Caroline Munro

Quella villa accanto al cimitero (1981) :: The House by the Cemetery

aka The House Outside the Cemetery; Zombie Hell House

Quella villa accanto al cimitero #1 Quella villa accanto al cimitero #2
IMDb

The House by the Cemetery on aina kuulunut suosikkeihini Fulcin kovin epätasaisista elokuvallisista valloitusretkistä. Siinä on luultavasti koherentein käsikirjoitus, jonka kanssa spagettikauhun konkarilla on ollut kunnia työskennellä. Silti se onnistuu säilyttämään sen painajaismaisen outouden läpitunkevuuden, jota herran aiempiin gore-eepoksiin, Zombie Flesh-Eaters, City of the Living Dead ja The Beyond, juopuneet osaavat odottaakin. Sitä on yleisesti pidetty viimeisenä maestron kultakauden tuotoksista, ja seuraavana vuonna valmistunutta, väitetyllä naisvastaisuudella kohua herättänyttä The New York Ripperiä lukuun ottamatta olen samaa mieltä.

Quella villa accanto al cimitero [1]
Quella villa accanto al cimitero [2]

Lucy (Catriona MacColl), Norman (Paolo Malco) ja heidän poikansa Bob Boyle (Giovanni Frezza) muuttavat idylliseen vanhaan taloon Uudessa Englannissa, jossa Normanin kollega, tohtori Peterson, on hiljan tehnyt itsemurhan ja tappanut rakastajattarensakin siinä sivussa. Normanin päämääränä on saattaa loppuun kyseisen kollegan aloittama tutkimus, jota varten on varattu puoli vuotta aikaa. Uuteen asuntoonsa perhettä opastaa kiinteistönvälittäjä Gittelson (Dagmar Lassander), joka on tunnistavinaan seudulla ennen käymättömän Normanin. Saman kaltainen tilanne toistuu, kun Norman menee kirjastoon perehtymään Petersonin lähdemateriaaleihin; kirjastonhoitaja Wheatley (Carlo De Mejo) on sitä mieltä että hän on nähnyt Normanin vierailemassa Petersonin luona tyttärensä (jota hänellä ei ole) kanssa.

Oman omituisuutensa tarinaan tuovat vain Bob-pojan näkemä tyttö, Mae (Silvia Collatina), joka varoittaa häntä jäämästä taloon, salaperäinen lapsenvahti Anne (Ania Pieroni), sekä keskeltä kartanon lattiaa löytyvä talon entisen asukkaan, Jacob Tess Freudsteinin hautakivi(!). Kun pidot alkavat parantua väen harventuessa ja outojen äänien kuuluessa talon kellarista, herää väistämätön kysymys, olisiko kauan sitten kuolleeksi oletetulla Freudsteinilla tavalla tai toisella jotain vaikutusta perheen koettelemuksiin... tai onko syyllinen sittenkin jokin maanläheisempi taho.

Quella villa accanto al cimitero [3]
Quella villa accanto al cimitero [4]

The House by the Cemeteryn tekniset arvot ovat kohdallaan; Kuvaus ja ohjaus ovat hallittua ja sujuvaa (vaikka ehkä olisin varsin hyvin tullut toimeen hieman vähemmilläkin kasvozoomauksilla), näyttelijäsuoritukset ovat pääosin hyviä, Walter Rizzatin musiikki imaisee katsojan tarinan välillä hyvinkin houreenomaiseen maailmaan suoraan sisään, ja itse käsikirjoitus on parista loogisesta mokastaan huolimatta varsin kelpoisa. Gino ja Gianetto De Rossin sekä Maurizio Tranin luomat tehosteet ovat tutun yksityiskohdilla mässäileviä, joskaan eivät aivan niin luotaantyöntäviä kuin esimerkiksi The City of the Living Deadissä paikoitellen.

Elokuvassa on mukavia viittauksia sekä Mario Bavan Shockiin, Stanley Kubrickin The Shiningiin, Dario Argenton Suspiriaan, The Amityville Horroriin, että myös Fulcin itsensä edeltäviin teoksiin. Oikeastaan voisi oikeutetusti sanoa että The City of the Living Dead, The Beyond ja The House by the Cemetery muodostavat eräänlaisen elliptisen kokonaisuuden, jossa väistämätöntä kohtaloaan vastaan pyristelevät onnettomat ihmisenpuolikkaat joutuvat kohtaamaan yhden ja saman, apokalyptis-nihilistisen maailman irrationaaliset kauhut. Elokuvien henkilöt ja tapahtumapaikat toki eroavat, mutta niiden lopullinen pessimistis-sävytteinen kliimaksi, sekä kaikissa kolmessa elokuvassa näyttelevä Catriona MacColl yhdessä tiettyjen toistuvien elementtien - kuten kellareiden - kanssa oikeuttavat rinnastuksen.

Quella villa accanto al cimitero [5]
Quella villa accanto al cimitero [6]

The House by the Cemeteryn loppu jättänee kokeneempienkin katsojien suut kysymysmerkeiksi, minkä ei kuitenkaan heitä enää pitäisi yllättää. Kun sen täyden merkityksen tajuaa (tai luulee tajuavansa), antaa elokuva ehkä suurimman tyydytyksentunteen, mutta yhtä hyvin sen helposti karkaava, heräämisen jälkeen unohtumassa olevan unen kaltainen logiikka jättää halun yhä uudelleen palata sen karkean pinnan alla olevien arvoitusten pariin.

Elokuvan kenties suurin miinuspuoli on Giovanni Frezzan esittämän Bob-pojan kärsimä karmea dubbaus: siitä ylilutusesta kimityksestä jos vain kykenee selviämään ilman että antaa sen häiritä itse draaman etenemistä, niin kärsi(mys)vällisyys palkitaan muilla, oleellisemmilla tasoilla. Ja kuten asiaan kuuluu, tässäkin italorainassa on muutamia tahatontakin huvittuneisuutta aiheuttavia kohtauksia. Muistettavimpia lausahduksia lienee seuraava Normanin tokaisu Lucylle sen jälkeen kun Freudsteinin hautakivi on löytynyt olohuoneen lattiasta: "It's just something you'll have to get used to. This ain't New York."

Pakkokatsottava Fulcin ja yleensäkin italokauhun ystäville.

****-
© Tony Reponen, julkaistu: 24.10.2003
keskiarvo
toimitus
3.22/5.00 (9)
 JSSMTPJMJM*METRMMEM
  3.5 3.5 2.5 3.5 2.5 4.0 4.0 3.5 2.0
keskiarvo
lukijat i
3.18/5.00 (31)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  22 (44)
50%
Quella villa accanto al cimitero (1981)  Quella villa accanto al cimitero (1981)The House by the Cemetery