Caroline Munro

Delirio caldo (1972) :: Delirium

aka Death at the Villa; Crime

Delirio caldo #1 Delirio caldo #2

Genre

IMDb

Deliriumissa nainen hakataan kivellä kuoliaaksi. Toinen kuristetaan puhelinkoppiin. Kolmas näkee painajaismaisia visioita. Kyse on 70-luvun alkupuolen giallosta, jota pidetään yhtenä väkivaltaisimpana genren edustajana. En ihmettele. Verta ei ole ylettömästi, mutta karut Charles Bronson -kasvot omaava Mickey Hargitay (Bloody Pit of Horror) saa paiskattua roolihahmonsa sellaiseen vihaan, että se riittää. Elokuva iskee suoraan psyykeen, vaikka sillä on ikää jo yli kolmekymmentä vuotta. Sitä voisi ehkä verrata Dirty Harryn ensimmäiseen murhaan, jonka taustalla soi Lalo Schifrin säveltämä painostava huokaileva laulu. Kun tuon kohtauksen tunnelman venyttää puoleentoista tuntiin, saattaa päästä lähelle tämän elokuvan julmuutta. Arviointityö on kuitenkin helvetin vaikeaa, koska arvostelukappaleena toimiva Anchor Bayn dvd-julkaisu pitää sisällään kaksi eri versiota, jotka ovat käytännössä kaksi eri elokuvaa (eri tarinat, eri lopetukset). Päätin siis jakaa arvostelun tylysti osiin ja esitellä molemmat.

Amerikkalainen versio: Itse katsoin ensin kansainvälisen, mutta uskon, että homma toimii paremmin näin päin. Teknisesti tämä on se paskempi versio, koska alku ja loppu on kopioitu tanskalaiselta videonauhalta. Kestoa on parikymmentä minuuttia vähemmän, mikä johtuu jenkkien taipumuksesta karsia pois juonen kannalta turhia kohtauksia. Jotain sleazeä puuttuu, mutta korvikkeena on toisesta versiosta pois saksittu murha, jossa surmaamiseen käytetään läpinäkyvää muovipussia. Suurin vedenjakaja on kuitenkin juoni.

Delirio caldo [1]
Delirio caldo [2]

Jenkkiversion alku sijoittuu Vietnamiin, jossa Herbert Lyutak (Mickey Hargitay) kokee elämänsä traumaattisimpia hetkiä hakatessaan aseen perällä maassa makaavan vihollisen päätä murskaksi. Hetkeä myöhemmin hän haavoittuu vakavasti, mutta onni on hänen myötään, koska hänet pelastetaan kuolemankielistä. Alkutekstit pyörähtävät käyntiin ja heti niiden jälkeen käy selväksi ettei Herbertin pääkoppa ole sopeutunut siviiliin: hän poimii tytön mukaan baarista, ajaa syrjäiselle tielle, tunkee kätensä tytön haaroväliin ja kun tyttö lähtee pakoon, juoksee hän tämän kiinni, repii vaatteet yltä, kuristaa ja alkaa takomaan tytön päätä kivellä (muutenkin elokuvan suhde naisiin on turhan ikävä). Hän palaa kotiin, jolloin hänen vaimonsa Marcia (Rita Calderoni) pääsee selville tapahtumista. Marcia kuitenkin rakastaa miestään yli kaiken. Hän ei välitä Herbertin teoista, eikä seksuaalisesta kyvyttömyydestä, vaan antautuu miehensä sumeilemattoman sadismin alle. Jotta kaikki olisi vielä kurjempaa, alkaa hän nähdä painajaismaisia valveunia mielipuolisista orgioista, samalla kun murhattujen määrä lisääntyy.

Kansainvälinen versio: Hyvä tarina, sekava toteutus. Tämän version suurin plussa on alkuperäinen italiankieli, joka päihittää mennentullen (sinällään onnistuneen) enkkudubbauksen. Mukana on myös yksityiskohtaisempaa kidutusta, enemmän orgioita ja varsin inha tapon yritys, jota on lyhennelty jenkkiversiossa. Vastaavasti kokonaan puuttuu kaksi surmaa, joista toinen on jenkkiversion kliimaksi. Elokuva on leikattu päin helvettiä, mikä tekee katsomisesta kiltisti sanottuna hankalaa. Etenkin loppu on melkoinen kaaos lukuisine juonenkäänteineen. Italialaiseen elokuvaan tottuneille - mallia Mario Bavan Bay of Blood - tämä tuskin on mikään ongelma, mutta kaikkien muiden kannattaa harkita aloittavansa vaihtoehtoisesta versiosta.

Delirio caldo [3]
Delirio caldo [4]

Juonesta on koko Vietnam heitetty huitsin Nevadaan. Italialaisia ei voisi vähempää kiinnostaa jenkkien traumat, joten elokuva alkaa nuoren tytön raa'asta murhasta, jonka jälkeen mennään suoraan asiaan. Herbert on nimittäin tuhkamuna, eikä ole saanut vietyä vaimoltaan neitsyyttä. Hän on myös mielipuoli, joka ei voi hyväksyä pientä puutetta ja siksi mieluummin tappaa naisia sen sijaan että yrittäisi panna heitä. Hänen vaimonsa kuitenkin jumaloi häntä ja lopun me jo tiedämmekin. Nuoret tytöt kuolevat ja murhaaja pitäisi pysäyttää.

Deliriumin eri versioiden välisiä miinuksia ja plussia voisi pohtia mielinmäärin (sen tehkööt jokainen kotonaan). Yksi on kuitenkin varmaa: harvoin tulee vastaan yhtä karua roolisuoritusta kuin minkä Hargitay antaa. Hän ei pelkää laittaa itseään likoon ja se palkitaan. Samaa voi sanoa Calderonista (Nude for Satan), jonka täytyy olla yksi kauneimmista italialaisista näyttelijättäristä. Molemmat tunsivat toisensa jo ohjaaja Polsellin edellisen vuoden kulttiklassikosta, The Reincarnation of Isabel, joten kemia pelaa hyvin. Tukenaan Polsellilla on myös Gianfranco Reverberin (Viva Django, Venus in Furs) säveltämä mieltä vainoava musiikki, eikä hän paljoa sen enempää tarvitse. Lopputulos on suoraan tajuntaan painuva giallo, kuorrutettuna Hargitayn ja Calderonin sadomasokistisella suhteella. Ainoastaan loppu kusee rankasti, mikä on hyvin valitettavaa. Itseltäni otti neljä katselukertaa ennen kuin todella tykästyin tähän, joten en mene vannomaan että elokuvasta on yhden illan viihteeksi. Pienenä lisäherkkuna on Anchor Bay pistänyt mukaan Polsellin ja Hargitayn (varsin spoilaavan) haastattelun, joka kannattaa säästää aivan viimeiseksi.

***--
© Jari Mustonen, julkaistu: 6.9.2003
keskiarvo
toimitus
2.80/5.00 (5)
 JSSMTPJMJM*
  2.0 3.5 2.0 3.0 1.0
keskiarvo
lukijat i
3.35/5.00 (10)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  8 (17)
47%
Delirio caldo (1972)  Delirio caldo (1972)Delirium  

kommentit

odota...
amato kommentoi (10.9.2013 09:40:47)
user avatar Yksi käsittämättömimmistä giallomurhaajan (kylpyhuone)hyökkäyksistä löytyy Deliriumista: kylpyammeruoskinta.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa