Caroline Munro

¿Quién puede matar a un niño? (1976) :: Who Can Kill a Child?

Kirkaisu

aka Death is Child's Play; Island of Death; Island of the Damned; Lucifer's Curse; Los niños; The Killer's Playground

¿Quién puede matar a un niño? #1 ¿Quién puede matar a un niño? #2
IMDb

Juan José Plansin kauhuromaaniin perustuva ¿Quién puede matar a un niño? kuuluu eittämättä merkittävimpiin espanjalaisiin kauhuelokuviin. Se on kunnianosoitus niin Hitchcockin Linnuille (1963) kuin yliluonnolliset lapset maailmaan synnyttäneelle Wolf Rillan scifi-klassikolle Village of the Damned (1960), joiden lisäksi se sivuaa muutamaan otteeseen George A. Romeron klassikkoa Night of the Living Dead (1968). Ilmestymisvuonna elokuva kiellettiin kokonaan Suomessa nimellä Kirkaisu, eikä se saanut ansaitsemaansa huomiota myöskään Yhdysvalloissa, jossa sen aihetta kuitenkin surutta eksploitattiin. Tällä hetkellä elokuvasta löytyy niin espanjankielinen dvd-julkaisu (ilman englannikielistä tekstitystä) kuin myös kolmesta eri printistä restauroitu täysin sensuroimaton ja letterboxattu ntsc-nauha. Näistä jälkimmäinen sai toimia arvostelukappaleena.

¿Quién puede matar a un niño? [1]
¿Quién puede matar a un niño? [2]

¿Quién puede matar a un niño? tulee kertomaan aikuisia tappavista lapsista, mutta se alkaa useista printeistä poistetuilla, noin kahdeksan minuuttia kestävillä alkuteksteillä, jotka on restauroitu ranskankielisestä versiosta. Niissä näytetään dokumenttikuvia natsien keskitysleireistä, joissa yli 40 000 lasta sai surmansa ja osa joutui lääketieteen koekaniineiksi. Seuraavaksi kuviin tuodaan nälkiintyneitä lapsia, joiden rapistuneista kehoista pilkottaa luita kuivettuneen nahan takaa. Tästä siirrytään Vietnamin sotaan ja napalmiin, ja edelleen nälänhätiin, Koreaan jne. Elokuvan ensimmäiset minuutit kertovat karuin kuvin sen minkä me kaikki jo tiedämme: sodan suurimpia uhreja ovat pienet ja viattomat. Heidän maailmansa on se joka ensimmäisenä sortuu, tavalla tai toisella. Myöhemmin näihin kuviin palataan vielä kertaalleen nälän ja hylkäämisen merkeissä.

Varsinainen tarina käynnistyy nuoren parin Tomin (Lewis Fiander) ja hänen raskaana olevan vaimonsa Evelynin (Prunella Ransome) matkasta pienelle Almanzoran saarelle Espanjan etelärannikolla. Kaikki vaikuttaa vielä rannassa olevan hyvin lasten leikkiessä leikkejään, mutta matkan suuntautuessa syvemmälle kylään alkaa näyttää siltä ettei paikanpäällä olisi ainuttakaan aikuista. Talo talon jälkeen koko kylä paljastuu autioksi kunnes Evelyn kohtaa yksin jäätyään nuoren tytön, joka polvistuu hänen eteensä ja alkaa hyväillä hänen vatsaansa. Outo tapaaminen päättyy nopeasti ja lasten iloiset äänet täyttävät taas ilman. Jonkin ajan kuluttua he huomaavat myös ensimmäisen aikuisen, kapean kujan halki kävelleen vanhuksen, jota seuraa pieni tyttö, mutta vain hakatakseen tätä kepillä iloisesti herskyen ennen kuin Tom ehtii hätiin. Sitten alkaa löytyä veitsillä silvottuja ruumiita ja lapsia ilmaantuu paikalle yhä enemmän ja enemmän, eikä kestä enää kovin kauaa kun saarta asuttaneiden aikuisten kohtalo käy harvinaisen selväksi.

