Caroline Munro

Irréversible (2002)

Irreversible - syntiset

Irréversible #1 Irréversible #2
IMDb

Ranskalaisen elokuvantekijä Gaspar Noén (s. Argentiinassa 1963) haastavana tavoitteena on ollut kahden pitkän elokuvansa voimin yrittää saada yleisö ymmärtämään eräs seikka, joka on kovin vaikeasti selitettävä ja perusteltava erityisesti jos usko ja rakkaus itseään - tai esimerkiksi rotuaan - kohtaan on liian suuri ja yksiulotteinen. On otettava siis kovat aseet käyttöön, elokuvavälineen on muututtava fyysiseksi, jotta kaikkein eniten ihmisrodun ylivertaisuuteen uskovatkin saataisiin pysäytettyä, ajattelemaan ja näkemään.

Kyse on ihmisen ajattomasta, viettelevästä ja erittäin voimakkaasta vietistä väkivaltaa ja lihaa kohtaan, teema joka on Noén ensimmäisen ohjauksen Carne (1991) ja ensimmäisen pitkän elokuvan Seul contre tous (1998) koko perusta hätkähdyttävällä voimalla liittyen kaikkeen mikä elokuvailmaisuun olennaisena kuuluu - alkaen käsikirjoituksesta, monologista, dialogista, kuvauksesta ja Noén tapauksessa aivan erityisesti äänimaailmasta ja leikkauksesta. Noén selviin vaikuttajiin kuuluva japanilainen mestari Shinya Tsukamoto omaakin elokuvillaan valtavan voiman etenkin kahdella viimeksi mainitulla osa-alueella, lähtien aina elokuvansa Tetsuo (1988) raivosta elokuvan Gemini (2001) upeasti kehittyneeseen ja "kypsyneeseen" ilmaisuun.

Noé teki toisen pitkän elokuvansa Irréversible juuri Cannesin elokuvajuhlien alla kuumana ja aurinkoisena kesänä vuonna 2002 työkalunaan muutaman sivun käsikirjoitusluonnos ideasta, jonka ei edes pitänyt olla hänen seuraava elokuvaprojektinsa.

Irréversible [1]
Irréversible [2]

Elokuvan uskomaton kerronnallinen rakenne esittää alkuteksteistään alkaen kronologisesti käänteisessä järjestyksessä tapahtumat ja valinnat yhtenä monista vastaavista, aiemmista ja tulevista, Pariisin öistä, kun kolme läheistä ystävää ovat lähdössä juhlimaan yhdessä ja iloisina. Alex (Monica Bellucci) ja Pierre (Albert Dupontel) ovat entisiä rakastavaisia, jotka ovat eronneet ystävinä Pierren hyvän ystävän Marcuksen (Vincent Cassel) ollessa Alexin nykyinen elämänkumppani, ja myös suurella todennäköisyydellä tuleva aviopuoliso. Illan aikana alkaa todellisuus hämärtyä ja muuttua harmittomammaksi erinäisten päihteiden ja alkoholin vaikutuksesta, ja seuraukseksi koituu riita Alexin ja Marcuksen välillä rauhallisen Pierren yrittäessä rauhoittaa ystäväänsä ja saada hänet ymmärtämään, että jatkaen nykyistä käytöstään Marcus vielä menettää Alexin.

Riita kuitenkin on saattanut juhlijat jo erilleen, ja kahdesta vaihtoehdosta päästä kotiin Alex valitsee kohtalokkaasti väärän, ja joutuu epäinhimillisen, primitiivistä ja alistavaa vihaa sylkevän raiskausväkivallan kohteeksi suorastaan liekehtivän voimakkaasti punaisessa maanalaisessa tunnelissa. Peruuttamaton paha ja kauhu ovat tapahtuneet niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla, ja tulevista tapahtumista voivatkin vastata ja niihin vaikuttaa ainoastaan ne, jotka ovat terveitä ja elossa, edessään valinta liittyen niihin tunteisiin ja vietteihin, jotka sisällä alkavat kiehua, kun tieto rakkaan tai läheisen kohtaamasta satunnaisesta väkivallasta saavuttaa heidän tajuntansa. Pierre ja Marcus ovat tilanteen edessä, jollaista he eivät todennäköisesti koskaan ole ajatelleet edes pahimmissa painajaisissaankaan, kuten ei ajattele suuri osa ihmisistä yleensäkään, koska jo jonkin sellaisen ajatteleminen on luotaantyöntävää, etäisen ja vieraan tuntuista.

