Caroline Munro

Visitor Q (2001)

aka Love Cinema Vol. 6; Bijitâ Q

Visitor Q #1 Visitor Q #2
IMDb

Kaikenlaisten kulttielokuvafestivaalien ansiosta uusi aasialainen elokuva on saanut viime vuosina paljon huomiota länsimaissa. Suomessakin R&A-festareiden jälkimainingeissa useita kyseisiä elokuvia on päässyt videolevitykseen ja jopa kiertämään kansakuntamme valkokankaita. Itse en julistaudu kyseisten elokuvien varauksettomaksi ihailijaksi johtuen lähinnä niissä vallitsevasta piirteestä tarjota katsojalle muka shokeeraavia visuaalisia elämyksiä (Takashi Miiken Audition), jotka kuitenkin ovat lähinnä perustelemattomia "hui, katsokaa, mitä me uskallamme näyttää" -kohtauksia vailla mitään sen suurempaa tarkoitusta tai lapsellista nihilismiä (Kim Ki Dukin The Isle), joka tarjotaan katsojalle tyyliin "Elämämme on perseestä ja sekin syvenevän kierteen muodossa".

Aloittaessani tällä asenteella katsomaan Takashi Miiken Visitor Q:ta, miten yllättynyt olinkaan sen loppuessa, ja huomatessani sen herättäneen aivoissani muitakin tuntemuksia kuin perseen puutumisen.

Visitor Q [1]
Visitor Q [2]

Visitor Q on kuvattu digivideolle, mutta onneksi sillä tavalla, että se ei yritä jäljitellä "oikeita" elokuvia. Digivideon tärkein tunnusmerkki on juuri sen helppo tunnistettavuus. Tämä johtaa pahimmillaan katsojassa reaktioon: "eihän tää mikään oikea leffa oo", erityisesti siis juuri niissä tapauksissa, joissa on yritetty tehdä samanlaista elokuvaa mitä filmille yleensä kuvataan. Kuitenkin Miike onnistuu käyttämään tämän digivideon haitan hienosti edukseen: samalla kun se ei voi koskaan näyttää filmiltä, on se myös aina tunnistettavissa kotivideoksi. Visitor Q:ssa Miike luokin erikoisen "realistisen" tunnelman tekemällä elokuvan visuaalisesta ilmeestä mahdollisimman arkipäiväisen. Kaikki tapahtumapaikat ovat harvinaisen lavastamattoman näköisiä, osa tuskin edes kunnolla valaistuja. Tähän kun vielä yhdistetään hätäisesti liikkuva hand held -kamerankäyttö, diegeettisen filmimateriaalin mukaanottaminen (eli materiaali, jota joku elokuvan henkilöistä kuvaa elokuvan maailmassa) ja rumien ihmisten värvääminen elokuvan pääosiin, syntyy valtavan tehokas illuusio Japanista myyttien takana, jostain todellisesta Japanista, jota siloiteltu perinteinen näytelmäelokuva ei meille tarjoa.

Kuitenkin sen sijaan, että Miike tarjoilisi meille visuaaliseen ilmeeseensä sopivia arkisia tarinoita tyyliin Buñuelin Los Olvidados tai neorealistit, hän kääntää kelkkansa aivan vastakkaiseen rinteeseen: Elokuvan tarina hiihtelee sellaisissa fantastisissa sleazen sfääreissä, ettei paremmasta väliä! Tästä muodon ja sisällön ristiriidasta syntyykin sellainen soppa ettei samanlaista tule ihan heti mieleen.