¿Quién puede matar a un niño? [3]
¿Quién puede matar a un niño? [4]

Näin siis vuotta aiemmin ennen kuin Stephen King kirjoitti Penthouseen lyhyen tarinansa, Children of the Corn, jonka juoni sivuaa Juan José Plansin ja Narciso Ibáñez-Serradorin tarinaa ja joka julkaistiin vuonna 1978 Kingin novellikokoelmassa Night Shift. Sen enempää ottamatta kantaa novellien ja niiden väliin sijoittuvan elokuvan järjestykseen, täytyy todeta että Ibáñez-Serradorin luomus välttää kaikki ne sudenkuopat joihin Fritz Kierschin ohjaama ja kulttielokuvaksi muodostunut Children of the Corn (1984) putoaa. Gorea on hyvin vähän, joten suurin osa ajasta rakennetaan hitaasti kasvavaa jännitystä, ja mikä tehokkainta, lopulliseen kysymykseen - miksi - ei anneta ainuttakaan vastausta, mikä on täysi vastakohta Kierschin Stephen King -filmatisoinnille okkultistisine latistuksineen. Lasten piinaamassa Almanzoran saarella eletään kasvavan kauhun vallassa ilman selityksiä, mikä tarjoaa mahdollisuuden paljon tärkeämmälle kysymykselle: "¿Quién puede matar a un niño?" - Kuka tappaisi lapsen?

Pienet heikkoudet löytyvät elokuvan alkupuolelta, sen ollessa ehkä aavistuksen verran liian pitkä. Ibáñez-Serrador hallitsee työnsä onneksi sen verran hyvin, että hän saa kasvatettua tarinaansa taidokkaasti - joskin hitaasti - halliten jokaista kuvaansa. Hän on myös välttänyt liialla verellä leikkimisen ja jättänyt siten tilaa katsojien mielikuvitukselle, mikä toimii hyvin, varsinkin kun veren tullessa kuviin käytetään sitä äärimmäisen tehokkaaksi. Erityinen maininta pitää antaa myös erinomaisille näyttelijöille Fianderille ja Ransomelle, joiden laadukas roolityö takaa elokuvan kestävyyden, samoin kuin lapsille, jotka silkassa luonnollisuudessaan ovat jotakin aivan muuta kuin mihin anglosaksinen kauhu on meidät totuttanut. Unohtaa ei sovi myöskään Waldo de los Ríosia, argentiinalaista kuuluisuutta, jonka luomat sävelet toimivat hiljalleen kasaantuvan jännityksen katalysaattoreina. Ríosin hieno ura päättyi valitettavasti ensi-illan jälkeisenä maaliskuuna, kun hän teki itsemurhan ampumalla itseään kuolettavasti päähän.

¿Quién puede matar a un niño? [5]
¿Quién puede matar a un niño? [6]

¿Quién puede matar a un niño? on elokuva, joka ansaitsisi mitä pikimmin kunnollisen dvd-julkaisun jollakin muullakin kuin espanjan- tai japaninkielisellä tekstityksellä. Viime kädessä se on hieno variaatio Hitchcockin Linnuista, monien kohtausten ollessa lähes suoria paralleeleja tämän amerikkalaisen maestron visuaalisesta nerokkuudesta. Aivan uusi aluevaltaus ei ollut kyseessä Ibáñez-Serradorille kauhun saralla, sillä hän tarjosi jo vuonna 1969 edellisen klassikkonsa La Residencia (The House That Screamed, 1969), jota on kehuttu näyttävästi rytmitettyjen murhien (mallia Dario Argenton Suspiria, 1977) edelläkävijäksi. Tälläkin kertaa hän tarjoaa tunnelmaltaan ainutlaatuisen modernin ajan kauhuelokuvan, jonka jännite rakentuu jatkuvassa auringonpaahteessa, ilman perinteisemmälle kauhulle niin tyypillistä pimeyden verhoa. Samalla syntyy komea lakipiste riivattuja lapsia käsittelevien kauhuelokuvien viisitoista vuotta kestäneelle historialle, johon ei ole tämän jälkeen tuotu enää juurikaan mitään uutta heikohkoja jenkkiplagiaatioita lukuunottamatta.

Versioinfo (19.5.2004):

Dark Sky Films on tuonut markkinoille elokuvan leikkaamattoman anamorfisen (1.85:1) R1-julkaisun. Kaikin puolin laadukas versio pitää sisällään originaalin sekä englanninkielisen ääniraidan. Mukana on myös vapaavalintainen englanninkielinen tekstitys. Extrojen puolelta löytyy kaksi "minidokumenttia": "Who Can Shoot A Child - kuvaaja José Luis Alcaine" ja "Child Director - ohjaaja Narciso Ibáñez Serrador".