Irréversible esittää koston ja siihen liittyvän sokeuden voimalla, johon ei yksinkertaisesti monessakaan mielessä ole kuin muutama suuri elokuva elokuvahistoriassa yltänyt. Jo aiemmissakin elokuvissaan Noé on osoittanut mestarillisen hallintansa elokuviensa muodon ja sisällön, fyysisen ja henkisen, välillä, mikä onkin sitä kaikkein suurinta voimaa liittyen koko elokuvaan ilmaisuvälineenä. Kamera, kuvaustyylit, valaistus, rytmi, leikkaus ovat Noélla aina läsnä jostain syystä, tarkoituksenmukaisesti ja kirjoitetun sanan voimallisena vastineena liikkuvin kuvin ja kuultavin äänin. Koko ajatus elokuvasta, joka koostuu pitkistä yhtenäisistä jaksoista ilman leikkauksia on hyvin harvoin elokuvahistoriassa kohdattu, ja Noé on valinnut juuri sen yhdeksi olennaisimmista välineistään kuvaamaan ja välittämään sitä epävarmuutta, epätietoisuutta, pelkoa ja kenties pian räjähtävää väkivaltaa, jotka kaikki Noén elokuvan hahmoja vallitsevat.

Kerronta kattaa minuuttien tarkkuudella kaiken mikä tuona iltana tapahtui Pariisissa ja johonkin muuhun aikaan jossain muualla, kuitenkin ihmisten keskuudessa. Epäkronologinen järjestys kerronnassa ja draamassa on toinen olennainen elementti elokuvan ainutlaatuisuudessa jo siinä mielessä, että Noén on huolehdittava henkilöhahmojensa loogisesta, uskottavasta ja todellisesta kehittymisestä päinvastaisessa järjestyksessä, kun kaikki "alkaakin" siitä mihin draama päättyy.

Irréversible [3]
Irréversible [4]

Väkivalta elokuvassa on helpoin mahdollinen tapa herättää huomiota ja saada ihmiset kiinnostumaan, vaikka harva oikeasti uskaltaa edes ajatella mistä kyseinen kiinnostus oikeasti johtuukaan, ja siis miksi myös oman itsensä kohdalla. Väkivaltaa on kovin helppoa kuvata fantastisena ja voimakkaana välineenä taistelussa jotain "pahaa" vastaan, ja tällöin kyseessä ei ole mikään teema vaan halveksuttava ja kiukuttelevan lapsen tasolla oleva todellisuuspako, jossa pakenevilta otetaan vielä rahat pois.

Väkivallan todellinen kuvaaminen elokuvassa on haasteellista jo laajalle levinneen kaupallisuuden ja muun riiston takia, mutta myös sen takia että näitä asioita ei suuri osa ihmisistä ole valmis myöntämään ja näkemään kaikkialla ympärillään. On helppoa vihata murhaajaa tai raiskaajaa ja huutaa hänen kuolemantuomionsa puolesta, vaikka samalla nämä raivoavat ryhmät ja sen yksilöt muuttuvat joksikin, jonka he aluksi toisen kohdalla tuomitsivat, ja vain sen toisen kohdalla näkevät. Merkittävä esimerkki tästä on Ingmar Bergmanin elokuva Neidonlähde (Jungfrukällan, 1960), jossa äärimmilleen "uskovaiset" vanhemmat kohtaavat sattumalta ja aluksi tietämättään tyttärensä murhaajat - katsoja voi vain kiittää Bergmania, kun hän kykenee esittämään koko uskonnon(kin) valheellisuuden ja sen takana piilevän heikon ihmisen tavalla, jonka ainoa tarkoitus on parantaa ja saada näkemään.

Kysymys siitä mikä mahdollisesti saa ihmisen murhaamaan tai raiskaamaan on ajaton ja usean tärkeän elokuvantekijänkin tutkima, mutta kysymys siitä mikä tekee kostosta alkuperäistä rikosta lievemmän ja hyväksytyn onkin se, johon puuttuminen ja jonka käsitteleminen vaatii jo paljon niin elokuvantekijältä kuin jokaiselta yksilöltäkin, koska vietti kostaa, tyydyttää tuo himo ja vuodattaa vihaamansa ihmisen verta piilee jokaisessa älyllä varustetussa eläimessä - älyllä jota ilman ihminen ei olisi paljon muuta kuin omaisuuttaan ja omaansa varjeleva ja uhkaajat tuhoava peto. Kun elokuvantekijä tai muu taiteilija tutkii oikeasti väkivaltaa, kostoa ja niiden luonnetta, kokee moni ihminen kuin häneltä yritettäisiin viedä pois jotain omaa, jotain mihin hänellä on oikeus, ja paljastaa se.