Visitor Q [3]
Visitor Q [4]

Visitor Q kuuluu samaan genreen kuin Disneyn Maija Poppanen ja Pasolinin Teorema. Se on, Mika Waltaria lainatakseni, "Vieras mies tuli taloon" -genren sub-genre. "Vieras mies tuli taloon" -elokuvissa on yleensä pääosassa perhe tai yhteisö, jolla on itsestään riippumattomista syistä vastassa joku niin valtava ongelma, etteivät he itse kykene sitä ratkaisemaan. Tällöin saapuu kaupunkiin vieras mies, joka ulkopuolisena, usein voimakeinoja käyttäen, ratkaisee ongelman ja perhe tai yhteisö pelastuu. Tälläisiä elokuvia ovat mm. Etäisten laaksojen mies, Road House - kuuma kapakka tai hieman suuremmassa mittakaavassa Seitsemän samuraita. Kaikkiaan tähän genreen kuuluu hyvinkin laaja joukko elokuvia. Se sub-genre johon Visitor Q kuuluu toimii hieman eri logiikalla: siinä ongelma on perheen sisäinen ja sen ratkaisemiseen tarvitaan joku ulkopuolinen. Tässä genressä se, mitä tarjotaan ratkaisuksi ongelmaan vaihtelee aina elokuvan syntyhetken kulttuurisen ilmapiirin mukaan. Esim. Maija Poppasessa riittää, kun isä viettää enemmän aikaa kotona, joka siis on helppo tulkita amerikkalaisen ydinperheen konservatiiviseksi ylistykseksi. Teoremassa sen sijaan perhe hajoaa ja kaikki jäsenet joutuvat etsimään omaa itseään parhaiten tyydyttävää elämänuraa päätyen aina siihen, että perheen isä, varakas teollisuusmagnaatti päättää lahjoittaa koko tehtaansa työläisille! Pasolinin elokuva on tietysti tulkittavissa hieman vasemmistolaisemman kulttuuripolitiikan kautta enemmänkin tutkielmaksi (porvari-)perheen paradoksaalisesta asemasta yhteiskunnassa. Loistoleffoja molemmat kuitenkin. Tähän genreen kuuluu myös Storytelling -elokuvan loppupuoli, joka jo heijastelee enempi jälkimodernin yhteiskunnan kaoottista tilaa.

Visitor Q kertoo tarinan Japanilaisesta keskiluokkaisesta perheestä, jossa on työssäkäyvä tv-toimittaja isä, kotiäiti, kotona asuva poika ja jo kotoa muuttanut tytär. Perhe asuu ihan tavallisessa omakotitalossa (tai saattaa se olla rivitalokin) esikaupunkialueella. Miike rakentaa tarinan siten, että perheellä ei ole yhtä yhteistä ongelmaa, vaan jokaisella perheenjäsenellä on ongelmia suhteessa johonkin toiseen.

Visitor Q [5]
Visitor Q [6]

Elokuva alkaa erittäin häiritsevällä kohtauksella, jossa perheen isä harrastaa rahasta seksiä tyttärensä kanssa. Loistavalla tavalla Miike pitää koko pitkän kohtauksen ajan katsojaa epätietoisena ja epäuskoisena siitä, miten rankka elokuva kyseessä onkaan. Vasta muutaman kohtauksen jälkeen katsoja vapautetaan moraalisesta piinastaan, kun hänelle paljastetaan että elokuva onkin musta komedia. Vasta tämän jälkeen alkukohtauskin putoaa paikoilleen ja sen huumorin ymmärtää. Katsoja voi huokaista helpotuksesta. Perheen äiti on myös pahassa kurimuksessa. Hänen teini-ikäinen poikansa pitää häntää kurissa mattopiiskalla, joita hänellä on kaapissa vakuuttava kokoelma. Sen lisäksi äiti on pahassa huumekoukussa ja huoraa rahoittaakseen addiktionsa. Äiti onkin oikeastaan koko elokuvan keskushenkilö, avain loppuratkaisuun ja tulkintaan.

