Caroline Munro

Excalibur (1981)

Excalibur - sankarin miekka

Excalibur #1 Excalibur #2
IMDb

Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden tarinat ovat saaneet osakseen monta uudelleenkertomista niin kirjojen kuin elokuvien muodossakin. Tunnetuimpia lienee Marion Zimmer Bradleyn mukafeministinen eeppinen romaani The Mists of Avalon, jonka pohjalta on myös tehty mitätön ja ärsyttävä minisarja televisioon. Onpa aiheesta tulossa taas uusi filmatisointi jo tänä syksynäkin. Mikään muu versio ei kuitenkaan ole onnistunut tavoittamaan Arthurin tarinan eeppistä myyttisyyttä yhtä kouraisevasti ja kaiken kattavasti kuin John Boormanin järisyttävä mestariteos Excalibur.

Excalibur sai alkunsa kun Boormanin ja käsikirjoittaja Rospo Pallenbergin 70-luvulla kyhäilemä elokuvaversio J.R.R. Tolkienin The Lord of the Rings -teoksesta kaatui omaan mahdottomuuteensa. Käsikirjoitus olisi supistanut massiivisen kolmiosaisen kirjan yhteen kahden tunnin elokuvaan, mikä tuskin olisi toiminut erityisen hyvin, kuten Ralph Bakshin surullisenkuuluisa (puolitoista kirjaa kattava ja kaksi tuntia kestävä) animaatioversio vuodelta 1978 todistaa. Epäonnistuminen johti kaksikon kuitenkin miettimään, voisivatko he tehdä jotain muuta fantasiaelokuvan saralla. Aiheeksi valittiin kuningas Arthur ja Pallenbergin tehtäväksi muodostui muokata Thomas Maloryn La Morte d'Arthur -kirjasta koherentti tarina. Omia elokuviaan muutenkin kirjoittanut Boorman osallistui itse lopullisen käsikirjoituksen muokkaamiseen. Lopputulos on aikaa vaivattomasti kestänyt eeppinen ja taianomainen saaga, jonka tarina kattaa useita vuosikymmeniä.

Excalibur [1]
Excalibur [2]

Tarina on aivan liian laaja ja rönsyilevä, että sille voisi (tai edes kannattaisi) mitenkään tehdä oikeutta muutamalla lauseella, mutta mainittakoon tarinan lähtökohdat: Britannia on jakautunut moniin eri hallitsijoiden johtamiin alueisiin, jotka ovat jatkuvassa sodassa keskenään sekä muita kansoja vastaan. Yhtä kuningasta ei ole, mutta sotaisa ritari Uther Pendragon (Gabriel Byrne) haaveilee nousevansa sellaiseksi velho Merlinin (Nicol Williamson) avulla. Viekoitteleva Merlin saa Järven Neidolta aikojen alussa taotun maagisen miekan nimeltä Excalibur, jonka kantaja tunnustetaan automaattisesti koko Britannian hallitsijaksi. Uther saa mitä haluaa, mutta rakastuu palavasti juuri voittamansa vastustajan, Cornwallin herttuan (Corin Redgrave) vaimoon Igrayneen (Katrine Boorman).

Sota syttyy uudelleen, mutta Uther johtaa joukkonsa pois Cornwallin linnalta, saaden vastustajansa jahtaamaan armeijaa samalla kun Uther itse anelee Merlinin taikomaan hänet Cornwallin näköiseksi. Merlin suostuu, jos saa omakseen sen, mitä Utherin ja Igraynen yhdynnästä seuraa. Samaan aikaan kun Cornwall kuolee hyökkäyksessään, Uther nai Igraynea ja siittää tälle lapsen. Cornwallin kuoltua tulee taas rauha, mutta Uther on kadottanut alaistensa luottamuksen. Kun lapsi syntyy, Merlin tulee ja vie sen pois, nimeten pojan Arthuriksi. Raivon valtaama Uther ratsastaa Merlinin perään, mutta joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja viimeisenä tekonaan iskee Excaliburin syvälle isoon kiveen, josta sitä ei voi irrottaa kukaan muu kuin oikeutettu kuningas.

