Caroline Munro

Kill Bill: Vol. 2 (2004)

aka Kill Bill Vol. 2: The Love Story

Kill Bill: Vol. 2 #1 Kill Bill: Vol. 2 #2
IMDb

En varmaankaan ollut ainoa joka aikoinaan Quentin Tarantinon uudesta Kill Bill -projektista kuultuaan ajatteli "Jaahas, Hollywoodin huumehanat eivät näytä ehtyvän." Vaikutusta tehosti internetissä nähty valokuva elokuvan kuvauksista, jossa maestro itse poseerasi lattialla istuen neljän rintavan naisen ympäröimänä maaninen virne naamallaan ja tukka ties minne sojottaen. Sitten tuli tieto että elokuva jaetaan kahteen osaan. Kaikki merkit viittasivat äärimmäiseen egotrippailuhuipentumaan ja kenties myös elokuvalliseen katastrofiin. Oliko nelikymppinen ihmepoika seonnut?

Eipä siltä näytä. En varmaan myöskään ollut ainoa joka Kill Bill: Vol. 1:sen (2003) loputtua välittömästi huusi mielessään "lisää!". Alun perin jo helmikuuksi luvattu Kill Bill: Vol. 2 saapuikin vasta nyt huhtikuun loppupuolella koska Tarantino jumittui leikkauskoppiin hieman pitemmäksi toviksi kuin oli tarkoitus. Lopputulos on onneksi vaivan arvoinen. Ja taas aivan muuta kuin odotettiin.

Kill Bill: Vol. 2 [1]
Kill Bill: Vol. 2 [2]

Vol. 2 jatkaa suoraan kuudennella luvulla siitä mihin viidenteen päättynyt Vol. 1 jäi, vain hyvin lyhyellä kertauksella. Morsian (Uma Thurman) ilmoittaa suoraan katsojille että nyt hän todellakin aikoo tappaa Billin (David Carradine) ja ruutuun liukuu valtava "VOL. 2" -teksti. Lisää samaa odottavat tulevat kuitenkin pettymään rankasti, mutta jos heillä on yleensä mitään arvostusta elokuvaa kohtaan taiteenmuotona, muuttuu pettymys äkkiä riemuksi.

Vol. 2 on edelleen samaa genret tehosekoittimeen -revittelyä kuin ensimmäinenkin osa, mutta siinä missä se haki vaikutteensa pääosin idästä ja samuraielokuvista ammentaa Vol. 2 enimmäkseen tyylinsä lännestä ja lännenelokuvista. Vaikka samuraimenoa ei olekaan unohdettu on Sergio Leonen eeppinen kuvasto kuitenkin tällä kertaa ilmeisimpänä lähteenä. Ykkösosan pintatasolla hurmeisen viihdyttävät, äärimmilleen tyylitellyt mättötykitykset ovat saaneet tehdä tilaa Tarantinon edellisistä elokuvista tutummille dialogikohtauksille ja odottamattoman koskettavalle draamalle. Kostofantasian muotoa ei ole silti menetetty ja äärimmäisen elokuvallista ja tylyä väkivaltaa kyllä riittää.

Lisäksi ensimmäisen elokuvan tarkoituksellakin aika pahvisiksi jääneiden hahmojen kehittyminen todellisiksi ihmisiksi, joista välittää, vie tämän kostotarinan aivan uusille kierroksille ja intensiteetti vain kasvaa, koska nyt on tosi kyseessä, ei ainoastaan se kuinka tyylikkäästi kukin kuolee. Mukana on aidosti ahdistavia kohtauksia, ja Morsiamen epätoivo ja päättäväisyys kantavat eepoksen komeaan loppuunsa asti. Kill Bill: Vol. 2 menee suoraan koston tuskaisan ihanaan ytimeen, syitä ja seurauksia unohtamatta.