****½
© Jari Mustonen, julkaistu: 19.5.2004
keskiarvo
toimitus
3.89/5.00 (9)
 JSSMTPJMKKJM*MMEMPI
  4.0 4.0 4.5 4.5 4.0 4.0 3.0 3.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
4.33/5.00 (21)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  36 (38)
95%
¿Quién puede matar a un niño? (1976)  ¿Quién puede matar a un niño? (1976)Kirkaisu  

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (2.9.2010 21:31:49)
user avatar Loppu ei pelasta tappavan tylsää alkua.
vastaa »
ttt kommentoi (21.9.2010 22:34:25)
lainaus:
Loppu ei pelasta tappavan tylsää alkua.
user avatar Ei se nyt olekaan mikään toiminta tai splatter-rellestelyä ole, vaan verkkaista tunnelman luontia. Valittu lähestymistapa mielestäni toimii erittäin hyvin tässä elokuvassa.
Erittäin hyvin toi hidas tarinan kehittely paahtavan auringon alla toimii. Ymmärrrän toki, jos joku kokee tuon tylsäksi. Katso House That Screamed ei niin "hidas" elokuva samlata taiturilta...
vastaa »
ttt kommentoi (21.9.2010 22:38:03)
lainaus:
Ei se nyt olekaan mikään toiminta tai splatter-rellestelyä ole, vaan verkkaista tunnelman luontia. Valittu lähestymistapa mielestäni toimii erittäin hyvin tässä elokuvassa.
Erittäin hyvin toi hidas tarinan kehittely paahtavan auringon alla toimii. Ymmärrrän toki, jos joku kokee tuon tylsäksi. Katso House That Screamed ei niin "hidas" elokuva samlata taiturilta...
user avatar Sorry kirjoitusvirheistä. Täytyy oikolukea näköjään, niin ei hävettäisi niin paljon nuo tekstit...
vastaa »
anonyymi kommentoi (24.9.2010 20:11:47)
user avatar Suurin ongelmahan tuossa on, että tunnelman luonti ei oikein luo tunnelmaa, lähinnä haukotuksia. Elitistien rintama näyttää sen sijaan aika yhtenäiseltä ainakin arvosanojen perusteella. Outoa.
vastaa »
Tuomas Henell kommentoi (24.9.2010 20:43:19)
lainaus:
Suurin ongelmahan tuossa on, että tunnelman luonti ei oikein luo tunnelmaa, lähinnä haukotuksia. Elitistien rintama näyttää sen sijaan aika yhtenäiseltä ainakin arvosanojen perusteella. Outoa.
user avatar Siksi me ollaankin elitistejä eikä mitään anonyymeja pösilöitä. Me ymmäretään jotakin elokuvien päälle.
vastaa »
anonyymi kommentoi (24.9.2010 22:14:52)
user avatar Oletko sinä joku noista omalla nimellään arvosanan antaneistä ja miksi ihmeessä huutelet sitten anonyymisti nimimerkin takaa? Kuten sanottua, arvostelijoiden yksimielisyys on silmiinpistävää, sillä monen muun elokuvan kohdalla se ei toteudu. Leffa ansaitsee selvästi uusintakatselun.
vastaa »
Tuomas Henell kommentoi (25.9.2010 17:48:47)
user avatar "Kuten sanottua"
Et sinä sanonut tuossa mitään toimittajista vaan elitisteistä, joita me olemme. Meillä on rekisteröidyt profiilit ja omat elokuvamieltymyksemme, jotka ovat tulleet vuosien varrella kaikille tutuiksi.

Sinun nimesi kohdalla lukee anonyymi. Onnetonta.
vastaa »
anonyymi kommentoi (25.9.2010 18:43:42)
user avatar Pahoittelen epäselvää viittaustani toimittajiin elitisteinä, mutta seurasihan siitä jotain hyvääkin, nimittäin pääsit pönkittämään egoasi. Siitä kai kirjoituksissasi on kyse, kun et kykene mitään järkevää asiasta sanomaan vaikka vielä tunnut olevan oikein pitkän linjan elitisti elokuvamieltymyksinesi.

Itseäni kiinnostaisi kovasti, mitä elokuvan nähneet ja siitä pitäneet ovat ko. teoksesta lopulta saaneet irti. Elokuvan juonihan ei ole mitenkään monimutkainen tai edes erikoinenkaan ja mikäpä siinä, jos elokuva herättäisi jotain ajatuksia. Itse asiassa yllä olevassa arvostelussa on aika pitkälti tyydytty selittämään juuri juonta, mutta ei ole sen syvällisemmin käsitelty itse aihetta. Vertauksena vaikkapa mainitun Hitchcockin Lintuja on selitetty ties mistä psykoanalyyttisesta näkökulmasta alkaen.
vastaa »
Jari Mustonen kommentoi (26.9.2010 19:39:25)
user avatar Sen verran voin kommentoida arvostelua, että sen kirjoittamisen aikoihin liki seitsemän vuotta takaperin elokuva oli vielä kohtalaisen tuntematon ja hankalasti saatavilla. Esim. englanninkielistä dvd:tä ei ollut. Sittemmin elokuva on nähty mm. NV-festivaaleilla, ja muutama vuosi myöhemmin ilmestyi Dark Sky Filmsin englanninkielinen R1-julkaisu. Juonta arvostelussa on käsitelty n. 1/3. Tuolloin mielekkäintä oli elokuvan tuominen ns. kartalle.