Tämä kaikki on vain elokuvan lyhyehkö alkujohdanto, jonka jälkeen tarina hyppää eteenpäin vuosia, siihen hetkeen kun Arthurista on kasvanut nuori mies (Nigel Terry) ja hän vahingossa vetää miekan irti kivestä, saavuttaen välittömästi kuninkuuden. Tästä käynnistyy itse varsinainen saaga, joka kattaa kaikki tutut ainekset Arthurin kuningattareksi päätyvän Guineveren (Cherie Lunghi) tapaamisesta taistoon ritareista uljaimman eli Lancelotin (Nicholas Clay) kanssa, sekä tietysti kolmiodraamasta joka heidän välilleen syntyy. Taustalla keinottelee Arthurin pirullinen sisarpuoli Morgana (Helen Mirren), ja elokuvan jälkimmäisellä puoliskolla seuraa Graalin maljan piinallinen, vuosia kestävä etsintä sekä viimeinen välienselvittely Arthurin ja Morganan insestin kautta syntyneen pojan Mordredin kanssa. Luonnollisesti mukana on myös kuuluisa pyöreä pöytä, jonka ympärille ritarit kokoontuvat tasavertaisina kertomaan uroteoistaan.

Excalibur [3]
Excalibur [4]

Tietyn ajan Arthurin elämästä kuvaamisen sijaan Boorman on valinnut koko hänen aikakautensa, joten varsinaisen juonen sijaan Excalibur koostuu juuri hetkistä. Tämän luulisi olevan heikkous, mutta siitä muodostuu päinvastoin elokuvan tukipilari. Boormanin visio on täysin pidättelemätön ja kerrontakyvyt huipussaan. Aivan kuten Deliverancen (1972) ja Zardozin (1973) tapauksissa, toista tällaista elokuvaa ei ole olemassa, eikä mitään tämän kaltaista varmasti saisi nykypäivänä tehdä villeimmissä unelmissaankaan. On aikamoinen ihme, että elokuvaan on ylipäänsä aikanaan saatu tarpeeksi mittava budjetti.

Vaikka aihe on varmasti kaikille tuttu, on Excalibur melko epäkonventionaalinen kerrontaratkaisuiltaan eikä koostu perinteisestä kolminäytöksisestä rakenteesta. Elokuva kattaa reilusti yli 40 vuotta ja on häpeilemättömän tosissaan lähdemateriaalin myyttisyyden kanssa. Taikavoimia tai ihmeitä ei perustella, ne vain esitetään luonnollisena osana henkilöiden elämää suurempaa elämää. Kömpelöissä haarniskoissaan kulkevat ritarit ovat hyveellisyyden perikuva, mutta taisteluiden väkivalta on tuskallisen näköistä, brutaalia ja veristä. Jalouteen kätkeytyy aina raakuutta ja tappamista, eikä ritarien yhteenottoja kaunistella.

Irlannissa kuvatun elokuvan vehreät maisemat ovat upeita ja lavastus komeaa ja yksityiskohtaista niin kimaltavissa saleissa kuin mutaisilla taistelukentilläkin (hassua kyllä, saavuttaakseen todennäköisen keski-ajan Boorman näytätti elokuvan tekijätiimille Monty Python and the Holy Grail -komediaa useaan otteeseen ennen kuvausten alkua). Alex Thomsonin kuvaus saa kaiken näyttämään paikoitellen unenomaiselta ja välillä tuskallisen todelliselta, mutta koko ajan oudon kauniilta, kuin aikuisille tehdyn satukirjan sivuilta. Excalibur on yhtä visuaalista juhlaa ja tätä vaikutelmaa auttavat vielä Bob Ringwoodin värikylläiset puvut ja haarniskat. Trevor Jonesin musiikki on sykähdyttävän mahtipontista, eikä Carl Orffin Carmina Buranaa ole koskaan käytetty yhtä tehokkaasti. Vaikka se soi useamman kerran elokuvan aikana, ei teho katoa vaan päinvastoin kasvaa ja saa varsinkin lopun rynnäkössä vielä kerran kajahtaessaan kylmät väreet virtaamaan pitkin selkäpiitä.

Excalibur [5]
Excalibur [6]

Näyttelijät ovat heittäytyneet hahmoihinsa täydellä antaumuksella ja esittävät rooleja kuin ne olisivat heidän viimeisensä. Nigel Terry tekee hienon kaaren nuoresta ja naiivista Arthurista epäonnistumisen ja petoksen musertamaan kuninkaaseen. Nicholas Clay kerta kaikkiaan on Lancelot, huokuen itsevarmuutta taistelussa ja epätoivoa rakkaudessa. Helen Mirren luo Morganasta varsinaisen naispaholaisen ja sivurooleissa näkyvät Liam Neeson ja Patrick Stewart, kuten tuntemattomimmiksi jääneet brittinäyttelijätkin monina ritareina ja aseenkantajina ovat ehdottoman uskottavia. Paul Geoffrey saa paljon kantaakseen loppupuolella pyyteettömänä Percivalina, jonka harteilla Graalin löytäminen on, mutta onnistuu luomaan hahmosta sopivan sekoituksen uhrautuvaisuutta ja pelkoa.

Koko elokuvaa kuitenkin hallitsee ja yli kaiken nousee Nicol Williamsonin uskomaton, suorastaan sähköinen suoritus Merlininä. Williamsonin esittämänä Merlin on kärsimätön, nokkela, töykeä, teatraalinen, viisas, humoristinen ja kerrassaan unohtumaton. Vanhana teatterinäyttelijänä Williamson osaa käyttää ääntään kuin huippumuusikko instrumenttiaan ja saa lähes jokaiseen lauseeseensa eri tasoja. Onkin sääli, ettei teatterityöstään palkittu Williamson ole sittemmin juuri saanut kunnollisia rooleja elokuvista. Vuonna 1997 ilmestyneessä säälittävän huonossa sarjakuva-adaptaatiossa Spawn hän jossain määrin jopa toistaa suorituksensa Merlininä, esittämällä taikavoimia omaavaa, päähenkilön mentoriksi ryhtyvää Cogliostroa. Rooli on vain varsin pieni ja käsikirjoitus järkyttävän banaali, idioottimaisuudesta puhumattakaan, joten on sääli katsoa hienoa näyttelijää alentamassa itseään.

Excalibur [7]
Excalibur [8]

Boormanin Excalibur on definitiivinen versio Arthurin tarusta ja Boorman on selvästi alusta alkaen päättänyt myös tehdä elokuvasta sellaisen. Legendaariset hetket, kuten Guineveren ja Lancelotin salattu rakkaus, miekan irrottaminen kivestä ja pyöreän pöydän perustaminen ovat kaikki luotu äärimmäisellä pieteetillä juuri sellaisiksi legendaarisiksi hetkiksi jotka luovat yhden miehen kohtalon ja muokkaavat koko maan tulevaisuuden. Graalin maljan epätoivoisesta etsimisestä ei muodostu ainoastaan maansa pettäneen kuninkaan, vaan koko maan ja kaikkien sen asukkaiden tulikoe, viimeinen mahdollisuus voittaa takaisin kadotettu kunnia ja pelastus sielulle.

Excaliburissa Boorman esittää vanhan kuninkuuskäsityksen, jonka mukaan kuningas ja hänen hallitsemansa maa ovat yhtä, kirjaimellisesti. Excaliburin suomaa uskomatonta voimaa ei saa käyttää väärin tai epähuomiossa, muuten koittaa tuho ja turmio. Arvoisensa kantajan vaativa miekka on myös yhtä maan kanssa, samoin kuin Merlin-velho. Kun kaikki on tasapainossa, luodaan rauhan ja hyvinvoinnin aikakausi. Myyttisyyttä suorastaan juhlistava elokuva tekee tästä esittämästään kuvitteellisesta aikakaudesta ainutkertaisen taian ja sankaruuden ajan, joka hiipuessaankin on niin voimakas että se tullaan muistamaan vielä vuosisatojen kuluttua, inspiroiden ja kunnioitusta herättäen. Vaikka kristinusko ajaa pois vanhat jumalat eikä yhden Jumalan maailmassa ole enää tilaa taialle, jäävät tarut muistoihin ja siten lyhyt kulta-aika elää ikuisesti. Excaliburissa rohkeus tuo kunniaa, rakkaus polttaa sielun, nöyryys tuo lunastuksen ja miekka hallitsee kaikkea. Excalibur on täydellinen eepos kuningas Arthurista ja parhaita fantasiaelokuvia kautta aikojen.

*****
© Ilja Rautsi, julkaistu: 16.6.2004
keskiarvo
toimitus
4.10/5.00 (10)
 JSSMJLTPJMKKJM*IRMHPI
  3.5 4.0 4.5 4.0 5.0 4.5 3.0 5.0 4.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.65/5.00 (23)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  24 (37)
65%
Excalibur (1981)  Excalibur (1981)Excalibur - sankarin miekka