Kill Bill: Vol. 2 [3]
Kill Bill: Vol. 2 [4]

Juonesta ei kannata paljastaa oikeastaan yhtään mitään, vaan on parasta antaa sen aueta katsojalle sitä mukaa kuin elokuva etenee. Tarantinolle ominaisesta kronologian sekoittamisesta huolimatta kyseessä on todella suoraviivainen teos, joka kuitenkin jaksaa yllättää useaan otteeseen. Perusjuoni on niinkin yksinkertainen kuin: Morsian käy läpi tappolistaansa ja välillä mukana on tulevaisuuden kannalta ratkaisevia takaumia hänen menneisyyteensä. Kuitenkin jo heti alussa nähtävä, juuri ennen Vol. 1:sen alkua tapahtuva Morsiamen ja Billin välinen keskustelu kertoo, että sisältö tulee liikkumaan eri tasolla.

Ensimmäisessä osassa vilahtaneet Billin veli Budd (Michael Madsen) ja yksisilmäinen salamurhaaja Elle (Daryl Hannah) saavat tässä enemmän tilaa itselleen. Etenkin Budd, jonka säälittävässä trailer trash -elämäntilanteessa Tarantino viipyilee kiireilemättömän harkitusti, antaen hahmon muodostua tuskallisenkin paljon ihmiseksi ennen vääjäämätöntä lopputulosta. Madsen on aivan parhaimmillaan ja tekee Buddista eräänlaisen omatunnon elokuvalle lausumalla repliikkinsä mietteliään hillitysti ja ikään kuin pohtien kaikkea tapahtuvaa jatkuvasti. Toki Budd on myös täysin moraaliton ja umpikieron huumorintajun omaava nilkki, mutta hänen sielunliikkeensä välittyvät hienosti. Ellen varsinaiset motiivit jäävät täysin taustalle, mutta hahmo onkin ennen kaikkea Thurmanin naispuolinen vastakohta ja toisin kuin Bill (jota kohtaan Morsiamella on ollut myös rakkaudentunteita), hänen varsinainen Nemesiksensä. Sellaisena Elle myöskin toimii täydellisesti: rooli on Hannahin mieleenpainuvin sitten Blade Runnerin (1982) ja hän ilmiselvästi nauttii joka hetkestään häikäilemättömän vittumaisena ämmänä.

Kill Bill: Vol. 2 [5]
Kill Bill: Vol. 2 [6]

Mukana on muutenkin kautta linjan upeita suorituksia, jopa Perla Haney-Jardine Morsiamen ja Billin tyttärenä onnistuu olemaan siedettävä, mikä on lapsinäyttelijältä harvinaista. Pääparin jälkeen mieleenpainuvimman roolisuorituksen tekee kuitenkin takaumissa nähtävä, jo ensimmäisessä osassa eri roolissa vilahtanut Gordon Liu Pai Meina, joka vastahakoisesti suostuu opettamaan Morsiamen taistelemaan kunnolla. Jo Liun olemus on aivan uskomaton, käytöksestä puhumattakaan. Pitkää vitivalkoista partaansa jatkuvasti hipelöivä, silmät kipinöiden sadistisen maanisesti nauraa höröttävä umpivinksahtanut taistelulajien mestari on hauskinta mitä valkokankaalla on nähty pitkään aikaan olematta silti mikään komediahahmo. Mukana on myös tietysti montaasina esitettävä treenausjakso, joka on ehdottomasti lajinsa huippua, ellei jopa paras.

Elokuvan varsinainen sydän ja kaiken katalysaattori on kuitenkin Morsiamen ja Billin keskinäinen suhde, jonka setvimiseen Tarantino käyttää paljon aikaa pitkin elokuvaa, säästäen parhaan loppuun. Carradinen käärmemäisesti supisten esittämä Bill olisi kiehtovimpia elokuvapahiksia kautta aikojen jollei elokuvan mittaan kävisi hiljattain ilmi, että hänen kutsumisensa "pahikseksi" olisi suorastaan typerää. Vuosia poissa parrasvaloista ollut Carradine on tässä parhaimmillaan, aivan kuten vastaavat tapaukset John Travolta, Robert Forster ja Pam Grierkin omissa Tarantino-rooleissaan. Carradine pääsee myös välillä puhaltelemaan huiluun nyökkäyksenä yhdelle hänen neljästä roolistaan elokuvassa Hiljainen huilu (Circle of Iron, 1978). Uma Thurmankin tekee elämänsä roolin Morsiamena (jonka nimi kyllä kuullaan tässä toisessa osassa, mutta en sitä viitsi paljastaa), onnistuen olemaan yhtä aikaa koston enkeli ja haavoittuvuutta huokuva, lapsensa puolesta pelkäävä äiti. Thurmanin ja Carradinen väliset kohtaukset ovatkin kaikesta muusta eeppisyydestä ja vaikuttavuudesta huolimatta elokuvan parasta antia ja tuovat koko tarinan aivan uudelle tasolle.

