Caroline Munro

4 mosche di velluto grigio (1971) :: Four Flies on Grey Velvet

Neljä kärpästä harmaalla sametilla

aka 4 Flies on Grey Velvet; 4 mouches de velours gris; Four Patches of Grey Velvet; Quatre mouches de velours gris; Quattro mosche di velluto grigio; The Four Velvet Flies

4 mosche di velluto grigio #1 4 mosche di velluto grigio #2
IMDb

Italialaisohjaaja Dario Argenton (s. 1940) kolmas ja viimeinen teos hänen uransa aloittaneeseen eläinaiheeseen giallo-trilogiaan (The Bird With Crystal Plumage vuonna 1970 ja Cat 'O Nine Tails vuonna 1971) on vähintään yhtä persoonallinen ja omaperäinen kuin valtaosa muistakin Argenton elokuvista, ja giallo-genren teoksista yleensäkin se on ehdottomasti kirkkaammasta päästä. Kaksi aiempaa elokuvaa todistivat jo uuden mysteerisuuntauksen mahdollisuudet taidokkaissa käsissä, ja tämä Luigi Cozzin (Contamination, 1980) kanssa käsikirjoitettu kolmas esittää jo suuren osan niistä asioista, jotka Argento todella hallitsee ja myös niistä joita hän ei uskottavasti ja vakuuttavasti elokuvissaan hallitse.

4 mosche di velluto grigio [1]
4 mosche di velluto grigio [2]

Teoksen tarina ja juoni ovat tällä kertaa melkoisen selkeät. Päähenkilö on Argenton elokuvan Profondo rosso (1975) tavoin muusikko (Michael Brandon), jolle sattuu elokuvan alussa ohjaajalle tyypillisesti erittäin epätodennäköinen, mutta silti fyysisesti mahdollinen tapaturma, joka johtaa murhaan. Sen sijaan että muusikko alkaisi tutkia tapausta kuten esimerkiksi mainitun myöhäisemmän elokuvan David Hemmingsin päähenkilö, syntyy Brandonin hahmon tärkeimmäksi tavoitteeksi suojella omaa mainettaan ja tulevaisuuttaan peittelemällä tapahtunutta ja totuutta. Kuten tuskin oikeassakaan elämässä, Argenton maailmassa kyseinen valinta johtaa vain uusiin synkkiin tapahtumiin, eikä uusien kuolleiden määrä pysy pitkään alhaisena. Mysteeri on valmis.

4 mosche di velluto grigio [3]
4 mosche di velluto grigio [4]

Logiikka ei ole koskaan ollut Argenton mainituista kyvyistä sieltä varteenotettavimmasta päästä, ja pahinta tämä on silloin kun hän alkaa selittää juuri luomansa maailman tapahtumia liian yksityiskohtaisesti ja järjellä, joka ei esimerkiksi surrealistisissa maailmoissa (jota mestarillinen vuoden 1977 Suspiriakin voisi olla) ole se asia, joka määrää tapahtumien etenemisen ja motiivit. Myös tässä teoksessa Argento on lisännyt turhia ja yksinkertaisesti epäuskottavia selityksiä murhille ja tapahtumille. Itse aloitusmurha pimeässä on, kuten mainittu, fyysisesti mahdollinen, mutta hieman liian epätodennäköinen ja siten ehkä huvittavakin näennäisessä yksinkertaisuudessaan, että se toimisi dramaturgisesti tämän mysteerin maailmassa. Aina 2000-luvulle saakka (Sleepless, 2001) Argento on jatkanut perinnettään, jonka mukaan viimeistään loppukohtauksessa, jossa paha usein kuolee, jokin hahmoista selittää toiselle tai toisille (siis katsojalle) tiivistettynä kaiken aivan kuin se usein upeiden kuvien jälkeen vielä olisi tarpeellista.

4 mosche di velluto grigio [5]
4 mosche di velluto grigio [6]

Nämä upeat kuvat ja värit eivät ole tässä varhaisessa giallossa vielä niin kirkkaina kuin tulevissa teoksissa Suspiria tai Inferno (1980), mutta silti ratkaisut kuvauksen ja sommittelujen suhteen ovat jo enemmän mielenkiintoisia ja persoonallisia kuin vain normaaleita ja mieleenpainumattomia. Kirkkain elokuvan ansio lieneekin muutama loistelias subjektiivisen kameran käyttö murhakohtauksissa, jotka kuuluvatkin siten ohjaajansa intensiivisimpiin ja muistuttavat jälleen, että vaikka Argenton elokuvissa dramatiikka ontuisi häiritsevästikin, osaa ohjaaja käyttää kameraa todella virtuoosimaisesti. Kuvaajana tässä elokuvassa toimi Franco Di Giacomo, jonka muihin ansioihin kuuluu muiden muassa vuonna 1986 menehtyneen italialaisen Pasquale Festa Campanilen elokuva Autostop rosso sangue (Hitch-Hike, 1977). Muutama Suspiriankin mieleen tuova erittäin laaja kuvakoko on esillä jo tässä, ja jälleen keskellä pimeintä ja argentomaisinta yötä. Suspirian loistelias ja sanaton alkujakso lentokentällä sisältää muutaman Argenton nerokkaimmista - ja uskomattoman kauhutunnelman aikaan saavista - ideoista liittyen kuvakoon vaihtumiseen pienempään itse kuvan pysyessä samana (vesilähde), ja ilahduttavasti myös tätä tekniikkaa Argento käytti jo näin varhaisessa vaiheessa.

