Caroline Munro

Carne (1991)

aka Kreas

Carne #1 Carne #2
IMDb

Gaspar Noé. Argentiinassa vuonna 1963 syntynyt luonteeltaan erityisesti huumorintajuinen ja ystävällinen ranskalainen mies, joka New Yorkin kautta Ranskaan muutettuaan opiskeli filosofiaa ja elokuvaa elokuvakoulussa, jossa teki kaksi lyhytelokuvaa ennen Carnea. Noé on vuoteen 2003 mennessä tehnyt kaksi pitkää elokuvaa: Seul contre tous (1998) ja Irréversible (2002) - ja yhden lyhytelokuvan, Carne, sekä valistus/mainosvideon Sodomites vuonna 1998.

Noé on maininnut tärkeimpiin kuuluvaksi esikuvakseen Pier Paolo Pasolinin testamentin ja mestariteoksen Saló o le 120 giornate di Sodoma (1975), joka käsittelee väkivaltaa ja sen ilmenemismuotoja ihmisolennossa raastavalla voimalla ja fasisminvastaisin vertauskuvin. Noén teemana on aina väkivalta ja kuinka helppo ja suoraan luonnosta tuleva valinta ja vaihtoehto se on. Kosto erityisesti jonka jälkeen viimeistään ei ole enää "hyviä " tai "pahoja" ihmisiä, vaikka suuri osa kaupallisista ja Hollywood-elokuvista lietsookin juuri päinvastaista fantasiaa ja ylemmyyden tunnetta, kun oma käsi sanelee oikeuden jonkin alkuperäisen rikoksen kiihottamana. Halu kostaa ja käyttää väkivaltaa tulee lihasta ja luonnosta, kun taas ihmiselle ainutlaatuiset äly ja järki yltäisivät hillitsemään noita viettejä ja olemaan voimakkaampia kuin kyseinen halu, mutta ihminen on heikko ja valitsee usein mieluummin sen, mikä tuntuu lihasta hyvältä.

Carne [1]
Carne [2]

Noén voimakas lyhytelokuva Carne aloittaa ranskalaisen lihakauppias/teurastajan (Philippe Nahon) vaiheiden kuvaamisen ja alustuksen liittyen niihin seikkoihin, jotka johtivat hänet ja hänen sairaan tyttärensä siihen tilaan, jossa he ovat Noén ensimmäisen pitkän elokuvan Seul contre tous alussa. Carne sijoittuu siis 1900-luvun puolenvälin jälkeiseen Ranskaan ja yhteiskuntaan, jossa Teurastaja vielä elää näennäisen onnellisesti ja työllistettynä, vaikka tyttären synnyttänyt vaimo onkin esimerkiksi jo lähtenyt, ja häntäkin vastaan avoin käsi kohosi aina helposti. Mutta elämä on vielä tasapainoista ja rahaa tulee, kunhan vain jaksaa olla lihapuodissa töissä. Mies rakastaa tytärtään paljon, ja on valmis suojelemaan häntä vaikka henkensä uhalla, mutta hän itse ei vielä tiedäkään kuinka varoittavassa massassa hänen kätensä rypevät joka kerta, kun ne hakkaavat lihaa pienemmiksi palasiksi asiakkaalle.

Seuraa väärinkäsitys, johon Teurastajan ruumis käskee vastata väkivallalla. Seuraa toinen väärinkäsitys, jonka jälkeen ei ole enää mahdollista perua tehtyä. Peruuttamaton, Irréversible, valinta on tapahtunut, mutta siinä vaiheessa on usein jo myöhäistä alkaa kuunnella järkeä, joka abstraktimpana vaatii ihmiseltä aina enemmän voimakkaan ja fyysisen lihan viettelyksen ja "mielipiteiden" rinnalla.