Noé on niitä harvoja elokuvantekijöitä, jotka oikeasti tutkivat väkivaltaa ihmisessä ja ihmistä älyllä varustettuna eläimenä, väite joka on helppo nauraa kumoon kaikkien niiden kohdalla, jotka näkevät vain sen murhaajan tai raiskaajan merkityksenä sanalle "paha." Ihminen ei ole "paha", hänellä on primitiivisten viettiensä rinnalla tunteet ja elämän jatkumiseen tähtäävät tarpeet ja omatunto, mutta ihminen ei myöskään ole "hyvä", koska toinen puoli on aina joko aktiivisena tai passiivisena. Voimakas on sellainen ihminen, joka kykenee näkemään tekojensa ja valintojensa seuraukset koston tuolle puolen, sinne josta ei voi enää palata menneeseen, ja sinne mistä ei kyennyt näkemään omaa muuttumistaan ja kyvyttömyyttään saavuttaa mitään kostolla.

Noén draamassa tämä kaikki esiintyy suorastaan uskomattomalla voimalla sekä fyysiseksi muuttuneella että henkisellä (kunkin hahmon lopulliset valinnat ja teot tilanteessa) tasolla, ja tapahtumien "väärä" järjestys vain korostaa sitä älyä, joka ihmisellä on ja sitä vihaa ja raivoa, joka yrittää päästä voimakkaammaksi, aktiiviseksi. Noén elokuvissa kaikki on tuntevaa ja ajattelevaa ihmistä varten ilman että yksikään kameranliike, ääni tai kuvakulma olisi siellä yhdestäkään muusta syystä.

Irréversible [5]
Irréversible [6]

Noé vastaa Tsukamoton tavoin elokuviensa syntymisessä kaikista tärkeimmistä osa-alueista toimien elokuvissaan aina käsikirjoittajana, kuvaajana, valaisijana ja lopulta leikkaajana, mikä on lopputulokset huomioon ottaen uskomaton saavutus, mutta vain vakuuttaa entisestään näiden tekijöiden lahjomattomat ja rehelliset kyvyt elokuvavälineen parissa aikana jolloin yhdenkin noén tai tsukamoton vaikuttaminen ja olemassaolo kaupallisuuden ja roskan täyttämässä elokuvamaailmassa on korvaamatonta.

Elokuvan Irréversible ensimmäisiin kuuluva jakso kuvaa Marcuksen ja Pierren valinnan kehittymistä ja räjähtämistä eräässä klubissa, musiikin aaltoillessa uhkaavalla voimalla ja kaikkien hahmojen ollessa enemmän tai vähemmän kasvottomia, pikemminkin liikkuvia ja kuluttavia eläviä lihakasoja. Tässä jaksossa esiintyy myös elokuvan kaikkein voimakkain väri- ja äänimaailma, jotka muistuttavat myös elokuvan Seul contre tous lopun väkivallanpurkausta, joka puolestaan on yksi kaikkein hienoimmin leikatuista ja koostetuista näkemistäni materiaaleista elokuvan historiassa, yhdistäen lyhyitä ja pidempiä kuvia äänimaailman rytmittäessä niitä joko täysin hiljaisena tai luodinlaukausta muistuttavan äänen saattamana kuvien leikkauspisteessä.

Irréversiblen äänimaailma kuitenkin on jotain mitä aiemmin ei tiettävästi ole lainkaan elokuvassa hyödynnetty, aaltoja joiden piinaava yltyminen ja "lähestyminen" iskee ihmisen selkäytimeen. Aallot iskevät ja kehittyvät armottoman disco-soundtrackin päälle voimalla, joka viimeistään muuttaa tämän elokuvantekijän työn fyysiseksi kokemukseksi ja totuudeksi; tässä jaksossa myös koko elokuvan ajan vakuuttava epätavallinen kamera on eläytynyt äärimmilleen, muuttunut fyysisyyden välittäjäksi, mihin vain asiansa oikeasti hallitseva tekijä voi yltää. Ajatukset ja lauseet paperilla ovat muuttuneet valkokankaalla näillä välineillä ainutlaatuiseksi, elokuvaksi.

