Caroline Munro

Creepozoids (1987)


Creepozoids #1 Creepozoids #2
IMDb

"Aliens, move over ... here come the Creepozoids" julistaa elokuvan kansiteksti. Ja jos etsit pahvista näyttelytyötä, 10 taalan tehosteita ja lavasteita, sekä homeisen emmentaljuuston ominaisuudet omaavaa käsikirjoitusta, voit noudattaa kansitekstin neuvoa, nakata sen Aliensin lähimpään roskikseen ja nauttia tästä elokuvakloonauksen taidonnäytteestä. Muussa tapauksessa uskon vakaasti siihen, että itse kukin pystyy löytämään kivuttomammankin tavan viettää 70 minuuttia.

Eletään vuotta 1998, kuusi vuotta tuhoisan ydinsodan jälkeen. Maa on raunioina, ja pienet selviytyjien ryhmät taistelevat hengissä pysymisestä mutantteja ja tappavia happosateita vastaan. Kuten nimestäkin voi päätellä, tämän elokuvan tarkkailun kohteena olevalla selviytyjäryhmällä on akuutimpikin ongelma edessään heidän hakiessaan suojaa seuraavalta sateelta hylätyltä vaikuttavasta, maanalaisesta tutkimuskeskuksesta. Koska laitoksesta löytyy ruokaakin joksikin aikaa, tuntuu paikka todelliselta onnenpotkulta. Tarinan edetessä vielä hengissä oleville ryhmän jäsenille selviää että paikassa on tehty jonkinlaisia aminohappojen geneettiseen synteesiin liittyviä kokeita (joiden onnistuessa ihmisten ei enää tarvitsisi ruokailla saadakseen elimistön toiminnan kannalta välttämättömät ravintoaineet). Pian kokeiden epäonnistuminen manifestoituu kaikille hyvin konkreettisella tavalla: aika helkutin naurettavan näköinen mies-kumipuvussa -hirviö alkaa tappaa ryhmäläisiä yksitellen. Asia, jota ei pidä surkutella, sillä nämä nerokkuuden antisankarit todella ansaitsevatkin kuolla. Eräskin hahmo osoittaa älykkyytensä kuullessaan jotain ääntä ilmastointikanavasta, ja päätellessään että kysymyksessä EI ole rotta, lähtee hän ryömimään kanavaan selvittämään asiaa -tietysti ilman mitään aseita ja kertomatta kenellekään.

Creepozoids on teknisiltä arvoiltaan varsin köyhä. Kuvaus vielä menettelee, mutta ohjaus sitten jo tökkiikin. On vaikeaa sanoa, kuka on suurin syyllinen henkilöhahmojen latteaan elottomuuteen: ohjaaja DeCoteau vai näyttelijät. Luultavasti molemmat. Emme näe ainoastaan amatööreille tyypillistä ylinäyttelemistä, vaan meitä hemmotellaan myös alinäyttelemisellä, joten monipuolisuutta kuitenkin löytyy. Dialogi on monin paikoin tyhjänpäiväistä, latteaa hölpötystä, jota kuunnellessaan toivoo että se alieni tekisi pian lobotomian näille jurpoille, ettei tarvitsisi kuunnella enempää. Ainoan tunnistettavan näyttelijän, screamqueen Linnea Quigleyn paras suoritus ennen tätä leffaa oli Return of the Living Deadissä. Sitä se on tämän leffan jälkeenkin, vaikka yksi herkullinen suihkukohtaus hänelle tässä siunaantuukin. Tehostepuolelta mieleen jää erityisesti ikimuistettavan muppetmainen rottahirviö, jonka "hyökätessä" vaadittaisiin todellisia näyttelijäntaitoja saada otus näyttämään elolliselta ja vaaralliselta. Kun otetaan huomioon että ks. rottahirviö on aikaansaatu samanlaisella geneettisellä manipuloinnilla kuin pääalieni, on mielenkiintoista havaita että sen uhriksi joutunut kokee kovin erilaisen kohtalon kuin mr. kumipuvun uhriksi joutunut. Mitä tulee tämän pääkammotuksen toimiin, niin eipä sekään kovin loogisesti tunnu toimivan. Välillä se tappaa yhdellä puremalla, välillä jättää hetkeksi henkiin samalla. Ja yhdessä tapauksessa vain tainnuttaa, antaa henkilön karata, ja sitten aloittaa jahdin päästäkseen paiskomaan tätä pitkin seiniä. Loogista kuin mikä. Loppuratkaisun lopulta tulevan loppuhuipennuksen hellyyttävä viittaus Cohenin It's Aliveen ansaitsee leffalle lisäpisteen. "Excitement, move over ... here come the Creepozoids"

**---
© Tony Reponen, julkaistu: 2.10.2003
keskiarvo
toimitus
1.83/5.00 (3)
 JSSMTR
  2.0 1.5 2.0
keskiarvo
lukijat i
1.56/5.00 (8)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!