Caroline Munro

Demonia (1990)

aka Liza

Demonia #1 Demonia #2
IMDb

Lucio Fulcin viimeiset elokuvat ovat surullista katseltavaa. Ohjattuaan 80-luvun taitteessa kuusi hienoa elokuvaa, Zombie Flesh-Eaters (1979), The Smuggler (1980), City of the Living Dead (1980), The Beyond (1981), The House by the Cemetery (1981) ja The New York Ripper (1982), alkoi hänen otteensa lipsumaan. Viimeisinä vuosinaan 90-luvun puolivälissä hän oli sairauden murtama, istui pyörätuolissa ja suunnitteli omia projektejaan kunnes alkoi vetäytyä yksinäisyyteen. Tätä ennen hän oli ohjannut pari elokuvaa Italian televisiolle ja joukon muita ponnettomia tekeleitä, jotka hautasivat hänen nimensä keskinkertaisuuksien kammioon. Demonia on yksi näistä elokuvista.

Demonia oli tarkoitus tuoda Fulci takaisin kauhuelokuvan kartalle. Elokuvan idea lupaa hyvää, mutta jo muutaman minuutin jälkeen käy selväksi, että tämä takaisin tuleminen päättyi jonnekin karttapaperin marginaaliin. Alussa ristiinnaulitaan viisi nunnaa, mikä on lähes suoraa kopiointia The Beyondin alusta, jossa ristiinnaulitaan Schweik (Antoine Saint-John). Ruudulle ilmestyy teksti Toronto 1990. Kamera vie katsojat spiritistiseen istuntoon, ja nähdään seuraava lainaus (tällä kertaa City of the Living Deadista). Kopioinnin voisi vielä antaa anteeksi, mutta kun koko muukin elokuva on kuin ontoksi kaluttu kuori, ei myötätunto vain enää riitä.

Demonia [1]
Demonia [2]

Juonesta on turha tarinoida. Elokuvassa on kuolleita nunnia, jotka palaavat elämään ja alkavat tappaa ihmisiä. He ovat levänneet turistirysän näköisessä luostarissa, jossa ilmeisesti kukaan ei ole käynyt vuosisatoihin katoista roikkuvista hämähäkin seiteistä päätellen. Naissankarimme Liza (Meg Register) eksyy paikalle ja ensitöikseen hakkaa pirstaleiksi seinämän johon on piirretty nunnan kuva. Hän löytää viisi kirottua luurankoa ja lopun voi arvata, ja jos ei voi, kannattaa elokuvien katsomisen sijaan alkaa harrastaa flipperiä.

Ainoa syy katsoa Demonia on, että se on Fulcin, vaikka oikeastaan ohjaajan pallilla olisi voinut istua melkein kuka tahansa tusinakauhun taitaja. Ainakin melkein, sillä elokuvasta tekee Fulcin kaksi näyttävää gorekohtausta. Niistä toisessa kissat repivät silmät meedion päästä (mistä tulee mieleen Dario Argenton Inferno, 1980), ja toisessa repeytyy kahtia jaloistaan puiden väliin sidottu John (Ettore Comi, vastaavan kohtauksen tarjoaa Ruggero Deodaton Cut and Run, 1985). Näistä jälkimmäinen on kuitenkin pilattu aivan käsittämättömällä leikkauksella: John juoksee metsään poikaansa retuuttavan nunnan perässä, leikkaus, John makaa maassa sidottuna kuin jaloistaan venytetty joulukinkku. Wtf? Laukesiko joku ansa? Kävikö barbaarilauma hänen kimppuunsa? Mitä helvettiä tapahtui?

Fulci-kirjassaan Beyond Terror, The Films of Lucio Fulci niin ikään tyrmistynyt Stephen Thrower selittää, että kinkkukohtaus meni piloille koska a) negatiivit mahdollisesti tuhoutuivat, tai b) joku unohti kuvata yhden kohtauksen kuvaustiimin käsikirjoituksesta. Lopputulos joka tapauksessa on, että elokuvan kliimaksi jäi älyttömäksi kohellukseksi. Toisaalta, koska koko elokuva on kuin väkisin väännetty torttu, onko tuon edes väliä. On vaikeaa sanoa miten paljon Fulci itse lopulta oli ohjaksissa ja kuinka paljon kuvasi hänen apulaisohjaajanaan tuolloin toiminut tyttärensä.

Demonia [3]
Demonia [4]

Taivas synkkenee entisestään, kun pöydälle iskee nimen Luis Ciccarese, joka pääsi kuvaamaan pitkällä urallaan sellaisia genrepätkiä kuten KZ9 - Lager di Sterminio (Women's Camp 119, 1977), Violence in a Womans Prison (1982) ja Scalps (1987). Demoniassa hänen kouraansa on isketty b-luokan kamera, jolla hän on joutunut taltioimaan sitä samaa paskaa, mitä ovat täynnä kaikki muutkin kyseisen vuosikymmenen "suoraan videolle" -kauhut. Värit kyllä näkyvät hyvin ja ovat kirkkaita, mutta ne ovat kuolleita, eivätkä luo mitään tunnelmaa. Elokuva filmattiin kolmessa kuukaudessa ja siltä se näyttää. Selvää on, että myös käsikirjoitus tuotettiin liukuhihnalta. Katsoja voi vain haaveilla mitä Dardano Sacchetti, Ettore Sanzò ja Gianfranco Clerici olisivat saaneet tarinasta irti.

Tällaisenaan Demoniasta tuli täydellinen fiasko, jonka tragediaa syventää entisestään Fulcin oma kohtalo. Uhrattuaan vaimonsa itsemurhan jälkeen koko elämänsä elokuville, koskaan pääsemättä käsiksi suuriin budjetteihin ja ohjattuaan monia mieleenpainuvia genre-klassikkoja kadotti hän maineensa juuri näihin tekeleisiin ja kuoli täydessä yksinäisyydessä, ilman että lehdet tai televisio häntä muistivat.

*½---
© Jari Mustonen, julkaistu: 31.8.2003
keskiarvo
toimitus
1.67/5.00 (3)
 JSSMJMJM*
  2.0 1.5 1.5 1.0
keskiarvo
lukijat i
1.44/5.00 (9)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!