Caroline Munro

The Wicker Man (2006)

aka Il prescelto

The Wicker Man #1 The Wicker Man #2
IMDb

Sisäistettyäni alkoholia n. 12 tuntia tulen usein siihen tulokseen että kaipaan rankaisua. Sen sijaan että soittaisin Greta-nimiselle naiselle ja viihtyisin piiskan alla panostan henkiseen rypemiseen. Olen kehittänyt pahan tavan katsoa mielenterveyden ja uskon ihmiskuntaan tuhoavia elokuvallisia syväupotuksia lahjattomuuden vahasammioon. Olen siis roskalla valettu kynttilä ja teksti on valoni jolla hehkutan varoittavana esimerkkinä toimivaa tietoa vältettävästä materiaalista. Tällä kertaa vuorossa oli superkyynisistä draamoista parhaiten tunnetun Neil LaButen tuore uusintaversio Robin Hardyn klassikosta The Wicker Man (1973). Kyseessä oli Unrated Edition, joka tarkoittanee lisättyä kauhun määrää teatteriversioon. Elokuvan jälkeen on vaikea mieltää, mitä se tarkoittaa. Nicolas Cage juoksee pakoon isompaa määrää CGI-mehiläisiä?

The Wicker Man [1]
The Wicker Man [2]

LaBute noudattaa kohtuullisen tarkkaan alkuperäisen juonta, muuttaen yksityiskohtia matkan varrella. On kuitenkin liian masentavaa ajatella Hardyn mestariteosta ja LaButen pätevästi kuvattua puskafarssia yhtä aikaa, joten yritän olla puhumatta alkuteoksesta.

Mopokyttä Edward (se hevosnaamainen Oscar-voittaja) todistaa äidin ja pikkutytön kolarikuolemaa ja traumatisoituu. Pienen murjottamisen jälkeen mies saa kutsukirjeen syrjäiselle saarelle tutkimaan kadonneen pikkutytön arvoitusta. Hän todella haluaa ratkaista sen, koska koki juuri vastaavan trauman. Muuten poliisilla kun ei olisi tarpeeksi motivaatiota rikostutkintaan. Luojan kiitos hollywoodilaisesta rautalankakäsikirjoittamisesta.

The Wicker Man [3]
The Wicker Man [4]

Cage suostuttelee lentäjän kuskaamaan hänet saarelle, koska sinne on vain pari kilsaa matkaa. Näitä "paria kilsaa" LaBute kuvaa pitkän lentomontaasin kautta. Sitten vasta varsinainen tuska voi alkaa kun Cage saapuu saarelle, joka näyttää idylliseltä maatalousyhteisöltä. Matriarkaalisessa pakanalesbomielessä, siis. Kukaan oudoista ja rumista naisista ei halua auttaa Cagea, mutta yksi paikallinen törröhuuli näyttää lankeavan tämän kyseenalaiseen charmiin (mies huutaa naiselle päin naamaa) ja yrittää auttaa tapauksen tutkinnassa. Sitten Cage sekoilee vähän yli tunnin ja elokuva loppuu. Yksi pimeimpiä kohtia matkalla sinne on Cagen pistoolin avittama polkupyörävarkaus ja sitä seuraava metsän läpi köröttely. Kohtausta on vaikea selittää. Sanoisin että hetki pitää nähdä ymmärtääkseen, mutta se olisi vale.

LaButen aiemmista elokuvista on noussut lievä epäilys kirjoittaja-ohjaajan potentiaalisesta naisvihamielisyydestä. The Wicker Manin jälkeen ei enää tarvitse raapia päätään (no, ainakaan tästä asiasta); lutkia ne kaikki ovat. Mehiläisiä hoitavaa yhteisöä johtaa Ellen Burstynin pirullisesti virnuileva papitar ja joukko toimii parven lailla. Siis tajuatteko, naisilla on mehiläisiä ja he ovat niin kuin mehiläisiä (kuningatarta myöten). Ja mehiläiset ovat pahoja. Tätä ilmentää parhaiten kohtaus, jossa Oscar-voittaja säntäilee kompastellen pellolla, mylvien kummallisesti ja huitoen käsillään tietokoneella halvalla luotuja mehiläisiä.

The Wicker Man [5]
The Wicker Man [6]

Kyllä, itikoita sohiva mies pellolla on LaButen tapa kuvata muinaiseen mystiikkaan nojaavan pakanayhteisön ja modernin maailman edustajan konfliktia. Ikävä mainita taas alkuteosta, mutta sen maagiseen rytmiin olennaisesti kietoutuva seksuaalisuus loistaa poissaolollaan, kuten oikeastaan kaikki muutkin kiehtovat elementit. Niiden sijaan voi nauttia Nicolas Cagesta karhupuvussa lyömässä ja potkimassa naisia, noita paholaisia. Jos joku miettii että elokuvalla on pakko olla jotain pelastavia puolia, voisin kai mainita että joo, sen katsominen ei ole lakisääteistä.

*----
© Ilja Rautsi, julkaistu: 7.4.2004
keskiarvo
toimitus
1.86/5.00 (7)
 JSSMJM*IRMMEMPI
  2.5 2.0 1.5 1.0 3.0 1.5 1.5
keskiarvo
lukijat i
1.57/5.00 (15)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!