Carne tarkoittaa hevosenlihaa, joka on monissa maissa lainvastaista, mutta Ranskassa suosittua ja melkoisen halpaa. Liha jonka parissa päähenkilö on elänyt koko elämänsä, osoitti hänelle lopulta petollisuutensa ja primitiivisyytensä, kun hän hetkellisestä impulssista ja vietistä lähti sitä seuraamaan pystyssä törröttävän veitsensä kanssa. Elokuvassa Seul contre tous on ahdistava uninen jakso, jossa näemme lähikuvassa alastoman käden, joka syleilee punaista lihaa punaisessa valaistuksessa; metafora joka pätee kaikkiin Noén elokuviin ja niiden teemaan ihmisen eläimellisyydestä ja siis luonnosta tulevien viettien, olivat ne sitten seksuaalisia tai väkivaltaisia, ainaisesta läsnäolosta, mutta vaarallisen harvinaisesta hyväksymisestä myös omalla kohdallaan.

Carnessa on myös tärkeää nähdä Philippe Nahonin hahmo erittäin harvinaisessa tunteessa, ilossa ja hymyssä, joita ei enää kahdessa tulevassa pitkässä elokuvassa häneltä nähdä. Hymy olisi jatkunut suuremmalla todennäköisyydellä niissäkin, mikäli hän olisi kyennyt heijastamaan valintansa mahdolliset ja todennäköiset seuraukset eteensä ennen varsinaista päätöstään teon, koston, toteuttamisesta.

Carne [3]
Carne [4]

Noén kaikkia elokuvia leimaa hänen japanilaisen esikuvansa Shinya Tsukamoton tavoin täysi kontrolli elokuviensa esillepanon ja toteuttamisen osalta kummankin tekijän toimiessa omissa elokuvissaan ohjaajana, käsikirjoittajana, kuvaajana, leikkaajana ja intensiivisesti kaikissa tärkeissä vaiheissa mukana olevana auteurina. Yhteydet Tsukamotoon ovatkin ilahduttavat juuri niissä asioissa, jotka japanilainen mestari taitaa voimakkaimmin, eli leikkaus ja äänimaailma, joiden yhteisvaikutus, lähes tajunnan parhaimmillaan vievä halvaannuttaminen, on esillä jo Carnen kytevissä jaksoissa, mutta etenkin tulevan elokuvan Seul contre tous lukuisissa kohdissa, joissa muiden muassa uhkaava aseenlaukaus saattaa leikkauksen liikkeelle.

Tsukamoton elokuvan Tetsuo (1987) mustavalkoinen iskuvoima on verrattavissa myös samaan voimaan, jonka sanaton mustavalkoelokuva yleensäkin omaa. Tsukamotollakin sanat ovat aina vähissä, mutta niissähän elo kuvan voima ja ainutlaatuisuus eivät piilekään. Carnessa on jo paljon havaittavissa Noén tehokeinojen harkittua kokeilua ja asettelua sopiviin kohtiin, ja valtaosa niistä ainutlaatuisista elokuvallisista ratkaisuista jotka löytyvät Seul contre tousista, ovat jo läsnä lyhytelokuvassakin.

Noén kuvaus ja visuaalisuus ovat yhtä briljanttia kuin äänen ja leikkauksenkin hyödyntäminen hänen elokuvissaan. Carnesta löytyvätkin suurella todennäköisyydellä Noén hypnoottisimmat valaistukset ja sommittelut etenkin kuvassa, jossa Teurastaja istuu viimeisiä rauhallisia iltojaan kahvilasta löytämänsä uuden elämänkumppanin (joka esiintyy myös Seul contre tousin alussa) kanssa pöydän ääressä, jonka taustalla oleva seinä koostuu valtaosin synkästä mustasta ja enää vain vähän tummasta ja elävästä punaisesta, joka onkin Noén eniten suosima sävy ja kontrasti alkaen aina elokuviensa alku- ja lopputeksteistä.

