Caroline Munro

Der Elvis (1987)


Der Elvis #1  

Genre

IMDb

Allekirjoittaneella on pehmeä kohta sydämessä, kun puhutaan Jon Moritsugun underground-elokuvista. Klassikot kuten Mod Fuck Explosion (1994) ja My Degeneration (1989) ovat ihastuttaneet katsojia kotimaisilla leffafestareilla. Erään Night Visionsin jälkeen eräs katsojista ryntäsi lippuja myyneeseen kauppaan vaatimaan rahojaan takaisin koko yön sarjalipusta, koska Moritsugun "taide" oli aiheuttanut pysyvät vauriot sisimpään. Ei ihme. Leikekirjamainen editointi, kirskuva äänimaailma ja totaalisen vinksahtaneet tapahtumat ovat varmasti omiaan mielenterveyteen vahingoittavasti vaikuttavia. Aiempaa taustaa vasten odotukset olivat poikkeuksellisen korkeina ohjaajaneron varhaistöihin lukeutuvan Elvis-dokumentin suhteen. Lyhytelokuva Der Elvis tarjoaa hieman erilaisen näkemyksen kaikkien aikojen suosituimman valkoisen laulajan elämään, kuin mihin yleensä suuruuksia käsitellessä on totuttu. Pääpaino on kuninkaan vanhempien sukurutsataustalla, huumeissa, insestissä, pornossa ja kaikessa yleisesti kiinnostavassa.

Se että dokumentissa keskitytään olennaiseen, ei kuitenkaan takaa näemmä mitään. Der Elvis on Moritsugun "elokuvista" vähiten elokuva. Se on vain epämääräinen asenne, tajunnanvirtamaisesti etenevä matka ei mihinkään. Välillä ollaan Saksassa ja nahkahousuinen sakemanni laulaa Elvistä, välillä Amerikassa seuraamassa voltteja heittävän pullean Elvis-imitaattorin esitystä. Kaiken päälle on vedetty kuvallinen ja äänellinen virheraita. Väkisinkin tulee mieleen, etta minkä ikäinen ohjaaja oli tätä tehdessään. Katsotaanpa tuolta internetistä... hmm. 22-vuotias. Murrosiästä olisi pitänyt jo päästä yli. Silti kaikesta teiniuhmastaan huolimatta Der Elvis on viihdyttävä ja kohtuullisen mielenkiintoinen kokemus. Miettiessä, millaista lahjattomuutta nämä jenkkien underground-ohjaajat yleensä edustavat, on helppo huomata kaiken sekamelskan keskellä piilevä osaaminen. Etenkin äänimaailman manipulointi on ollut ohjaajan vahvoja puolia, samoin vittumaiseen toistoon perustuvat tehokeinot, jotka tuovat mieleen 70-luvun lopun omakustanteisen punk-lehdistön. Myöhemmin urallaan tarinoiden pidetessä, myös ohjausta onneksi ruvettiin miettimään. 23 minuuttia voisi käyttää typerämminkin, esim. kuvataidealepan esikoistöitä katsoen.

Ainiin, Der Elvis? Elviksellä ja Hitlerillä on ohjaajan mielestä ilmeisesti jotain yhteistä, vastauksia on turha tästä leffasta hakea.

**---
© Antti Tohka, julkaistu: 16.1.2004
keskiarvo
toimitus
2.25/5.00 (2)
 ATMM
  2.0 2.5
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!