistä tosielämää kuvaavista elokuvista aina löytyvän - persoonallisesti, uudistavasti ja siten uskottavasti esitettynä.

Elokuvan junamiljöö tarjoaisi loistavat puitteet myös erittäin klaustrofobiselle ja tehokkaalle kauhuelokuvalle, mutta mitään niin tehokasta kuvaaja ja ohjaaja eivät pysty luomaan, vaan kamera keskittyy ennemmin kiinnostaviksi tarkoitettuihin hahmoihin ja heidän välisiinsä tekoihin. Elokuva on synkkä ja öinen, mutta mistään visuaalisuudesta ei voida puhua, eikä kuvauksessa ole muutamaa yksittäistä luontokauneutta lukuun ottamatta mitään, mikä jäisi mieleen tai ansaitsisi maininnan. Musiikista vastaa itse Ennio Morricone, mutta myös hänen työnsä on melkoisen vaatimatonta Ladon elokuvassa, eikä musiikki paista siitä tärkeänä elementtinä läpi kuten miehen mestarisävellykset muiden ohjaajien elokuvissa.

L'ultimo treno della notte [11]
L'ultimo treno della notte [12]

Elokuva kärsii myös muutamista idioottimaisuuksista juonenkulussa ja -käänteissä, ja se kaikki kostautuu sillä hetkellä, kun elokuvaa katsotaan ja sen pitäisi kiinnostaa; kun hahmot toimivat kuten idiootit, tai tapahtuu mahdottomia, ei elokuvaa ole enää helppo ottaa tosissaan, ja jokainen minuutti pitenee. Se on entistäkin enemmän esillä silloin, jos elokuvan anti on jo valmiiksi rajoittunut sen riistoluonteen ja kyseenalaisten tarkoitusperien takia.

Ladon elokuvassa on kuitenkin muutama kohtaus itse lopun lisäksi, jotka ovat tehokkaita ja jäävät positiivisina asioina mieleen. Kohtaus ahtaassa vaunussa, jossa tytöille alkaa selvitä kahden miehen ja yhden naisen kytevät ajatukset, on suorastaan karmiva hitaine kameranliikkeineen ja ennen kaikkea hiljaisuudessaan! Leonen C'era una volta il Westistä eli Huuliharppukostajasta varastettu huuliharpunsoitto ja etenkin soittajan kalpeat kasvot ja seisovat silmät todistavat jälleen sen kuinka elokuva on tehokkaimmillaan ilman sanoja, mykkänä ja "hiljaisena". Tässä jaksossa myös ääniraita muilta osin on tehokkaan synkkä, ja kohtaus säväyttää paljon enemmän kuin mitkään tulevista väkivallanteoista, mikä tuskin oli tekijöiden tarkoitus. Toinen voimakas ja dramaattinen kohtaus liittyy siihen, kuinka ihminen reagoi kun kuulee läheisen menetyksestä, ja viimeistään siinä vaiheessa selviää myös, että tässä elokuvassa ei ole vitsausta nimeltä ylinäytteleminen, vaan kohtaus kummankin vanhemman taholta on suorastaan painajaismainen, ja niin todellinen, aivan kuin ovat valitettavat ja heikot tapahtumat ja valinnat sen jälkeenkin.

L'ultimo treno della notte [13]
L'ultimo treno della notte [14]

Parhaimmillaan italialaiset giallo-mysteerit, kauhuelokuvat tai muut marginaalisemmat elokuvat myös muista maista ovat silloin, kun pienestä budjetista ja rajoitetusta yleisöstä/levityksestä huolimatta tekijät ovat halunneet tehdä ja ovat pystyneet tekemään ihan oikean ja vakavan elokuvan, jossa on teema, ajatus, jokin perusteltu ongelma, johon elokuva kenties esittää myös parannuskeinon. Aldo Ladon elokuva ei kuulu parhaimpiin tuon ajan italialaisiin elokuviin edes pelkkänä puhtaana kauhutrillerinä, mutta silti se uskaltaa lopussa olla hieman enemmän kuin mitä siinä esiintyvät tapahtumat ja väkivalta, puhumattakaan valmistusajankohdasta, voisivat antaa odottaa. Se on selvä kopio Wes Cravenin elokuvasta (kumpikin elokuva on Brittien pahamaineisella kiellettyjen elokuvien, ns. Video Nastyjen, listalla), mutta onneksi tekijät nähtävästikin tajusivat myös mikä on Cravenin elokuvan ajatus ja miksi se on tehty.

**---
© Juho Malanin, julkaistu: 28.8.2003
keskiarvo
toimitus
2.50/5.00 (5)
 JSSMJMJM*EM
  2.5 4.0 2.0 2.0 2.0
keskiarvo
lukijat i
2.93/5.00 (15)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  -2 (11)
0%
L'ultimo treno della notte (1975)  L'ultimo treno della notte (1975)Night Train Murders