Noé kuvasi elokuvansa käyttäen kahden ranskalaisen 1970-luvun alussa kehittämää Louma-laitetta, nosturilaitetta, joka mahdollistaa ihmeellisimpien elokuvallisten lentojen ja ajojen syntymisen. Irréversible koostuu uskomattomista pitkistä otoista, jotka nuolevat rakennusten seiniä korkealta, laskeutuvat alas kadulle, tai seuraavat minuuttikaupalla käveleviä henkilöitä kadulla. Kamera liikkuu ja tärisee ahdistavasti vain kun sillä on tarkoitus, vain kun äly on muuttumassa fyysiseksi, primitiiviseksi lihaksi, kuten elokuvan alussa, jossa kuvaus on mestarillisesti hallittua kauhua ja pahaenteisyyttä.

Italialainen Dario Argento käytti myös Louma-laitetta elokuvansa Tenebre (1982) alun hätkähdyttävän murhajakson toteuttamiseen, ja myös Argenton elokuvien punertava ja taianomainen värimaailma on ollut vaikuttimena Gaspar Noélle, etenkin elokuva Suspiria vuodelta 1977. Neuvostoliittolaisen Andrei Tarkovskin mestariteos, elämää suurempi elokuva Andrei Rublev (1966) alkaa niinikään Noén elokuvaa paljon muistuttavalla pitkällä kuvalla korkealta rakennuksesta, kuumailmapallon näkökulmasta! Näiden tekijöiden vaikutus Noéen on ilmeinen, mutta myöskin koko elokuvahistoriaan, koska (esimerkiksi) vastaavanlaista kuvausta, ilmaisua ja pitkiä ottoja syntyy vain tekijöiltä, jotka määrittävätkin tuon elokuvahistorian ja kaanonin merkittävimmistä ohjaajista ja luojista.

Irréversible [7]
Irréversible [8]

Mainitsemisen arvoinen on myös neuvostoliittolainen Mikheil Kalatozishvili, jonka sisällöltään melko vähäpätöinen elokuva I Am Cuba (Soy Cuba, 1964) on yksi elokuvahistorian vaikeimmin käsitettävistä asioista, elokuva joka Noén elokuvan tavoin koostuu suorastaan epäinhimillisen pitkistä, monimutkaisista, fyysisistä otoista ja hitaista kamera-ajoista, ala- ja yläkulmista, 180 asteen kuva-aloista sekä käsivarakuvauksesta. Hyvin mielenkiintoista on myös, että Kalatozishvilinkin elokuvan alkupuolella on jakso eksoottisessa yöklubissa, jonka aikana kamera käy hyvinkin alhaalla ollen samalla tavalla vinossa, suorastaan räjähdysalttiina, kuin Noénkin elokuvan alkupuolella, mutta kuitenkin täysin eri merkityksessä. Noén elokuva ei sisällä aivan yhtä vaarallisia ja käsittämättömiä kamera-ajoja ja ottoja, mutta toisin kuin elokuva Soy Cuba, Noén elokuva sisältää jokaisella kameranliikkeellään ja ruudullaan ajattoman tarkoituksen ja välitettävän sanoman, jonka välittämiseen ei ikinä pelkkä tekninen osaaminen ja ylivertaisuus riittäisi.

Gaspar Noén toinen pitkä elokuva on uskomaton saavutus epäkonventionaalisen kerrontansa, äänisuunnittelunsa ja oikealla tavalla viljellyn - henkilöhahmoista aina kertovan ja myös improvisoidun - runsaan dialoginsa osalta; elokuva jonka kieltäminen tai jonka vilpittömyyden epäileminen on mahdollista vain ilman perusteluja, mikä leimaakin hyvin usein kaikkia niitä argumentteja, jotka sivuavat liian läheltä myös lausujaa. Irréversible ei ole pelkästään pessimistinen kuvaus ihmisen heikkoudesta ja eläimellisyydestä, vaan se esittää helpoimman ja hyvin todennäköisen ratkaisun tilanteeseen, joka saattaisi tässä tai muussa vastaavassa muodossa kohdata kenet tahansa ja milloin vain maailmassa, paikassa jossa on läsnä enemmän kuin yksi ihminen. Jokainen syntyvä lapsi omaa samat kaksi puolta kuin vanhempansakin, ja pahinta mitä alttiille lapselle voi opettaa ja syöttää vastakohdasta vaieten on "hyvä/paha ihminen."