Perheen tytärtä ei paljoakaan näytetä alkua ja loppua lukuunottamatta. Hänellä ei taida olla tuota prostituutiota vakavampia ongelmia. Sen sijaan perheen poika saa aina koulutiellä köniin toisilta pojilta. Eikä vaan köniin, vaan häntä myös nöyryytetään kekseliäillä tavoilla. Kaiken lisäksi perheen isä yrittää tehdä Tosi-TV -tyyppistä dokumenttia poikansa kärsimyksistä, josta siitäkään ei oikein tule mitään. Tähän sekamelskaan sitten saapuu mystinen vieras, resuiselta kuljeksijalta näyttävä mies. Hän mukiloi työmatkalla olevan isän pari kertaa, jonka seurauksena hänet kutsutaan perheen kotiin. Paikanpäällä hän ei oikeastaan tee mitään muuta kuin noudattaa UNICEFin suositusta, jonka mukaan jos jossain halutaan parantaa oloja, on ensiksi taattava naisväen toimeentulo. Sitä kautta syntyy parannus. Vierailija saakin kaivettua äidistä äidin esiin, jota symboloi valtaisa maidoneritys! Siitä sitten pikkuhiljaa kehitytään loppuun, jossa kaikki on ehkä hyvin, kiitos äidin uuden mielentilan.

Miike ei siis tarjoa vastaavia ratkaisuja, joita Maija Poppasessa tai Teoremassa löydetään, sen sijaan perheen yhdistyminen äidin johdolla tapahtuu lähes sanattoman ymmärryksen vallassa. Jääkin lopulta katsojan varaan miettiä onko merkittävää edistymistä tapahtunut vai ei. Joka tapauksessa hillittömän hauska elokuva on ainakin tullut katsottua!

Visitor Q [7]
Visitor Q [8]

Miiken huumori ja perheteema yhdistävät hänet erääseen elokuvan historian suurista ohjaajista: John Watersiin. Watersin elokuvista lähinnä mestarillinen Female Trouble, klassinen Pink Flamingos sekä hieman tuoreempi Sarjamurhaajamutsi ovat Visitor Q:n sukulaisteoksia. Miiken tapa kuvata perheen arkirutiineja tuo vahvasti mieleen juuri Pink Flamingosin maailman. Avainsana Visitor Q:ssa on kuitenkin se huumori. Aivan kuten Watersilla parhaimmillaan, tarkoituksena on nauraa kaikkein pyhimmän "häpäisemiselle". Eli kaikkea sitä, mitä moraalinvartijat pyhänä pitävät pitää repiä alas ja pilkata. Tällä tavoin osoitetaan pysyvien kulttuuristen moraalinormien sattumanvaraisuus. Elokuvan keinoin voidaan kuvata sellaista vaihtoehtotodellisuutta, jossa vallitsevat eri käytännöt ja eri säännöt.

Huumori tuo oman osansa keitokseen, eikä se välttämättä pelkästään helpota Visitor Q:n katsomista. Nauraessamme asioille, "joille ei saa nauraa" joudumme itse työstämään omassa päässämme niitä kysymyksiä, joita Miike eteemme vyöryttää. Kaiken lisäksi Miike on tavattoman taitava huumorin käyttäjä, seikka, jota jää kaipaamaan Miiken umpisurkeassa Audition -tekeleessä. Se ei pelkästään itsessään ole hauskaa, että joku nussii jäykistynyttä ruumista, vaan sekin kohtaus tulee rakentaa tiettyjä huumorin sääntöjä noudattaen. Tämän Miike yllättäen osaa hienosti. Elokuvan historia todistaa volyymillään, että hyvä komedia on todella harvinaista herkkua. Jo siltäkin kantilta katsottuna Visitor Q on vaivan arvoinen elokuva. Saati sitten se kaikki sleaze, joka kaupan päälle tulee...

****-
© Markus Sorsa, julkaistu: 30.1.2004
keskiarvo
toimitus
3.75/5.00 (10)
 JSSMTPJMKKJM*MSMEMMEM
  5.0 4.0 4.0 4.0 4.5 4.0 4.0 2.0 3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.79/5.00 (21)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  31 (51)
61%
Visitor Q (2001)  Visitor Q (2001)Bijitâ Q