Kill Bill: Vol. 2 [7]
Kill Bill: Vol. 2 [8]

Ja olipa Kill Bill: Vol. 2:sen sisällöstä mitä mieltä tahansa, sen taidokkuutta on mahdotonta kieltää. Tässä elokuvassa kaikki on suorastaan upeaa, lavastuksesta kuvaukseen ja leikkauksesta musiikkiin. Musiikissa kuulekin joka kerta vain OIKEALTA tuntuvien kappalevalintojen lisäksi muualta lainattuja teemoja, mutta myös Robert Rodriguezin kaverinpalveluksena yhden dollarin palkalla säveltämä alkuperäinen musiikki on komeaa kuultavaa. Onkin hauska huomata etteivät ainakaan kaikki Rodriguezin kyvyt ole hukkuneet hänen tehtailemansa huonon toiminnan ja ällöttävien lastenelokuvien suohon.

Kokonaisuutena elokuva on toki hieman torso, koska tarinan ensimmäinen puoli kerrotaan ykkösosassa. Vol. 1 esittelee hahmot ja toimii täydellisesti niillä ehdoilla, jotka Tarantino on sille asettanut, mutta jää tietysti täysin kesken. Vol. 2 ei ainoastaan vie tarinaa päätökseen vaan myös kokonaan uudelle tasolle. Lopulta kyse on kuitenkin yhdestä isosta elokuvasta (vrt. Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvat) joka on vain jaettu pituus- sekä rytmityssyistä kahtia. Vaikka se näissä tapauksissa toimiikin, ei menetelmä toivottavasti tule laajemmalti leviämään sillä elokuvien soisi olevan itsenäisiä kokonaisuuksia - ei televisiosarjoja.

Kill Bill: Vol. 2 [9]
Kill Bill: Vol. 2 [10]

Siitä huolimatta yhdessä Kill Bill: Vol. 1 ja 2 muodostavat Tarantinon tähänastisen uran vivahteikkaimman kokonaisuuden ja samalla muistuttavat siitä, mitä kaikkea elokuvalla voikaan ilmaista. Kill Billit ovat jotain, joka voi toimia näin hyvin ainoastaan elokuvana. Mikään muu taiteenlaji ei voisi ilmaista tätä kaikkea yhtä hyvin, ei varsinkaan visuaalista väkivaltaa jolla etenkin ykkösosa mässäilee. Jokainen elokuvien virtuoosimaisista taistelukohtauksista onnistuu olemaan erilainen kuin edelliset. Jatkuvasti teattereihin ilmaantuvien onttojen efektispektaakkelien ja jo valmiiksi tarpeettomien elokuvien vielä tarpeettomimpien jatko-osien keskellä on suorastaan inspiroivaa nähdä jotain näin tinkimättömän visionääristä.

Mitään näin elokuvallista näkee todella harvoin. Siinä piileekin Tarantinon suurin lahjakkuus, sillä hän on selvästi ymmärtänyt elokuvan mahdollisuudet ja osaa myös hyödyntää niitä. Kill Bill -elokuvat ovat kunnianosoitus kaikelle sille, mistä Tarantino elokuvissa välittää. Ja toisin kuin omat kopioijansa, hän ymmärtää mikä sai hänen rakastamansa elokuvat toimimaan ja miten sen kaiken voi yhdistää ja miten siitä tehdään jotain joka ylittää pelkän homagen rajat ja onnistuu olemaan oma itsenäinen kokonaisuutensa. Kunnioitettava saavutus.

*****
© Ilja Rautsi, julkaistu: 27.4.2004
keskiarvo
toimitus
3.58/5.00 (12)
 JSSMJLTPJMJM*IRMEMMMK*EMPI
  3.5 3.5 3.5 4.5 4.0 4.0 5.0 1.0 2.0 5.0 3.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.87/5.00 (46)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  65 (142)
46%
Kill Bill: Vol. 2 (2004)  Kill Bill: Vol. 2 (2004)