*****
© Juho Malanin, julkaistu: 13.4.2004
keskiarvo
toimitus
4.27/5.00 (11)
 JSSMTPJMJM*MHMMMK*EMPITM
  4.5 4.5 4.5 4.0 5.0 4.0 4.0 3.5 4.0 4.0 5.0
keskiarvo
lukijat i
3.89/5.00 (51)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  76 (124)
61%
Irréversible (2002)  Irréversible (2002)Irreversible - syntiset  

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (17.11.2010 21:37:48)
user avatar En jaksanut lukea arvostelua kuin puoliväliin kun arvostelija tuntui pitävän jotain luentoa aiheesta väkivalta, kosto, hyvä vs. paha ja plaa plaa sekä heittelevän viitteitä ties mihin kai osoittaakseen omaa kirjallista ja elokuvallista sivistystään. Paljon on irti saatu yhdestä hyvin simppelistä vaikkakin kieltämättä näyttävästä elokuvasta. Faktahan taitaa olla kuitenkin, että leffa oli tehty pitkälti improvisoiden ja siinä mielessä kaikki kovin hienosyiset selitykset ja tulkinnat voinee jättää omaan arvoonsa.

Hupaisa on myöskin suomenkielinen lisänimi 'syntiset'. Mitähän lienee kääntäjällä päässä liikkunut.
vastaa »
E-H kommentoi (18.11.2010 16:43:03)
lainaus:
En jaksanut lukea arvostelua kuin puoliväliin kun arvostelija tuntui pitävän jotain luentoa aiheesta väkivalta, kosto, hyvä vs. paha ja plaa plaa sekä heittelevän viitteitä ties mihin kai osoittaakseen omaa kirjallista ja elokuvallista sivistystään. Paljon on irti saatu yhdestä hyvin simppelistä vaikkakin kieltämättä näyttävästä elokuvasta. Faktahan taitaa olla kuitenkin, että leffa oli tehty pitkälti improvisoiden ja siinä mielessä kaikki kovin hienosyiset selitykset ja tulkinnat voinee jättää omaan arvoonsa.

Hupaisa on myöskin suomenkielinen lisänimi 'syntiset'. Mitähän lienee kääntäjällä päässä liikkunut.
user avatar Mihin perustat tietosi, että Noé on tehnyt elokuvansa improvisaation pohjalta? Kyseessä on kuitenkin ohjaajan toinen pitkä teos ja taustalla on vielä huomattava määrä lyhytelokuviakin. Noé viljelee samaa tematiikkaansa jokaisessa pitkässä elokuvassaan (Seul contre tous, Irreversible, Enter the Void) ja myös lyhäreissään, joten tuskinpa Irreversiblea olisi improvisoiden kehitetty. Käänteinen kronologia, alituiseen huojuva kamera, sekä hypnoottinen taustahurina ovat tarkoituksellisia tehokeinoja, eivät improvisaatiota. Elokuvan juonellinen rakennekin on järkeenkäyvästi etenevä ja loppuva, joten ihmettelen improvisaatioväitettäsi. Sen sijaan simppeliksi väittäminen on subjektivismia. Jos Irreversible on sinulle helppo katselukokemus niin sitten se on, itse koen sen kuitenkin emotionaalisesti haastavaksi käänteisen kronologian ja raskaan tematiikkansa vuoksi. Haastavuus ei kuitenkaan tee elokuvasta huonoa missään nimessä, vaan lisää pikemminkin mielenkiintoa sen tulkitsemiseen.
vastaa »
anonyymi kommentoi (18.11.2010 18:10:21)
user avatar Tarkoitin improvisaatiolla juuri kässäriä (eli teemojen käsittelyä) en lainkaan audiovisuaalista esillepanoa. IMDB:stä löytyy mm. tällainen tieto: "Director Gaspar Noé only had a three-page draft before the movie was shot, so all of the dialogue was improvised." Ja kyllähän elokuvaa katsoessaan huomaa, että tarina on kovin tuttu jo monesta muustakin elokuvasta eikä aiheen käsittely (tai "väkivallan tutkiminen" niin kuin arvostelija sen mainitsee) ole mitenkään syväluotaavaa. Elokuvan vahvuutena on toki mainittu onnistunut audiovisuaalinen kokonaisuus. Myöskin käänteinen kronologia toi kerta kerralta tarinaan uusia piirteitä ja oli siinä mielessä toimiva ratkaisu.
vastaa »
Tatu Piispanen kommentoi (19.11.2010 12:25:51)
lainaus:
Tarkoitin improvisaatiolla juuri kässäriä (eli teemojen käsittelyä) en lainkaan audiovisuaalista esillepanoa. IMDB:stä löytyy mm. tällainen tieto: "Director Gaspar Noé only had a three-page draft before the movie was shot, so all of the dialogue was improvised." Ja kyllähän elokuvaa katsoessaan huomaa, että tarina on kovin tuttu jo monesta muustakin elokuvasta eikä aiheen käsittely (tai "väkivallan tutkiminen" niin kuin arvostelija sen mainitsee) ole mitenkään syväluotaavaa. Elokuvan vahvuutena on toki mainittu onnistunut audiovisuaalinen kokonaisuus. Myöskin käänteinen kronologia toi kerta kerralta tarinaan uusia piirteitä ja oli siinä mielessä toimiva ratkaisu.
user avatar Arvostelussakin mainitaan, että "Noé teki toisen pitkän elokuvansa [...] työkalunaan muutaman sivun käsikirjoitusluonnos ideasta, jonka ei edes pitänyt olla hänen seuraava elokuvaprojektinsa" ja että dialogi improvisoitiin. Mutta ei tämä ole mikään todiste siitä, että teemojen käsittely voisi olla ainoastaan pinnallista.
vastaa »
anonyymi kommentoi (19.11.2010 14:39:49)
user avatar "Mutta ei tämä ole mikään todiste siitä, että teemojen käsittely voisi olla ainoastaan pinnallista." Ei tietenkään mikään suoranainen todiste. Mulla on vähän semmoinen tuntuma, että arvostelija on uppotunut sen verran syvälle Noen tuotantoon, että on tästäkin yksittäisestä leffasta saanut enemmän irti ja löytänyt yhteneväisyyksiä teemojen tasolla Noen muuhun tuotantoon. Minulle tuo elokuva jäi ensisijassa audiovisuaaliseksi elämykseksi.
vastaa »
anonyymi kommentoi (20.11.2010 01:36:39)
user avatar Samaa synkkää realistista peruuttamattomuuden, asioiden absoluuttisen päättymisen fiiliksiä viljeli Gaspar vielä vahvemmin Enter the voidissa. Asioiden tyhjyys tuntuu vaivaavan ohjaajaa.
Ja muutenkin Noen hiottu elokuvallinen todellisuus tuntuu niin luissa ja ytimissä, ettei mikään ehdi tuntumaan katsojasta merkityksettömältä eikä viime kädessä siis olekaan sitä.
vastaa »
Kaspar kommentoi (9.6.2011 15:58:55)
user avatar Elokuva on realistinen kuvaus ihmisluonnon alkukantaisuudesta ja siitä mitä tapahtuu kun ihminen heittäytyy kokonaan vaistojensa varaan sivuuttaen tyystin rationaalisen ajattelun. Sen syvällisempää viestiä elokuva ei ainakaan minussa onnistunut herättämään. Lopun "Aika tuhoaa kaiken" - laini oli mielestäni turha ja kliseinen: sehän on täysin luonnollista että kaikki tuhoutuu aikanaan. Kokonaisuutena elokuva oli silti toimiva, varsinkin alun kaoottinen discokohtaus vangitsi minut täysin. Ahdistavinta elokuvassa oli sen hyvin realistinen kuvaus väkivallasta. Väkivaltakohtauksia katsoessa tuntui pahalta ajatella että tuollaisia asioita tapahtuu ihan oikeasti jossain päin maailmaa ja silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Elokuvan jälkeen olin ehkä hieman pettynyt, koska odotin elokuvalta monipuolisempaa juonta ja enemmän dialogia/pohdintaa, mutta seuraavana päivänä leffa oli vielä mielessä, joten tuo raina onnistui kyllä herättämään jotain tuntoja. Ei ollut siis täysin hukkaan heitettyä katseluaikaa. Leffaa voisi jopa suositella kaikille eskapismia harrastaville pieneksi opetukseksi siitä mitä elämässä ihan oikeasti voi tapahtua ja miten raaka ihmismieli loppujen lopuksi on jos päättää valita elämänfilosofiakseen täysin vaistojensa varassa kulkemisen.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa