Caroline Munro

Hellbreeder (2004)


Hellbreeder #1 Hellbreeder #2

Genre

IMDb

"Hän näyttää klovnilta, mutta tällä pellellä on pahat mielessä!"

Hellbreederin dvd:n takakansi ilmoittaa että elokuva "kalastelee samoilla apajoilla kuin Stephen Kingin klassikko Se." Jos huonosti ilmaistua vertausta lähtee yhä venyttämään, voisi lisätä että tuo klassikko vei jo kaikki kalat apajilta ja Hellbreeder joutuu epätoivoisesti tonkimaan pohjamutia löytämättä kuitenkaan edes pientä sinttiä kotiin vietäväksi.

Juonta elokuvassa olisi noin 25 minuuttiin, mutta käsikirjoittaja-tuottaja-ohjaajakaksikko James Eaves/Johannes Roberts luottaa toiston voimaan ja venyttää suurin piirtein jokaista kohtausta "sielukkailla" otoksilla joissa tuijotetaan kaukaisuuteen. Ääniraidalta kantautuu jatkuvasti multitalentti Robertsin säveltämää pseudogoblinmaista pilipalimusiikkia jota tehostetaan vonkuvalla naisäänellä kuvien virratessa ruudun halki. Dario Argenton tyyliä lainaillaan muutenkin kuin musiikin osalta, mutta tekijät ovat niin lahjattomia etteivät pääse pintaa syvemmälle edes muilta varastamissaan keinoissa. Tarina on kaikessa lyhykäisyydessään tämä: Alicen (Lyndie Uphill) poika on tapettu ja hän on joutunut mielisairaalaan. Viisi vuotta myöhemmin Alice on vapaalla jalalla ja etsimässä edelleen lapsia tappavaa murhaajaa. Poliisietsivä Weissin (Dominique Pinon) avustamana Alice pääsee tappajaksi luulemansa pumminoloisen miehen (Darren Day) jäljille. Pian kuitenkin paljastuu, että tappaja onkin yliluonnollisilla voimilla varustettu hirviöklovni (Harold Gasnier), joka raatelee uhrinsa ja vetäytyy sitten taas piilopaikkaansa. Alicea etsinnässään auttaa myös vähän väliä paikalle ilmaantuva, hidastetusti puhuva ja oudon näköinen mies punaisissa vaatteissa, joka lopputekstien mukaan on Jumala. Mutta tapahtuuko kaikki Alicen päässä vai onko totuus tuolla ulkona?

Hellbreeder [1]
Hellbreeder [2]

Katsojaa se ei ainakaan kiinnosta. Kingin klassikkoa railakkaan häpeämättömästi kopioivan, suoraan videolle kuvatun kammotuksen ainoa hyvä puoli on, että se kestää vain 80 minuuttia. Pituus tosin tuntuu vähintään kaksinkertaiselta. Epälineaarinen ja jäsentelemättömästi sinne tänne hortoileva käsikirjoitus on täysin vailla kantavaa ideaa, pointtia, mielenkiintoa tai edes naurattavaa typeryyttä. Kuvallinen jälki on köyhää, valaistus muuttuu välillä kohtausten sisällä leikkausten välissä ja kaikki mahdolliset kameraefektit läväytetään vasten kasvoja kuin 80-luvun musiikkivideoissa. Tekijät selvästikin kuvittelevat tämän olevan jollain tavalla hienoa, taiteellista sekä säväyttävää. Välillä kuva muuttuu mustavalkoiseksi, ilman mitään sen kummempaa syytä. Sisällöllisesti täysin perustelematon ja itsessään mielenkiinnoton seksikohtaus on kuvattu keltaisen hehkuvana. Kuva tärisee ja hajoaa. Kokonaisuudesta tulee mieleen pahimman luokan tekotaideopiskelijan tunnelmointi omissa sfääreissään joihin meillä muilla ei ole asiaa. Pelottavaksi tarkoitetussa kliimaksissa soitetaan "rankkaa" rockia. Ohjaajapari rakastaa ristikuvia ja mustaan häivytystä. Sekä toistoa. Alicea vainoavat muistot tapahtuneesta hänen perheenjäsentensä muodossa, jotka lausuvat ylinäyteltyjä, syyttäviä kommenttejaan subjektiivisesti suoraan kameraan. Aina vaan ja uudestaan. Väliin leikataan shokeeraaviksi tarkoitettuja välähdyksiä pirullisesti virnuilevasta, valoa hehkuvasta klovnista. Toisinaan taustalla kuikuilee kiltin näköinen, lihava klovni. Tämä kaikki on esitetty juuri niin sekavasti miltä se kuulostaakin ja mysteerisyyttä tavoitteleva kokonaisuus ontuu säälittävästi poukkoillen mitättömään loppuunsa asti.

Näyttelijöistä ei ole oikeastaan mitään sanottavaa, kaikki ovat teoksen rajoissa siedettäviä mutta kukaan ei tee vaikutusta suuntaan taikka toiseen. Yksiulotteista ja tarkoituksetonta etsivää esittävä, Jean-Pierre Jeunet'n elokuvista tuttu Dominique Pinon sentään ansaitsisi parempaa materiaalia. Dvd-kannen mukaan Pinon on tosin voittanut roolistaan parhaan pääosanesittäjän palkinnon Katalonian elokuvafestivaaleilla, mikä tuntuu mahdolliselta ainoastaan jos Hellbreeder oli kyseisten festivaalien ainoa elokuva. Jo pääosamaininta tuntuu kyseenalaiselta, sillä Pinon popsahtaa kuvaan vain toisinaan, lähinnä seisoskelemassa tympääntyneen näköisenä.

Hellbreeder [3]
Hellbreeder [4]

Idea ikuisesti elävästä ja lapsia tappavasta klovnihirviöstä on siirretty aivan sellaisenaan Kingin teoksesta Hellbreederiin. Juttua voisi pitää kunnianosoituksena, mikäli elokuva toimisi millään tasolla. King käsittelee kirjassaan mestarillisesti lapsuutta ja siihen kuuluvia pelkoja muotoaan muuttavan hirviön kautta, mutta Hellbreederillä ei ole aiheesta mitään uutta tai edes vanhaa samaa sanottavaa. Siinä vain on lapsia tappava demoniklovni. Piste. Jopa vuonna 1990 Kingin kirjan pohjalta televisiolle tehty minisarja (josta Hellbreeder selvästi jopa "lainaa" yhden lapsimurhakohtauksensa) käsitteli aihetta paremmin, vaikkei kovin onnistunut kokonaisuus olekaan. Ja toisin kuin Kingin nyrjähtäneen huumorintajuinen Pennywise-pelle, Hellbreederin nimikkomonsteri on täysin vailla mitään persoonallisuuteen viittaavakaan. Siinä vaiheessa ollaan jo pulassa kun ainoastaan päähirviöönsä idealtaan perustuvan kauhuelokuvan hirviö on pelkkä valju kopio muualta. Jos pitää Kingin kirjasta, kannattaa lukea se uudestaan, ei katsoa tätä samanlaisen, tai edes minkäänlaisen elämyksen toivossa. Hellbreeder on haahuileva, puuduttava ja kaikin puolin ansioton unohdettavuus jonka voi ehkä juuri ja juuri katsoa elämää suuremman krapulan syövereissä sohvalla maaten - kuten arvostelija itse teki.

*----
© Ilja Rautsi, julkaistu: 25.5.2004
keskiarvo
toimitus
1.75/5.00 (2)
 JSIR
  2.5 1.0
keskiarvo
lukijat i
1.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!