Caroline Munro

Vertigo (1958)

Vertigo - punainen kyynel

aka Röd tår; Sueurs froides; De entre los muertos; La donna che visse due volte; Studie i brott; Vertigo - Aus dem Reich der Toten

Vertigo #1 Vertigo #2
IMDb

Brittiläissyntyinen Alfred Hitchcock oli epäilemättä jo merkittävä elokuvantekijä suunnatessaan Atlantin poikki kohti uutta maailmaa äänielokuvan ottaessa ensiaskeleitaan 1930-luvulla. Se tuotanto, minkä hän taakseen jätti, oli kuitenkin vasta kalpea aavistus siitä mestariteosten sarjasta jonka hän 1940, -50 ja -60 lukujen aikana tulisi tekemään.

Vertigo [1]
Vertigo [2]

On makuasia mistä sarjan katsoo alkavan: hyviä vaihtoehtoja ovat vaikkapa Rebecca (1940), Shadow of a Doubt (1942) tai Spellbound (1945). Näistä ketju jatkuu Notoriousin (1946), Ropen (1948) ja Strangers on a Trainin (1951) kautta vuoteen 1954 josta käynnistyy sellainen mestariteosten sarja mitä harvan ohjaajan filmografia pystyy haastamaan: Rear Window (1954), Dial M for Murder (aliarvostettu pieni helmi) (1954), The Trouble with Harry (1954), kaikkien aikojen paras Doris Day -elokuva: The Man Who Knew Too Much (1955), Vertigo (1958), North by Northwest (1959), Psycho (1960), The Birds (1963) sekä viimeisenä perverssinä hedelmänä uskomaton psykologinen hallusinaatio: Marnie (1964).

Hitchcock oli ohjaajana täysin riippuvainen studiojärjestelmästä. Se takasi hänelle täyden työrauhan mitä ohjaamiseen tulee, sekä ammattitaidoiltaan parhaan mahdollisen työryhmän kaikille elokuvantekemisen osa-alueille. Monet lähteet toistavat sitä, että Hitchcock ei ollut itse kirjallisesti läheskään niin lahjakas kuin visualisoijana; hän oli siis täysin toisten tuottaman ja muokkaaman kirjoitetun materiaalin varassa. Päästyään Studion hierarkiassa tiettyyn pisteeseen tällä ei kuitenkaan enää ollut varsinaista merkitystä, sillä hänellä oli kuitenkin valta valita tarjolla olevista käsikirjoituksista ne kiinnostavimmat. Monissa Hitchcockin elokuvissa toistuvatkin tietyt vallan ja seksuaalisuuden teemat eri muodoissaan muodostaen tietynlaisen punaisen langan läpi koko tuotannon.

Vertigo [3]
Vertigo [4]

Vertigo oli erilainen tapaus. Kaksi ranskalaista kirjailijaa, Pierre Boileau ja Thomas Narcejac, kirjoittivat romaaninsa D'entre les morts nimenomaan Hitchcock mielessään. He tunsivat Hitchcockin taidot ja kiinnostukset, ja halusivat tarjota kerrankin sellaisen alkuteoksen, jonka teemat ja jännitteet olisivat hyvin hitchcockmaisia ja selvästi näkyvissä jo elokuvan pintatasossa. Tälläinen käsitys elokuvasta juontuu vahvasti aikakauden ranskalaiseen elokuvakritiikkiin: erityisesti Cahiers du Cineman piirissä oli jo pitkään voimakkaasti promotoitu sitä ajatusta, että Hollywoodin ohjaajat olivat aivan yhtä hyviä kuin eurooppalaiset kollegansa, heidän työpanoksensa vain useimmiten oli Hollywood-elokuvan kollektiivisesta tekotavasta johtuen vaikeammin määriteltävissä kuin Eurooppalaisten elokuvataiteilijoiden töissä. Niin tai näin, ainakin Boileaun ja Narcejacin yritys onnistui: Hitchcock luki romaanin ja alkoi suunnitella sen filmaamista. Lopputuloksena syntyi siis Vertigo.

Vertigo [5]
Vertigo [6]

Vertigo on kertomus San Franciscolaisesta poliisista, John "Scottie" Fergusonista (James Stewart), joka vauhdikkaan takaa-ajon tuoksinassa havaitsee kärsivänsä korkeanpaikan kammosta eli vertigosta. Scottie lopettaa poliisin hommat siltä istumalta ja on ryhtymässä vapaaherraksi kun vanha koulukaveri Gavin Elster (Tom Helmore) ottaa häneen yhteyttä ja tarjoaa etsivän hommaa. Tehtävänä on Elsterin kauniin vaimon Madeleinen (Kim Novak) varjostaminen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mustasukkaisuusjuttu, vaan Elster epäilee vaimonsa olevan kuolleen naisen riivaama. Scottie alkaa seurailla naista ympäri Friscon seutuja ja ennen pitkää väistämätön tapahtuu, lempi roihahtaa. Yrittäessään auttaa Madeleinea tämän ongelmissa päädytään syrjäiseen luostariin, joka jollain tavalla liittyy riivaajaan traagiseen menneisyyteen. Madeleine kiipeää kellotorniin jonne Scottie ei voi häntä psyykkisen vammansa vuoksi seurata. Madeleine putoaa kuolemaansa, Scottie todetaan syyttömäksi ja Elster suunnittelee muuttoa pois maasta. Toivuttuaan shokista Scottie tapaa kadulla naisen, joka muistuttaa erehdyttävästi Madeleinea. Tästä tulee hänelle pakkomielle.

Vertigo [7]
Vertigo [8]

Ikävä paljastaa noin paljon juonta, mutta se on aika olennaista jos Vertigosta jotain aikoo kirjoittaa. Spoilauksen murehtijoille mainittakoon, että tuon jälkeen luvassa on vielä monta käännettä, eli ei kannata heittää kirvestä kaivoon aivan vielä.

Vertigo on nimittäin elokuva Scottien pakkomielteestä. Kaikki elokuvan tapahtumat nähdään Scottien näkökulmasta, katsoja tietää vain sen, minkä Scottiekin (pienin varauksin). Itse asiassa juoni on Vertigossa melko toissijainen seikka. Elokuva koostuu kahdesta lähes erillisestä osiosta, ennen ja jälkeen Madeleinen kuoleman. Lähdettyään poliisivoimista henkisen ongelman eli huimauksen takia Scottien elämän keskipisteeksi nousee Madeleine ja tämän auttaminen. Hän omistaa kaiken aikansa tälle. Kuitenkin Madeleinen persoonallisuus jää hämäräksi, onhan se yhdistelmä Madeleinea ja kauan sitten kuollutta naista. Madeleine on siis fiktio.

Epäonnekseen Scottie on kuitenkin aivan tämän mielikuvitusolennon pauloissa. Jopa tämän kuoleman jälkeen. Scottien toivuttua Madeleinen näköinen mutta maanläheisempi nainen Judy olisi tarjolla ja valmis puolestaan auttamaan Scottieta tämän ollessa kuolleen naisen riivama. Scottie ei kuitenkaan perverssin rakkauden huumassa pysty näkemään asian oikeaa tilaa; yrittäessään saada itselleen synninpäästöä menneisyyden virheiltä vetää hän tulevaisuutensa samalla vessasta alas.

Vertigo [9]
Vertigo [10]

Hitchcockin tukena Vertigoa tekemässä oli taas kovan luokan nimiä. Hypnoottisesta musiikista vastasi Bernard Herrman, VistaVision-kuvauksen hoiti Robert Burks ja pääosan suvereeni ja ainoa tulkki oli tietysti James Stewart. Vertigo nousee ja kaatuu paljolti Stewartin mukana, onhan hän mukana joka kohtauksessa. Stewart rakentaa Scottien hahmon kuitenkin äärimmäisen hienovaraisesti perusmiehekkään jätkä-mentaliteetin ja perverssin avuttomuuden rajavyöhykkeelle, jossa ihminen on aina tietämättään viettiensä marionetti ja lopulta uhri.

Tästä ristiriidasta hahmon sisällä ja sen suhteesta siihen, että Scottie on aina läsnä kun katsojakin syntyy outo efekti: katsoja ei ymmärrä mitä Scottie häiriintyneessä sisimmässään tuntee ja sen seurauksena tekee. Kuitenkin Scottie on ainoa samaistumisen kohde katsojalle. Tämä ristiriita etäännyttää katsojan itse elokuvasta jonkinlaisen toisen asteen tarkkailijan asemaan: Vertigoa ei voi katsoa noin vaan, sellaisena se jää väkisin hyytävän kylmäksi ja epätyydyttäväksi katsomiskokemukseksi. Sen sijaan kun katsoja tiedostaa itsensä ja Scottien välisen näkymättömän kuilun, sairauden ja terveyden välisen veteen piirretyn viivan, alkaa hän ymmärtää mitä Hitchcock yrittää elokuvallaan kertoa. Sen jälkeen mikään Hitchcockin elokuva ei enää ikinä näytä samalta.

*****
© Markus Sorsa, julkaistu: 1.6.2004
keskiarvo
toimitus
4.50/5.00 (14)
 JSSMJLTPJMJM*MSMHMEMMMK*EMPITM
  4.5 4.0 4.0 5.0 5.0 5.0 5.0 4.0 5.0 3.5 4.5 4.0 4.5 5.0
keskiarvo
lukijat i
4.40/5.00 (42)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  100 (139)
72%
Vertigo (1958)  Vertigo (1958)Punainen kyynel