On todennäköistä, että Noé on saanut myös suuria positiivisia vaikutteita italialaiselta virtuoosimaiselta ohjaajalta Dario Argento, jonka elokuvan Suspiria (1977, kuvaus: Sergio Salvati) valaistus on hyvin samantyylistä Noén sävyjen kanssa kuin myös englantilaisen Peter Greenawayn, jonka jyrkimmät ja punaisimmat värit löytyvät elokuvista The Cook, the Thief, His Wife & Her Lover (1989) sekä The Baby of Mâcon (1993). Mielenkiintoista on myös, että nuo kaksi elokuvaa ovat englantilaisen kaikkein synkimmät ja haastavimmat niin kuvastoltaan kuin ajattomilta teemoiltaankin uskontoon ja kulutusyhteiskuntaan liittyen. Jokaista mainittua ohjaajaa leimaa loistelias ymmärrys kuvien, kuva-alan ja värien mahdollisuuksista, ja etenkin Noén ja Greenawayn tapauksissa vielä nimenomaan sillä tärkeimmällä tavalla: elokuvan teemaa ja tunnetiloja tehostaen ja tukien ilman mitään itsetarkoituksellista.

Carne [5]
Carne [6]

Carne sivuaa myös toista tärkeää teemaa, passiivista väkivaltaa, joka voi tulla kenen tahansa lasta odottavan pariskunnan tai vanhemman taholta silloin, kun taju ja herääminen liittyen lapsen hoitamiseen ja suojelemiseen tapahtuvat ehkä vasta siinä vaiheessa, kun märkä ja parkuva nyytti on ponnistettu fyysisesti ulos, avuttomana ja suunnattomasti omistautuneisuutta vaativana. Tätä teemaa käsittelee myös erittäin uskollisesti ja uskottavasti Noén elokuvaohjaaja-rakastettu ja esimerkiksi Seul contre tousissa leikkausavustajana toiminut Lucile Hadzihalilovic lyhytelokuvassaan La bouche de Jean-Pierre (1996), jossa Noé toimi myös kuvaajana ja lavastajana: visuaalisuus joka todellakin on havaittavissa. Carnenkin syntyvä ja kehittyvä lapsi kuuluu niihin, joiden kohtalona ympäri maailmaa on syntyä itsekkyyden, riiston ja väkivallan keskelle ilman että kukaan heitä oikeasti halusi.

Carne iskee nämä kaikki maailman ja ihmisten kanssakäymisten epäkohdat ja heikkoudet suoraan omaan maailmaamme omasta maailmastaan, kuten tekevät myös tulevat kaksi pitkää elokuvaa. Pelkästään mainitut äänimaailma ja leikkaus onnistuvat survomaan sanoman suoraan katsojan selkäytimeen, mutta myös perustellut ja uskottavat tapahtumat, voimakas dramaturgia ja nerokkaat vieraannuttamiskeinot elokuvan maailmasta ovat olennaisimpia Noén ja hänen välineensä voiman todisteita.

Elokuva päättyy siihen, mistä Seul contre tous tulisi alkamaan, koska siihen asiat johdettiin, vaikka aina olisi ollut toinenkin vaihtoehto. Noé päätyi käsittelemään samaa aihetta kahdessa mestarillisen voimakkaassa pitkässä elokuvassaan, ja niitä leimaavat elementit ja tehokeinot ovat jo lyhytelokuvassa voimakkaasti esillä. Historia on jo pitkään osoittanut, että ihmiskunta tuskin koskaan tulee yltämään niin korkealle kuin mihin äly antaisi mahdollisuudet, ja kenties ensimmäinen askel olisikin hyväksyä esimerkiksi aihetta käsittelevien taiteen teosten vilpittömyys, rakentavuus ja todenperäisyys sen sijaan, että niitä kulutetaan vain korkeintaan viihdykkeenä, johon on silti liitetty jostain kumman syystä sanoja, ajatuksia ja aiheita, joita jokainen voi nähdä joka puolella maailmassa ja yhteiskunnassa.

*****
© Juho Malanin, julkaistu: 30.12.2003
keskiarvo
toimitus
4.38/5.00 (4)
 JSSMJM*MM
  4.5 4.5 5.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
4.22/5.00 (9)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  15 (17)
88%
Carne (1991)  Carne (1991)