4 mosche di velluto grigio [7]
4 mosche di velluto grigio [8]

Asiasisältö on myös olennaisimpia asioita, joita Argento ei ole koskaan liittänyt elokuviinsa muutamia irrallisia poikkeuksia lukuunottamatta. Argenton elokuvat käsittelevät aina kuolemaa ja usein murhaa, mystistä ja selittämätöntä (jonka Argento kuitenkin selittää) sekä näihin liittyvää "kauneutta ja estetiikkaa", mutta silti elokuvat koskettavat näitä potentiaalisia teemoja vain korkeintaan pinnalta ilman mitään varsinaista tutkimista. Tämä pätee myös elokuvaan 4 mosche di velluto grigio, jonka keskittyminen murhaajan menneisyyteen ja tekojen motiiveihin on silti tavallista kiinnostavampaa ja kuuluukin ohjaajansa onnistuneimpiin dramaattisiin saavutuksiin, ja vielä enemmän niin jos hän olisi yhdistänyt ne jotenkin suurempaankin maailmaan yhtä irrallista lausahdusta ("ihmiskunnan historia") lukuunottamatta. Myös päähenkilön käyttäytyminen itse murhaan liittyen, mutta etenkin vaimoaan kohtaan, on suorastaan törkeää ja vailla mitään motiivia, joten henkilöiden ja dramaturgian osalta elokuva tarjoaa vähän. Myös Argenton ihmeellinen suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin on liiallisesti ja jopa ääliömäisimmät Hongkong-komediat mieleen tuovasti esillä elokuvan homoseksuaalihahmon muodossa; seikka jota myöhemmistä Argenton elokuvista ei onneksi löydy.

4 mosche di velluto grigio [9]
4 mosche di velluto grigio [10]

Musiikista vastaa itse Ennio Morricone, jonka anti elokuvalle ei ole verrattavissa hänen mestariteoksiinsa lukemattomissa italialaisissa ja ei-italialaisissa elokuvissa, ja Argenton mahtavimmat yhdistämiset musiikin ja kuvien kesken ovatkin peräisin rock-yhtye Goblinilta ja keulahahmo Claudio Simonettilta, joka pystytti yhtyeensä Argentoa varten uudelleen mainittua uudempaa elokuvaa Sleepless varten, lopputuloksena soundtrack joka on jo lähellä 1970- ja 1980-lukujen taianomaisia sävellyksiä Argentolle (mm. Suspiria, Profondo rosso, vuoden 1982 Tenebre) tai muille ohjaajille kuten George Romerolle (Dawn of the Dead, USA, 1978). Elokuvan kenties osuvin esimerkki musiikin melkoisesta tehottomuudesta tässä elokuvassa on loppupuolen erittäin pitkä ja jännitettä vaativa tyypillinen argentomainen jakso, jossa näkymätön murhaaja jahtaa naista pimeässä talossa, mutta ilman kiinnostavaa äänimaailmaa ja siis musiikkia. Kohtaus on pitkästä kestostaan johtuen varsin mielenkiinnotonta koettavaa lopullisessa muodossaan, ja Cozzin mukaan valinta oli vielä tietoinen ja "kokeileva" erilaisen jännitteen aikaansaamiseksi. Kohtauksesta kuten Argentolta useinkin puuttuu siis dramatiikka ja nyt myös jännite, ja jo pelkästään Goblinin musiikin läsnäolo olisi saanut sen näyttämään erilaiselta.

4 mosche di velluto grigio [11]
4 mosche di velluto grigio [12]

Elokuvan nimi viittaa tosielämän tapaan ja toiveikkaaseen tieteelliseen keinoon selvittää murhaajan henkilöllisyys murhatun ihmisen verkkokalvolle jääneen viimeisen elävän kuvan valokuvaamisesta ja muuttamisesta nähtäväksi, ja ideahan on kuin Argentoa varten kehitetty. Argento hyödyntääkin sitä mielenkiintoisesti ja juuri loppukliimaksia sillä hienosti tehostaen. Argenton mestariteokset on mainittu jo useaan kertaan kirjoituksessa, ja tämä vuoden 1971 giallo-mysteeri on puutteistaankin huolimatta ehdottomasti kiinnostavimpia elokuvia, mitä ohjaaja on tehnyt ja myös niitä, jotka soisin näkeväni useaan kertaan niistä saatavan annin motivoimana. Siihen eivät kaikki Argenton elokuvat yllä puhumattakaan italialaisista kauhu- ja giallo-elokuvista yleensä, 1960-luvulta - jolloin mysteerisuuntaus alkoi - aina tähän päivään asti.

**½--
© Juho Malanin, julkaistu: 30.12.2003
keskiarvo
toimitus
3.14/5.00 (11)
 JSSMJLTPJMJM*MM
  3.0 3.5 4.0 4.0 3.0 2.5 2.5
keskiarvo
lukijat i
3.26/5.00 (19)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  14 (31)
45%
4 mosche di velluto grigio (1971)  4 mosche di velluto grigio (1971)Neljä kärpästä harmaalla sametilla