Caroline Munro

Waking Life (2001)

Valveunessa

Waking Life #1  
IMDb

Kaikki ihmiset uneksivat, sekä valveilla että hereillä. Unen kuvaamista elokuvassa näkee kuitenkin harvoin. Toki lukemattomissa elokuvissa on unikohtauksia, mutta niiden tehtävä ei niinkään ole kovin usein itse unen kuvaaminen kuin kertoa katsojille ja päähenkilölle jotain juonen ja/tai päähenkilön sen hetkisestä tilanteesta tai olla muuten vain outoja. Unen tunnelmaa on kuitenkin vaikea tavoittaa kameran ja näyttelijöiden avulla; vaikka valaistus on kuinka merkillinen, ihmiset käyttäytyvät kummallisesti tai kääpiö ei suostu antamaan omenaa, on se silti täsmällinen kuva jonka tila määrittelee ja kamera tallentaa tarkasti rajattuna. Unet eivät ole sellaisia. Omia unia kuvaillessaan on lähes aina mahdotonta kertoa miksi jokin asia tuntui juuri siltä tai miten jokin muuttui toiseksi ollen silti samalla sitä mitä äskenkin. Unien tulkitsijat hakevat väkipakolla symboleita ja syy-yhteyksiä, kaiken on tarkoitettava jotain erittäin täsmällistä ja kaikki paljastaa jotain tärkeää. Mutta mitä jos unet ovatkin vain unia? Eivätkö ne itsessään ole kiehtovia ja kerro jotain pelkällä olemassaolollaan? Itse olen nähnyt unia jotka voi helpolla tulkita (olin katsomassa Kill Bill vol. 2:sta dvd:ltä ja siihen oli lisätty kohtaus jossa Quentin Tarantino masturboi pienellä vihreällä kukkulalla tuulen tuivertaessa ja kameran kiertäessä), sekä unia joista ei vain ota mitään tolkkua (astuin kylpyhuoneeseen jossa oli amme, jonka reunalla oli banaani lautasella. Kun katsoin sitä, välähti valo. Nostaessani katseeni huomasin seinällä kehystetyn valokuvan banaanista ja lautasesta. Tämä toistui kunnes seinällä oli viisi kuvaa). Jälkimmäinen voi toki kertoa latentista halusta päästä kuvaamaan pornoelokuvia, mutta uskallan epäillä sitä.

Waking Life [1]
Waking Life [2]

Richard Linklaterin ohjaama ja käsikirjoittama Waking Life on elokuva unista ja olemassaolosta, kokonaan rotoscope-animaatiolla (ensin kuvataan oikeita näyttelijöitä joiden päälle sitten tehdään animaatio) kerrottuna. Wiley Wigginsin esittämä nimetön päähenkilö vaeltaa ympäriinsä todistamassa eri ihmisten keskusteluja elämästä, ihmisyydestä, unista ja... no, kaikesta. Vähitellen hänelle selviää, että kaikki on vain unta josta näyttää olevan mahdotonta herätä. Vai onko hän kuollut ja kaikki näyt vain aivojen tuottamia viimeisiä hetkiä ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi venytettynä?

Waking Life on harvoja oikeasti eksistentialistisia elokuvia; siinä todella mietitään ihmisen olemassaoloa, kaiken mahdollista tarkoitusta ja ihan vain arkisten asioiden takana piileviä merkityksiä sekä syitä. Ensi alkuun keskustelut ja toteutustyyli hämäävät ja Waking Lifea onkin pakko katsoa keskittyneesti, sillä se muuttaa jatkuvasti muotoaan sekä ulkoisesti että sisällöllisesti. Linklater on nimittäin luonut kuvien taustasta vellovan ja aaltoilevan meren, joka tärisee ja muovautuu jatkuvasti uudestaan kokoon. Ihmisten ruumiit venyvät ja muuttavat toisinaan muotoaan, aivot näkyvät lihan ja luiden alta ja suut kuplivat. Perspektiivi vääristyy eikä mikään tunnu täysin todelliselta. Katselukokemus alkaa hämmentävästi muistuttaa unta katsojallekin, ja samalla elokuva muuttuu teeskentelevän merkityshakuisesta paskanjauhamisesta kiehtovaksi matkaksi läpi alitajuisen mielen ja siellä piilevien tapahtumien, ajatusten ja ideoiden. Ja ideoita Linklaterilla riittää. Waking Life suorastaan pursuaa älyllisiä, räväköitä ja humoristisia mietteitä kaikesta mahdollisesta, unien todellisuudesta tieteiskirjailija Philip K. Dickiin. Elokuva onnistuu tekemään toiseen ihmisen tajunnanvirrasta kiinnostavaa ja merkityksellistä sekä kaunista ja sekavaa, samalla esittäen kysymyksiä joita tekijät odottavat katsojien miettivän.

Waking Life [3]
Waking Life [4]

Rotoscoping-tekniikkaa on harvemmin nähty elokuvissa, vielä harvemmin onnistuneesti. Waking Lifessa tyyli toimii, eikä sitä voisi muunlaisena kuvitellakaan. Todellisen ja epätodellisen sekoitukseen rotoscoping sopii täydellisesti, koska se on juuri askeleen päässä "oikean" näköisestä. Näyttelijät animaation alla ovat onnistuneita valintoja, joista moni on nähty Linklaterin muussakin tuotannossa. Ohjaaja itsekin esiintyy elokuvassa.

Richard Linklater on käsikirjoittaja-ohjaaja, joka ei oikeastaan toista itseään. Pääosin ihmisläheisiä, pienimuotoisia elokuvia tekevä nuori amerikkalainen on aina luottanut dialogin ja välittömyyden voimaan ja se näkyy Waking Lifessakin. Vaikka elokuvan keskustelut ovat toisinaan hyvin kaukana arkipäiväisistä, onnistuu Linklater hienovaraisesti tekemään niistä yhtä aikaa älykkäitä, kiinnostavia sekä myös itsenäisiä unen ja teemojen kautta toisiinsa nivottuja omaleimaisia juttutuokioita. Sanat eivät kuitenkaan saa vallattua koko elokuvaa, sillä onneksi Linklaterin kuvallinen ilmaisu on huomattavasti vahvempaa kuin esim. myös dialogiin nojaavalla Kevin Smithillä, eli kuvat ja sanat tukevat toisiaan muodostaen luontevan elokuvallisen kokonaisuuden.

Waking Life [5]
Waking Life [6]

Waking Life toimiikin juuri niin kuin unet parhaimmillaan; merkityksellisenä tajunnanvirtana josta muistaa enemmänkin hataran kokonaisuuden ja tunnelman kuin yksittäisiä asioita. Ja toisin kuin yksilöiden henkilökohtaiset unet, Waking Life on yleispätevä. Kaikkea on kerralla vaikea ymmärtää ja asioiden yhteyksiä miettii vielä pitkään jälkikäteen. Sen myös haluaa nähdä pian uudestaan.

****-
© Ilja Rautsi, julkaistu: 15.7.2004
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (3)
 JSSMIR
  3.5 3.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.38/5.00 (8)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  8 (19)
42%
Waking Life (2001)  Waking Life (2001)Valveunessa