Itse elokuvaa kuvailisin kohtuullisen helpoksi. Jos sen tyylilaji ja ajatus eivät avaudu itse katselun yhteydessä, en tiedä löytyykö apua psykoanalyyttisistä tulkinnoistakaan - sen verran selkeisiin kontrasteihin Serrador sitoo aiheensa. Ilmeisimpien vastakohtien ollessa lapsi/aikuinen, luonto/kaupunki -tyylisiä. Juoni ei ole monimutkainen, mutta toisaalta sen ohuus korostaa elokuvalle keskeistä vastakkainasettelua - minkä ajatuksen voi tietenkin esittää myös Hitchcockin Linnuista.

Kenties aiheeseen tulee myöhemmin vielä palattua.
vastaa »
Yoshua Ben Yosef kommentoi (28.9.2010 22:43:57)
user avatar Miksi tää on kova? Leffahan on todella alkuvoimainen veto Serradorilta! Alkun pitkässä arkistofilmi-insertissä näytetään millaisen maailman aikuiset lapsille tarjoavat: nälkää, sotaa, kuolemaa, vihaa ja pelkoa. Itse elokuvassa - jonka juoni tosiaan on yksinkertainen, mutta monessako tämän lajityypin edustajassa näin ei olisi? - lapsien alkukantainen itsesuojeluvaisto purkautuu: lasten täytyy suojella itseään aikuisten tuhovoimaa vastaan. Lapsien laittaminen tappajien rooliin toimii tietenkin pysäyttävänä tehokeinona. Leffa on tässä mielessä rankka, mutta sanoma on selkeän humaani ja hyvää tarkoittava. Niin, ja mielestäni Quién puede matar... luo erinomaisen vaivaantuneeseen odottamiseen perustuvan tunnelmansa.
vastaa »
Volonte kommentoi (29.9.2010 09:29:19)
user avatar Jos elokuvan johtoajatus ei vieläkään aukea, niin lisäkontekstia johon leffaa voi peilata saa Serradorin kotimaan myllerryksestä elokuvan tekemisen aikoihin. Franco taisi potkaista juuri tyhjää kuvausten aikana, jos en aivan väärin muista. Tällä voi olla muun ohella vaikutuksensa esimerkiksi elokuvan lopetuksen mielenkiintoiseen tunnelmanvaihdokseen.

Eikä tämä minään elitistisyyden puolustuksena, vaan hyvän elokuvan.
vastaa »
ttt kommentoi (2.2.2011 23:07:34)
lainaus:
Sorry kirjoitusvirheistä. Täytyy oikolukea näköjään, niin ei hävettäisi niin paljon nuo tekstit...
user avatar Anonyymille korjaus tähän:
la residencia, eli tämä House That Scremed vuodelta 1969 ei ole mikään nopea elokuva myöskään... Sinulle luultavasti. Itse nostan sen, ehkä lähes Who Can Kill a Child?;in tasolle.... Ja aihe oli ja on, ehkä vieläkin aikamoinen tabu elokuvassa, sitähän tuossa käsitellään kanssa.
Mut ei me kaikki kirjoittajat täällä elitistejä olla, heh.
vastaa »
Esa Meisalmi kommentoi (7.5.2015 15:48:13)
user avatar Kuvauksellisesti eli kamera-ajoiltaan ja kompositioiltaan perinteisen hitaasti taapertavaa taidetta hyvässä ja pahassa. Tarkoittaen sitä, että kaikki nähty on samaan aikaan sekä staattista että liikkuvaa. Jännite pysyy täten juuri ja juuri keskitason tienoilla, koska kuvat eivät alleviivaa, joskaan eivät sen puoleen kerro mitään. Eivätkä anna koskaan olettaa mitään varsinaisesti tapahtuvaksikaan, koska pinnan alla pitäisi kuohua.

Ei kuohu, koska lapsia ei osaa pitää millään tavoin uhkana, eikä käsikirjoituksessa ole kahta riviä enempää, eikä siellä ole tarkoitettu satunnaista liikettä lukuun ottamatta olevankaan paljoa. Vastarannan kiiskinä on tästä syystä helppo olla, sillä elokuva luottaa lähinnä asetelmaansa ja alagenreensä Pahat lapset, joka on henkilökohtaisesti tylsimpiä loputtoman suuresta potentiaalistaan huolimatta.

Ehken vain sitten ymmärrä elokuvista mitään. Poistakaa elitisti-status välittömästi.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa